maanantai 5. joulukuuta 2016

Toinen patruuna toimi....Pum.

5/12-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Se toinen luoti tiesi paikkansa.....

Tunsin Seinäjokisen (sanotaan häntä vaikka  Timoksi)  vuosina  1992-94.
Noin 30 kymppinen.
Hän oli mm autokauppias ja sen tiimoilta hänet  opin tuntemaan. Timo asui  Kasperissa. aika lähellä R-kioskia , rivitalossa.
Timo oli aika  riehakas ,sekä  kova menemään.Kun hänelle  viihteen aika tuli, niin vauhtia  myöskin riitti.Kaiken lisäksi  Timolla oli  todettu  ADHD jonka  todistamaa  lääkärintodistusta  hän innokkaana  näytti.
Kun näihin  personallisuuksiin  lisää  myöskin Timon todella  lyhyen pinnan, niin arvata saattaa , mitä siitä seurasi.
Oikeudenkäyntiä  hänellä  oli.Etupäässä tappeluista.
Muks.
Jos Timolle iski masennus, niin se oli todella  kova. Siinä tilassa  hän oli kaiken toivonsa menettänyt, ainakin omasta mielestään."On paree, että kuolen pois"  Timo sellaisessa   tilanteessa sanoi....paree että menen pois....paree niin kaikille.
Paree.
Kuten monesti  nykyelämässä  , avioliitto  saattaa alkaa rakoilemaan  , niin kävi  Timollekin .Jo muutaman kerran hän oli ollut ns "ulkoruokinnassa" ja sanonut ettei sellaista pitkään enää kestä. Talo, jossa hän asui oli Timon vaimonsa nimissä  ja useasti mies sai mennä ovesta pihalle.Oli sitten pakkanen, taikka kesä.
Yksi  Sunnuntai  Timo tuli   kylään. Hän oli saanut tietää Tampereella  olevan vanhan nelivetomaastojeepin olevan myyynnissä ja sitä  hän himoitsi. ....mennäänkö katsomaan sitä Ekku hän kysyi..?...ja jos se on hyvä, niin ostan sen ja ajan Seinäjoelle.."
Niin me sovittiin ,  että   tulevana Keskiviikkona sinne menemme....."tuu Keskiviikon aamuna mulle kello 06,00 " Timo sanoi ja  suostuinkin siihen...siis eiku hei hei ja nähdään Keskiviikkona..."
Oli siis Sunnuntai kun Timo lähti. Isolla mustalla Ameriikan autollaan.
Näkemiin..taikka oikeammin ne  olivat  hyvästit.
Hyvästit.
Samana Sunnuntai-iltana  ,kello  23,00  Timo  ampui itseään  9 millisellä  pistoolilla päähänsä. Hän halusi jatkaa vaimonsa kanssa yhdessä elämistä, mutta nainen kieltäytyi. Kysyttyään kolme kertaa Timo ampui itseään. Ekakerralla ase ei toiminut .Vedettyään ns uudelleen liikkuvat taakse se  heitti suutaripatruunan ulos ja syötti uuden piippuun.
PUM !!!!
Se toimi.
Toinen patruuna  tiesi paikkansa.

Ekku Mattila.


Paniikkihäiriöni syy selvisi.....lusikka ja tukkapöllö.

