tiistai 10. joulukuuta 2013

Valkeinen , sekä hevonen ojassa 1966. Että mitä ?

10/12-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ajelin aamulla tie numero  E-75 ;ta   kohden Oulua ja muistinpa yhden tapauksen joka sattui kesällä 1966.
Olin työtehtävässä lähellä Valkeisjärveä. Oulusta noin  63  km  päässä  ja ajattelin oikaista yhden pellon kautta kohteeseeni. Kun hyppäsin   noin metrin/toista  leveän ojan ylitse,niin kuulin   kummallista huohottamista,sekä örinää. Ihmettelin sitä ääntä ja tuumasinpa   että katson  ,mistä se   örinä oikein johtuu.
Kohta  se selvisikin.
Ojassa,siinä kohtaa ,jonka yli olin hetki sitten loikannut ,näkyi hevosen pää.Hevonen oli ilmeisesti syönyt ruohoa siinä kohtaa ojaa,jossa ei ollut ollenkaan vettä ja edennyt sitten eteenpäin.Jossakin vaiheessa hevonen ei ollutkaan   päässyt ojan ylitse , vaan    sen oli pakko mennä eteenpäin.Ja juuttua kiinni.  Jäljistä päätellen noin 50 metriä oli hevonen liikkunut. Oli heppa pelästyneen näköinen ja vaahtoa turvassa.
Onneksi paikan lähellä oli pieni maatalo ja sinne juoksin.  Puhelimella saimme noin puolen tunnin kuluttua apua,sekä   tarvittavat välineet hevosen pinteestä pääsemiseksi.   Onnistuinme pujottamaan paksut köydet hevosen mahan alle ,lankkuja auttamaan nostossa  ja polle pelastettiin.
Meitä auttajia oli kymmenkunta.  Hevosen nimi oli Aro.
Aikamatkaaja oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Juu.
Nonniin.....illalla otan kohteeksi  Utajärven  ja Kivisuon.  Siellä on kuulemma näkynyt uffoja. Mitä ne siellä oikein klasajaa   ?? (touhuaa ). Pudasjärvellähän ne   pitäisi olla.
Jep.

10/12-2013.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.