sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Kunhan höpötän ajan arvoituksesta.

21/1-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Naputtelin  noin parin viikon aikana   nimeni tilalle  Isramirag , mutta  sain niin paljon  yhteydenottoja somesta, että  palaan  alkuperäisiin  Ekku  Mattilaan.  Kaikki  sanoivat  että sinut  tunnetaan  juuri  Ekku Mattilana...


Jahah..
Tänään tuli teeveestä noin  tunti sitten  ohjelmaa  avaruuden  mysteereistä   ja  erityisesti  ns mustasta  aineesta/energia , jota  avaruus on pullollaan. Vasta noin 8  vuotta sitten  tutkijat   löysivät,  taikka  olettivat, että mustaa  ainetta on  enemmän,kuin ns näkyvää, mutta   he eivät  tiedä mitä  pimeä  energia oikein on. Sen he  tietävät  että  pimeää  energiaa  on  kaikkialla , sitä ei näe, sitä ei  voida mitata , mutta sitä vain on. Tutkijat  ovat   supertietokoneillaan laskeneet, että  jos  tyhjä  laatikko   punnitaan, vaikka  kilon  kokoinen, se antaa määrätyn tuloksen  "puntariin". Jos  otetaan kahden kilon tyhjä laatikko, niin sen  sisältämä  "aine"  kaksinkertaistuu  ja    niinedelleen. Joka kerta  entistä  isompi tyhjä  laatikko painaa  100 % enemmän entistä  pienempää. Kaikki maailman  tiedemiehet ovat  tyystin suu auki  hämmästyksestä, eivätkä osaa  kertoa  syytä.
Olen sama  probleemaa      funtsinut  ikäni  ja  sen ratkaisun  (heh)  kertonut , esim  tässä ja  nyt  Fb:ssani.
¤¤¤¤¤
Se  pimeä energia  on aika.
Ilman aikaa  ei  maailmankaikkeutta  olisi , ei mitään   tässä ja nyt. Aikaa  tuottaa  yhdessä atomissa olevat  6 kvarkkia, joista  yksi  (S)  Kvarkki  on  tärkein ja  atomeitahan on  "aika paljon"  maailmankaikkeudessa. Aika    on voimakkain   olomuoto. Sitä on niin  paljon  ja kun sitä  tulee yhä lisää ja lisää, niin  se  väkisin   pullistaa   Kosmosta.. Galaksit  liikkuvat meistä poispäin jatkuvasti  nopeuttaan lisäten. Me elämme ajassa ja  sen  sisällä  tässä ja nyt.   Joskus  tulee aika, jolloin aika  täyttää kaiken  maailmankaikkeudessa , kuten  liika helium ilmapallossa   ja  kaikki  poksahtaa.
Mutta ei hätiä mitiä. Kun aika on  räjäyttänyt  kaiken kaikkialla, se alkaa  palata  takaisinpäin , kasaantuu , sekä  alkaa rakentua  yksi  atomi kerrallaan, Hitaasti  mutta varmasti. Mittaamattoman kaukaisessa   tulevaisuudessa  maailmankaikkeus  syntyy  jälleen kerran uudelleen  , galaksit, auringot  ja planeetat. Näin on  uusi  ajan sykli  jälleen  käynnistynyt ja  me ihmiset  siinä taas  mukana. Kuka  tietää ,että me   uudelleen kohdataan, sinä ja minä siellä .Vanhat  tutut.
Kirjoitti:
Ekku  Mattila.
Aikamatkaaja.


perjantai 19. tammikuuta 2018

Tulli vei "huumeeni" 1984 Kreikassa.

19/1-2018.
ISRAMIRAG
Aikamatkaaja.


Teeveessä   on näytetty  jo parisen vuotta  sarjaa  Australian rajalla, jossa  seurataan  tullimiesten/naisten  jokapäiväistä  työskentelyä  salakuljettajien  kiinni saamiseksi. Eniten niitä paljastuu  huumeiden kuljettamisessa.  Itse jouduin  tavallaan  "samanlaisen"  "kiinnijäämisen"  kohteeksi  1984, matkatessani  Kreikkaan . Kone teki ensin välilaskun  Ateenaan ja sieltä  toisella  koneella  Mykönossaarelle.
Ateenan  tullissa  minut  ohjattiin  laukun tarkastustiskille  ja  tottakait niin tein. Tullimies penkoi  aikansa  sinistä laukkuani , otti  sen käteensä  ja  meni  toiseen huoneeseen, jossa oli lasi-ikkuna.Siellä  useampi  tullimies  tiiraili  minua kohden ja  supattelivat  selvästi  jotakin  tärkeää.
Eorisotse..asefoit..dhgroit??kerptsor!!.deosit??...tyyliin.
Noin  10 minuutin kuluttua sain laukkuni takaisin  ja  matka  jatkui  kohden  Mykönosta.
Fiuuuuuh...
Seuraavana iltana  Thomas hotellissani  aloin  pestä  paitojani. Vaikka kuinka pengoin laukkuani niin en mistään löytänyt  Omo/pesuainetta, sitä jonka  olin ottanut mukaani vastaisen varalle. Pesuaineen olin  kaatanut kahteen noin  2 litran  läpinäkyvään muovipussiin , sillä niin pakatessani  se veisi pienemmän tilan kun  alkuperäinen  kovareunainen paketti.
Ja...samalla äkkäsin....
Ateenan  tullimiehet  luulivat valkoista  pesuainettani   kokainiiksi  , tiesivät  minne olen menossa  ja  varmasti  heillä oli   tarkoituksena  tarkkailla  kenelle  "huumeet"  olisin  vienyt.Muistan selvästi  että  lentokoneen laskeuduttua  Mykönoksen  kentälle, minusta otettiin useita  valokuvia, sekä myöskin  Thomas hotellin aulassa. Taisi  olla  harmittava  yllätys, kun  tullimiehet  ottivat  pesuainepussistani   huumenäytteitä . "kalispera..intatar  manotra...keleitsop.."
Heh.


ISRAMIRAG.

torstai 18. tammikuuta 2018

SPEDICTIONS.....ISRAMIRAG....Tanskasta...Norjaan..Islannista...Bahaista...Israeliin..

18/1-2018.
ISRAMIRAG
Aikamatkaaja.


Avasin  hohtavan kirjan,
tulevaisuuden kirjan,
selasin sen sivuja,
ja minä kuulin,
ja minä näin:


Lomakylän palavan,
Muritzin rannalla,
Röbelissä,
Mecklenburg ja Saksa.

Skagen  yksikahdeksannollanolla,
P.S. Kroyer,
sun maalamasi  taulu  kastuu,
Tanskassa  suuri  tulva.


Raatihuoneen torilla,
sydän ja Radhuspladsen,
kolmeen kerrokseen vedet  yltää,
kohina on valtava.

Den gamle  by,
on vanhakaupunki,
ulko ja museo,
Århusiin myös  vedet  yltää,
52  tupaa vesi vie.

Langeelandissa on tuulimylly,
kivestä sen  seinät,
vedestä  se täyttyy,
saariryhmässä  Fynin.

Myös  Liselund  häviää,
puisto yksiseitsemännollanolla,
puiston  valtaa  savivelli.

Uudelleen toistuu,
yksiyhdeksänseitsemänkolme,
kun Vestmannaeyjar  tuhoutuu,
laava  sen peittää.

Islanti ja pyhä,
Pingvelliriä,
tuho uhkaa,
Albingi  on  historiaa.

Norjassa on Vestvogoyta,
lähellä  Austvoyta,
koko kylä häviää,
mudan alle se katoaa.

Kolme saarta on Ålesundis,
lähellä  Storfjordenia,
tsunami sen  hävittää.

Kirjastos on Bahaissa,
temppelin suojassa,
vaarin ota varoitus,
tuli polttaa  opuksenne.

Sant/Pauli  ja Reeberma,
ilonne  loppuu,
kun  vesi  salpaa  naurunne.

Gennesaretista  etelään,
on Jordan ja iltapäivä,
veri  värjää  vetenne.


ISRAMIRAG.



Saarijärven Eteläperän kummitustalo.

18/1-2018.
ISRAMIRAG
Aikamatkaaja.


Asuin  vuonna  1982  Saarijärven Mahlussa, taikka  Konttiperällä tarkemmin , 3 kuukautta, keskustaan matkaa  24 km,  9 km sivutietä , synkän kuusimetsän keskellä, talossa jossa  kummitteli niinmaanperusteellisesti. Koska  siellä ei  voinut  asua, niin ryhdyin  uutta  paikkaa  etsimään ja  se löytyikin  melkein heti.
Saarijärven Eteläperältä,  matkaa  edellisesta  paikasta   11km  ja  sovittuun aikaan  pirtin  omistajapariskunnan  kanssa    tupaa tarkemmin   syynäämään. Mökki oli  pienehkö, keittiö ja kaksi   pientä kamaria , iso  kivinen  takka/hella, vanhat  kalusteet  ja pihalla  pieni  aitta........."aitta ei kuului teille..he  sanoivat heti...se on  suljettu, lukossa  juu".
"Vuokraa ei ole, kunhan  teet  kesän aikana  metsä/heinätöitä heille  3  kuukautta....puita on  liiteri täynnä  ja  sähkötkin maksamme  me....pihalla on  vinttikaivo, pieni sauna ja  hyysikkä...joten miltä vaikuttaa Ekku.."?.
Hmmmm....tuumaamaan aloin..hmmmmmm??.....ja  sivusilmällä  havaitsin  jotakin  häiväksynomaista liikettä  takan vasemmalla puolella  ja  tarkemmin  katsoin......siinä seisoi  surullisen  oloisia  , melkein  läpikuultavia  ihmisiä...3 laihaa  resuvaatteista lasta , nuorin noin  2  vuotias, keksimmäinen  ehkä  4  ja  vanhin 6/7 ,  ja lasten vierellä nainen ja  hänen  lähellään mies.........
Heti tajusin heidän olevan haamuja ,  varjoihmisiä   manan majoilta, kenties  talon entisiä  asukkaita , noin  1900  luvun paikkeilta. Lapset olivat nälkäisen ja  sairaan oloisia, vanhemmat  samoin ja  kaikesta  näki että he olivat kärsineet  eläissään. Varsinkin  lapsilla   silmät melkein  kuopalla , riutuneet  kasvot ,  hiukset sekaisin.
Tämä näky  riitti ja  kerroin että talo on  liian  vanha, kaukana  päätiestä, joten kiitoksia  vaan ja näkemiin  ja pois  menin. Illalla  ajelin takaisin  talon  lähinaapuriin , noin  km päässä  asuivat ja  heiltä  tarkennusta   haamutuvan  menneisyyteen.
"Sairauteen he kaikki  kuolivat...1930  luvulla ...kertoi  naapuri....kuukauden sisällä jokainen...talossa myös  kummittelee.....valoja  välkkyy  ja  kuin matala-ääninen   rumpu  joskus  kumajaa ....aittaan on jäänyt   3  ruumisarkkua....hirsien välistä  on nähty....."


ISRAMIRAG.


keskiviikko 17. tammikuuta 2018

"Täysikuuhulluus" ja minä.

18/1-2018.   ISRAMIRAG.
Aikamatkaaja.


17/1  oli  jälleen  ns  täysikuu  ja  se  tiesi  (ainakin minulle)  yövalvomista. Herään silloin  suunnilleen kello  02,00   ja  se on siinä.  Ei  puhettakaan  että uni tulisi  enää.  Vaikka  taivas olisi  täydessä   pilvessä , niinkuin  nytkin on ollut   parisen viikkoa , eikä  kuuta  näy, niin aamulla  huonosti nukutun yön jälkeen katson allakkaa......ja siinä se on taas...
Remu.....ja  täysikuu.
Valoisampaan aikaan, keväällä ja kesällä ei     "kuuhulluus"  haittaa niin kovasti , mutta  pahinta on  loppuvuodesta   Maaliskuuhun. Nuorena  kollina  Helsingissä ollessani  yövartijana STV:llä  oli  oikeastaan hyvä  täydenkuun  aika.  Oli  helppo  yö. Ei yhtään  unettanu.
Ei.
Tänään taidan  ottaa  kunnolliset  päivätirsat.
Son varma  se.


ISRAMIRAG.



maanantai 15. tammikuuta 2018

ISRAMIRAG...SPEDICTIONS....Venäjältä...Libanoniin..New Yorkista...Juudeaan...Hollannista..Bengaliin..Islannista...Israeliin.

15/1-2018.
ISRAMIRAG.
Aikamatkaaja.


