sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tampereen Teiskon kaksoisitsemurha 1926.

19/10-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Olen jo pitemmän aikaa ajatellut että joku päivä ajelen Tampereen suuntaan , Teiskon  paikkeille , jossa tapahtui vuonna  1926 kummallinen kaksoisitsemurha, 3/4 aamuyöllä. Tarkemmin   Teiskon Leppälahdella.
Siis:
Maanviljelijä Otto Rik...a , sekä nuorukainen Asser  Ek...an päättivät päivänsä ampumalla itsensä.
Aamuyöstä kuuli  R :an naapuri , että  naapurihuoneesta kuului useita laukauksia ja niiden johdosta hän  riensi huoneeseen jonka  joutui avamaan väkivalloin , sillä sen ovi oli lukittu sisäpuolelta.
Lattialla makasi talon  isäntä , sekä hänen vieraansa verissään lattialla ja kuolleina kumpikin.  Ek...lla oli  kuulan reikä otsassa sekä kaksi rinnassa ja Ri..lla yksi kuulanreika päässään. Pöydältä löytyi useita Ri..lan kirjoittamia   kirjeitä jossa hän tunnusti ettei rakasta vaimoaan...vaan.....herra  Ek....ia ja koska he eivät näinollen voi elää yhdessä , niin yhteistuumin tappavat itsensä.
Poliisin tutkinnan perusteella Ek...an on  ensin ampunut  otsaansa mutta jäänyt henkiin ja silloin Ri... ala on  ampunut  häntä myöskin rintaan 2 kertaa sekä sitten  itseään päähän. Rikala oli taloudellisesti hyvässä asemassa , syntynyt 1897 ja jätti jälkeensä vaimon. Ek....n  oli syntynyt  1902 ja perheetön.
Tämän murhenäytelmän jälkeen  itsemurhapaikalla  kummitteli   8 vuotta ja  sitten kiinteistö rauhoittui. Kun paikalla kävi  pappi joka siunasi itsemurhan tehneet , sekä  hautasi kaksi pienoisristiä hautakummuille , niin kummittelu loppui kerralla.
Näin kuulin.

19/10-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.