sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kummallinen kivikehä. 1974 Espoo.

5/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.


Edelleenkin ollaan Espoon Matinkylässä,lähellä  merenrantaa ja metsässä noin 300-400 metrin päässä.
Kuten jo hetki sitten kirjoittelin,niin tapanani oli lenkkeillä poissa ns. valtaväylistä,keskellä luontoa.Juuri sellainen paikka oli Matinkylän  seutu siihen aikaan.
Useasti aloitin juoksulenkkini  Olarin suuntaan ja takaisin Leenankujan asunnolleni tulin toisesta suunnasta.Meren rantaa seuraillen.Kerran huomasin keskellä pienehköä metsää jännänmuotoisen kivikehän ja siihen kuului muistaakseni 7 erikokoista  pyöreähköä kiveä.Kooltaan noin metrin luokkaa.Kivet olivat  järjestyneet puolipyöreään muotoon,kuin   hevosenkenkä  ja niin,että viisi oli suunnilleen samankokoista,mutta kaksi selvästi erilaisia kooltaan.Yksi kivi ei ollut lainkaan muita muistuttava,vaan ensinnä pienin ja sellainen kuhmurainen,sekä teräväreunainen.Tämä kökötti melkein keskellä ja sen edessä suoraan suurin kivi.Suunnilleen    hiukan yli metrinen.Voisi sanoa,että kaikkien  "kaikkien kivien äiti".
Tällä tuntui (Hmppt ??!!) selvästi olevan suurin ego,pomon tapaan selvästi ja ne muut kuusi kiveä huonompia.
Noh...annas olla.Kerran olin senverran päässyt väsyttämään  itseni  lenkillä,että ennen asuntooni  tulemista ajattelin hetkisen huilivani  sen kivikehän kohdalla.Siitä vain istumaan  kivikehän keskellä olevalle kivelle ja mitä ihmettä taas....???
Heti  sain todella oudon tunteen itseeni.Tuntui siltä kuin olisin ollut jollakin lailla syytetty ja että minua oltaisiin juuri tuomitsemassa jostakin asiasta,taikka  tekemästäni rikoksesta  ! Tunsin  tuntevani outoa häpeää .Melkein kuulin miten minua haukutaan sekä solvataan ja poskilleni nousi selvästi  pientä punaa. Täh  ajattelin sekä nopeasti pomppasin  kiven päältä pois. Siinä ihmetellessäni rupesin niitä muitakin kiviä "tutkimaan",niilläkin itstuskelemaan   ja huomasin että niillä oli suuret erot. Tarkoitan tällä ns. henkistä jutskaa.
Siitä " häpeäkivestä" tuli  eniten huonoa " säteilyä"  .Siitä suurimmasta ja "pomomaisesta " kivestä taas ylväs johtajuus suorastaan   huokui ja  tajusin sen olevan jonkunlaisen   wanhanajan tuomarin valtaistuin.Ilmeisesti  niissä viidessä muussa kivessä  istui jonkinlainen  valamiehistö ja päätuomarin sekä heiden päätösten perusteella seurasi tuomio.
Monta kertaa myöhemmin ja eri aikoina , kokeilin kivien "voimaa" ja joka  kerta tunne oli samanlainen.
Noin 10 vuotta myöhemmin kävin Matinkylän suunnalla ja muistin kivikehät.Minulta meni hetken aikaa,ennenkuin löysin ne,sillä paikka oli rakennettu melkeinpä täyteen asuntoja. Oli todella hienoa huomata,että kiviä ei oltu siirretty minnekään,vaan  niistä oli tehty lastenleikkipaikkaan  peuhaamiskohta.
Kivien päällä pomppivat iloiset ipanat,meteli oli  melkoinen ja kaukana kavala maailma.
En viitsinyt mennä lasten keskelle kiviä "kuuntelemaan".Tiesvaikka olisivat minnuu perofiiliksi luulleet.
Sanoi ;


5/5-2013.
Ekku Mattila.
Selvänäkijä.
Aikamatkaaja.
Ruusuristi.
Mestari.