7/5-2012.
Ekku Mattila
selvänäkijä.
On kesä ja olen tulossa peenmoista vauhtia Voltista kotiani kohti.
Istun veljeni omistamassa autossa,,,,Opel...ja iso kone..vuosimalli 1962.. lasissa suunnilleen
sata vauhtia....(ainiin,,,tiellä on 50 nopeusrajoitus)...muistin just....
Noin 100 metriä ennen Hanhimäen tienhaaraa oikealla,,huomaan miten edelläni ajaa joku nainen polkupyörällä ...tien vasenta laitaa ja annas olla...noin 20 metriä ennen häntä nainen kääntyykin täysin yllättäen suoraan autoni eteen.
Olen aina ollut nopea...refleksini on pelannut hyvin kuten nytkin ja salamana käännän autoni nokan oikealle...tien penkalle ja sitäkautta kohden puiden oksia.Muistan miten havaitsin vain suuret puiden latvat ja sitten mentiin eikä meinattu...eikä turvavöitä ollu...
Sepposen Eino oli tulossa Kalliokoskesta kyläilemästä kun hän havaitsi miten sininen auto nousi tien penkalta lentoon...nokka korkealle...ja sitten kolme kertaa pitkittäin pyöri ojaa pitkin kunnes pysähtyi keskelle aika syvää ojaa.
Muistan vain sen tavattoman kovan kolinan,,lasinpalasten kilinän..salamoinnin ja eriväristen tähtien
kierron nuppini ympärillä ja sitten syvä hiljaisuus...menin kokonaan pökerryksiin...
Kun havahduin olin littaantuneessa sinisessa Opelissa,,auton pyörät taivasta kohden ja mulla multaa sekä muuta tavaraa suussani.Eino juoksi jumalatoonta vauhtia autoni luokse ja kysymään pitääkö sitä lääkäriin ja minä vastasin ettei tarvi...Siitä kävelin selkä kumarassa kotiini ,joka oli noin 500 metrin päässä ja olin kuin sonnin alle jäänyt monta viikkoa.
Verta räin viikon paikka ja voi että koski oikealle puollelle mahaani...ja joka paikka täynnä mustelmia....
Ikolan Pekka kiskoi traktorillaan romuttuneen Opelin kotopaikalleni ja oli resuusen näköönen...ei Pekka .vaan se auto.
Helsingissä 1972 hain työpaikkaa ja siihen liittyi kehkokuvassa käynti. Seuraavana päivänä työpaikan lääkäri kutsui minut jutteluun ja ihmetteli sitä että minulla on kaksi oikean puolen kylkiluuta tavallaan hajonnut,,,niinkuin haljenneet ja sitten kasvaneet uudelleen kiinni.Isot muhkurat olivat jääneet näkyville.
Kerroin niiden hajonneen jo vuonna 1966 ja sitäkös lääkäri ihmetteli...ja ei sairaalassa..
Jaa...kukas se pyöräilevä nainen oli...?? Mäen Einon,,,Hanhimäestä...Äiteehän se..
Ei saanut naarmuakaan...kun väistin ja jos en olisi väistänyt,,,niin kuollu olis...son varma.
Nyt en tiedä minkä takia tämänkin tapahtuman kirjoitin...
Tässä se nyt kuitenkin on.
7/5-2012.
Ekku Mattila
