19/4-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
On vuosi 1946 ,olen 3 kuukautta vanha ja olla möllötän kahden sisarukseni välissä.Tänään on siis 28..eiku 68 vuotispäiväni ja enää 32 vuotta ,niin täytän tasan sata.
Niin se aika rientää kun on hauskaa.
In saecula saeculorum.
Kiitti onnitteluviesteistänne.
Ekku Mattila.
lauantai 19. huhtikuuta 2014
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Wanhaa aikaa....
18/4-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
1917- 1940.
Varmasti monelle tuttuja ihmisiä löytyy lehtileikkeleistä. Esim kauppias Nikolai Korven tunsin itsekin kakara-ajoiltani. Kauppias antoi aina karamellin kun kauppaan astui. Taisi olla vuonna 1958 (?) kun salama poltti Korven kaupan ... Kerran heinä-aikaan menin ostamaan kaupasta suolaa ja sain mukaani 50 penniä maksuksi. Pudotin kolikon matkalla kauppaan ,mutta Nikolai sanoi että kyllä hän sen rahan tuolta pihaltaan löytää ja antoi suolasäkin minulle.
Ari Attelus on todella huono asianajaja !!!!!!
18/4-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Olen useasti maininnut että tunnen erilaisia ihmisiä..laidasta laitaan jo ammattinikin takia.Minulla on 40 vuoden aikana käynyt kymmeniätuhansia asiakkaita , myös ulkomailtakin .Heissä on niin pappeja,kuin lukkareitakin , lakia noudattavia ,kuin myös sitä rikkovia.Murhaajista , tavallisiin tallaajiin.
Tavallisista tallaajista murhaajiin.Kaikensorttisia.
Noin 15 vuoden aikana olen kuullut valituksia eräästä asianajajasta...Ari Atteluksesta...jossain päin Suomea touhuaa ja voipi olla tässä aika lähelläkin. Taikka sitten ei . Atteluksesta on hyvin moni valittanut ja erityisesti hänen asianajajatyöstään virkavallan "avuksi". Kuulemma jo kuulusteluvaiheessa epäillyille kehutaan että jos tarvitset hyvää asianajajaa ,niin Ari Attelus on hyvä . Ja miten moni on siihen ansaan langennut!!!
Attelus ei itse oikeudenkäynnissä auta tippaakaan asiakastaan ,vaan päinvastoin.Hän tekee kaikkensa että epäilty saa tuomion ,jopa nukkumalla.
Hassua mutta totta..........olin itse viemässä ..oikeudenkäyntiin (vuonna 1997) erästä Koskenkorvalaista Jupea jota syytettiin kännipäissään ajamisesta. Hän oli yrittänyt itsemurhaa pillereillä sekä viinalla ,mutta elämänvoima oli ollut suurempi kuolemaa ja Jupe lähti ajamaan autollaan kohden Seinäjoen sairaalaa.
Ja tottakait....poliisit toppasivat Jupen ja putkaan ja sitten oikeuteen kuulemaan tuomion. Jo kuulusteluvaiheessa hänelle sanottiin ,että " Ari Attelus on paras asianajaja,joten otahan hänet " ja Jupe otti.
Juu.
..ja minä olin oikeudenkäynnissä(Kurikassa) salin takapenkillä sekä seurasin raastuvan toimintaa.....!!!!???
!!!!!???&%¤#"!=&vet"!??)tana#"!!?)#"!!?pas#"!!!.
Juu.
Päivä oli Maanantai ja hiphurraa!! Joko Ari Attelus oli kovasti krapulainen taikka sitten ei ,mutta jo heti alussa tämä asianajajan irvikuva otti torkut.
Syyttäjä luki mitä luki ja kun huomasi että Jupe oli todella yrittänyt itsemurhaa ja sentakia lähtenyt kovaa kyyttiä ajamaan kohden Seinäjokea ,että pelastusta...niin syyttäjä sanoikin......"ahaa...thaahas...siis syytetty oli kovas kännis sen takia....ahaa...tjaahas...ja että halusit kuitenkin elää ...ahaa..tjaahas...hummm..............................tjaahas.....promilleja oli aika paljon...melkeen kaksi...thaahas.......ja kun asia oli näin ehdotankin että syytetylle annetaan sakkotuomio ..ei ehdotonta...sakkotuomiolta tämä selvästi näyttää...sakoilla pääsee...vai mitä tähän sanoo syytetyn avustaja Attelus ??"
......
"Häh ?...urahti Ari Attelus (joka oli koko ajan torkkunut käsiensä varassa pää melkein pöytää vasten.)..täh??
Mitä ??..sakko....ei ...täh??...mutta eihän sellainen käy..ei käy missään nimessä...ajatelkaa ny...promilleja melkein kaksi....ei se käy..ei ..ei....linnaa sitä pitää antaa..linnaa ..linnaa..."
Ja raastuvan tuomari kysymään...." Siis haluatteko ehdotonta vankeutta päämiehellenne?
Attelus: "Kyyllä..."
Ja niin siinä he hetken aikaa keskustelivat ja oikeus kymmenen minuutin tauolle ja sen jälkeen meidät tupaan kutsuttiin ja päätös tuli:
"....ja oikeus tuomitsee ....Jupen...kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen kuitenkin niin ,että vankeus on ehdollinen yhden vuoden koeajalla...ja..ja..ja...vastaajan avustajalle valtion varoista hänen ilmoittamansa summan....."
Hups.
Siis.....uskokaa ny...Ari Attelus on todella huono asianajaja......hän auttaa virkavaltaa toimensa ohella...Ari Attelus on vasikka....voisi sano ja niin sanonkin. Attelus on vasikka.!
Varokaa häntä!
Varokaa!!!
18/4-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Oderint dum metuant !

Norjaa ristiin ja vähän rastiinkin....
18/4-2014.
EkkuMattila.
Aikamatkaaja.
Norjan Halden on kiva paikka , myös Kornsjo ,Allingmo sekä Orje.Eilen illalla tuli Suomeen ja heti muutaman jutun naputtelemaan.
Vaikka kyberhyökkäyksistä joihin Tv ykkönen,kakkonen, Fem sekä Team joutivat. Samoin Suomen pörssiyhtiöiden sähköisissä kanavissa oli häiriöitä ja Suomen huoltovarmuuden kannalta tärkeissä yhteisöissä.
Uutisten mukaan kyberhyökkäyksiä tehtiin satoja päivässä ,joka on hankala asia. Yleensä häirintää tehdään noin 30-50 päivässä,mutta nyt suunnilleen 650 päivässä.
Siis......??
Ettei vaan suuri "rassa" harjoitellut...sillai....sopivasti Ukrainan touhunsa ohella ja samalla halusi näyttää että olkaapas kunnolla Suomen kansa.Jos uhittelette sillä Natolla ,niin.........jep.
Jos Suomessa ei olisi vieläkin liikaa punaverikommunisteja ,niin olisimme jo 1946 liittyneet Natoon!!!!
Juuri punaverikommunistit hallitsevat meitä. .................muuttaaa.....vielä koittaa aika että he ovat vanhaa mennyttä aikaa ja voimme olla mukana suurta puollustusliitto Natoa.
Onneksi.
Onneksi!!!!!!!
18/4-2014.
Ekku (Nato) Mattila.

tiistai 15. huhtikuuta 2014
Wanhaa uutista Norjasta.....1959.
15/4-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Oslosta = Norjassa löydettiin 8/3-1959 16 vuotiaan neitosen Signe Hallienin ruumis. Paikka oli Frannrem Tröndelag ja noin 2 kilometrin päässä tästä (väliaikaisesta ) asuinpaikastani. Ruumiinavauksessa todettiin että murhaaja hautasi tytön elävänä talon kellariin.
Syyllinen löydettiin vuonna 1962 ,taikka häntä epäiltiin tekijäksi ja todisteitten puuttumisen takia hänet päästettiin vapaalle jalalle.....muuttaa...
1963 vihjeen perusteella löydettiin eräästä metsiköstä hiekkakuoppa ja sieltä ruumis. Hänet oli haudattu elävältä.Kuoli tukehtumalla.
Sama jota epäiltiin Signen murhaajaksi ja jonka oikeus vapautti todisteitten puuttumisen takia.Kun erään talon ( Q H) irtainta tutkittiin ,niin tavaroiden joukosta tuli esille punainen kukkaro sekä gameekoru ja kummassakin nimkirjaimet........S H.
Tavarat olivat Q H :istin laatikossa.Saman miehen jota alussa epäiltiin Signen murhaajaksi.
"hammas hampaasta ja silmä silmästä".
Sanoisin.

Timo Soini ja Vladimir Putler.
15/4-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Kyl täällä Norjassakin näkyy Suomen televisio.Muutama päivä sitten Soini sanoi ettei "rassa" Suomeen hyökkää....jaahas....mitäs tapahtui ... vuonna .... täh?? 1939 ??? ja sitten 1940......????....
Olen aina pitänyt Timppaa järkevänä miehenä/poliitikkona ,mutta jos hän väittää ettei rasasta ole meille Suomalaisille mitään vaaraa.....¤"¤#"!?=)?!½%&&%Opers%¤#""!?&%!vetin#"!==??!"..
Se on satavarmaa että joku päivä ,jonakin vuonna rasa sinne Suomeen ryöpsähtää......ja ennalta sovittu hyäkkäyspäivä on (oli?) 25/12-----joku vuosi....
Olkaamme siis valppaana.Joka hetki.
Ne tuloo varmasti.
Uskokaa ny.

lauantai 12. huhtikuuta 2014
Uffo ??...jako ??
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Näköjään jo 1951 tuumailtiin että oliko Siperian räjähdys voinut olla avaruusalus joka tuhoutui maan ilmakehässä.
"Teevati" Lontoon lähellä 1951 oli tyypillinen ufo.
Jup.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)