keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Olin Kurdi 1650....petturi tapatti minut.

30/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Yhden entisistä  elämistäni elin Turkin vuoristossa , Kurdina.
Noin 1650  luvulla. Sissipäällikönä. Kova soturi olin.Pidetty ja peljätty......
Kurdi.
Meitä oli noin 3000  kurdia, taistelijaa  ja pahantekijää. Viimeisen päälle ammattisotilaita  .Kovia  äijjiä....
Kovia.
Elimme, kuten Kurdit tänäkin päivänä , vaikeakulkuisissa  vuoristo-osissa. Jatkuvasti taistelimme sortajiamme vastaan , silmä silmästä, yhtään sääliä tuntematta , hyökkää  , ryöstä , tuhoa  ja peräännyimme   piilopaikkoihimme. Kuten sissit  kautta aikain ovat tehneet.
Iske ja peräydy. Sissitaktiikkaa. Wanhanajan Raatteen tie meininki.
Raatteen tie.
Me olimme ammattiarmeija. Melkein voittamattomia jokainen.Taisteluissa karaistuneita. Pelkäämättömiä viimeisen päälle.
Minä olin johtaja ja isopomo. Tiedän että olin  2,20  metrinen koljatti. Painoa  200  kiloa. Nopea sekä tehokas taistelussa.Voittamaton.
Voittamaton. Pidin hevosta takajaloista kiinni ja pyöritin  ympäri...kyllä porukka lakosi..
Lakosi. Nyrkin iskulla  päähän tapoin  muulin. Kova olin..todella kova.
Kova.
Kautta maailman historian on ollut vakoilijoita sekä pettureita. Myös omissa  joukoissa.Kuuluisin  sellainen lienee   Juudas Iskariot. Petturi isolla Peellä.
Juudas.
Minäkin jouduin sellaisen uhriksi. Siihen aikaan  tuli tieto että yhdessä paikassa on iso hevoskärryllinen aseita. Siepporataslukkoisia, senaikaista huipputekniikkaa , iso kärry tupaten täynnä....aseita...oujee   varmasti ajattelin ja siis  sinne paikan päälle asian tarkistamaan.
En yhtään ajatellut kun vain minä saisin sinne mennä. Minä ja omasta  soturijoukostani yksi Kurdi. Hän näyttää  paikan.Vain hän ja minä saamme sinne mennä.Kahdestaan.Tutkimaan.
Ja eikun matkaan...
Kopoti....kopoti...hevosilla me mentiin.....ja tuollahan se  paikka jo onkin.  Isot  varastot kummallakin puolelle peltoa, keskellä niitä suuri  päärakennus. Avonaisia  ikkuna-aukkoja  joka puolella. Ja se tärkein....keskellä rakennuksia  kökötti  hevosrattaat , nahkaverhoilla peitettynä  ja melkein jo näin  aseitten piiput verhoilun raoista.  Siellä se on....aseita  meille...paljon aseita....
Paljon...
Kävellessäni  rattaiden luokse huomasin sivusilmälläni, että  oppaani  oli kadonnut. Häipynyt kuin tuhka tuuleen. Mitäs nyt....mit....?
Pum..pum..pum..pum..pum..pum...pum..pum.pum..pum..pum...pum..pum..pum......
pum. Sain rakennusten  ikkuna-aukoista  kuulaa sadekuuron lailla.Pum..pum..pum..pum..pum..
Pum. Ruumiini lävisti  kymmeniä  kuulia. Minusta tuli hakkelusta kerralla.Reikäjuuston tapaan.
Reikäjuuston.   Ja mä kuolin.
Kuolin.
Jännä juttu  tulee nyt....
Tapasin tässä elämässä saman petturin noin vuonna 1993. Täällä Kauhajoella. Tuttuja olemme olleet siitä asti ja olen varma ettei hän asiaa tiedä. Vain minä.....mutta....jääköön henkiin.
Eikös vain?

Ekku Mattila.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti