28/2-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Vuonna 1980 harjoittelin kirjailija/valmentaja Oskar Reposen opastuksella 1981 kesällä tapahtuvaan veteraanien ( yli 35 vuotiaitten) EM kisoihin ja tosimeiningillä.
Reponen oli nähnyt Otaniemen hallissa juoksemistani , seuraillut sitä minulta salaa , kellon kanssa ja sitten ehdottanut minua osallistumaan tuleviin kisoihin.
"Sinähän kuule teet ennätyksiä jo harjoituksissa , Reponen sanoi. 1500 metriäkin vedät minuutin palautuksella 3 kertaa 4,20 ja 400 metriä 5 kertaa minuutin palautuksella 58 sekuntiin. Sopiiko Ekku että alan valmentamaan sinua ja takaan että tulokset lisää parantuvat. Kun olet valmis niin ikäisesi ovat helisemässä kanssasi juoksuradalla ja paljon nuoremmatkin katsovat kantapäitäsi radalla...mitä sanot Ekku ?".
Sanoin että tottakait ja seuraavana päivänä Reponen toi minulle harjoitteluohjelman ja se oli kuulkaa aika kova. Raskaimmat siinä olivat ns vedot. 10 kertaa 600 metrinen raskas mäki , jonka korkein kohta oli Espoon Olarin Puolarmetsän sairaalan kohdalla noin 25 metriä , ensin puolijuoksua puoliväliin ja loppu niin kovaa kun pääsee ja takaisin alamäkeen kevyttä hölkkää.
Ja heti uudelleen ylös raskasta nousua. 10 kertaa.!!!
!!!.
Muistan aina ja se on myöskin harjoitteluvihossani, miten viimeisessä nousussa, joka oli siis kymmenes, jo puolivälissä rinnettä olin täysin loppu. Viimeisen 50 metriä hoipertelin sinne/tänne ja juuri ja juuri pysyin kävelytiellä. Kun pääsin mäen päälle rojahdin maahan,ensin polvilleni ja sitten mahalleni ja se oli siinä. Sykemittarini näytti 195 , mutta se laski kuitenkin jo minuutin aikana 160 ja sitten minuutin päästä 120. Vielä minuutti ja sykkeeni oli 80.
Mitenkä (kö) näin tarkat tiedot muistan?
Joku huolestunut autoilija, joka näki tuupertumiseni soitti tottakait ampulanssin ja koska Puolarmetsän sairaala oli melkein siinä vieressä, niin auto tuli hetkessä. Hoitaja mittasi sykkeeni ja kun kuuli että harjoittelen tulevaan EM veteraanien kisoihin ei ollut enää huolestunut. Toivotti onnea ja menestystä ja näkemiin.
Noh...illalla soitin Reposelle ja kerroin harjoitusvetoni tapahtuman. Hän oli todella iloinen, todella iloinen ja sanoi:
"Noniin Ekku...nyt harjoittelet kunnolla...kun vielä sen jälkeen oksennat, niin tuloksia alkaa tulla..anna mennä vaan....joka toinen viikko teet saman harjoituksen.....hieno homma".
Ekku Mattila.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Vuonna 1980 harjoittelin kirjailija/valmentaja Oskar Reposen opastuksella 1981 kesällä tapahtuvaan veteraanien ( yli 35 vuotiaitten) EM kisoihin ja tosimeiningillä.
Reponen oli nähnyt Otaniemen hallissa juoksemistani , seuraillut sitä minulta salaa , kellon kanssa ja sitten ehdottanut minua osallistumaan tuleviin kisoihin.
"Sinähän kuule teet ennätyksiä jo harjoituksissa , Reponen sanoi. 1500 metriäkin vedät minuutin palautuksella 3 kertaa 4,20 ja 400 metriä 5 kertaa minuutin palautuksella 58 sekuntiin. Sopiiko Ekku että alan valmentamaan sinua ja takaan että tulokset lisää parantuvat. Kun olet valmis niin ikäisesi ovat helisemässä kanssasi juoksuradalla ja paljon nuoremmatkin katsovat kantapäitäsi radalla...mitä sanot Ekku ?".
Sanoin että tottakait ja seuraavana päivänä Reponen toi minulle harjoitteluohjelman ja se oli kuulkaa aika kova. Raskaimmat siinä olivat ns vedot. 10 kertaa 600 metrinen raskas mäki , jonka korkein kohta oli Espoon Olarin Puolarmetsän sairaalan kohdalla noin 25 metriä , ensin puolijuoksua puoliväliin ja loppu niin kovaa kun pääsee ja takaisin alamäkeen kevyttä hölkkää.
Ja heti uudelleen ylös raskasta nousua. 10 kertaa.!!!
!!!.
Muistan aina ja se on myöskin harjoitteluvihossani, miten viimeisessä nousussa, joka oli siis kymmenes, jo puolivälissä rinnettä olin täysin loppu. Viimeisen 50 metriä hoipertelin sinne/tänne ja juuri ja juuri pysyin kävelytiellä. Kun pääsin mäen päälle rojahdin maahan,ensin polvilleni ja sitten mahalleni ja se oli siinä. Sykemittarini näytti 195 , mutta se laski kuitenkin jo minuutin aikana 160 ja sitten minuutin päästä 120. Vielä minuutti ja sykkeeni oli 80.
Mitenkä (kö) näin tarkat tiedot muistan?
Joku huolestunut autoilija, joka näki tuupertumiseni soitti tottakait ampulanssin ja koska Puolarmetsän sairaala oli melkein siinä vieressä, niin auto tuli hetkessä. Hoitaja mittasi sykkeeni ja kun kuuli että harjoittelen tulevaan EM veteraanien kisoihin ei ollut enää huolestunut. Toivotti onnea ja menestystä ja näkemiin.
Noh...illalla soitin Reposelle ja kerroin harjoitusvetoni tapahtuman. Hän oli todella iloinen, todella iloinen ja sanoi:
"Noniin Ekku...nyt harjoittelet kunnolla...kun vielä sen jälkeen oksennat, niin tuloksia alkaa tulla..anna mennä vaan....joka toinen viikko teet saman harjoituksen.....hieno homma".
Ekku Mattila.
