perjantai 18. joulukuuta 2015

Vihkimishetkellä pistooli vyön alla.

18/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tänään  18/12-2015  tulee 30 vuotta täyteen mun ja vaimoni vihille menosta.
Se tapahtui Jalasjärven komiassa kirkossa  ja  vyöni alla oli larattu pistooli valmiina...............................juu...meinaan aito pistooli.
9 millinen  Shekkiläänen.....punaisella kahvalla..
Jo muutamaa kuukautta ennen olin saanut kirjeitse useita  uhkauksia  joiden sanoma oli  etten pääse elävänä kirkon ovesta sisälle  ja olisi siis parasta häipyä takaisin Hesan suuntaan.
Ihan piruuttani vein kirjeet Jalasjärven poliisille, mutta he sanoivat etteivät voi tehdä  mitään  koska mitään ei ole vielä  tapahtunut...heh heh.
Yhden kerran  oli postilaatikkooni nakattu  7,65  millinen patruuna jossa oli mun nimi.....sekä ristinmerkki......ja mua   sellainen vain  nauratti.
Viikkoa ennen häitämme  sain yöllä yhden kollin kiinni  autoni kimpusta .Hän oli  piirtänyt konepellille ison ristin  , mutta ei ollut ajatellut että olin   kyttäämässä.........muks..muks..muks....ja siihen lopahti Ojalan pojan  toiminta....
Meinaan......jäi kyllä henkiin..
¤¤¤
Siis otamme ne  sadat onnittelut vastaan jotka tulevat meille somen kautta.......
Köh.....

Ekku Mattila.

torstai 17. joulukuuta 2015



Kyl ulosottomiehet juoksi tontiltani.....

17/12-2015.
Ekku Mattila.,
Aikamatkaaja.


Tuli Torstaipäivä......iltaehtoo  ja kello noin   12,50....reikä reikä.
Vuosi 2001.....
heh.
Olin jo hyvissä ajoin mennyt odottelemaan niitä kahta ulosottomiestä jokka sanoivat etteivät ne mua pelkää..........sillä mä tykkään haasteista.....jup.
Ja katoppa.....aika tarkkaan  13,00  näin  uudehkon henkilöauton lähenevän meitin  tupaa ,ajavan  sen pihaan  sekä kahden miähen siitä astuvan....Toinen se Jurvalainen oli iso....melkein kaks meetrinen   , mutta se toinen Porilaanen kunnolla mua alaleukaan saakka...siis  pieni  käppänä.
"Jahas.....mulle sanottiin.....me tultiin nyt ulosottokatsastusta  tekemään ...tässä olisi lupa siihen ja siis jospa aloitamme "??....ja mä siihen ...."niin tulitte".....sekä   aloin kävelemään pihassamme  ollutta vanhaa Kontio Sisu  kuorma-autoa kohden.
"Kenes tuo kuorma-auto on"  kuulin kysyttävän ......mutta en  mitään vastannut.....sillä minulla oli vakaa tarkootus siirtää se pois siitä hallien välistä....sillä soli  niinku tiellä siinä kohdassa.......ja siis siihen autoon  nousin..sen käynnistin ja  peruuttamaan ryhryin...
Mutta !!!!..........
Korviini  kyllä kuulin selvästi.... kriik..Kriik...KRIIIIK....kolin...kolin..raaps,,,KRIIK..ja yhä kolin..kolin...sekä jumalatoonta huutoa... Koska siinä Kontiossa oli sellaanen nosturi  ja sen varsi  välillä raapi lavan reunaa , niin luulin sen äänen johtuvan juuri tästä seikasta.......mutta ei..
Havaattin  myöskin sivusilmälläni  miten se isoompi ulosottomiäs heilutti  kumpaakin kättään sillai ristikkäin.....mutta luulin sen tarkoittavam että anna mennä vaan....anna mennä vaan....juu.
Ja minäpoika peruutin..kunnes hella paratkoon näin sivupeilistä että  kuorma-autoni taakse joku henkiöauto ruttaantui.........kriiks....Kriiks......kolin..kolin..
Voi..voi mikä tahatoon  vahinko  !!
Voitte kuulkaas uskoa  että ne  juoksi...!!....markiltani poispäin.....kohden postilaatikkoamme jonne oli matkaa satakunta meeteriä....ja kovaa he   juaksi....kopoti..kopoti..kopoti....melkein samassa tahdissa    sanoisin....sen pitemmän musta nahkatakki vain hassusti heilahteli...ja  sen pienemmän kädessä ollut laukku  teki melkein täyttä ympyrää.....viuh..viuh...
Juu.
Jospa jatkan taas uudella sivulla...??

Heetkineen taas...

Ekku Mattila.

Elatusmaksurästit ja Ekku Mattila.

17/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vuonna  1973 sanoin silloiselle  vaimolleni ,että alahan kalppia   elämästäni , sieppaa muksumme mukaan ja silleen.
Niin hän lähti.......ja ovi pani klonks.
Viikkoa ennen sovittiin että maksan  kohtuullisen summan   ns elatusrahaa  ja siihen asiaan luotin.........mutta  hevon.......sanonko mitä..?
Kun sain  parin  kuukauden päästä  avioero-oikeudenkäynnistä  paperit , niin se summa oli nostettu minulta   kysymättä kolminkertaiseksi.....perskuttarallaa....!!...ja että minuä itutti...juu.
Ja aloin maksamaan  vain sen summan , josta me sovittiin...enkä yhtään enempää.....keles.
Nooh..... kului ekavuosi ja toinenkin ja sitten sain postia Ylihärmäläiseltä  Tellervon akalta  joka oli töissä sosiaalivirastossa ja samalla hoiteli ns lapsen ruokkomaksuja......
"Maksahan herra Mattila ne  rästimaksut...luki papereissa.....kyllä sinä vielä maksat kuule"..mutta en minä maksanut....nakkasin ne kirjeet roskikseen......viuuh....
Toinen  nooh.
Muutimme tänne Kauhajoelle  1990 ja Korpisen ulosottomies alkoi minua kirjeillä/puh/soitoilla lähestymään....sanoin etten edellenkään maksa sillä minua petettiin alkuperäisessä ero-oikeuskäynnissä ja  Korpinen siihen suostuikin.....sanoi ..."katsotaan nyt.".
Kolmas noooh..
2001..  Marraskuussa sain puh/soiton jossa oli Porilainen ulosottomies herra Huuhka  ja hänen kaverinsa ....Jurvasta....(pers en nyt muista sen nimeä)  ja sanoivat että huomenna tasan kello 13,00 he tulevat ulosmittaamaan omaisuuttani ,sillä elatusmaksuja  on jo  90000 markkaa...
Ja mä siihen että tuuttako varmasti ja he sanoivat että tulevat varmasti.....se Jurvalaanen jopa mainitsi etteivät he sinua pelkää.....heillä  on valtion antama valta ja silleen.....
Juu.
¤¤¤¤
Jospa jatkan  uudella sivulla...heeetkiineeen..

Ekku Mattila.

Tarkka-ampuja Teuvalta..1966 ja Meltauksen mustat silmät.

