tiistai 28. tammikuuta 2014

Räty/Hilkka työpaikkakiusaamista... ja Ossi Viitala Aron koulusta.

28/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Tuloo raskasta tekstiä !

Räty sai roimat sakot kun oli kiusannut alaistaan Hilkka Ahdetta vuosikaudet työpaikallaan. Oikeuden mukaan mikään ei oikeuttanut Rätyä kiusaamasta Ahdetta vuositolkulla.Räty ei piitanut ulkopuolisten varoitteluista ,vaan jatkoi   Ahteen kiusaamista.Oikeuden mukaan Räty syyllistyi pahoinpitelyyn sekä vammantuottamukseen,   KOSKA KIUSAAMINEN VAHINGOITTI HILKKA AHTEEN TERVEYTTÄ.........
Jaahas.......
Aron koulun   rehtori  Ossi Viitala on syyllistynyt törkeisiin koulukiusaamisiin   noin 30 vuoden aikana !
Viitalan toiminnan  seurauksena ainakin yksi hänen  entisistä oppilaistaan teki itsemurhan hirttäytymällä koulun  leikkikentän verkkoaitaan noin viisi vuotta sitten.  Hän oli koulukiusattu juuri Aron koulussa.
Viitala teki kaikkensa että meidän kaksi lastamme joutuivat  koulukiusatuiksi ollessaan   Aron koulussa ja näin pilasivat heidän koulumenestyksensä .Tein aikanaan 3 rikosilmoitusta poliiseille Viitalan toiminnasta ,mutta  kantelut  eivät johtaneet  mihinkään. Kymmeniä kertoja kirjoitin Ossille että hän lopettaisi kiusaamisen koulussaan.Ei mitään vaikutusta. Minä sain oikeudessa 2000 Euron sakon ,kun suljetussa kirjeessä Ossille sanoin häntä...hom......hoom....mikäs se sana oikein onkaan...??
Hoom...joku..
Ossi Viitala  käyttäytyi koulussaan ,kuin keskitysleirin vartija aikoinaan. Jos Viitala otti jonkun silmätikukseen,niin se oli selvä peli.Mutta annas olla jos oppilas oli   vaikka pankin/teollisuuslaitoksen kersa,niin jopa jopa. Numerot nousivat humisten ja hauskaa heillä oli. Jos taas oppilas sattui olemaan vaikka jonkunlainen......noidan...mikälie....aikamatkaajan   muksu.....niin......!!!!!!...
Ilmeisesti Viitala on psykopaatti. Opettajantoimensa   "ohella " hän joutui käymään Lapualla olevassa  "Minnesotahoidossa"......tietämäni mukaan siellä hoidetaan alkoholisteja...Juu.
Siis:
Kun kerran Räty sai tuomion työpaikkakiusaamisesta ,niin silloin pitää haastaa oikeuteen rehtori Ossi Viitala Aron koulussa  tapahtuneista koulukiusaamisista. Viitalan ansaitsema tuomio täytyisi olla ankarampi ,koska kyseessä olivat (ovat) lapsia joiden   elämän keskitysleirivartija Ossi Viitala pilasi.
Terveisin:

28/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Risto uskoi ennustustani vuonna 1988.