5/12-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Siihen aikaan ..sodan jälkeen, 1946  oli kodeissa kova kuri.
Jumalattoman kova.
Jos kersat jotakin pahaa tekivät, taikka eivät tehneet, tuli otsaan että kalaji.
Klonks !!!
Myös tukasta revittiin että hiustulloja oli joka paikassa.Ne näyttivät melkein  laihoilta  rotilta................laihoilta rotilta.  Minun hiuksiani. Pitkin tuvan lattiaa.
Siihen aikaan oli kova kuri.
Muistan jo nelivuotiaana ,että  sain aina selkääni kun oltiin syömässä. Kesken ruokailun äitini mua otsaan isolla  lusikalla  paukautti ja  hiuksistani  kiinni  veti. Aina ruokapöydässä.....RUOKAPÖYDÄSSÄ....!!??  Ruokapöydässä. Samaa jatkui  vuositolkulla , koulunkäyntiini saakka, siitä murrosikäiseksi, kun olin 14 , otsaan isolla  lusikalla  mua äitini iski ja tukasta  retuutti.
Ruokapöydässä  perkeles!...huoneessa jossa oli muitakin läsnä....muitakin.
Kun tämän kerroin  päätohtorille hän innostui. Ahaa hän  lausahti....."siinä syy paniikkihäiriöösi...siinä syy....lusikalla otsaasi  ja hiuksista  kiinni....vuositolkulla  tätä kesti..vuositolkulla....paniikkihäiriön syy selvisi "...
Syy selvisi.
Pillereitä en suostunut yhtään enää ottamaan, eikä niitä  mulle kovin vahvoja oltaisi enää määräämäänkään...mutta keksin  aivan ite  oivan keinon....todella oiva keino.
¤¤¤¤
Aloin harrastamaan liikuntaa. Juoksemaan perse  pitkällä  pitkin pururatoja.Naama hikisenä ja hiukset ei hulmuten.Juoksin paljon. Useasti  30 km päivässä ja se auttoi. Illalla ei  unipilleriä  tarvinnut. Uni tuli heti kerralla. Tuosta noin vaan. Heti kerralla.
Heti kerralla...XXXxxxXXXxxx....
Ei siis ihme että  minulla on tänäkin päivänä kova kunto. Voiko tästä kiittää  äitini isosta  lusikasta sekä  tukkapöllöstäni.? Minusta olisi  tullut melkein ammattijuoksija..sanottiin...
Ammattiurheilija melkein.
Roopinkina  suuri lusikka ja tukkapöllö.
Klonks.

Ekku Mattila.

Heräsin taivaassa......1971....

5/12-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Havahduin taivaassa.
Taivaassa..!!.....
Ympärilläni oli useita valkopukuisia  olentoja , kirkkaat vaatteet , kirkkaaat  loistavat vaatteet...............loistavat.
Makasin vuoteella. Ja sammuin.....heräsin uudelleen ja sammuin....uudelleen ja taas sammuin...uudelleen ja yhä uudelleen.
Sammuin. Näin  kului  vuorokausi , sen kuulin myöhemmin lääkäriltä. Olin sairaala Hesperiassa............sinne vietiin jokainen joka itsemurhaa yritti. Kuten minäkin. Suussani oli letkuja , nenässäni myös....tunne oli  todella  kenkkumainen...ei hyvä. Niinkuin olisi  piiitkiää matoja koettanut syödä nenän ja suun kautta. Piitkiiiää matoja.
Ja niin kului  2 vuorokautta. Mahani  huuhdeltiin letkulla. Jotakin  lääkettä sinne  purskuttivat , hiiltä sekä muuta , tiesmitä siihen aikaan. Mutta se auttoi. Jäin näköjään henkiin. Nipinnapin kuulemma...
Nipinnapin.
Koska......
Henkilö, joka kanssani asui  tuli asuntoon soittamaan jollekin. Huomasi makaavani lattialla ja sairasauton soitti....viimehetkellä kuulemma....5 minuuttia lisää  eikä minua olisi  voitu pelastaa...Ei pelastaa.
Elämälle.
Viikon lojuin Hesperian päiväosastolla. Yöt olin kuitenkin kotona. Aamulla psykologille , 2 tuntia , jotakin touhua  nikkarihuoneessa ja illalla takaisin Porvoonkatu  5-7 b 63.
Siinä me juteltiin  päätohtorin kanssa ja  selvishän se mistä kenkä puristi.
Selvis se.


Ekku Mattila.

jatkuuuuuu...

Join kerralla kuoleman maljan....