17/12-
2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Tulin päivällä Hesasta......oli vähän asioita.....on se sivussa jos katsoo täältä Kauhajoen suunnasta....-....
Noin  kolme  kertaa vuodessa tapaan armeijan tuttuja  ja  juuri ököaikojen ...1966  solttuja....................sillä  meistä on tullut melkoisia ammattilaisia...meinaan..
Juu.......köh...
Ökötuvassa   tupa numero  9  olivat  :
Nilivaara,
Minni,
Narkiniemi,
Molkajärvi,
Mukari,
Mursu,
Moilanen,
Mertala,
Mattila,
Meltaus,
Mäkinen,
Mäkikangas,
ja minä itte.
Siis  2 Mattilaa.
Tupa yhdeksää isännöi korpraali Härö.
¤¤¤¤
26-R-po-37-R  it-11-122 R- ln-7/13 ja 33 R- 16  ls.
¤¤¤¤
Nooh...Meltaus oli aikamoinen  riiviö , sillä hänellä oli ittumainen tapa tupaan tullessaan nipistää petillä makailevia kavereita isostavarpaasta...ja se  teki hyvin kipiää... Meltaus  oli isokokoinen  ja sen takia uskalsi niin tehdä.....mutta ykspäivä  se homma loppui.
Teuvan  Riipistä  tuli meitin tarkka-ampujien  ryhmään solttu  ja hänellä oli sama sukunimikin....siis Riippi.......Yhtenä  päivänä olimme tarkkuuttamassa  pyssyjä ja Meltaus  oli  yksin taulujen alla näyttämässä   kymppejä..napasellaisia..ja niined.
Tuli ammuntaan tunnin tauko  ja Riippi marssi Meltauksen "työmaalle"...........ja vaikka sinne oli matkaa 300 metriä , niin kuulimme kovan muksista......äänen.....joka tuli tilanteesta jolloin isohko nyrkki osui jonkun pläsiin.
Pläsi oli Meltauksen.
Noin kaksi  viikkoa Meltauksen  silmät olivat   mustat.......eikä hänen nipistelyharrastuksensa  enää jatkunut..
Muks.

Ekku Mattila.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015



Vierikko....hänen dobbermaninsa ja Ekku Mattila.

16/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Vuonna  2001 juuri tänä 16/12  päivänä joku soitti ovikelloani..
Ding...doong....ding...dooong....ding---doong......js menin avaamaan.
Kello oli iltasella noin  18,00.
Portailla seisoi mieshenkilö , noin 35 vuotias , pystytukka , nahkatakki ja silmät ns seisoi hällä  päässään....pituus  noin 180  senttiä.
"Ookko Ekku Mattila "?  ..hän kysyi ja sanoin että oon.
"Tulehan pihalle ja mä sanoin että joo.
Ensin  puin päälleni punaisen ns talvihaalarin/pipon , jalkaani lenkkikengät ja  nahkaiset  sormikkaat käteeni......ja menin  pihalle...
"Ja saatana  " Ekku...hän huusi....nyt kuule saat elämäsi  selkäsaunan....olet vittuillut  mun pomolleni  Matti  Järviharjulle.......ny saat selkääsi ..
Ja minä siihen  vastaamaan..että häh??"
Kolli  joka oli  Vierikko Kauhajoelta..siitä innostumaan lisää.....ja minua kohti nyrkkiä tarjoamaan...ja niitä väistelin.....tuli potkujakin ja niitä  väistelin....ja tätä haipakkaa kesti noin  30 sekunttia luulisin....
Sekä siitä vastaan  antamaan  ryhryin.....muks..muks..ja pums..pums...muks...muks  ja pums..pums..viuh..viuuh ja muks ..muks.....kunnes   Vierikko nukahti.....ja hänet  retuuttamaan lähdin autoaan  kohden....oven avasin sekä sinne kollin nakkasin...
Huhheijaa....tuumasin  ja kohti tupaani astelin.........auton oven  aukeavan kuulin ja näin miten herra Vierikko takaoven kotjastaan avasi....ja sieltä  laskeutui  pesrskeleen  iso koira (Dobbermani...54 kiloinen)....sekä  Herra Vierikolta hyökkäyssanan kuuli....
Txirri...txirri....txirri........
Onneksi minulle...mutta ei koiralle  siinä portaitteni   vieressä oli  lumilapio.....!!??!!... yksi  torjuntaisku  riitti......ja niskat poikki meni koiralta......naks.
Koettakaahan  arvata..??.....Vierikon ittumainen temppu kuumensi minun yläkertani ......lumilapiolla  mäiskin  hänen keltaisen Opelinsa ikkunat hajalle , lommoja kyljet täyteen ja kaupan päälle hiukkasn lisää  kollia ......??!!..juu.
Ja   hänen kuolleen 54  kiloisen dobbermanninsa isännän syliin  nakkasin..
Fruuuuuummm...fruuuummm....Vierikko lähti kuin Annikki Tähti...
Fruum....

¤¤¤
Jatkoa   pukkaa kohta..
Heetkinen..

Ekku Mattila.

Skepsis..Pete Mustaparta....James Randi....Ekku Mattila.

16/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Noin  4 vuotta sitten  olin ahkerassa blogi/kirjoitus/tilantessa niin Suomen skepsiksen kuin AAAammmriikankin  James Randin kanssa.  Suomea "edusti"  Pete Mustaparta..ju.
Koetin vakuuttaa Mustaparran että  pystyn esittämään yliluonnollisen  tapahtuman valvotuissa olosuhteissa ja sitäkautta voitan  skepsiksen lupaaman  30000  Eiroa... mutta turhaan..
James Randi  oli aluksi hyyyyviin kiinostunut kyvystäni ja sanoi  jos se  pitää paikkansa........................maailmankuulu tapaus.
Heitin Randille  myöskin haasteen......mikäli  epäonnistun  koetilaisuudessa  , niin annan  50000  Dollaria....heille...mutta   kun onnistun   saan miljoona dollaria....
Nähtävästi   tarjoukseni  säikäytti heidät niin ,että he vetivät lupauksensa   pois koetilaisuden järjestämisestä.......uskoivat  että onnistun.
Samoin teki Suomen  skepsis Pete Mustaparran  ominaisuudessa......menivät niinsanotusti  komeasti  puihin....juupajuu.
¤¤¤¤
Sanoin että......
Näyttäkää minulle 300 lentokoneen valokuvia ja niiden joukkoon on laitettu esim 10 maahansyöksynyttä konetta  ja  näen ne koneet. Niissä  on tuhon/epäonnen merkit. Nooh...Mustaparta sanoi..hehehehehehehhehhhee....että minulla on valokuvamuisti ja siksi pystyn  painamaan mieleeni sellaisten koneiden    tunnukset jotka ovat maahansyöksyneet.....hehheh... Vaikka sanoin että peittäkää ne  tunnukset .....mutta   ei auttanut.....SDkepsis  tietäää että olisin onnistunut siinä testissä ja  he   olisivat menettäneet  30000 Euroa ..sekä AAaameeriikan James Randin porukka miljoona Dollaria....
Yhä odottelen sellaista henkilöä/löitä jotka järjestävät  minulle ko asiasta  testin......
Sitä ennen kirjoitan  linnasta....
Heh.