27/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Asustelin   kolmisen vuotta Jalasjärvellä 1987 ,  entisessä osuuskaupassa ,Ahonkylässä. Vuokraisäntä oli joutunut ahdinkoon ,niin taloudellisesti,  kuten aviollisessa elämässä ja  suunnittelemaan päiviensä päättämistä kertaheitolla.
Kun kuuli että olen selvänäkijä ,niin tuli minulle asiakkaaksi.
Hän kertoi että tappaa itsensä   ja minä sanoin ettet tapa.
Tapanpas hän intti ja minä intin ettet tapa.
Kyllä varmasti tapan ja minä siihen ettet varmasti tapa.
Nooh....siinä  me tapateltiin aikamme ja sanoin että usko jo.Olen selvänäkijä ja siksi tiedän ettet itseäsi tapa.Vaikka sinulla juuri nyt onkin vaikeaa taloudellisesti,niin ole ihan rauhassa ,sillä se siitä vaan pahenee  entisestään....rahanpuute sanoin.
Mitä viit....sanoi Risto !...ttuuuiletko...?  häh ?  ja sanoin että en,mutta se on varmaa ettet itseäsi kuule tapa.Et tapa.Et tapa.Usko kuule nyt ! Sanoin ettei rahan puute saa olla syy itsensä tappamiseen.Mitä siitä jos on hankalaa taloudellisesti.  Pää-asia on se että on terve.Rahanpuutteelle päästä  röhönaurut sanoin ja Risto lähti.....autollaan ,jossa oli katsastusaika mennyt vanhaksi.Tankki tyhjä ja silleen.
Hei ny huikkasin ,mutta en vastausta saanut.
Kuulin seuraavan päivänä,että vuokraisäntämme oli kadonnut.Oli yöllä lähtenyt  autollaan jonnekin,tiesminne ja jättänyt pöydälle lappusen tulevasta itsemurhastaan.Jääkää hyvästi kaikki.Mä meen nyt.Luki lapussa.
Kahden  päivän kuluttua Risto tuli takaisin.Tukka takussa.Yllään hikiset vaatteet.Heinänkorsia  rapaji melkein persustavaossakin.Kaulassa punainen jälki karkeasta köydestä.
Hirttonarusta.
"Ja perskeles kertoi Risto minulle. Yöllä hyppäsin autooni ja lähdin tappamaan itteni.Viimeiset kolmekymppiä nostin Jalasjärven pankkiautomaatista ja  koko rahalla pensaa ,sekä nokka Tamperetta kohden.Ennen Ylöjärveä käännyin oikealle ja sitä tietä muutaman kilomeeterin ,kunnes havaittin sopivan ladon.Ja sinne.Ittensä hirttämään.Narun olin ottanut takkini sivutaskuun valmiiiksi.Sen   sidoin kiinni ladossa sojottavaan hirrenpätkään, hirttosolmu toiseen päähän ja se kaulaani.Sitten meinasin hypätä. Ja sitten taas meinasin hypätä  ja uudelleen meinasin hypätä.Ja uudelleen meinasin hypätä ,mutta en hypänny.Puoli päivää siinä meinasin ja meinasin  ja meinasin hypätä.Mielessäni oli koko ajan sun Ekku perskeles sanomasi lause.."et  sä kuule ittiäs tapa.Usko nyt " Et sä ittiäs tapa ja niinpä en sitten tappanut.Naru oli hiertäny kaulaani punaasen jäläjen..tuossa se näkyy sanoi Risto.Sen heitin auton klasista ulos Mustannevan paikkeilla."
"Perskeles  Ekku  ,sanoi Risto.ot sä kuule äijjä."
Ja siinä me sitten juotiin kaffia  ja juteltiin vaikka mitä.
Ainiin.....Risto ei ole enää hengissä. Hän sai Tsernobylin syövän ja kuoli siihen noin 7 vuotta sitten.Kuin myös siitä samaisesta Ahon kylästä moni muu.Tietojeni mukaan kaikkiaan 11 kuoli syöpään.Noin kuuden kilometrin alueella  . Sainko  minä sen keuhkosyövän josta paranin vuonna 2001 ? .... Asuessani Jalasjärven Ahonkylässä.......syöpäkylässä...
Entisessä osuuskaupassa.Sinisessä talossa.Aivan tien vieressä.
Risto ei tappanut itteään.
Ei.

27/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Sitä sekä tätä ja voisko olla ?

27/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Olen silloin sekä tällöin sellaisella kurillisella päällä ja  siis nytkin,tänä päivänä.Luin aamulla lehteä jossa mainittiin venäläästen vähentyneistä kiinteistökaupoisa Suomessamme. Ja tulipa mieleeni ,vaikkakin huumorimielellä ...että :
Senkö takia venälääset ostivat esim viimevuonna 357  kiinteistökauppaa vähemmän ,kuin edellisvuonna koska tietävät pian saavansa kaikki ilmaiseksi ???...Uraa..uraa.....ja vaikka Suomen sotilas vastaakin kymmentä muunmaalaista, kuten Tuntemattoman Rahikainen sanoi....niin..." entäpä jos tuleekin ykstoista?"
...
Ja sitten tennikseen :
Stanislas Wawrink  voitti  Rafael Nadali   ja todella helpostikin.Melkein tuosta noin vain.Leikitellen.Stanislas oli   hävinnyt Nadanille 14 kertaa peräjälkeen ,sekä hävinnyt  26 erää voittamatta ainuttakaan. (!!)
Vaikka (mukamas) Nadanin selkä näytti vihoittelevankin ,niin mielestäni se ei pitänyt paikkaansa.Selvästi Nadanli näytteli tappionsa ja kysytäänpä miksi ??
Juu..miksi ?
Vedonlyönnin takia.
Voidaan kuvitella millaisilla summilla lyötiin vetoa heidän ottelustaan.Jos Nadalin   olisi   pelannut rehellisesti,niin Wawrinkalla ei olisi ollu minkäänlaista mahdollisuutta.Ei...ja ei..
Televisiossa Rafael Nadalin selvästi häpesi itseään ,ei häviönsä  takia,vaan sopuottelunsa vuoksi.
Vai mitä ??

27/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Älkää pelatko spiritismiä...!!...s-tana siellä määräilee...!

26/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Sain  soiton naiselta ,jonka 13 vuotias poika on  kiinnostunut spiritismistä.Sanotaan  poikaa vaikka Jariksi.
Jarin äiti kertoo että erään talon ulkorakennukseen kokoontuu   useana yönä 4-6 nuorta ja he pelaavat spiritismiä. Heidän mukaan on   hienoa kun lauta antaa vastauksia vaikka millaisiin kysymyksiin  ja tuntuu tietävän myöskin tulevaisuudesta.
Kovan työn tuloksena sain Jarin puhelimeen ja kysyin häneltä :
Vastaako kysymyksiinne itse piru ?
En osaa sanoa  ,   vastasi  Jari.
Mitä järkeä on kuunnella kolinaa pöydän alta ?
Se on kivaa ja pelottavaa sanoi Jari.
Uhkaileeko laudan henki ,kysyin ?
Kyllä  vastasi  Jari.
Onko se käskenyt tehdä joitakin tekoja ?
Kyllä on vastasi Jari .
Mitä esimerkiksi ,kysyin ?
Käskenyt maalata kaikki tienviitat mustaksi ,sekä autojen ajovalojen lasit,sanoi Jari.
Tjaahas....sanoin....oletteko tietoisia murhenäytelmästä ,joka tapahtui Alahärmässä vuonna 1980  ??
Eemme,sanoi Jari.Mitä siitä?
Sinä vuonna 4 Alahärmäläistä noin 16 vuotiasta nuorta poikaa  olivat pelanneet spiritismiä  muutaman viikon ja  laudan henki antoi heille käskyn. Heidän jokaisen piti tappaa itsensä ampumalla ja niin sitten kävikin.Kolmen viikon sisällä 3 heistä tappoi itsensä oman isänsä aseella. Neljännen pojan isä yritti estää tulevan tapahtuman viemällä aseensa pois kaverinsa luokse ja lukkojen taakse.mutta ei sekään auttanut.
Viimeinen hengissäoleva nuori  meni sukulaisensa taloon ,koska tiesi siellä olevista aseista,murtautui asekaappiin sekä yhdellä aseella ampui sitten itsensä.
Pum!
Jari..oletko vielä siellä ??? Haloo...
Jariiii....Haloo.....
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Piiip..piiip..piiip...piip...
Toistan tämän:  Älkää pelatko spiritismiä !

26/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Wanhan ajan verenpysäyttäjiä..

26/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Minulle tuli asiaa Kuopioon ja siis sinne ja seuraavana päivänä eteenpäin tie 537 :kaa  kohden   Vehmersalmea  Murronsuun paikkeille. Opin vuonna 1974 tuntemaan  verenpysäyttäjä Heikki Karmitsan sukua ja meillä  oli  jo siihen aikaan todella mielenkiintoisia jutteluhetkiä Heikin elämänvaiheista.
Heikki Karmitsa oli verenpysäyttäjä.
Heikillä oli vanha  almanakka ,vuodelta 1922 johon hän   oli muisiin laittanut myös muitakin Wananajan verenpysäyttäjiä  ja  tässä ne tulee:
Pohu-Hirvonen Liperistä.
Olga Sheele  Ruokolahdelta.
Hioppi Parkki  Koivistolta.
Rälö-Hemmi  Juuka.
Kanttori -Malmgren  Enonkoski.

Wanhanajan  verenpysätyssäännöt olivat :

Taitoa ei saa koskaan käyttää niinsanotusti huvikseen.

Eikä pieniin vuotoihin.

Ei myöskään naisten kuukautisvaivoihin.

Veri   ei lakkaa vuotamasta ,jos henkilön aika on täysi.

Sanat saa opettaa vain itseään nuoremmille henkilöille.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Wanhat verenpysäyttäjät ovat kertoneet ,että pysäytysanat tehoavat myöskin eläimiin ja eritoten hevosiin ,sekä lehmiin. Ei siis tarvitse olla ns ihminen tästä maailmasta ,vaan jokainen jolla henki on.Niin he väittivät.........

26/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



perjantai 24. tammikuuta 2014

Silmäni laserleikkaus vuonna 1958....!!??!!

24/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Klips.

Kävin tänään   Seinäjoella asioilla  ja tapasin muutaman tutun.He kertoivat että minulla on niin tavattomasti kertomuksia blogissani ,todella mielenkiintoisiakin .Kuulemma niitä  on niin paljon että voisinko välillä toistaa erikoisempia juttuja ja niinpä sen tässä teenkin.
!958  oli perjantai ja 13 päivä.   Olin tehnyt voimakkaan ritsan ja sillä ammuskelin ns määllyjä.rautaisia uun malllisia  metallikoukkuja ,joissa oli todella terävät päät,koska niiden avulla naulattiin esim piikkilankaa aidantolppiin.
Syntymäkotni eteiseen olin laittanut rautaisen lapion johon tähtäsin. Klons...klonks..vaan kuului aina  kun osuin lapioon...klonsk..kolonks...
Mutta ..ihmettelin..ammuinko   ohitte..? Ei nimittäin kuullut sitä klonksausta..ei. Äkkiä huomasin että oikeasta silmästäni alkoi pursuamaan jotakin nestettä ja kun sen pyhkäisin hihaani ,niin tajusin sen olevan melkein läpinäkyvää nestettä ,jossa oli jänniä hiukkasia mukana. lasiaisnestettä.....auts....Nähtävästi se määlly kimmahti siitä metallilapiosta suoraan mun oikeaan silmääni.Upposi sinne.Plots.
Menin kiiruusti huoneeseeni ,peilin eteen ja katsoin silmääni. Selvästi havaitsin siinä ,  aivan keskellä olevan kiiltävän esineen ja yritin ottaa sen pois.Se ei lähtenyt.Noin minuutin kuluttua oikea silmäni meni pimeäksi. Ainoastaan silmäni keskellä näkyi kirkas uun tapainen kuvio.Ja nestettä valui yhä lisää.
Äitini tuli katsomaan missä mennään ja pyörtyi.Systeri kanssa tutkimaan silmääni ja kovaa vauhtia kirkolle Niirasen lääkäriin ja hän heti määräsi kovaa kyyttiä Seinäjoelle lättähatulla.
Siis senaikaisella kiskopussilla.
Tunnin/toista aikaa meni ja niin  makasin Seinäjoen silmäosastolla.Tutkittiin ja silmästäni otettiin irti se rautainen määlly ja petille sitten maate.Aamulla taas silmääni sorkittiin ja tulos oli sen olevan puhki.Sokea.Kaput.Finis.Se siitä. Oikea silmäni oli tyhyjä...
Sunnuntaina..aamulla huoneeseni tuli pieni ja valkotukkainen mies,joka kätteli ja sanoi leikkaavansa silmäni jos vain mulle sopii  ja sopiihan se.Lääkäri sanoi käyttävänsä uutta konstia ,jota ei ole ennen tehty ja niin minut  raijattiin pyörillä olevalla petillä leikkaussaliin.Siinä minä makasin ja kuuntelin rapinaa naamani yllä.Olin  haistavinani myöskin palaneen käryä.Juu.
Muutaman tunnin päästä takaisin osastolleni,jossa makoilin toista kuukautta ja sitten kotiin musta merirosvolappu oikean silmäni päällä.Koulussa minua sanottiin merirosvoksi.Juu.
Jaahas....muutama vuosi sitten menin tänne Kauhajoen silmälääkärille koska tarvitsin paremmat lasit ja siispä lääkäri (Ahola) silmiäni tutkimaan.Häh??  hän lausui ja sanoi että mitä jumankautta mun oikealle silmälleni on oikein  tapahtunut.Kerroin että vuonna 1958  se leikattin Seinäjoella....ja niineespäin ja  hän sanoi että täh?.......Täh?    ja kertoi ettei kertomani voi pitää paikkaansa ,sillä silmäni on leikattu laserilla ja ensimmäinen sellainen leikaus tehtiin Tampereella 1974  ja sitten Hesassa samana vuonna.Siis...Ahola kertoi että ammuin ritsalla silmääni 1974  ja sillä sipuli.
Mutta minäpoika pidin pintani siitä 1958  ja meille tuli jumalatoon riita sitä asiastaAhola melkein karjui ettei  se ole mahdollista...vuonna 1958 ei ollut LASERLEIKKAUSMAHDOLISUUTTA...kun vasta  1974 alkaen...ja..ja..ja..ja...Sitäpaitsi ,huusi Ahola...ne laitteet painoivat siihen 1974 aikaan noin 2000 kiloa!!Toiko se valkotukkainen kirurgi sen mukanansa Helsingistä..? Sinua varten..etukäteen..vai ?? Vai ??
Niinpä lähdin   Aholan vastaanotolta ovet  paukkuen ja illalla tarkistin kummaltakin sisareltani koska se  onnettomuus oikein sattui.Kumpikin vannoi sen olleen 1958....Juu.
Vielä oudompaa oli sen valkotukkaisen silmäkirurgin toiminta kanssani..taikka silmäni kanssa.Kuulemma hän "sattui" olemaan juuri silloin Seinäjoella..."kylässä" silmäpolilla ,kun minut sinne tuotiin puhjenneen silmäni kanssa....."Sattui"...juupajuu. Sopivasti.
Ja vaikka oli sunnuntai....niin  hän teki sen leikkauksen .....Soitin myös Seinäjoen silmäpolille ja halusin saada  todisteita siitä silmäoperaatiostani vuonna 1958 ,mutta minulle sanottiin ,ettei niin vanhoja tietoja ole ollut tallessa enää vuosikymmeniin
Siis....kuka/mikä/häh?  leikkasi laserilla silmäni vuonna 1958 ? Laserilla joka tuli ns markkinoille vasta 1974 !
Hmptps...olinko uffomiesten käsittelyssä 1958  ??.Sanokaapas te.
Hyve öte.

24/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Häh?

torstai 23. tammikuuta 2014

Arvokas maalaus ullakolla..

23/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Kuten olen aikaisemmin jo maininnut ,niin vuonna 1982 asuin 3 kuukautta Saarijärven Mahlun kylässä.Talo oli 24 km päässä Saarijärven keskustasta,keskellä korpea.Lähin kauppa 9 kilometrin päässä.
Noin kahden viikon kuluttua huomasin talon  yläkerrassa suuret kasat eri aikakauslehtiä ja niitä kanniskelin alas sekä sitten lueskelin.
Eräänä  päivänä löysin lehtien alta suurikokoisen taulun ,vanhan näköisen ja arvelin sen olevan jostakin viimevuosisadan paikkeilta , siis 1800 luku ,kooltaan noin metri kertaa metri. Kehykset olivat hienot sekä erittäin näyttävät.
Ripustin sen olohuoneen seinälle .
Noin kuukauden kuluttua huomasin että   itse taulu  oli  jo alunperin vajonnyt kehyksen sisään noin  2 senttiä ja sitä sitten nostamaan ylöspäin.Suuri oli yllätykseni kun  singneeraus  tuli näkyviin.....!!!...sanonko...??...............kuka ???
1889..Akseli  .........tiedättehän ?.....alastonta   Ainoaa siinä ryöstetään....
Ja minäpoika taulua tarkemmin tutkimaan .Se oli maalattu kankaalle ja oli mielestäni aito.Ohoh !
Asuimme talossa vielä noin 2 kuukautta ja sitten muutimme Alahärmään. Juu.
Tässä (kö?) kaikki ?
Ainiin....se taulu....Muuttoaamuna vein sen takaisin vuokratalon vintille ja peitin sen samalla tavalla kun se oli löydettyäni sen. Aikakauslehtien sekaan.
Vuokraemäntämme oli   Hilden....ja on samaa sukua kuin se kuuluisa Saara Hilden. Otin myöhemmin selvää että juuri Hildenin suvulla  on yhä eri paikoissa näyttelytiloja ,sekä rakennuksia taiteilijoiden käyttöön.Ettei vain ole osuutta myös Helsingin  taidemuseoihin.  (kin).
Siis....oliko se taulu aito?
Arvo  muutama satatuhatta Euroa !!
Missä se on nyt ?
Viimekesänä kävin  Saarijärvellä ja menin tutun talon ohitse.Se oli täysin remontoitu  ja sen ympärillä useita uusia rakennuksia. Nyt sinä asuu nelihenkinen perhe.Kuulemma vuoden 1982  jälkeen   "taulutalossa" asui kaksi vuotta yksinäinen mieshenkilö.
.....ja muutti muualle.
Pornaisiin.
Taulun  kanssako?
Täh?

23/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.