keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Universumissa oleva pimeä aine on itse aika.Aika syntyy Kvarkin sisällä.

18/9-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Turisen  vähäsen ajan mysteeristä.


Olen  tästä samasta  aiheesta  ennenkin kirjoittanut  plogissani , mutta  toistan sen uudelleen.
Kukaan   ei  tiedä  mitä aika on , miten se   syntyy, minne se menee,  mitä  se  tekee   tässä ja nyt.
Aikahan   on siitä   jännä  asia  sillä   se vain  on,  joka hetki, nytkin ja meni  taas pois.
Jokku  viisaat ovat  sanoneet  ( tiedemiehet  varsinkin)  että ei  se   ole  tärkeätä  mitä  tiedät,  taikka uskot  tietäväsi , vaan se että    henkilöllä  on  mahtava  mielikuvitus. Saksan Aalbertkin  kertoi  että  hän vain kuvittelee  eri  asioita    päässään , mielikuvia ja  senjälkeen  alkaa  miettiä  voisiko jokin asia olla niin taikka sitten  näin.
Minä  olen  aikamatkaaja ja minulla   on  valtava  mielikuvitus. Olen  pienestä saakka  miettinyt  ajan  mysteeriä , ajatuksissani , lukenut  aiheesta  valtavasti  kirjallisuutta  ja  omasta (ainakin)  mielestäni   ratkaissut  ajan arvoituksen.
Siis:
Alussa  oli  yksi atomi jonka  sisällä    oli  .....protoneita, neutriinoita, elektroniverho,   ylös-kvarkki,  alas-kvarkki, nukleoneja, isotooppeja, oktetti, sekä protoni  2,4,6,8.
Mielikuvitusta  käyttämällä  atomin sisällä  täytyy olla  "aikakone" joka  tuottaa/synnyttää aikaa  koko ajan, jatkuvasti  ja  sitä ympäröi  ylä-kvarkki, sekä ala-kvarkki. Niinsanottu  pimeä aine, jota  on eniten maailmakaikkeudessa ja joka on näkymätön  täytyy  olla    juuri  aikaa.Neutriinon  sisällä on  ihmeellinen  kvarkki, jolla ei ole  painoa, ei  mitään olomuotoa, eikä  mitään  sähkövarausta. Siitä ei  ole saatu  atomikuvaa, mutta  se  tiedetään  että se  kiertää  z-nukleonia, mutta  ei  tiedetä minkä  takia.
Minä sanon ,että  sen  tehtävä on  valmistaa/kehittää/ juuri aikaa. Se  yksi  aika-atomi oli  aikojen alussa   ja  miljardeiden  vuosien saatossa  kehitti    pimeää ainetta , aikaa. Tulee  olemaan  hetki, jolloin  maailmankaikkeus    tuhoutuu  valtavassa   leimahduksessa  ja  jäljelle  jää  jälleen yksi  atomi, ajan  syntymäkoti.  Miljardeiden  vuosien    saatossa  (jälleen  kerran)  alkaa  kaikki  uudelleen alusta  ja    synnymme  uudelleen, sinä ja minä , koko  ihmiskunta ,   universumit ja  maailmankaikkeus.
Siis:  Salaperäinen  pimeä aine  maailmankaikkeudessa  on  aika. Se  ei  häviä koskaan.

Ekku  Mattila.

tiistai 17. syyskuuta 2019

Tairan olla (olin)aika rehellinen henkilö...?...vai ?...köh.