Ekku Mattila.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Ryöstin nykyisen vaimoni 1985......

14/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Juatiin  vaimoni  kanssa kaffia ja koska meille  tulee 18/12-2015 tasan 30 vuotta  aviossa, niin muistelua pukkaa...(Taas).
Olin  1984  ampumassa uudenvuoden  raketteja    Keravalla . Noin kello  22,30 tulin tupaani kun  puhelin  soi...
Ring..ring..riiiingg..
Ja siihen vastasin........soittaja oli nuori 18 vuotias nainen  Kauhajoelta....ja hän soitteli myöhemminkin..ja taas myöhemminkin   ja kuinkas ollakaan.....keväällä 1985 häntä lähdin tapaamaan.........vähä jännitti......meinaan...köh.
Juu.
Toisella tapaamiskerralla  minut kutsuttiin  itseäni esittelemään nuoren naisen kototaloon , jossa oli kokoontuneena  hänen   vanhempansa  ja  sisarensa miehineen....ja antakaas olla...!!
#"!!#"#"!!?¤#""!....!!
Meinaan...:kun...
Kysyttäessä  kerroin talonväelle,että olen naimisssa , minulla on 5 lasta  ja olen  39 vuotias.....ja lisää melua syntyi...#"!!"!?¤#"!keles"#"!!tana¤¤juamnau#"!!?3ittua#"!!"keles! ja siihen malliin "keskustelu"  eteni........ja  eiku autooni tarkoituksena lähteä pois  pois....mutta se nuori  nainen halusi mun mukaani  ja tooottakaaiiit suostuin.
"Tuuvaan".
Kovaa haipakkaa  Ahtiaisen Villen isännöimälle leirintä-alueelle  Asuuliin jossa minulla oli mökki vuokrattuna..mutta antakaas taas olla.....
Sinne  rymisteli 3-4 henkilöautoa  jossa   sen nuoren naisen  miessuku suurimmpana  päsmäreinä hänen sisarensa kummatkin miehet ( Veli Pienimäki Kurikasta ja  Erkki Rintahalkola Kauhajoelta ) +naisen  isse ja he kovalla äänellä  huutamaan..että tuu pois Eila...me viedään sut hoitoon...avaa ovi....
Rymps..ryms..kops..kops....
Eeeiilaaah...avaa ovi . mutta me emme vahingossakaan niin tehneet....vaan..
:........meinaan...
Kun ne lähti  pois, niin  hetken odotttelimme  ja suuntana Kerava......fruum...fruummmm...fruum..
Ja...:
Noin viikko siitä tapahtumasta me ajeltiin sen nuoren naisen kanssa autollani Järvenpäässä, kun eteemme   ajoi  poliisimustamaijja ja he käskivät meitiä seuraamaan heitiä ja niin me tietysti tehtiinkin.....poliisitaloon ja kummatkin  meistä ohjattiin omaan huoneeseen, jossa alkoi kuulustelu.......
"Kuka se nainen on joka on mukanasi"?..multa kysyttiin ja sanoin että hän on Kauhajoelta.....onkos hän täysikäinen  ?..ja mä sanoin että on..18 vuotta ...on........
Nuori nainen joutui  kyselyyn ja  häneltä tiukattiin  että onko hän vapaaehtoisesti mun kaa  ja hän sanoi että tottakait on ja poliiseja jo melkein nauratti niin....koska:
Naisen kummakkit  siskojen miehet  tekivät rikosilmoituksen poliiseille..että minä olisin  ryöstänyt sen nuoren naisen väkisin ja että minulla olisi  Hesassa ilotalo ja että minulla olisi jumalattoman piiitkäää  rikoooosrekisteri  ja sen takia me olemme sillai kuulusteluissa...joo.
Ja niin meirät  päästettiin ulukoiilimaan ja kaikki meni sillai hyvin...rikoseristeriä ei ollut.....
...vielä.....heh...krohm......trairtairallaallaaa.....eurakajärveen jääää..
Nooh....kului noin  3 kuukautta ennenkuin ilmestyimme sen nuoren naisen vanhempien eteen  ja kaikki oli  sillai hyviiin.....paitti ne  hänen siskojensa miehet.....niitä vitutti kun nappasin nuoren ja kauniin kokemattoman  tytön  ja josta sitten tuli  18/12-1985  mun MIlla vaimoni..ja meille on tupsahtanu  6  hyvää kersaa......
Oijee......30  vuotta  samaa platua....jeah.

Ekku Mattila.


Viitasen Aarre meni puihin vedonlyönnissään.

14/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vuonna 1980  menin  kylään Kauhajokisen  entisen asesepän , Aarre Viitasen luokse.
Meillä oli tapana  keskustella  hänen kanssaan niin käynyistä  sodista, kuin kenties  tulevistakin sellaisista.
Aarre  uskoi  vahvasti tietäjänkykyihini.
Samaan aikaan oli   Lake Placidin talviolympialaiset ja illalla  30 km hiihto  ja siinä mukana Kurikkalainen Juha Mieto.
"Miataa  saa kultaa"  sanoi Aarre  iloisena  .Hän oli kuulemma nähnyt unta edellisyönä  ja  sanoi että aina on hänen unensa toteutuneet , mutta minä siihen "ettei juha saa mitään mitalia".
"Ja aatana..sanoi  Aarre.....Miataa saa kultaa  usko se....ja minä taas iihen ettei saa mitään mitalia..........
Niin siinä me "keskusteltin tyyliin...saa..ei saa..saa.. ei saa...saa..ei saa...saa ja ei saa..ja  välillä meidän ,taikka  Viitasen äänensävy taisi noustakin..  heh..
"Usko ny hyvä mies...sanoi taas Viitanen...Miataa voittaa KULTAA  ja minä taas siihen  ...että usko ny hyvä mies itte ettei Miataa  SAA   mitalin mitalia.."...
"Miten voit olla noin varma kysyi Aarre ja  sanoin että näin Juhan sanomalehtikuvan jossa oli pahat häviön merkit ja sen perusteella väitän....Miataa ei saa mitalin mitalia..
¤¤¤
Nooh....siihen oli tullut kaksi muuta  henkilöä ja heistä  toinen sanoi  :
"Lyökää  vetoa"....niin helppoa se on ja me heti asiasta kumpikin innostuttiin.
 Aarre  pani vetoon  Vaasan saaristossa olevan saaren/+siinä  olevan savusaunan  , kuulemma arvoltaa 30000 markkaa (5000 Euroa)  mutta minä sanoin ettei mulla ole sellaista  summaa  ja sanoin että käykö 2000 markkaa ja Viitanen sanoi että "käy....helppo raha...son mun.."
Pläts me kättä päälle lyötiin ja ne kaksi ukkoa todistamaan.
¤¤
Ja niin mä lähdin kotiani..ja tuli iltaa sekä ehtoo ja 30 km hiihto. .....jossa Miataa  oli seittemäs eikä siis saanut mitalia  ja odottelin sellaisen viikon verran ennenkuin lähdin savusaunavetoani lunastamaan...mutta annas olla.
Viitanen ensin piilotteli yhyressä  huaneessaan ja sitten uskalsi tulla esille sekä virkkoi....."Tana....en olisi millään  uskonu ettei Miataa  voita...."......ja mä siihen että "minähän tiesin"....muuuuttaaaa...:
Savusaunaa en saanut....
Entinen aseseppä Aarre Viitanen meni puihin.
Ainiin....yksi tarkennus vielä....noin kuukauden   päästä  soitin virkamiehelle ja kyselin että onko vedonlyönti virallinen/pätevä  koska siinä on kaksi  todistajaa ....mutta hän vain naurahti....
Vaikka  veto olisi ollut ns mustaa valkoisella se ei ole lainopillisesti pätevä......se on kuulemma miehestä kiinni.....virkailija  sanoi.
Juu.

Ekku Mattila.


"Nykijäkummajaanen" pelleilee...öisin.

14/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Suunnilleen   40  vuoden aikana olen yöllä herännyt siihen ,että joku  nykii  peittoani........................ei ihan joka yö mutta aika useasti kuitenkin.
Sitä tapahtuu vain ja ainoastaan   vuoden pimeimpänä  aikana ja se  tarkoittaa syys-Maaliskuun välisenä ajankohtana...ei koskaan kesällä.
Nykiminen  tapahtuu sängyn vasemmalta puolen  ja kellonaika suunnilleen  yhden tienoilla.
Aluksi  syytin vaimoani, mutta ehei.......Hän on sellaista yökukkujasorttia joka menee maate usein vasta  02,00-03,00  aikana   ja minä  melkein aina 23,00 , taikka jopa aikaisemminkin........siis peittoa nyitään kun vaimoni on alakerrassa nenä netissä.
Heh.
Siihen nykimiseen , taikkka hiukkasen sitä ennen herään ,miten joku kevyt  liikkuu peiton päällä, vieressäni  ja joskus jopa jalkaani pitkin. Jos en siitä piittaa  niin alkaa se peiton nykiminen.Useasti tuumaan että senkus nyit, mutta sitten  kyllästyn touhuun. Nakkaan siihen suuntaan tyynyllä  ja jopa hiljenee kerralla.
Muks.
Onko nykijä näkymätöön keujjukainen ?
Kenties  talon tonttu (minun lisäkseni) ?.
"Kevyt" kummitus.???
Taikka jokin muu  hengen olento..?
Se on ainakin varmaa ettei "hän"......"se"  mikään paha ole. Väkisinkin tulee sellainen  asiaa mieleen ,että nykijä tekee  sitä koska on sillai kyllästynyt ja kurittaan alkaa nykiä  peiton kulmaa. Toisaalta...jospa kuorsaankin liian äänekkäästi ja siitä ei yön haltija tykkää...taas toisaalta sekään ei sovi sillä vaimoni mukaan en  kuorsaa...
Ainiin......en ole ainoa jolle "nyitään".
Vaimoni  sekä muksumme  ovat myöskin saman kokeneet.
Onkos teillä muilla samanlaisia  kokemuksia  ja jos on niin kommentteja kiitos...
Jep.

Ekku Mattila.

Herra X ja vohkitut tiilet.

14/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ajelin  eilen huvikseni erään  puolitutun  muurarimestari herra X  tiilisen tuvan ohitse ja ajattelin että saan kaffia  sieltä ja niin sainkin.
Komea  puolitoistakerroksinen  talo , vaikkakin matalampaa mallia , sellaista  1970  lukulaista , terassi että  sen päällä katos.
Paikka  Ylöjärveltä hiukkasen jonnekin suuntaan.
Herra x  isä oli aikoinaan töissä tiilitehtaalla  ja ollut sen perustamisesta  lähtien. Koska asusteli työpaikkaansa lähellä, niin  työmatkat teki polkupyörällä ja tavallaan kahteen kertaan koska aina ruokatunnilla  kävi kotonaan syömässä ......ja hyvin elämä sujui.
Hänellä oli pyörässään tavarateline , niin edessä kuin takanakin  ja  molemmissa  rottinkinen  tavaralaukku, suunnilleen  50 senttiä x 50 senttiä.Korkeutta  kolmisenkymmentä. Kannet  päällä.
Juu.
Oltuaan  tiilitehtaalla  19 vuotta herra x:llä  kävi "työtapaturma". Ajellessaan  jälleen kerran kotiansa  syömään ja ohittaessaan  tehtaan  portin , jonka edessä seisoskeli  vartija tupakilla herra X:sän takimmainen  tavarateline keikahtikin  nurin. Se romahti  maahan , melkein vartijan  varpaille ja kova kolina vain kuului.
Uusia tiiliä sieltä paljastui. Kymmenkunta kappaletta ja saman verran etutarakalla olevassa tavaratelineessäkin. Ja eikun  johtoporras paikalle laskemaan tiilet ja sitäkauttta tultiin  huomaamaan että herra X  oli  joka ikinen työpäivä  vohkinut  firmastaan  noin   20  tiiltä ja kun sen kertoo  hänen työssäoloajallaan = melkein 20 vuotta....!!??.
Rikos kannatti.....sillä  tiilitehdas ei suurempaa mekkalaa asiasta nostanut tuumasivat  vain että olkoon.....Lisäksi herra X sai pitää työpaikkansa.......joten.....
Kysymys..?
Rakensiko hän vohkituilla tiilillä talonsa?
Vastaus :
Kyllä.

Ekku Mattila.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Hajonneet kylkiluuni.....mummu ja mä itte.

13/12.2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vuonna 1964 sain  ajokortin pressan luvalla ,sillä olin vasta 18 ikäinen. Ammattimaisen rekkakortin ikäraja oli siihen aikaan   20 vuotta  ja sentakia se erityislupa piti anoa ja sen  sainkin...
Samana vuonna...Lauantaina  Isäni sanoi että haeppas poika Voltin kaupasta kaivonkirkastusainetta ja sanoin etten hae ,sillä menen kohta Ylihärmään plikkoihin, muttta isä sanoi että mees ny.... ja niinhän minä   ajoin Volttia kohti.
Senveran mua  itutti ,että taisin painaa kaasua ehkä liikaakin.......takaisintullessa.....mittari näytti  80...ja se oli paljon senaikaista hiekkatietä ajatellen.
Noin      60 meeteriä ennen Hanhimäkeen johtavaa  tietä  huomasin edessäni vasemmalla puolella ajelevan jokun naisen polkumasiinalla ja  persketti soikoon...kääntyi äkkiarvaamatta  suoraan mun auton eteen.....kääk!. Sen koti oli Hankimäessä ja sinne sen piti päästä..
Torvi...sanoisin...
Vähäsen ennätin jarruttaa  ja kun vaistosin että ajan suoraan sen mummun päälle....käänsin rattia rajusti oikealle ja sitten mentiin.......
"Viimeinen"  näköhavaintoni oli  kuusenlatvat. Nimittäin siinä kohtaa tien ojaa oli isohkot penkereet ja mun autoni otti niistä hienon pompun....kuin mäkihypyssä....suoraan ylös  ja lujaa.....
Tunsin olevani  pyykkikoneessa jossa oli mukana lasinpalasia, hiekkaa...pölyä..hiekkaa ja taas lasinpalasia....ja kaikki  pyöri yltympäri.....myös  otava näkyi sekä kirkkaita valonvälähdyksiä...ja kaiken ruunasi jumalatoon meteli taikka  kolina.
Koli..koli..rums..rums..koli..koli.....ja sitten täysi hiljaisuus.
Mettään ajamisellani oli 4 silminnäkijää sen mummaraasen lisäksi. Kaksi  heistä oli niin lähellä että ennättivät muutamassa minuutissa paikalle  ja näkivät miten autoni oli pyörät ylöspäin aika syvässä ojassa , pakoputkesta savu yhä tuprahteli ja pölyä joka  paikka täynnä.
Minä....nuori pojankossi makasin  rikkoutuneen   tuulilasin edessä jalat ojassa ja muu kroppa auton sisällä. Onneksi...sanoivat....ojassa ei ollut vettä ja jos olisi ollut...niin....?
3 pitkittäistä  volttia kuulemma autoni teki....vaikeusaste saattoi olla 4,9....ja koko pyörimismatka oli 35 metriä  ja tämän mittasi Kallion poliisi joka  teki onnettomuusraportin.
Niin...auto meni  littanaksi.Katto painui sisään , joka ikkuna hajalla , pellit niinkuin kuivalla rusinalla sekä runko vintturassa. Jaa....minun vammani...?
Kaksi kylkiluuta halkesi....3 murtui , sekä kurkustani repesi jokin lihaklöntti. Verta  räin sen illan ja seuraavan aamun....ja  yskiminen...!!...voi poijaat..!!....se teki kipeää !
Haastoin oikeuteen sen mummun , mutta pask...!....Tuomari  sanoi että jos olisin edes vähän koskenut sitä mummua autollani, niin olisin saanut vakuutusrahat (4000 mk) mutta koska väistin  mummaraasta ajamalla mettään en saanut penniäkään korvausta.
Arvakkaapas ketä itutti  niin maan keeleesti !?
Juu.

Ekku Mattila.



Lumisesta railosta takaisin elämään..

13/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Eilen illalla tuumasin että jospa huomenna ajelen  Alahärmään käväisen syntymäkodissani ,sekä  Lapuan joen  rannalla joka on 300 metrin päässä kototalostani.
Ajatttelin  käydä sillä kohtaa jokea, jossa pelastin veljeni Paavon  hukkumasta railoon, kun laskettelimme lumista joentörmää alas joen jäälle.
Ja niin sitten teinkin.
Muistan kuin  eilen sen päivän josta meinasi tulla  trageria meidän  sukuun. Meillä  oli sellaaset paffinpalat jonka päällä istuimme ja sitten laskettelimme lujaa vauhtia joen jäälle. Kummallakin oli oma  liukuri  ja  laskin melkein veljeni perässä .Hetken etsin katseellani häntä  mutta ei poikaa näkynyt   kun samassa alkoi kuulua vaimeaa huutoa sekä kiljuntaa jostakin kuin maan alta.
Aivan edessäni oli luminen aukko , jossa liplatti vesi ja se huuto kuului suoraan sieltä suunnalta............railosta joen rannalla...
Kurkistin sinne katsomaan  ja näin  veljestäni enää kunnolla  kiharaisen  pään ja sekin oli koko ajan valumassa alas syvemmälle railoon. Muistan miten tartuin toisella kädelläni  jään   reunasta kiinni ja toisellä kädelläni  otin Paavon tukasta kiinni ja  vedin niin lujaa kun pystyin...
Kyllä veljeni  kirkui kovaa ja jälkeenpäin sanoi että sen takia  kun  otti kipiää.....tukkaan.
Auuts.
Kovaa vauhtia  kiiruhdimme kotiamme kohden ja koska  oli pakkanen, niin veljeni läpimärät  vaatteet jäätyivät  tönköiksi  ja oli se kuulemma näky....sanoi sisaremme  Raili kun meidän näki, taikka erityisesti  Paavon laahustavan sahapukin lailla tupaa kohden.
Minä taisin olla siinä   just  ja  just  alta kuusi ja Paavo neljän nurkilla.
Lähellä ...kävi.... kuolon viikate..
Sanoisin...


Ekku Mattila.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Valkopukuinen enkeli ja Ekku Mattila.

12/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vaimoni osti tänään lidistä kymmenkunta   sokerista  possupullaa ja ne oli todella  hyviä.......ja antaakas olla...sen asian tiimoilta   tuli mieleeni vuosi  1959 .
Siis:
Olin siihen aikaan Härmäsen Siirin leipomossa  juoksupoikana ja työnkuvaani kuului raijata lähikaupppoihin pullaa/leippää sekä kaikkea muuta   ....
Noh....
Oli paria päivää Juhannus , kello  02,00 suunnilleen sillä  leipomotuotteet piti olla  kauppojen hyllyillä   ennen  niiden avaamista...Sen takia  piti olla yöllä töissä..
Koska tavaraa oli aika paljon niin ne nostelin maitokärryille. Sitten  kohti Laakson Paavon  kauppaa, joka on vieläkin samassa paikassa...paitsi liike on lopetettu jo aikaa sitten.
Meillä jokaisella siinä leipomossa piti olla valkoinen työasuste....akoilla hameet ja meillä uroilla valkoinen haalari + samanvärinen   pipo päässä...
Siirin leipomosta oli  matkaa siihen Laakson  liikkeeseen noin 400 metriä ja sitä kohden , ohittaen samalla yhden talon, joka oli ihan tien vieressa. Talossa   asusteli äitee sekä hänen tyttärensä jokka olivat uskovaisia molemmat.....Helluntalaisia.
Minä niitä maitokärryjä  kauppaa kohden työntelin ja pullat/muut   kaupan portaille nostelin ja sitten takaisin Siirin leipomoon.
Noh.....monta viikkoa se äitee/tytär  puhuivat syvää kunnioitusta  äänessään........."Me näimme yällä valakopukuusen Herran enkelin  kävelevän  tietä pitkin  ja se työnsi maitokärryä erellään".
Aamen.

Ekku Mattila.

Tapanila....hirttoköysi ja Pertti.

12/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


1967  asuin Tapanilassa , Yläkaskentie 27 , omakotitalon toisessa kerroksessa vuokralla ja alakerrassa ns pannuhuoneen käytävällä  majaili yksinäinen vanhapoika.
Helsinkiin noin 18 km.
Vanhapoika (Pertti) oli töissä Helsinginsanomain paino-osastolla , jossa käytettiin  lyijyisten kirjainmerkkien puhdistukseen  95 %  pirtua.....ja arvatahan sen saattaa...??
Sen kolmen kuukauden aikana jona Perttiä  näin oli hän aika  tuiterissa. Hoippui sekä mölisi kovaäänisesti pitkin vuokratalon pihaa ,sekä useasti kaatuili  teiden ojiin...kännissä kuin käki................
Tuli hänen pomoille mitta täyteen ja Pertti  potkut persuuksilleen. "Erkeles...hän sanoi, taikka mumisi....erkeles....tapan kyllä itteni....ei ole töitä..tapan itteni.." hän  toisteli  ja  siihen meidän vuokraemäntäkin kyllästyi.
Oli  yksi Lauantai kun Pertti kääppäili hirttoköysi kainalossaan  vuokratalomme alakerrassa.Hän nakkeli köyden toista päätä käytävän katossa olevien putkien päälle, mutta ei onnistunut  humalatilastaan johtuen....
Talon emäntä sen ähellyksen huomasi  ja sanomaan.....
"Hullukos  olet  ...??...älä tänne itseäs  hirtä...täällä liikkuu lapsia...mene  tuonne talon taakse..siellä on puita..hirtä itsesi sinne senkin juoppo"..
¤¤¤
Illalla..kello.....kuuden kieppeillä.....vuokratalomme pihamaalle  ajoi musta maijja...ruumisauto myös....Perttiä kannettiin paareilla.....oli hirttäytynyt kuten talon emäntä  neuvoi.....talon taakse...siellä on sopivia puita...
Pertti kuoli.
Kysymys...?
Syyllistyikö  vuokratalomme  emäntä tappoon.??
Vai ?

Ekku Mattila.

Märät kintaat ja Reinon kuolema.

12/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


1968  työkaverini nakkasi märät hanskansa  lämpöisen patterin päälle kuivumaan .
"Nooh....hän sanoi.....aivan sama kuivaa tai  ei kintaat. En niitä enää  Maanantaina tarvitse..."......ja me  ihmeteltiin  kovasti...
Oli Lauantai. Syksy pahimmillaan. Pimeää ja märkää  niinmaan erkeleesti...
Koska  ( Reino)  oli kova pelaamaan sekä osallistui jokaisen veikkaukseen/vedonlyöntiin. niin luultiin hänen aavistavan  tulevasta   rahavoitosta  ja sentakia  sanoi....ettei Maanantaina enää kintaitaan tarvitse.
Mutta ei.
Tuli Maanantaiaamu , mentiin  töihin me muut , paitsi  Reinoa ei näkynyt. Ruokatunnilla  saapui pomo joka sanoi että Reino on kuollut. Hän oli saanut  sydänhalvauksen nukkuessaan .
"Nooh....aivan sama kuivaa tai ei kintaat.....en niitä enää Maanantaina tarvitse ".
Reino tiesi.
Kova äijjä.

Ekku Mattila.

Asko parantui havupuu-uutejuoman avulla.

12/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


2006 sain asiakkaan (sanotaan häntä vaikka Askoksi) ,jolla oli omien sanojen mukaan muutama kuukausi elinaikaa.
Kysyin että mistät sen tiedät ja hän sanoi että lääkärit ovat niin kertoneet. Askolla  oli verisyöpä ja muitakin vaivoja  ja niiden takia juossut  vuoden aikana niin Seinäjoen , Tampereen kuin myös Vaasankin  sairaaloissa.
Hän oli tietoinen että tarvitsen valokuvia ja niitä oli mukanaan kymmenkunta kappaletta.
"Oletko varma  siitä syövästäsi kysyin ja  Asko siihen että tottahelevetissä....tuossa on   paperit..ja tuossa on lisää...ja tuossa..ja tuossa..ja ja....
Ja niinhän niissä luki.
Heti kuvia katsoessani sanoin Askolle , että vaikka sinulla olisi mikä tauti tahansa, niin et niihen  kuole, sillä aurasi on hyvin voimakas eikä sinulla ole taregian merkkejä kuvissasi...Sanoin että varmuudeksi menet  Seinäjoen halpahalliin ,ostat sieltä  Kari Herttuan valmistamaa havupuu-uutejuomaa, juot sitä pullon päivässä ja varmasti tuut terveeksi jälleen.
Niin Asko siitä paikasta lähti...halpahalliin....osti koko laatikollisen havupuu-uutejuomaa ja noin kuukauden päästä tuli luokseni käymään....uudella pakettiautollaan....poskissaan tervettä punaa...reippaana  kuin nuorukainen...ja hymyili  suu korvasta korvaan.
"Arvaas mitä Ekku..??   ja sanoin että juu-uu....oot terves  kun pukki ja sulla on  puhtaat paperit sairaaloista.....kyllä   Askoa  nauratti......Vaasan sairaalassa eivät millään meinanneet uskoa hänen parantumistaan....jopa luulivat kyseessä olevan aivan väärän miehen.....oli lääkärit kummissaan...olivat...sanoi Asko..
Niin me  oltiin kumpikin hyvällä päällä.
Elämä on välillä kummallista ...
Juu.

Ekku Mattila.

Aavistiko Pentti Rajamäki kuolemansa ?

12/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tunsin Rajamäen Pentin (Kauhajoelta) noin vuodesta   1993 saakka siihen asti kun hän kuoli 20/4-2000. R.I.P.
Liikuin paljon Pentin mukana , ajoin hänen ostamansa auton Kauhajoelle ,sekä muutaman kerran olimme  etsimässä kadonneita muutamassa  paikassa.
Meillä oli paljon keskusteltavaa , laidasta laitaan, asiasta jos toisestakin.
Koskaan emme  puhuneet kuolemasta...
Paitsi Tammikuussa 2000 ja sen aloitti Pentti. Hän  tiedusteli että kuinka pitkään menee ennenkuin luut hajoaa   tuhkaksi, haudassa eritoten ja minä sanoin ettei luut hajoa periaatteesa koskaan. Ja siitä  syntyi pienimuotoinen väittely, sillä Pentin mukaan luut hajoavat jo muutamassa kuukaudessa ja minä väitin edelleen ettei hajoa.
Sanoin että on löydetty ihmisten  luita joiden ikä on  radiohiilimenetelmällä  mitättu  muutaman miljoonan vuoden taakse, mutta Pentti  ei sitä uskonut. Kerroin että  ihmisen luut   pysyvät  satoja vuosia esim haudassa hajoamattomina ,  riippuen  maan koostumuksesta ym seikoista mutta edelleenkin  Pentti väitti vastaan.
Ehdotin häntä ottamaan asiasta selvää, esim kirjojen avulla   ja niin hän lupasikin tehdä.
Sitten Pentti alkoi kyselemään pystyykö   ihminen  kummittelemaan  kuolemansa jälkeen ja sanoin että kyllä  pystyy.Tästä asiasta  me olimme täysin samaa mieltä  ja  kun kerran tulimme Hesasta Kauhajokea kohti, niin koko matka me  keskusteltiin  kummituksista.
Noin Maaliskuulla  2000  Pentti   varovaisesti  kysyi että näenkö todellakin ihmisen tulevaisuuden hänen   valokuvastaan ja sanoin että kyllä näen. Sanoin että   tuo minulle muutama kuva itsestäsi ja katson mitä näkyy  ja niin Pentti lupasikin  tehdä.
Suunnilleen Huhtikuun alussa Pentti toikin  8 valokuvaa itsestään ja lupasin niitä katsoa myöhemmin ......ja niin Pentti lähti  ja kun tärkemmin sitä  tapahtumaa muistelin, hänellä oli kiire jonnekin....jonnekin...
Tuli 20/4-2000  ja sain aamulla soiton ,että Pentti oli löydetty kuolleena  Mäyryn  entisestä meijjeristä ja hänen kanssaan kuoli Isokyröläinen Katajamäki.
Muutaman päivän kuluttua  muistin Pentin minulle antamat valokuvat itsestään, mutta vaikka kuinka niitä etsin en  kuvia mistään löytänyt. Minulle ei ole koskaan käynyt samalla tavalla asiakkaiden antamien kuvien kanssa, ei  koskaan. Sen takia olenkin miettinyt olisinko pysynyt Pentin   pelastamaan selvänäköisyyteni avulla.....??...
Jos kuvat katosivat sen takia ??.....taikka  se oli pelkkää sattumaa...
Ko ?

Ekku Mattila.


perjantai 11. joulukuuta 2015

Huppujensa alle piiloutuneet ovat isismurhaajia.

11/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Suomeen  tulleista raha/mukapakolaisista on paljastunut  2  veljestä isismurhaajiksi  jotka syyllistyivät 11 aseettoman Irakilaisen tappajiksi.
Kuukausia sitten kirjoitin blogissani  maahamme  tulleista  "turvapaikkahakijoista" jotka kameran huomatessaan piiloutuivat  takkinsa hupun alle. Samanlaisia "ujoja" kolleja näkyi kymmenittäin ja voidaan vain arvailla  heidän tarkoitusperiään. Varmaa on se  että he kuuluvat isiksen murhajoukkoihin ja ovat tulleet pakoon  rikoksiaan.
Ei   mene pitkää aikaa kun  he järjestäytyvät , onnistuvat saamaan aseita ja sitten   Suomessa tapahtuu......
Sitä ennen......käykäähän omilla...hmmmm??...varastoillanne.......ja  rasvatkaa työkalut  toimintakuntoon.
Kohta niitä   tarvitaan.


Ekku Mattila.


torstai 10. joulukuuta 2015

Seinäkello , Sydänmaa ja Ekku Mattila.

10/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Jalasjärvellä asuessani ,illalla 23.00 nurkilla ,soi  lankapuhelimeni....1988.
Piririririririririiiiiiii...
"Senkin paskiainen...kuului....hähähähä...paskiainenen....hähähähä..paskiaineen..."
??
Koska oli Lauantai-iltaehtoo  soittaja tuntui olevan aika kännissä.....
??
"Paskiaaaneeen...kuului---ruikkupääää......paskiaineeeeen....hähähähä....vaikka olet mukamas selvänäkijä niin et varmasti  minua  saa kiinni....paskiaaaneeeeen....ruikkupää".
"...hähähähähähähäääääääää........häääää....hähähähääää.....ruikkupää...hähäää...ja tätä kesti minuutin kaksi....hähähääääääää...hääääää...äääh..hääää...
Sitten kuului   klink..luuri paiskattiin korvaani...klink..
¤¤¤
Sen  puhelun aikana kuulin miten taustalla soi ns   vanhanaikainen seinäkello.....plim....plim...plim..plim...plim....siis yksitoista  kertaa.....plim...plim...plim.
Sen soittoääni oli  todella hieno, sellainen vähäsen niinku kirkonkellojen tyylinen...harras sekä  hieno.......plim..plim.....plim..
Äkkiä muistinkin että missä sen kellon olen "tavannut"....siis kuullut sen  hienon soitannan , muistin  miehen Etu/sukunimen ja antakaas olla......muistin talon  sekä sen seinällä olevan kellon....plim..plim..
Plim.....
Muutamaa viikkoa aikaisemmin  olin tuttuni kanssa   hakemassa hänen hevosilleen heinäpaaleja Alavudelta.....tarkemmin Sydänmaasta ....noin Peräseinäjoelta  20 km. Talossa asusteli vanhahko pariskunta ja  isäntä tunnisti minut teevee/lehtikuvista selvänäkijäksi.
Eikä oikein tykännyt "ammatistani"...sillä hän oli erään uskonlahkon jäsen. Ilmeellään jo kertoi että menes ittuun siitä Ekku....häivy....häivy.....pois.pois....
Noh siitä me  mentiin ja talon isäntä, vaikka oli uskovainen veti  päänsä viina täyteen mainittuna Lauantai-iltana  ja minulle hähättelemään.....
Helppoa kuin heinänteko.... meinaan minulle. Otin Alavus/Peräseinäjoen  puhelinluettelon....soitin summassa yhteen numeroon Sydänmaalla  ja kysyin tunteeko hän erästä herra X  ja hän tunsi..Antoi herran numeron ja minä...hähähä...soittamaan hänelle..heh.
Piririririiii...puhelin piraji Alavuden Sydänmaan numerossa.....piriririririiiiii..
"Halojaa  kuului naisen ääni.....minä siihen että onkos isäntä kotosalla  ??  ...kyllä  oon kuului ja minä siihen että saako  häntä puhelimeen.......??......Kyllä saa sanoi nainen.
"Rhömpts,,,,rhööömts  ryki miehen ääni puhelimen toisessa päässä...rhööömstsp.....kuka siellä ?
"Minä täällä....minä....sanoin....olen kuule senverran hyvä selvänäkijä ,että löysin sinut hähättelijä.......Eekkuhan täällä Mattilan Ekku.......hähäääää ittelles...hähäää...ruikkupää olet itte...
ruikkupää..."
Piiiip..piiiiiiip...piiiiiip.......kuului luurista....piip..piip...
Heheh.....

Ekku Mattila.


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Uudet kenkäni..pariskunta ja Ekku Mattila.

9/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Muutama  vuosi sitten sain   pariskunnan asiakkaakseni ja niin me  katsottiin   heidän asioita ja niinpoispäin....
Kaffit juotuamme menimme pihalle ja siellä hetken aikaa myös tarinoitiin.....tornista oli  ihmettelemistä....oli..oli..
Ensin meni  miehen vaimo autoon....ja ennenkuin mies teki samoin kysyin....
"Ookko ostanut uudet kengät..?   ja mies siihen että ne ihan uudet ole".
Sanoin....."että kyllä uusilta vaikuttaa ja aika kalliiltakin...olisko   satasen nurkilla??
ja mies  siihen ettei  osaa sanoa tarkempaa ,sillä ei muista kenkien hintaa.."
Edelleen jankutin...."kalliit  ovat ,mutta tärkeämpää  on että   ne sopii sun jalkaas  ja mies siihen että jo..sopii..sopii....ja eipä tässä muutakuin....heikunkeikun   Ekku...nähdään taas....." ja mä siihen että en muuten kengistäsi   turise , mutta kun vahongossa pistit mun   eilen ostamani kengät kinttuihisi...ja ne maksoi  sata  Euroa....".
¤¤¤¤
Uskokaa että meillä oli hauskaa......ja mies koko ajan vakuutti ettei hän sitä tahallaan tehnyt.....ja minä mukamas väitin että joo..joo.....tahallas teit......he heh....
Onneksi oli huumorintajuinen pariskunta..
Heetkinee....
Niitä ei ole täällä enää näkynyt.....ettei vaan suuttuneet kun väitin mukamas että mies tahallaan ne  kengät jalkaansa pisti.........
Heh....