Avasin hohtavan kirjan,
tulevaisuuden kirjan,
selasin sen sivuja,
ja minä näin,
ja minä  kuulin:

Kalastajakylän Islannissa,
Bildudal  nimeltään,
katoavan  tuhkan alle.

Kova voima kaataa Patriootin,
Irlannissa  O`>Connel,
keskellä  Streetttiä,
puuhun  jää nojalleen.

Pääskyset katoaa,
talo on näköinen,
sortumasta  kaatuu.

Lännessä on Bengali,
Intia ja  Darjeeling,
8 ja  2 on järistys,
voima  voittaa  kivenne.

Neekeri   ja keskus,
Barokkina Salvador,
maasi halkeaa  jyristen,
päivällä  kello  yksi ja  kolme.

Sulkusi ei nyt auta,
Theimsjoessa  ovat,
Ja  Toverisi  toiseks jää,
vesi  ryntää  kohisten.

Rinteet  sortuu,
Lefaansin  ne ovat,
ei Usassa  kohta Hooveria,
Beirutti on huono  Akebille.

Tulessa  näin palavan,
Kinkakujin  temppelin,
keskellä  Kiotoa.

Vesi kastaa  konttorin,
asemalla Antwerpenin,
liput  menee  veden mukana,
tsunami  syyllinen.

Joku  päivä kone törmää,
patsaaseen vapauden,
saarella  New ja York.

Myrkky  voittaa  verensiirron,
Libanon ja   seetripuu,
niin arkun saa Marouni,
uutta  paikkaa  haetaan.

Salamana  katoaa,
Jemenin Kenraali,
ja  Alilla ei enää paikkaa,
räjähdys on syyllinen.

Täysosumasta  katoaa,
Seimen ja  alttari,
myös  seinällä sen maalaus.

Autiomaassa on kirkko,
Juudea  ja  Bysantti,
sota  sen  voittaa,
kuoppa  jää jäljelle.

Venäjällä välähdys,
lähellä  Pietaria,
kuorma-auto  räjähtää,
kuolleita   viisisataa.

Laaksossa  on Trappi,
luostari  Latrunissa,
vain yksi ohjus  sen  hävittää.


ISRAMIRAG.



Atomeista...öljykunkuksi...Reesusapinasta...satiaiseen...Kansanedustajasta...rottaan.

15/1-2018.
ISRAMIRAG
Aikamatkaaja.


Mietitäänpä  vähän.



Kaikki  koostuu atomeista , puut ja  kivet, järvet, meret , eläimet  ja  me ihmiset  myös. Kivi on yhtälailla  samaa  ainetta meidän laillamme. Kaikki  on yhtä ja samaa , taivas ja maa , atomeista  syntyneitä.  Maailmankaikkeuskin  on  atomirakennetta , jokainen  hitunen, jokainen tähtijoukko, jokainen  universum. Me olemme  kaikki samaa  atomipölyä. 
¤¤¤¤
Koska  atomi  ei  koskaan lakkaa olemasta ,se ei kuole, eikä häviä , se vain muuttaa olomuotoaan .
On tavallaan "tuskallista"  ajatella  että miksi me ihmiset  voidaan, taikka  minkälaisiksi   meidän   jälkeenjättäneemme  atomit  voivatkaan    uudelleen syntyä. On täysin  mahdollista  että  seuraava  "atomisyntymämme"  saattaa  olla  vaikka  liejussa  porskutteleva  maasika, pulloperseinen  Resusapina, mato,  taikka  miksei  täi  jonkun  takkuisessa  tukassa , kenties  satiainen  merimiehen  munaskuissa. Toisaalta  on täysin mahdollista  myöskin että  synnymme uusine  atomirakenteinemme  maailman  rikkaimmaksi  öljykunkuksi , Mis/universumiksi , taitavaksi  aivokirurgiksi, taikka  uudeksi  ihmisroduksi  kaukana  olevalle  Xirius planeetalle. Luoja paratkoon  ettemme  uussyntyisi   kansanedustajaksi , vanginvartijaksi , taikka  Poh-Korealaiseksi  maatyöläiseksi, mutta  jos  niin kävisi , niin   kyllä  maatyöläiseksi  ryhtyisin.   Ainakin saisi  vattansa  puolitäyteen  riisiä ja sammakoita .  Höysteenä  hiiriä ja  rottia.
Jooh.


ISRAMIRAG.