sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Moottorisaha.....ja mun vasen reiteni...auts.

24/1-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Päivällä vanhoja "sota-arpiani"  katselin ja siitä  nyt kirjoittelen..
1982  menin   syntymätalooni käymään ja isä sanoi mulle..
" Soita jollekin ammattimetsurille ja  sano että jos joku joutaisi kaatamaan tuolta meitin toiskanmäeltä  kymmenkunta koivua ennenkuin  ne tuuli kaataa  nurin".
Ja minä siihen...
"Että  mitä häh??....ei siinä  ammattimetsuria tartteja.....osaan senverran ittekin...meinaan.....muutama puu on kaadettu että silleen ".
"Ei ..ei sanoi isäni....paree kun  et mene ittiäs loukkaamaan ....soita jollekin metsurille....ne osaa ".
Ja minä taas :
" Hevonkakkaa...kyllä mä muutaman puun  kaadan.....haen vain moottorisahani tuolta kirkolta.....pensaa ja öliyä.....tuun kohta takaisin..."
Ja niin autolla kämpilleni...saha mukaan, sekä takaisin työmaalle.
Jossa isäni edelleen mesosi.....
"Älä nyt ala siihen hommaan...loukkaat vain ittses.....son vaarallista puuhaa se puiden kaataminen...soita ny jollekin ammattilaiselle...soita ny..."
¤¤¤¤
Enkä soittanut...vaan  nykäisin husovarnan  toisella käyntiin.....lasit silmilleni ja eiku  puita kaatamaan......muttaaaaa.....
En muistanu että siinä huskussa  oli ns jarru vetelä.....kun lopetit kaasun painamista , niin normaalistihan terä lakkaa heti pyörimästä......ja jos jarru  on vetelä terä jatkaa pyörimistään ainakin  muutaman sekunnin....juu.
Sentakia pidin huskua ittestäni sillai  kauempana  ja odottelin että terän pyöriminen toppaa ja taas puun kimppuun ...painoin kaasua.....fruuuum.....fruum....mutta antakaas olla !!!
Jalkani lipsahti liukkaassa mettikössä ja......pyörivä terä raapaisi aika tavalla mun vasempaan  reiteeni....auuuts...Onneksi mulla  oli sellainen tuulipukuhousut jossa oli monta kangaskerrosta  ja sen takia terä ns tukehtui eikä menny kovin syvälle mun kinttuuni.
Verta  tuli niin maan   per....kutarallaasti.....ja apteekkiin ajelin  hantuuki reiteni ympärillä kiedottuna...pasimysiiniä ostin tuubin , sekä leviää laastaria ja takaisin kotiin.....jossa isäni odotteli ja ihmetteli että mihinkä oikein häivyin..
Sanoin että muistinkin yhden jutun ,joka on tärkiä ja tuun seuraavan kerran muutaman päivän päästä...enkä  tunnustanu että kinttuuni huskulla sahasin.
Se arpi on edelleenkin  tallella kintussani...
Melkein kuin sotavamma..
Heh.

Ekku Mattila.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti