maanantai 31. joulukuuta 2012

Kaksi kahelia kersaa.........

31/12-2012.

Ekku Mattila
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.

Pöyrööt  kersat....


Meillä  oli parisen kuukautta sitten juhlat.
Erään tapahtuman tiimoilta tupaamme tuli   vieraita  noin  30  ja muutama mukula päälle.
Seinäjoelta saapui nuori   pariskunta joilla oli kaksi lasta, vanhin noin 8 vuotias sekä  nuorin suunnilleen 5 vuotta vanha.
Ja  voi  helevetin kevät niitä riiviöitä !!!!!!    Aivan aluksi he esiintyivät niinkuin   muksujen pitääkin sillai siististi,sekä fiksusti ,mutta annas olla.....!!!!!!Noin puolen tunnin kuluttua alkoi todella jumalatoon  meteli...kumpikin pomppi pitkin seiniä...huusi sekä mekasti kurkkunsa  ammollaan  ja heidän ainoa tarkoituksensa oli häiritä muita.   He  nakkelivat  tavaroita sinnetänne,kiljuivat todella raivokkaasti ja selvästi näki ettei muut vieraat   kersoista pitäneet.
Oli selvästi havaittavissa ettei kumpikaan olleet sillai normaalilla tasolla henkisesti.
Kaiken kukkurana  oli se,ettei kersojen kumpikaan vanhemmista millään tavalla edes  yrittäneet hillitä mukuloittensa riehumista,vaan hymyillen seurasivat   ipanoittensa  räyhäämistä.
Emme mekään,,,talon väkikään voineet kieltää  pikkupirujen  kiljuntaa,koska sehän kuuluu heitin vanhemmilleen...tottakait.
Niin siinä kului tuskaiset kaksi tuntia,joiden aikana  usea vieras  lähti sillai...."oho...onpas toi kello jo paljon... pitää mennä   kauppaan,,,ettei mee kiinni....hei nyt vaan  ja hyvää jatkoa  "   sanoivat  ja ovestamme pihalle  ja nopiaa....
Ja  ne saaterin pikkupirut   jaksoivat edelleenkin huutaa ja mekastaa.....voi  persk....aattelin....
Sitten ne kaksi kahelia kersaa alkoivat meitin yläkerran hajoittamisen.Kun sieltä alkoi kuulumaan tavatonta kolinaa....kirkumista,sekä tavaroiden  mäiskintää,niin minäpoika astelin vintin rappusia maanjäristystä katsomaan.  Ja  mitä hele....ttiä ny tapahtuu.....Se vanhempi...oli raastanut jokaisen minun tärkeän paperini laatikoista lattialle,hyppi niiden päällä,sekä   viskeli niitä ympäri yläkerran kattoa.
Siinä sekoittui niin asiakkaitteni lähettämät  valokuvat,kirjeineen,,kysymyksineen  ja totaalinen sekasotku oli ylitsevuotavainen. ...juu.....ja Härmäläänen luonteeni kuulkaas kuahahti.....sekä minäpoika nappasin sitä vanhempaa pikkupirua niskasta kiinni sekä huutamaan että annas kuule perkelses olla ne mun paperini....mitä vit....eiku sinä niitä huoneen kattoon viskelemään....häh  ???
häh????ja  häh??
Ja  annoin pikkupirulle nopsat lähtöpassit..ensin   talomme yläkerrasta sekä kokonaan pois  koko huushollistamme ja  nopiaa sittenkin....ja voi kun teki hyvää.....ja   kohta niiden kahden kahelin kersan vanhemmatkin otti  ja lähti hekin.  Juu. Mersu käyntiin  ja tielle että pölähti. Juu.
Ja  ihmeellinen rauha laskeutui tupamme ylle.Ilta-aurinko senkun paistoi,,pellolla kirkui kuovi ,sekä mettässä kukahteli  käki....kukkuu...kukkuu....kukkuuu....kaukana kukkuu....
Jahas.....nooin  viikon kuluttua kuulin Hyllykallion suunnasta,että minä olisin kuulemma ensin iskenyt sitä vanhempaa pikkupirua nyrkillä mahaan,,sitten muutaman kerran kuulemma potkaissut  ja sitten kolmantena juttuna puristanut voimalla sen pennun  kurkusta.....ja lisäksi nakannut ne kummakkin  yläkertani seinään.
Ne pikkupirut sellaista olivat kertoneet....hehheh....joo....
Juu.
Kaikista kummallisin asia on se, että joka ikinen aamu,kun se vanhempi menee kouluun,niin hän haluaa ehdottomasti halata jokaista samanluokkaista oppilasta sekä  opettajaansa...!!!!  Olen senverran   "  sykölokiaa"  lukenut elämäni varrella sekä   tavannutkin ihmisen että toisenkin,niin juuri  tuolla tavalla käyttäytyy pahasti vialla oleva   kersa. Sellaisen henkinen jutska  on juuri samanlainen kuten pahimmalla psykopaatilla,joka pystyy   hymyillen  katkaisemaan   kissansa  kaulan.....ja seuraavasti hymyilemään  jälleen rakastettavasti.
Jaahas....toivotaan että ainakin koulussa sen pikkupirun   henkinen tila  huomataan ajoissa ja siihen pystytään puuttumaan.Muussa tapauksessa saadaan noin  kymmenen vuoden kuluttua huomata että....että....että....juu.
Pankaamme tämänkin ennustukseni tarkasti muistiin.....että...että....että....
Että tälläistä tänään.
Nyt pitääkin mennä aloittamaan tuon uudenvuoden paukuttelun suunnittelun.Meillä on 30 rakettia ja muutama muu  papatti  ja kun raahaan  ne tuonne torniini,  joka on 23 metriä korkea,niin eiköhän
niiden leimahtelu näy Seinäjoellekin saakka.
Pirteät  terveiset Ratakadulle  hesaan, nahkatakkimiehille ja  pukumiehille  myös Lappeenrantaan, Mikkeliin, että Kuopijoonkin.
Vähäänkyröönkin myös,sillä muutaman tunnin kuluttua se liitetään Vaasaan.
Ainiin.....tairanpa suunnata noi tykkini irän suuntaan....juuri nythän on aronpoikia  ja myöskin maatuskoja Suomessa 400000  tuhatta...mukamas uuttavuatta viettämäs....voihan sitä viettää myöskin heitin omassa maassaan....mikä heitä tänne Suamhen vetää  ????ja teeveessä esitettyjen juttujen mukaan hyvin harvalla heistä  on yhtään kersaa mukanaan.....Häh??
Mitäs  jos ensvuanna...2013  heitä tuloo  Suameen 4 miljoonaa "uudenvuadenviettäjää"....???
Jesus !
Apua!


31/12-2012.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.