lauantai 15. maaliskuuta 2014

Matti Sipiläisen kohtalo.

16/3-2014.
Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.



Kävin eilen ajelemassa Tampereen suunnalla,Moision paikkeilla ja kuinka ollakaan  minulle kerrottiin  lehtijuttuun liittyvä asia.
Surmansa saanut  Matti  oli koko ikänsä kärsinyt huonosta kuulosta ja sen takia joutunut usempaan kertaan vähälläpiti tilanteisiin.
Kerran meinas jäädä linja-auton yliajamaksi sekä muutaman kerran Tampereella liikkuessaan autojen kolhimaksi. Matti oli kuulonsa takia jo yhden kerran ollut lääkärissä ja hänelle oli jo tilattu senaikaiset kuulolaitteet.
Nyt kävi kuitenkin niin että Juna ehti ensin ja voidaan vain kuvitella olisiko ollut apua  mikäli Matilla olisi ollut kuulolaitteet ?
Kertoi:


16/3-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.