keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Nuppini on niinkuin tietokone..

 16/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tapasin kaupassa pari  tuttua ja he ihmettelivät  blogissani olevien  kertomusten    valtavaa määrää.Miten voin muistaa esim lapsuuden  aikojen tapahtumia,  sillä heillä on hankaluuksia jo muutaman vuoden takaisia aikoja  muistellessa. Niih..sanoin...olen aina itsekin samaa ihmetellyt.Jo parikymppisenä muistin oikeastaan kaikki noin nelivuotiaasta eteenpäin ja siitäkin ajankohdasta jotakin.Muistin miten opin lukemaan suunnilleen 4,5 vuotiaana ,syynä kaksi vanhempaa sisarustani.Ne opettivsat minua.Muistan miten selitin , esim vuoksi sekä luode ilmiötä valtamerissä  ja ekaluokalla sen sitten opettajalle innoissani selitin.
Kerroin 5 vuotiaana  rakettien nousujen salaisuudet  sekä suunnittelin automaattista ajorataa ,joka toimisi mangneettien avulla.Joo.
Muistan melkein  kaiken ja se ei ole hyvä juttu. Ei. Tykkään esim  ratkaista hankalia laskuja ja olen jo aikaa sitten kehittänyt "oikotien"  esim kertotaulujen  muistamiseksi.  Monet ovat sitä ihmetelleet ja minusta siinä ei ole  mitään kummallista.Jep.
Esim lenkillä   ollessani mieleeni tulee jokin muisto/tapahtuma kaukaa   lapsuudestani  ja sen sitten naputtelen blogiini .Takaan sen että niitä muistoja on tuhatmäärin....kuten olette jo huomanneetkin.
Miksi joku  muistaa automaattisesti vanhoja asioita ja toiset taas ei ? Emmäätiärä.
Tapahtumat vain olevat tuossa "nurkan" takana ja valmiina ylöslaitettavaksi. Se on todella  helppoa,mutta taas niistä kirjoittaminen ei ole.Olen saanutkin  paaalaaauteeetttaaa...että kirjoitan kuulemma huonosti.Asiat eivät niinkui solju,taikka niissä ei ole sitä kuuluisaa   lennokkuuta.Myös kieliopillisesti teen virheitä ja palio.Täh?
Enhän minä ole mikään ammattikirjailija.
Olen sellainen harrastelijabloggaaja  jolla on polttava tarve saada   Wanhat muistot ylös laitettua ja kenties hyödyksi sitten vaikka myöhemmin.
Toiseksi..minulla on ollut tuhansia asiakkaita  ja jo niiden mukana on tullut todella mielenkiintoisia tarinoita.Aina en niistä kirjoita,mutta  silloin tällöin.Kuten seuraavakin juttu.Uskon että jotku saattavat saada blogissani olleista jutuista jotakin itselleen ,vaikka niin että voi ratkaista jonkun polttavan asian.
Siis...mennään mustasukkaisuuden  likaiseen maailmaan.
Olkaa hyvät :

16/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.