tiistai 8. tammikuuta 2013

Lentävä (vät) Jumala (lat).

8/1-2013.
Ekku  Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.



Vanhasta  Testamentista.
Mooseksen kirjoista;   4 / 11-13.

Hän kuljetti hänet,maan kukkuloiden ylitse.

Ei kukaan ole niinkuin Jumala,joka kulkee  taivasten yli sinun apunasi ja korkeiden pilvien päällitse.

Mooseksen kirja  5 / 26-33;
Antakaa hänet Moabille,sillä lentämällä hänen on lähdettävä pois.


Jeremia  48/ 9 ;
Katso,kotkan kaltainen  liitää siivet levällään  Mooabia kohti.
Otti minua pääni    hiussuortuvasta  ja  henki nosti  minut  maan yli taivaan välille ,vei minut  Jerusalemiin.

Siis;
Nosti minut pilvien päälle.
Nousi ylös tulenlieskassa,
Liitää kuten kotka,
Astui alas  pilvessä,
Kuljetti kukkuloiden ylitse,
Kulkee taivasten yli,
Lentämällä lähdettävä,
Kotkan kaltainen,
Liitää siivet levällään,,,,

Hesekiel kertoi miten  on liihottanut  korkealla ja omin silmin  nähnyt loistavan kaupungin. Hän on jopa lähestynyt kaupunkia ilmasta käsin sekä pelännyt hirvittävästi ja laskeutunut   lentomatkansa jälkeen.Hesekiel lensi   korkealla taivaalla.

Kirjoituksenihan on tuttua meille jokaiselle  ja aiheesta on kirjoitettu tuhansia kirjoja,sekä tehty dokumentteja.Kun jo kuusikymmentäluvulla kerroin   Jumalten lentelemisestä äidilleni,niin arvatkaapa....???Sain melkoisen tukkapöllön  vaikka olin 14  vuotias poijankolli.
Jumala (lat) sekä enkelit  lenteli.


8/1-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja..