tiistai 22. tammikuuta 2013

Enkelit alkoivat riehumaan....

22/1-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.


4 Mooseksenkija 14  / 39-45  kertoo  ;
"Älkää lähtekö  taisteluihin,sillä Herra ei ole teidän keskellänsä".
Tarkoittiko se sitä,ettei arkilla ollut sillähetkellä ns latausta asetta varten ja sentakia Israelilaiset olisivat voitettavissa?Kun Israelilaiset kuitenkin hyökkäsivät Amalekialaisia ja Kanaanilaisia vastaan ja he saivat kunnolla turpiinsa  että raikui.Ilman arkin antamaa taisteluetua   he hävisivät jokaisen taistelun.Arkki myös ryöstettiin Israelilaisilta ,ensin Egyptiläiset noin vuonna 940 eaa ja sitten Babylonialaiset 590 eaa.
"Kunnia on mennyt Israelista huusi Samuel"  ja tarkoitti tällä  arkin ryöstämistä sekä hävittyjä sotia.
Vanha Testamentti ja Daniel 10  / 13-14...
"Persian enkeliruhtinas ja Miikael,yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista taistelivat toisiaan vastaan".
1 Samuelinkirja kertoo  ; "Sinä aikana ei  ollut kuningasta Israelilla,Miikasta.Kirjat-Jearimiin".
"Ja koko Israelin heimo huokaili Herran puoleen Samuelin tuomariuteen saakka".
Siis arkki ei toiminut lainkaan kahteenkymmeneen vuoteen ja näyttäisi siltä,ettei sitä ollut kukaan hoitamassa,taikka kunnostamassa.Jos niin oli  ja sen 20 vuoden aikana taivaalla   taisteltiin,niin maapallolla oli kahden eri avaruuden heimon  kesken  riitaa maapallon  valtavista mineraaleista sekä muista arvometalleista.Riitapukarit olivat niin keskittyneitä omiin rähinöihinsä etteivät tippaakaan kiinnittaneet huomiota  Israelilaisten asioihin.
Näyttää myös vahvasti siltä,että se ensimmäinen ja alkuperäinen  Jumalrotu voitti taistelun,jota kesti kaikkiaan 20 vuotta ja palasivat tyytyväisinä maapallolle.Täällä olikin Israelilaisilla kovat ajat,koska moni heimo oli heitä listinyt  ja juuri oikealla hetkellä saivat apua Jumaliltaan.
"Ja niin alkoi Filistelialaisten niskaan sataa taivaalta  tulta että tulikiviä ja maa tärisi jalkojen alla".
Pian sotatilanne oli Israelin puolelta katsoen 100-0....vihulaisia vastaan ja tyytyväinen oli heidän sodanjohto.
Ahaa....joku kysyy....tiedänkö missä liitonarkki on nyt.....ja vastaan että tiedän.
Siitä tarkemmin joku päivä...kenties huomenna jo.
Jep.

22/1-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä,
Aikamatkaaja.