sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Killuin katonrajassa 1958.

27/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Noin vuonna 1958, olin 12 vuotias ja  sahasin vahingossa oikeaan ranteeseeni. Olin pienimässä  polttopuita ns akkain  tavalla, jossa  iso kaarisaha pannaan maata vasten, terä ylöspäin , halosta  pidetään kummastakin päästä kiinni ja puuta   hinkataan terää vasten..........siis aika hyvä konsti.
Juu.
Mutta.....yksi koivuhalko oli sellainen känkkäränkkä.Oksankohtia  liikaa eikä sentakia  meinannut mennä millään poikki. Kun sitä voimalla painoin sahan terää vasten  terä meni poikki ja iskin oikean ranteeni  retajavaan terän palaan.
Voi että miten säikähdin. Tunsin polttavaninhottavan kivun ja samalla hetkellä  näin miten ranteestani alkoi purkautumaan  tavattomasti punaista verta. Sitä suorastaan  pulppusi .Tipahteli  suurina pisaroina liiterin sahanpurulle .Melkein  loiskeen korvissani kuulin.
Plitsp...plitsp.....plitsp....
Liiterin seinällä naulassa  roikkui  isäni flanellinen aluspaita. Hädissäni  sen kieroin  oikean ranteeni ympärille ja kovaa haipakkaa  tupaa kohden. Kohta  paita oli verestä punainen. Voi voi.
Verestä punainen.
Tuvassa ei ollut ketään, jota ihmettelin kovasti. Menin maata vanhempieni  parisänkyyn ja yhä muistan  kumman maun  suussani.Sellainen  jännän  makea maku. Kuin jotakin metallista.
Maatessani  tunsin miten huone alkoi pyörimään  silmissäni.Kierto oli  oikealta  vasemmalle , hitaasti mutta koko ajan nopeutuen.Olin kuin hyrrän keskellä.
Sitten  silmissäni alkoi  valo katoamaan. Kaikki  muuttui ensin  tummaksi, edellenkin  tummemmaksi ja lopulta  maailma oli pikimusta. Olin sen keskellä.Paikassa  ei mitään.
Ei mitään.
Yhtäkkiä korvissani alkoi  kuulumaan  niinkuin hiljaista sähkömoottorin ääntä. Se  voimistui  portaattomasti , koko ajan  kovemmin, koko ajan kovemmin , mutta se ei koskenut  korviini  ollenkaan. Vähän niinkuin nykyisten palosireenien tapaan...uuuuuUUUUUUuuuuUUUUU...
Äänen ollessa  kaikkien  kovimmalla huomasin olevani katon rajassa, sängyn  yläpuolella , noin 2,5 metrin korkeudessa. Allani näin  vuoteen ja siinä makaavan  nuoren pojan. Ihmettelin  miten kalpea hän oli , aivan vitivalkoinen kasvoiltaan , silmät kiinni , suu hiukan raollaan.
Ja yhtäkkiä  tunnistin hänet.
Siinä makasin  minä itse.
Minä itse.

Jatkuu...

Ekku Mattila.