sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Tein kauhian jäterikoksen 1961.....nuarena 15 vuotiaana mäläkkinä.

16/9-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin eilen syntymäkunnassani Alahärmässä ja  painelin vanhaa kiertotieä kohti  Härmää.
...ja  taas alkoi Wanahaa aikaa pukkaamaan.
Nimittäin...joskus  1961, kun olin  15  vuotias mäläkki pääsin  huoltamaan  yhtä  pientä  urheilukenttää, joka  sijaitsi  siihen aikaan  nykyisen  Härmän teko  firman lähellä, noin  300 metrin päässä   siitä. Ihan  tien vieressä. Lauantaina  pomoni  tuli  sanomaan mulle että  tyhjääppäs  Emppu  noi kaksi  jäteöljytynnöriä  maahan , niin että  avaat  niiden korkit  sekä ilmakorkit, kaada  ne kylielleen  korkin reiät  alaspäin  ja  Maanantaihin mennessä ne on  tyhyjät.Niin mä  tein.
Kun tulin Maanantaina   töihin olivat  tynnörit  tyhjät.  Hiekkaiseen maaperään  jäteöljy oli valunut   iloisesti  pulputen...pul..pul..pul..
Jos  nykyaikana  saman tekee, niin  poliisiasia siitä  syntyisi, oikeuteen  sakkoja   saamaan  ja  tiesmitä  tuomiota  sen lisäksi.
Pomoni  nimen olen  "unohtanut"......en millään saa  sitä mieleeni  ny.
E.

Ekku Mattila.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Autokaupoilla ....kävin.

15/9-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin tänään tutun kanssa  ns autokaupoilla  Vaasassa. Piti mennä  aika nopsaan pihalle  katsomaan halvempia  kärryjä sillä   sisällä  hallissa oli toinen toistaan komeimpia/kalliimpia  autoja. juu.
Yksi  Bemari  maksoi  vajaat  50000  Euroa, mutta olis  se kuulkaa hiano. Sellainen  urheilu/avokattomalli.
Ulkona oli  aikalailla  2000-3000  Euron luokkaa  olevia ja  ei  ruostetta  sitten missään näkynyt. Oli  hieno  juttu  että aika  nopeasti  paikalle  tuli  automyyjä, vaikka  sataa tihuutteli  ja hän kysymään  miten  vois palvella. Todella ammattimaista  työtä  .
Toinen hyvä juttu  on  nykyyset  älykännykät  joilla  voi kuvata  eri kohteita ja sitten lähettää  kuvat  vaikka vaimolle....joka  tottakait  asian päättää.Vai mitä? Ei ole pitkääkään aikaa  siitä, että jos menit  autoliikkeeseen  farkut päälläsi, niin ei  paikalle  tullut  yhtään automyyjää. He  varmasti  luulivat ettei tuollaisella  resupekalla voi olla  varallisuutta, eikä  siis   autoa osta.
Yksi neliveto    7 hengen  tila-auto oli    makee...4000  tonnia, mutta katsastukseen oli   enää kuukauden verran.vm  2003 ja  näytti   että on kunnossa. En osta  käytettyä  autoa  ennenkuin  se on juuri katsastettu ja  ajoaikaa  edessä  vuoden verran.
Näin.

Ekku Mattila.


tiistai 11. syyskuuta 2018

"Roskavaltuutettu" (Keskusta) XIkka XOilanen ja Kimipoika Räikkööööneen.

11/9-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tyhmyyden /törkeyden  huippu....


Keskuslainen  puoluevaltuutettu  "Ikka  Oilanen"   vertasi  kodittomia, huumeidenkäyttäjiä, työttömiä, syrjäytyneitä, roskiiin ja  että he ovat   roskajoukkoa.  Rouvan puheet ovat   kun suoraan  Saksan aatun  aikaisia.  1930  luvulta.  Onnneksi  (tulevien  vaalien takia)  Oilanen sai heti potkut  että  hamhen helema  heilahtel.
¤¤¤
Sitten Kimi  Räikköseen.
Somessa  sanotaan että  Räikkönen  siirtyy  suubertalliin  Ferrarilta   ja  ajelee  tämän   kauden loppuun  . On surkuhupaisaa  sanoa....Räikkönen  SIIRTYY .....mutta  pitäisi  sanoa..Räikkönen  sai  POTKUT kun ei enää  pärjännyt  nuorten ajajien  joukossa. Herralla on  niin paljon rahnaa jo nyt  ettei hän  ota  enää  liikaa  riskejä.  Kunhan köröttelee    ja varmistaa  että  voi nauttia  rikkauksistaan  huomennakin ja  pitkälle  tulevaissuudessakin. Hänen tilalle  tullut  ajaja on  ensinnä  valmiiksi  vauhdinnälkäinen/rikkauksia    hamuava  ja  ei niin nokonnuukaa  välitä  riskitekijöistä.
Vai mitä  tuumaatte ?


Ekku Mattila.

lauantai 8. syyskuuta 2018

Laihian uusi "liikennesotkuymmyrkäisliikenneympyrä"...

8/9-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ajelin autolla tänään   Alahärmään   ja sitäkautta  huristelin Vaasaan, sieltä  vanhaa  tietä  Vähäänkyröön ja sitten Isoonkyröön. Muutaman tunnin päästä otin suunnan Kauhajokea  kohden ja sinne päästäkseen  pitää menne Laihian kautta  ja  niinhän teinkin.
??)(&XZZ>"#!Y&GFF;MN)=?%¤#!!
Yhtä/äkkiä olin  keskellä  Lontoota taikka muuta suurkaupunkia, sillä edessäni oli  jumalattoman monimutkaisia  tievempuloita.Kiemurtelin  sinne ja  tänne  betoniaitojen  viertä ja  ennenkuin huomasinkaan olin menossa Vaasaa kohti.Jouduin ajamaan  muutaman kilomeeterin ennenkuin pääsin takaisin  "liikenneympyrään"  ja  kas perhanata......olin uudelleen menossa  Tervajokea kohti  ja  eikun   auto  toiseen suuntaan  ja  mitä elvettiä??!..
Taas olin menossa  Vaasaa  kohti  ja  arvakkaapa  kuka  sadatteli autossa aikalailla??   Kuka peijjooni  on suunnitellut  uuden Laihian  sekasotkutieliikenneymmyrkäisen"? Se vanha  oli  ihan hyvä ja  toimi kuten sen pitikin.  Nyt  ei. Maailma on muutenkin  täysin sekaisin  ja  nähtävästi  uudet  "liikenneymmyrkäiset"
Seuraavan kerran  kun ajan Vaasaan ,meen Laihian ohitte vaikka  Ylistaron vanhaa  tietä  huristellen ,joen  toista puolen  ja takaisin tuun  samaa kautta.Mun puolestani Laihian sekasotkuliikenneymmyrkänen saa jäädä.

Juu.
Ekku Mattila.


torstai 6. syyskuuta 2018

Herra "Kylvön" peffalle läiskintä Ruattin kokkouksessa ja hänen odotettavissa oleva eronsa.

6/9-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Somen mukaan  vihereitten kannatus on alkanut laskea  kovaa  kyytiä....viuuuuuhf...
Viuuuuuhf...
Vähiten asiasta  on huolissaan    herra  kylvö, joka kummastelee  alamäkea  eikä ota siihen kantaa millään tavalla.Kuulemma  ajankohtainen asia on  ilmastonmuutos jonka  asian  viheriät ovat ottaneet  tärkeimmäksi   asiakseen  ja  siihen saada  muutoksia parempaan suuntaan.
Huomista ajatellen...sanoi herra  Kylvö.
Heheh.
Ruattissa  hää  hillui  melkein persneestä  paljaana  ja  pläiski  jotakin  hookaveriaan  paliaalle persuksille.Herra Kylvö unohti  yhden tärkeän asian. Suomessa  on yhä  99,80   %  ns  tavallisisa  ihmisiä, eivätkä he kuulu  "komerosta  esille  tulleisiin".  Tämän takia  vihereitten kannatus on alkanut  mennä  aikalailla  vinhaa vauhtia  alaspäin  joka on ihan oikein.
Lyönpä  vaikka vetoa  tässä ja juuri nyt, että  muutaman viikon päästä herra  Kylvö  tulee saamaan lähtopassit   ja  tilalle  valitaan  terves nainen.
Sitä  odotellessa:


Ekku Mattila.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Imo Oinin täsmä/takinkääntely/ase meinasi tuhota PS:set.

