keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Olinko lentävällä laaauutasella ??

15/1-2014.
Ekku  Mattila.
Aikamatkaaja.

(mukamas lyhennys ??)


Vaikka olen tästä samasta aiheesta kirjoittanutkin ,noin 2 vuotta (13/4-2012) sitten blogissani,niin  toistan sen.On se niin mielenkiintoinen tapahtuma.Samalla koetan lyhentää aikaisempaa tarinaani.Jo senkin takia koska minulla on blogissani yli 700 juttuaihetta/ennustusta.
Siis :
Vuonna 1973 Toukokuussa , ostin moottoripyörän ,otin työstäni vuoden virkavapaata ,teltta ,sekä reppu selkään ja tien päälle. Aamulla päädyin Kouvolan leirintäkeskukseen,teltta pystyyn ja öitä koko luomakunta.
Kahden päivän kuluttua tuumasin että ajelenpas kohden Mikkeliä ja niin teinkin ,vaikka  ilman lämpötila oli noin 2 astetta ja räntää satoi taivaan täydeltä.
Ajettuani  20-30 kilometriä  olin aivan jäässä.Päälläni oli nahkatakki,sen alla yksi sininen paita.Farkut ja  kintuissani lyhytlahkeiset  simmarit.Jaloissani ohuet sukat ja tavalliset  kävelykengät.Kypärä oli ns avomallia.Käsissäni nahkaiset sormikkaat.
Voitte uskoa että palelin !
Olin niin totaalisesti jäässä,että , minun oli pakko yrittää katsella paikkaa ,jossa voisin lämmitellä ja sellainenhan tuolla edessäni näytti olevankin.Aivan tien vieressä ,oikealla puolella oli vanha ja ränsistyneen oloinen mökki,sen vieressä pieni puuliiteri  ja ei muuta. Siihen pihaan käänsin mottoripyöräni ja jäin nojaamaan ulkorakennuksen seinän viereen nojalleen.Olisin muuten kaatunut.Jaloistani oli täysin tunto kadonnut.
Hetken kuluttua mökin ulko-ovi aukesi ja siihen ilmestyi  vanha nainen.Hän oli noin 70-80  kymppinen,essu yllään ja hilakku päässään. Mummon takaa tuli mies,suunnilleen samanikäinen ja he suorastaan   kantoivat minut sisälle mökkiin,jossa oli lämmintä , hellassa tuli ja pöydällä kuumaa mustikkamehua. Häh ? ajattelin....höyryävän kuumaa mustikkamehua..
Ja eikun lisää kummasteltavaa......lattialla oli emalinen pesuvati jossa oli tulikuumaa vettä ! Valmiina !!!
Valmiina !!
Sukat vedettiin  jaloistani pois,läpimärkä takki yltäni ja kintut kuumaan veteen sulamaan. Oiettä teki hyvää!
Melkein poltin turpani siinä kuumassa mustikkamehussa...kello oli suunnilleen 12,00 Keskellä päivää.
Pariskunta  koetti kysellä ja kun en oikein vastaillut,niin mummo kertoi minusta kuitenkin. Hän pirskatti näytti jollakin kummalla tavalla tietävän minun aikaisemman   elämänkertani,  koska kertoi siitä sekä kertoili myöskin  minun  tulevastani elämästäni.
Tyyliin.....".hän tunsi silloin ja silloin juuri minulta näyttävän  nuoren  miehen...joka oli eronnut ja ottanut vuoden virkavapaata ja lähtenyt kiertämään moottoripyörällä ympäri Suomen.Hän kertoi tuntemansa nuoren miehen työpaikoista  ja että hänellä oli yksi lapsi ja että hän tulisi olemaan joskus maailman kuulu.Mummo sanoi myös että se "hänen" tuntemansa nuori mies joutuisi kärsimään elämässään ,että siltä vietäisiin maine että kunnia ja että nuori mies joutuisi kärsimään kovin yhteiskunnan taholta.
Mutta että kuitenkin jossakin vaiheessa hänen tuntemansa nuori mies otettaisiin vakavasti ja kaikki alkaisi mennä hyvin".
Siinä minä istuskelin tuolissa ,jalat emalivadissa ,jossa oli kuumaa vettä   ja hellan edessä kuivi minun nahkatakkini hyvää vauhtia.
Eihän tämä tunnu miltään..sillä yhdessä vaiheessa hirvi   työnsi turpansa tuvan avonaisesta ikkunasta sisälle ja alkoi mussuttaa miehen antamaa omenaa,mutta se tuntui kummalta...kun aika oli hävinnyt....!!