17/9-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Täällä Kauhajoella   oli    29    vuotta sitten kauppa nimeltään  KAIMARI.
Sen  nimi  tuli  kauppiaan miehestä jonka  nimi oli KAI  ja  hänen vaimostaan  joka oli MARI.
Noh yksi  päivä  meiltä loppui  maito ja  vähä  muutakin ruokaa  ja  eikun  Kaimariin asioille,  hyllyjen luokse josta  noukin tarvittavat   tavarat  ja sitten kassalle, jossa  oli  kauppiaan  rouva ............Mari.
Lasku oli jotakin  vajaa  ennenwanhaasta  sataa markkaa joten annoin Marille satasen, mutta  hän antoi  vahingossa  500: stä satasesta  takaasin mulle ...otin rahat kouraani  ja  kysymään  Marilta..............: "onkos    teidän kassakone  hyvä......johon  nainen vastasi  että on  se hyvä".
"oliko  sulla  koulussa  hyvä laskupää  kysyin.....ja  Mari sanoi että on".
"Miksi  sitten annoit mulle  viissatasesta  takaasin , vaikka maksoin  satasella?".
Voihan poijaat miten  Mari   ihmetteli........"kylläpä olet rehellinen  asiakas.....voi  hyvät  ihmiset  sentään...kiitoksia  hyvin paljon...kiitoksia ".
Ettänäin.


Ekku Mattila.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Ökö ampui ittensä 15/2-1966 Oulun Hiukkavaarassa.

16/9-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vuonna  1966   15/2  minut  kutsuttiin  sotaväkeen  Oulun Hiukkavaaraan ja  niinpä sinne  meninkin,  lättähatulla  kiskoja  pitkin   Alahärmän Voltin asemalta  että  kiskot  kolaji.
Kun ns  ököaikaa oli  kulunut  parisen  viikkoa   koko   revohka  määrättiin  harjoituksiin  Huumaharjun  kumpuileviin   maastoihin  ,kasarmilta  matkaa   suunnilleen  12  km.
Meilloli  jokaisella  reput ja  muut  tarvittavat  asiat , lusikkahaarukkasysteemi/pakki   tietysti  , sekä  kivääri  7,62x53  ja  räkäpäitä  ammuksina  taskut   pullollaan.
Siellä me  huudettiin  "laakaasu...laakaasu...ja  laakaasu , koska  räkäpäissä  säästettiin  sillai aluksi.
Niinja  rämmittiin  pitkin  mettää. Luntakin oli  aateri  ainakin  puali metriä.
Juu.
Noh  illalla    jokakolli  väsyneenä/märkänä  takaasin kassulle, ohitte  Valkeislammen, jossa oli  tuikitärkeä  sotku .  Kun  kassumme  pihalle  kokoonnuttiin niin ihmeteltiin kun meitä ei  päästetty  tupiimme aluksi ollenkaan.Siinä  kului aikaa  tunnin/toista  ja  sitten   saatiin lupa  sisälle mennä.
Samassa  kerroksessa, jossa minäkin asuin  ,  oli  kova  siivous  menossa  näköjään.  Paikalla oli  rättiä  ,ämpäriä,  luutaa  sekä  itte kapiaaset  touhuamassa.
Syykin  selvisi  ennen  ns  hiljaisuutta. Lappalainen ökö ,  oli saanut  parin päivän veepeetä, eikä  tarvinnut  meidän mukaan lähteä  maastoon. Hän oli  jostakin saanut  kivärin  patruunan ja  ampunut  sillä ittensä  hengiltä.  PUM.
Yhä  edelleenkin muistan  soltun nimen, mutten juuri nyt saa  sitä millään päähäni.
Kyllä sota on kovaa.

Ekku Mattila.


perjantai 13. syyskuuta 2019

PREDICTION.....Sema Israel.

13/9-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Sema Israel.




Avasin  hohtavan kirjan,
tulevaisuuden kirjan,
selasin sen sivuja,
ja  minä kuulin,
ja minä näin.


Taivaalta   tuhon tulevan,
Getsemanen   puutarha  palaa,
sota  on  tullut Israeliin.

Geban  saastuu,
Mikmasta  länteen,
Juudean  autiomaassa,
keltaista  atomia.

Laakinin  alangoilla,
palava pyörre,
lähellä  Juudasta.

Porttojen tanssivan,
nään rauniokaupungilla  ,
Samule  ja  Mispa.

Sun kivet  sortuu,
Amon  ja Mutin,
temppeli Khonsus.