5/9-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Huaaaah...


Olen aina ollut Vennamon  ajoista  asti Perussuomalainen ja  vankasti.
Kun se    Poutiainen  rikkoi  PS  rintaman , niin voi ettääh kun minnuu harmitti.
Kun  herra  Timo Soini  astui  PS :än  eturintamaan  niin  kylläpä alkoi tapahtumaan. Parissa  vuosikymmenessä  kannatus  alkoi hipoa    18 %  ja  oli  vain  ajan kysymys  koska  se nousee  yli  20  prosentin  ja  sitäkautta  suurimmaksi  puolueeksi  Suomessa.
"Piikkii kiinniiih......rajat  kiinniiih....riittäää jo  kansan  kurittaminen....piikkiiih kiinniih"  Soini  karjahteli  ja kansa  tykkäsi.  Peruskansa.Perussuomalaiset.
Mutta.....!!
Kun herra pääsi  ministeriksi, niin heti alkoi  toppatakin kääntäminen.  Se  viuhahtel  niin  tiuhaan että  pöly  ilmaan nousi. Ei  enää  kuulunut piikkiiih kiinniiih...ei mitään. Posket vain levisi  ja  maha  kasvoi. Kaiken huippuna  herran naamalle alkoi nousta outo  ivantyylinen  ilme.Sellainen  "haistakaa paska  oi  te  työtätekevät". Kummallinen  veltto  ilme  tuli  herran naamalle ja  se on pysynyt  siinä jo  parisen vuotta.
Timo  Soini  tuhosi  PS  lupaavasti alkaneen  nousun.Ilman  Soinin  tuhotyötä /takinkääntelemistä   PS kannatus olisi  jo nyt  luokkaa  25-28  ja  ...ja..ja..
Muttaaaaa...kannattaaa odottaa hiukkasen...noin vuosi kaksi  ja  Halla-aho  pystyy  uudelleen nostamaan  PS kannatuksen  lähelle  30  %...uskokaa  ny.

Ekku Mattila.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Pelimme on kohta menetetty...myös urheilun kohdalla....iduu..iduu.

1/9-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Iltaa.


Katselin  Suomi/Ruotsi maaottelua ja onneksi  Suomi  voitti miehissä, mutta hävisi  naisissa.
On  hiukan masentavaa  katsella  nykyjuoksijoita, koska aivan väkisin  heitä vertaa Lasse  Vireniin,. Pekka Vasalaan , Juha  Väätäiseen, Jukka Keskisaloon ja miksipä ei  Martti Vainioon.
Varsinkin  Virenillä ja Vasalalla oli juoksijan  jalat.  Pitkät. jäntevät  ja  eteenpäin menevät. Tämän päivän juoksijoilla  niin ei ole.  Lyhyenläntät, hiukan  kippurassa  pistelevät , sekä  muutenkin he ovat  liian lyhyitä juoksijoita. Ovat  töpöstelijöitä. Sellainen  tyyli  sopi  Paavo  Nurmen   aikaan  1920  luvun taitteeseen ja siihen aikaan  "lyhytjalkaiset"  vielä pärjäsivät.
Kyllä  nykyajan  töpöstelijät  kyläkilpailuissa  pärjäävät, muttei  isommissa  ympyröissä. Onneksi  on apua  tulossa  ja ihan nurkan takana.Ei mene kuin  parisen  vuosikymmentä ja jopa  taas alkaa Suomen  pojilla  mitalit killua   kaulassa.Vain  yksi  (rotu)  on joukosta poissa. Historian hämärään ovat  kadonneet   "seitsemän veljesten"  sisupussit ja  niiden  tilalle on  tulleet  mustanhipiäiset  kaukaiset  maahantunk...eiku muuttajat.  He ovat  poistaneet  vaaleaihoiset Suomiurhot/neirot  myös  urheilun kartalta  ja  juoksevat  kikkuratukkansa  hulmuten  korkeimmille  korokkeille.
Hulaahuulot   kaikuvat katsomoissa....gamlaagfs...inusdtha..megetame.....iduu..iduu.


Ekku Marttila.