lauantai 21. marraskuuta 2015

3 shokkiuutista Wanhaan aikaan.

21/11-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Huomenna tulee tasan 52 vuotta presidentti Jhon Kennedyn murhasta.
Olin siihen aikaan  17 vuotias kolli, töissä Ojalan kutomossa laitosmiehenä  ja  juuri iltavuorosta kotiini tullut.
Kello  oli tasan 22,20 tullessani   syntymäkotini tuphan kun isäni sanoi....
"Kenneri on ammuttu".
Oli se niin  suuri uutinen ,että muistan sen aina ja nyt. Varmasti sadat  miljoonat muutkin muistavat saman tapahtuman ,sekä tarkasti missä olivat sillä hetkellä uutisen kuultuaan , sekä mitä tekivät.
Oikeastaan se ekauutisshokki  tapahtui vuonna  1958. Naapurini Kalliokosken Aarnen pihamaalle kaivonkaivaja teki kaivoa. Hän oli päässyt noin 2,5 metrin syvyyteen eikä ollut  laittanut betonirenkaita tukemaan , vaikka siinä kohdassa oli hiekkaista maata.
Oli kesä ja iltapäivä.
Työpaikka oli noin 30 metrin päästä kylän pääväylästä ja pahaksi onneksi siitä jyristeli raskaassa lastissa ollut rekka puutukkeja kuorma täynnä. Tärinä oli niin kova ,että se romahdutti kaivon seinämät kaivajan päälle ja hän tukehtui hengiltä. Olin juuri pihamaallamme kun siihen ajoi polkupyörällä naapurin   Amalia, joka huusi, että runni romahti ja hiekan alla on mies.
Vanhempani juoksivat turmapaikalle, samoin minä, sekä Mattilan Pentti. Siinä meni tunninverran ennekuin uhri saatiin nostettua ylös, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.
Kolmas shokkiuutinen tuli noin 1959. Äitini siskon mies, (Sepponen) oli töissä rautatiellä ns topparoikassa  ja muutama työntekijä korjaili junankiskoja sekä muuta  ratahommia. He liikkuivat sellaisella  resiinalla joka liikkui pumppaamalla puista  tankoa ja se liikutti vekottimen alla olevia kolmea rautaista pyörää.
Vähän ennen   Härmän kirkonkylää he huomasivat höyryjunan  tulevan  suoraan kohti ja onnistuivat kaatamaan resiinan kiskoilta pois. Kuitenkin  laite jäi osittain  niin. että   se vaikutti olevan junan tiellä ja Sepponen sitä kauemmaksi sivuun raahaamaan.
Hän ei huomannut että junan vaunujen sivuilla olleet rautaiset portaat olivat puolisen metriä sivuja  ulompana ja  porras iski Sepposta  vasemman lonkan    kohdalle. Syntyi todella paha   avomurtuma, sekä siitä johtuva voimakas  verenvuoto ja  kuolema tuli muutamassa minuutissa.
Siihen aikaan olin töissä  Jepuan minkkitarhalla juottamassa elukoita ja kotiini tullessani isäni sanoi Sepponen on jäänyt junan alle ja kuollut.
Shokkiuutiset jäävät aina mieleen.

Ekku Mattila.