16/12-2020.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Minuun on taas otettu yhteyttä niiden runojen vuoksi joita olen kirjoitellut vuodesta 1967, varsinkin, melkein tähän päivään saakka. Juuri Helsinkiin muuttaessani 1964 avautui ns runosuoneni ja se alkoi kukkia oikein kunnolla. Uskoisin ja olenkin aika varma siitä että juuri Hesaan muuttoni Alahärmästä "keskeltä pitäjätä" aikaansai minulle jonkunlaisen shokkijutskan ja masennuin melkoisesti. Juuri siihen aikaan runoni olivat hyvin ramaattisia/alakuloisia/masentuneita ja eikös kaikki tutkijat ole sitä mieltä että runoilija/kirjailija pitää/täytyy olla masentunut , rutiköyhä , nälkäinen sekä omasta mielestään hyljeksitty/haukuttu tuottaakseen hyvää tekstiä. Noh oli niin taikka sitten näin niin jokatapauksessa kirjoitin silloin varsinkin "sotarunoja" joissa oli paljon epätoivoa, masennusta, sekä kuolemaa.
Oma isäni, kun kuuli että kirjoitan runoja, joiden tekeminen kuuluu vain ja ainoastaan lusupeffaisille taivaanrannan maalareille sanoi minulle ." Nooh....kirjoitappas jotakin sotaan liittyvää...jos osaat ja laita sitten postissa mulle tulemhan tänne Alahärmhän...."...sanoin että kohta saat kirieen ja niin tuli Maanantai ja menin töihin Weiste Oy:hyn jossa olin koneasentajana. Paikka oli Pukinmäessä 9 km Helesinkistä....juu. Huomasin jo samana aamuna että ny runosuantani pukkaa niin maan väkevästi, että en malttanut ruakatuntia eres pitää, vaan sen aikana aloin paffinpalalle kirjoiottamaan runoa ja se tuli kun apteekin hyllyltä. Ja tälläinen se sitten tuli:
Sota tulee kauhun lailla,
repien se meitä raapii,
raastaa henget ruumistamme.
Yöllä rientää tuonen kauhu,
hikisenä sormes liikkuu,
loppu katsoo kuusikosta.
Aavistat että kaikki loppuu,
sydämessäs vaistoat,
korppi huusi kummasti.
lomalta kun monttuus palaat,
vaimos kuva tajunnassa,
luoti löytää lävitsesi.
Kirahtaen äänes kaikuu,
tuskasta kun parahdat,
sammaleessa veripilkku.
Kyl on hengen ottajia,
vetäjiä liipaisimen,
pistäjiä kuolonmiekan.
¤¤¤
Tämän runoni lähetin isälleni Alahärmään ja noin viikon päästä soitin kotiini . Äiti oli puhelimessa ja kertoi että kun isäs luki sen runoni itki salaa puuliiterissä monta tuntia. Sanoi äiteelleni että jopa poika osas laittaa muutamalla sanalla sanoiksi soran kauhut. On tuo aikamoinen poika. Siinoon olis kiriaalijan ainheksia vaikka kuinka palio.
Ekku Mattila.