Maljasi  sulaa,
sapatti  ja viini,
yksiseitsemänkuusiviisi.

Tuhkaksi muuttuu,
hauta  Lasaruksen.

Ekku Mattila.




maanantai 9. syyskuuta 2019

PATRICIA VIOLAN mysteeri (USA) New jersey 13/2-2001.

Ekku  Mattila.
Aikamatkaaja.


PATRICIA  VIOLA ....
katosi  kotoaan  USA (New jersey)) 13/2-2001.
Hänen luunsa  löydettiin  2013.

Viranomaiset/tutkijat  eivät  ole onnistuneet  selvittämään  Patrician  tapausta , joten  minä sen teen  nyt.
Patricia  oli  hiljainen  sekä arka  ihminen  ja  senkaltaisia  käytetään  törkeästi hyväksi. Patrician  miehen  (sanotaan  häntä  vaikka  ihminen  X) "tuttu"  erosi  kumppanistaan  ja  onnistui  pääsemään Patrician  asuntoon ns  asumaan  .....väliaikaisesti.
Tämä  X  asettui   Patrician  asuntoon  kuten   omaansa. Erityisesi  poltti  savukkeita  jatkuvasti , eikä Patricia  kehdannut/uskaltanut  sanoa  mitään  siitä X :lle. Tätä jatkui  pitkään , useita  kuukausia, kunnes  asunnon  emäntä  poltti  ns päreensä. Sohvilla , sängynpeitteillä  oli  useasti  savukkeen  jättämiä  polttojälkiä , joita  X oli  tupakoistaan jättänyt. Kaikki ihmettelivät  miten  Patricia  nosti asiasta  jumalattoman   äläkän . Nainen  haukkui ja huusi  kurkku  suorana X: lle.  Siinä  purkautui  tukahdettu  viha  sekä  suuttumus  X  kohtaan. Hiljaisesta  hiirinaisesta  tuli  hetkessä  karjuva  naarasleijjona.
Patrician mies,  James  tuli  töistään kotiin, mutta  hänen  vaimoaan ei mistään löytynyt.Kadonnut oli   häipynyt  kuin  tuhka  tuuleen  , eikä ollut ottanut  mukaansa  edes  välttämättömiä  lääkkeitään , lompakkoaan, ei mitään.  Poliisit  olivat  ymmällään.
Näin se  kävi:
X  tuli  omilla  avaimillaan  Patrician  kotiin, koska  asui  siellä ns  väliaikaisesti. Hälytin  pirahti  soimaan, mutta  x  sen  sammutti, sillä   tiesi    numerokoodin. Koska  mitään murtojälkiä ei ollut  näkyvissä, niin poliisit  lähtivät  pois. Patricia  tuli  kotiinsa, jossa  X jo oli.   Heille  syntyi   uudelleen raju  riita, jonka seurauksena  X  kuristi  Patrician  hengiltä,  sulloi  hänet kangaspussiin, autoonsa  ja  vei   paikkaan   josta  ruumis  13/2- 2013  löydettiin.
Viranomaiset/tutkijat. Ottakaa  X  kuulusteluun  ja  tapaus  selviää.

Ekku Mattila.

lauantai 7. syyskuuta 2019

PREDICTION..... SEMA ISRAEL........

7/9-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kuule  Israel.


Kukonlaulu  Jerusalem,
täyden saa osuman,
sirpaleiksi  hajoaa.

Viattomuus on alttarissa,
Beetlehemissä  syntynyt,
soran alle  katoaa,

Puolet  katoaa,
Hebrealaisesta   opistosta.


Absalomin  hauta häväistään,
laaksossa  Kidronin.

Sulanutta kiveä,
näkyy ,
kohdalla  Samarian,
sota  on syttynyt.

Taabori  ei kirkastu,
tuskin savun takaa  näkyy.

Aabrahamin kaivo,
tuhotaan,
Beersabea  itkee.

Tuli polttaa,
savisen  mallin,
kuvan Antoniasta.


Ekku Mattila.

perjantai 6. syyskuuta 2019