5/12-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Olin jo  muutaman kuukauden kerännyt vahvoja unipillereitä. Jopa 100  millikrammaasia..
ne oli vahvoja.
Niitä sai siihen aikaan  kourakaupalla , purkkeja erilaisia, kunhan vain sanoi ettei saa unta.....................
Ja minä sain. Marttilan  lääkäri ne määräsi , sanoi että ota varovasti , yksi illalla ennen nukkumaan menoa.  Suunnittelin koko jutun. Yhtään en illalla  naamaani  heittänyt. En yhtäkään unipilleriä.  Säästin ne parempaan käyttöön.
parempaan  käyttöön. Yks  päivä huomasin ,kun laskin ,että pillereitä oli koossa jo 80 kappaletta
80 kappaletta !
Oijee....!
Odotin oikeaa hetkeä ja se tuli. Tiesin olevani  asunnossani  yksin ainakin   3 tuntia. Uskoin  sen ajan riittävän ja eikun toimintaan. Irrotin unipillerit  huhmareeseen, yksi kerrallaan ja ne jauhoin pienellä kauhalla aivan hienoksi. Syntyi valkoista  jauhoa , kuoleman jauhoa , kuoleman.
Lämmitin kattilassa veden  puolilämpöiseksi, sen kaadoin lasiin , jossa jauho  jo valppaana odotti. Vähän lusikalla  sitä sekoitin.  Vähän sekoitin.
Vielä viimeiseksi  työkseni menin  asuntoni parvekkeelle. 9  kerros, Porvoonkatu  5-7 b 63. Oli Huhtikuu ja  huvipuisto Linnanmäen laitteita näköjään jo koekäytettiin. Tulevaa kesää varten.
Kesää varten.
Napsautin  radiomankastani Erkki  Junkkarisen ruusuja  hopeamaljassa   musiikin  päälle ja kävelin  alkoviini. Ja kerralla  join kuoleman maljan. Kerralla sen kumosin.
Kerralla.
Tännehän jäätte.....heikää ny....
Heikää ny.
Oli vuosi 1971...ja kevät.


Ekku Mattila

jatkuuuuuu...

Minun paha paniikkihäiriöni.....oli viedä henkeni...

5/12-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Minä kärsin pahoista paniikkihäiriöistä  50 vuotta.
Todella pahoista.
Vaivat alkoivat  kun olin noin 10 vuotias ja päättyivät suunnilleen 2005.
Siis   50 vuotta.
50 vuotta.
Pahin aika oli  1960- 1971. 11 pitkää vuotta. 1964 olin ihmeissäni ,että mikä minua vaivaa. En voinut olla missään paikassa jossa oli muita ihmisiä , en vain voinut. Pahin oli  esim odotushuone , linja-auto, juna, raitiovaunu, jopa elokuvasali. Elokuviin luikin varjon lailla kun kuva oli alkanut. Linja.-autoon menin aina  ihan taakse , junassa  en istunut koskaan penkillä. Seisoin  vaunujen välissä.
Vaunujen välissä.
Kauppaan menin  heti kun se avautui  ja äkkiä pois paikalta. Jos jouduin olemaan  kassajonossa , häivyin heti paikalta. Tavarat  jäivät  ostoskärryyn. En voinut olla  samassa  paikassa muisen ihmisten kanssa.
Se oli mahdoton tilanne. Lääkärin odotushuone oli paha paikka. Kuolemaakin pahempi. Usein  juoksin  huoneesta pois. Ja ihmiset katsoivat  pitkään. Ököaikana armeijassa  1966  oli  ruokalassa satoja  solttuja  . Luulin  tulevani hulluksi. Sydän löi  tuhattasataa , kurkkuani kuristi , henkeä en meinannut saada lainkaan ja naamani punoitti  kirkkaanpunaisena. Hiki norui otsaltani.
Söin tuskin mitään.
Olin yhdellä kurssilla  1968.  Ilmainen ruoka , mutta en voinut mennä  syömään. Minulla oli mukanani omat eväät...."vatsahaavaa varten"  sanoin muille. Ne söin pukuhuoneessa.  9  kuukautta  kärsin....voi että kärsin.
Söin tuskin mitään.
Miten usein Hesassa asuessani jouduin kesken  bussi/raitsikkamatkan ryntäämään ulos paljon ennen omaa pysäkkiäni. Täysi bussi, täysi  ratikka, liikaa ihmisiä. Pois..pois...pois  ja äkkiä.
Äkkiä pois.
Ihmettelin mikä  helevetti minua vaivaa.?... Kärsin todella. Kärsin. Ja niin alkoi mieleeni tulemaan lähteminen omin avuin tästä maailmasta, pois kärsimästä , pois, pois. Jääköön koko paska. Tännehän jäätte , tänne , mutta minäpoika  lähären. Nyt saa riittää. En jaksa enää päivääkään. En yhtä päivää...se on loppu nyt. Minäpoika  lähären.
Heikää nyt.
Hei.

Ekku Mattila.

jatkuuuuuu....

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Tamperelaisen Railin "savukejuttu".

4/12-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Raili......nimi  "saattaa" olla keksitty..?

