20/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Vuonna 1964 ajoin ajokortin , keväällä ja Juhannuksena ostin naapurini Syrjäsen Matilta venälääsen Volgan.
1000 markkaa se maksoi, vuodelta 1957, kolme rattivaihdetta, auton paino 1600 kiloa. Siinoli nesteellä toimiva jousitus/iskarit ja ne oli samasta säiliöstä....joten ongelmia saattoi tulla........ja niitä tuli.
Tulin kerran perunannostoaikaan asioiltani , ajoin pihaani ja kun koetin jarruttaa , niin poljin meni pohjaan saakka. Jännä kurnutus vain kuului. Volgan käsijarru oli vähä kuten rautainen sateenvarjon kahva ja sen alaosassa oli sellaisia lovia. Päässä kahva josta piti vetää niinmaan perskeleesti
naama punaisena...
ennenkuin jotakin tapahtui ja yleensä se ei toiminut. Vaikka koetin kiskoa sitä käsijarrujuttua ja samalla painoin naama irveessä velttoa jarrupoljinta, niin vauhti vaan kiihtyi. Tupamme piha vietää viistosti jokirantaa kohden ja se on noin 140 metrin päässä.
Silloin oli just perunannosto menneillään ja mä siihen sekaan isolla jarruttomalla Volgallani. Äitee ja isä sekä muut pellolla olevat hyppivät sinne/tänne turvaan .Onneksi ehtivät. Pääsin, taikka jouduin noin puoliväliin joenrantaa ja siinä oli onneksi syynä se pehmeä perunapelto ja osaksi vielä ehjiä perunapenkkejä. Ne jarrutti jossakin määrin. muuten olisin molskahtanut Lapuan jokeen.....
Arvakkaapas kuka nauroi eniten??
Niinpä.....minähän se. Se tapahtuma tuntui niin hupaiselta, ainakin omasta mielestäni, että meinasin nauruun tukehtua. Mattilan Matti Forsson traktorillaan Volgani pellosta kiskoi. Siinä oli tullut reikä, siihen hydraylitankkiin, josta se neste oli vuotanut pois. Tikku siihen ja sillä se korjattiin.........
Juu-uu......niitä Wanhoja aikoja.
Ekku Mattila.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Vuonna 1964 ajoin ajokortin , keväällä ja Juhannuksena ostin naapurini Syrjäsen Matilta venälääsen Volgan.
1000 markkaa se maksoi, vuodelta 1957, kolme rattivaihdetta, auton paino 1600 kiloa. Siinoli nesteellä toimiva jousitus/iskarit ja ne oli samasta säiliöstä....joten ongelmia saattoi tulla........ja niitä tuli.
Tulin kerran perunannostoaikaan asioiltani , ajoin pihaani ja kun koetin jarruttaa , niin poljin meni pohjaan saakka. Jännä kurnutus vain kuului. Volgan käsijarru oli vähä kuten rautainen sateenvarjon kahva ja sen alaosassa oli sellaisia lovia. Päässä kahva josta piti vetää niinmaan perskeleesti
naama punaisena...
ennenkuin jotakin tapahtui ja yleensä se ei toiminut. Vaikka koetin kiskoa sitä käsijarrujuttua ja samalla painoin naama irveessä velttoa jarrupoljinta, niin vauhti vaan kiihtyi. Tupamme piha vietää viistosti jokirantaa kohden ja se on noin 140 metrin päässä.
Silloin oli just perunannosto menneillään ja mä siihen sekaan isolla jarruttomalla Volgallani. Äitee ja isä sekä muut pellolla olevat hyppivät sinne/tänne turvaan .Onneksi ehtivät. Pääsin, taikka jouduin noin puoliväliin joenrantaa ja siinä oli onneksi syynä se pehmeä perunapelto ja osaksi vielä ehjiä perunapenkkejä. Ne jarrutti jossakin määrin. muuten olisin molskahtanut Lapuan jokeen.....
Arvakkaapas kuka nauroi eniten??
Niinpä.....minähän se. Se tapahtuma tuntui niin hupaiselta, ainakin omasta mielestäni, että meinasin nauruun tukehtua. Mattilan Matti Forsson traktorillaan Volgani pellosta kiskoi. Siinä oli tullut reikä, siihen hydraylitankkiin, josta se neste oli vuotanut pois. Tikku siihen ja sillä se korjattiin.........
Juu-uu......niitä Wanhoja aikoja.
Ekku Mattila.