Yhtäkkiä huomasin että ulkona alkoi jo  hämärtymään ja kello oli lähellä kuutta illalla !!Siis kuusi illalla !!
Kuusi !
Täh ?   Minäpoika  olin  liottanut kylmiä jalkojani lattialla olevassa emalivadissa.Jossa oli koko ajan kuumaa vettä ??  Joo...niinpä tietysti....häh?
Häh??
Kaiken huippuna tuvan väki sanoi että minulle olisi kamarissa valmiina lämmin sänky.Jos se kelpaa niin ole yötä ja jatka sitten aamulla minne meetkin. Täh?? Tuumasin...mitä.....???!!??%%..
Sänkykin valmiina..!!??
Kiitosta vaan sanoin.Kuivat sukat kinttuihini.Kuiva nahkatakki päälleni ja kiitosta vaan palio.Siinä eteisessä huomasin että nahkahanskat olivat jääneet sinne ja siis läpimärät ,mutta mummapas antoi omat kutomansa villasormikkaat.Jostakin kummasta syystä ne sopivat prikulleen niiden märkien nahkasormikkaittteni alle ja kiitosta vaan .....ja kohden Mikkeliä.
Pfyy..prfyyn...
Keli oli hieman parantunut ja kohta olinkin Mikkelissä.Löysin jonkinlaisen matkailukeskuksen ja sinne majoituin.Huone oli iso ja sen ympäri   kiersi lämpöputket.Yhdellä petillä makaili Jappaanilaasen näköinen turisti (?).Vinot silmät ja sillei. Minä laitoin lämpöputkien päälle kuivumaan  niin nahkatakkini,kuin kenkäni,sekä sukkani,nahkasormikkaani ,sekä ne mummolta  saamani villasormikkaat  ja maate peittojen alle...krooh..krooh...vaan kuului ja sitten heräsin noin  kello 23,00 ja  ...havahduin maailmaan.
Poks!
Jappanilaasen näköönen oli kadonnut sieltä sängystään.
Häipynyt !
Ja vohkinut samalla ne mummolta saamani villasormikkaat.!
Ketku tuumasin !
Kaikki muu mun tavarani oli edelleenkin sen lämpöputken päällä,mutta villasormikkaita ei.Noli hävinny !
Tjaa  tuumasin...kumma varas..vei kaikista vähäpätöisemmän tavaran.Miksei napannut sitä nahkatakkiani ?
Häh?  Miksei ?
No niin kului muutama päivä ja tuumasin että pöristelenpäs uudelleen Hesaa kohden ,mutta matkalla poikkean siihen lämpöiseen mökkiin ja vien tuliaisia heille.Ostin Mikkelin kaupasta niin kaffia ,kuin pullaa,pipareita ja sokuria,suklaata ja kaikkea muuta hyvää tuliaista. Ja tien päälle.Kohden Kouvolaa.
Mutta mitäs...¤#¤#"!!??=(&%¤%¤#¤!!??....
Häh taas ?
Vaikka kuinka koetin katsella tien vasenta puolen,sen mökin tulemista esille,niin se ei onnistunut !Mihkäs seoli niinku  hävinny ??Olin Kouvolassa uudelleen yötä ja seuraavana päivänä ajelin sikin sokin sitä samaa tietä,  jossa se mökkin olisi ollut...kaiken järjen mukaan.Mutta ei  ollut !! Ei ja ei.
Muutaman päivän etsin mökkiä ,mutta sitten oli annettava periksi ja menin Helsinkiä kohden. Mökki oli hävinnyt kuin taikaiskusta.
Puuf.
Samana kesänä ostin auton ja arvakkaapas....???..niinpä...ajelin loppukesän sitä mökkiä etsien,mutta ei löytynyt..ei  ei  ei  e  eeieieieieiiiii...ei.
Juu. Nyppä kysyn...?? oliko se edes mökki.jossa mut pelastettiin jäätymiseltä? Jos se olikin..lentelevä lautaanen , jossa viruuttelin kylmiä kinttujani pesuvadissa.Jossa se herttaanen mummaraanen kertoili mun elämästäni ennen ja sen jälkeenkin  ja juuri sen takia ne villasormikkaakkin hävis. Niitä ei saanu jättää toristeeksi.Sen asian hoiti se vintturasilimäänen ,jaappaanilaasen näköönen turisti. Entäpäs jos se olikin samaa porukkaa????..hmmm...vinot silimät...aivan kuten humanoireilla on nähty..Häh?
Olinko humanoidien huolenpiron alaisena ?
Mökki hävis.
Ilmaan. Puuuff..!
Sormikkaat kans. Puf .
Häh ?
...
Ohoh....just huomasin ,että oon unohtanu ottaa aamulääkkeeni.......jospa se auttaa....
heheh..

15/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Joo-o. Uskokaa ny. Se mökki hävis.
Hävis..
mees nyt siitä höpöttämästä  Ekku...
tereve.