Taikka sitten ei ole.



Kävin Tampereella eilen...muuten vaan ja antakaas  olla.....!...mieleeni tulvahti eräs  tapahtuma noin vuodelta  1973....
Siihen aikaan siellä asui  tämä...Raili. Hän   eli ja oli onnettomassa avioliittosuhteessa  yhteen  mieheen....sanotaan häntä vaikka Olliksi. Muutaman kerran  kävi heidän  luonaan kylässä , olihan  Raili mulle sukuakin....taikka sitten  ei ollut. Nooh....mutta tärkein asia tulee tässä ja nyt....
Raili oli  vuorotyössä.
Ja aikaa suunnitella  seuraavan offensiivin:
Kun oli kotosalla, siihen aikaan kun  Olli  tulee illalla kotiin. Raili ei polttanut...mutta vähää ennen kun Olli saapuu  töistä pani savukkeen palamaan ja tumppasi sen  kukkapurkin alla olevaan lautaseen.....tumps.
Siis savu jäi  huoneeseen...tupakin savu...!
Kun Olli  tuli kotiin , niin tottakait hän haistoi  tupakin savun ja  jumalatoon riita oli valmis...tyyliin......
"Mitä helevettiä....Olli huusi...kukas täällä on  salaa  ollut  luonasi  ??...joku kolli ??....vieraita käyny ??.....tupakkia polttanut....??....saatanan huara Olli huusi ja  lähti....
Plams..! Ovi pamahti. Plams.
Ja Railia nauratti.....
Hehehehhehehehhhhekohejko..hehhehehee..
¤¤¤
Näin kului  3 vuotta. Kuulin kyliltä ja näin lääkärintodistukset että Raililla oli tämän tästä "portaissa" kaatumisia...sormet  murtuneet...ranne vintturassa...silmät  mustina....raapooksia  siellä ja täällä....pari hammastakin irti........"portaissa" kaatumisista...
Ja niin heille tuli ero....mutta  vuonna  2008  Olli jäi auton alle  ja kuoli muutaman viikon päästä TYKS...:ssa...vammoihinsa...
Raili  meni hautajaisiin.
Meni.

Ekku Mattila.

Huijari Ossi Närpiöstä ja toimittaja Simo Nikula Seinäjoelta..

4/12-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Heti kun herra Ossi huijari  lähti......
otin puhelimen kauniiseen  käteeni..
ja soitin toimittaja   Simo Nikulalle...Seinäjoelta.

Ring....ring...ring...


Kerroin Ossin haaveista  saada  kymmenittäin timantteja rikkailta asiakkailtani...
Kerroin että Ossi  on huijari...
Kerroin  hänen lähtevän livohkaan  saatuaan  tarvittavan  määrän timantteja..
Kerroin  ettei Ossi välitä paskaakaan  sairaista  asiakkaista....
Kerroin  että minä sen  Ruusikvartsikiven  salaisuuden  löysin..
Sanoin  että älä  missään  tapauksessa  tee Ossista juttua Ilkkaan , autat vain häntä huijaamaan entistä enemmän ihmisiä....
Huijaamaan asiakkaita.
¤¤¤¤¤¤¤
Ja mitä teki toimittaja  Simo Nikula.??!!
Teki Ossista jutun  Ilkkalehteen..
Kertoi myöskin Ossille , että olin varoittanut hänestä...
Kertoi  että Ossi on paranormaalinen  parantaja.....(hehheh)
Kertoi  Ossin suunnittelevan parannuspöytää...(onneksi ei ollut puhetta timanteista)
Kertoi että Ossi  ITSE  huomasi  Ruusukvartsikivessä  parantavan  säteilyn...
Kertoi Ossin olevan rehellinen ihminen.
!!??!!??..
¤¤¤¤¤¤¤
Ja mitä teki huijari  Ossi Närpiön entisestä koulusta ?????
Ryntäsi luokseni  nahkatakki viuhuen...
Nyrkit pystyssä...
Mutta  aika nopeasti myöskin LÄHTI....
.......
Toimittaja Simo  Nikula Seinäjoelta  oli juorunnut...
Ainiin....jos haluatte  tarkistaa  tämän blokini , niin menkää Nikulan  luokse....jos hän on MIES niin  todistaa kirjoitukseni oikeaksi....hän pitää omaa blogiaan....

Ekku Mattila.