Ekku Mattila.

Poliisi Urpo Lintala ja Ekku Mattila.

9/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kolmas kummallisuus...juu.

Asuinmme vaimoni kanssa Kurikan myllykylässä noin 3 kuukautta ,kun puhelimeni soi.....
Piririririririririririiiiiii...piriuiiiipii....ja vuosi oli 1989...suunnilleen..
Noin....
Ja siihen vastaamaan ja siellä toisessa päässä oli  Kurikkalainen poliisi Lintala Urpo.
Hän oli kuullut minusta tottakait  ja siitä että olen aika  hyvä selvänäkijä ja sentakia kysymään  seuraavasti...
"Ekku....Seinäjoen poliisitalossa  olisi vapautumassa  oikein hyvä virkapaikka ja   siihen olisi muutama hakija  ja kannaasiko minun hakea sitä paikkaa  vai ei...  ??  sillä   olisin mielestäni  toiseksi paras hakija.....sillä ensimmäisellä hakijalla on enemmän koulutusta ja muuta   kurssijuttua..joten mitäs   sanot  Ekku??  "
"Helpppo nakki sanoin......se   jolla on enemmän koulutusta on hakenut syntymäpaikkaansa  Tampereelle  ja kun niin tekee tulee sinun vuorosi koska olet toiseksi paras...siis laita paperit  vetämään vaan.....saat sen paikan.."
"Ohoh....vastasi Lintala.....jos niin  käy ja  minut valitaan  siihen Seinäjoen virkaan...niin   mansikkakakun sinulle tuon Ekku.....kakku on sinun....jos niin  käy...."
¤¤¤¤
Siinä me vielä hetken aikaa juteltiin säistä ja muusta päivänpuheenaiheista ja sitten heit heit toisillemme heitettiin..
Moikkaaaaa...ja näkemiin
¤¤¤
Juu...uu.....noin kahden viikon päästä.....en nyt muista sainko mansikkakakun.....(heh)..mutta kuiteskin Lintalan Urpo  valittiin siihen avoinna olevaan virkaan Seinäjoen poliisitalossa......ja aina kun Urpon kanssa  nähtiin....niin arvaatteko mistä me juteltiin..??
Niinpä.


Ekku Mattila.

Öhöms....jossette  tätäkään tositarinaani usko, niin eikun Lintalalta tarkistamaan...kyllä hän kertomukseni  toristaa....Kurikkalaaset  ovat reilua porukkaa.

Poliisi Harri Keisala ja Ekku Mattila.

9/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Toinen  kummallisuus...

1992 taikka oliko se 1993  olin juttelemassa asuntoni vintissä Jalasjärveläisen poliisin Harri Keisalan kanssa.....täällä  Kauhajoella...
Oliko kyseessä   jokin katoamistapaus,,,vaiko ei ollut..mutta kuitenkin meillä oli asiaa molemmin päin.
Noin tunnin   kuluttua Keisala sanoi ..
"Kuules Ekku......kun kerran olet selvänäkijä, niin olisiko sinulla jotakin konkreettista näkymää ja vaikka sellaista tuorettakin ..,meinaan..joitakin   näkyä.....meinaan...?"
Ja minä sanoin.
"Hmmmm.....näen   että tällä hetkellä  tapahtuu lähellä pankkiryöstö.....ihan tässä lähellä.....pankkiryöstö....meinaan....juu ""
Siihen Keisala..
"Jahas laitanpas näkymäsi muistiin ja tarkistan sitten myöhemmin....laitanm muistiin "..ja niinhän teki....raapusti jotakin  vihkoonsa....laittoi ylös.
Hetken kuluttua menimme ulos ja  Keisalaa  matkaan saattamaan....kun hänen virkapuhelimensa, joka oli ollut hänen autossaan , pirisi hullun lailla...piiåiririririririri piri..piiiriiiii..piri..piri..piiiirriii...ja Keisala siihen vastaamaan...
"Älä valehtele....ei jumalauta.....missä ???...ei aatana....voihan  elvetti sentään......ja sulki puhelimensa sekä kääntyi puoleeni sanoen..
"Ekku  jumalaivitaa....juuri hetki sitten ryöstettiin pankki  Kurikassa....lähellä Oppaanmäkeä...nyt minun on mentävä......terve......"..
Ja sinne virkamies kaasutteli.....pankkirystöpaikalle....ja kovaa menikin...
Fruuuuuuuuuuuuuuuuuummmmmm........sora vain pihahassamme sinkoili..
¤¤¤
Muutaman päivän päästä juttelimme tapahtuneesta Keisalan kanssa.....hän ihmetteli suuresti....
Juu.

Ekku Mattila.

Ja taas.....jossette edelleenkään usko tarinaani, niin menkää tarkistamaan Harrilta ..varmasti hän todistaa puheeni....juu.

KRP:een Tapani Tikkala ja Ekku Mattila.

9/12-2015.
Ekku Mattila
 Aikamatkaaja.


Noin vuonna 1998 olin tuttuni kanssa menossa Vaasaan autollani, kun puhelimeni soi..
Piriririririri..
Ja vastasin siihen näin:
"Vaasan kooärpeen Tapani Tikkala puhelimessa päivää"..
"Häh?? kuului puhelimesta...
Toistin....
"Vaasan kooärpeen Tapani Tikkala puhelimessa päivää...".
Ja jälleen kuului...:
"Häh".....tuota kuka siellä on ?
Kolmannen kerran vastasin..
"Vaasan kooärpeen  Tapani Tikkala päivää ".......ja miehen ääni sanoi....
"Tuotaaa.....täällä soittaa  Vaasan kooärpeen Tapani Tikkala.....kuka siellä on ?"
¤¤¤...ja kun sanoin nimeni, niin kyllä meitä kumpaakin nauratti niin....Puhelimessa oli todellakin Tapani Tikkala  Vaasan kooärpeestä....ja hänellä oli asiaa Ekku Mattilalle...siis  minulle...
Kyseessä oli lapio jonka löydin  Kylli saaren suohaudan läheisyydestä  ja sen tiimoilta Tikkala halusi minua tavoittaa....
Kun kerroin Tikkalalle että olen kohta Vaasassa, niin meillä oli  hauskaa  edelleenkin......tyyliin...
"Sinä jos kuka olet todellinen selvänäkijä sanoi Tikkala...olit  Vaasaan tulossa ennakkoon....olet aika noita...sanoi hän...."
¤¤¤
En tietystikään kertonut Tikkalalle että tosiasiassa olin autokauppoja menossa tekemään Vaasaan...joten älkää tekään sitä julkituoko....heh.
Ainiin....jos ette tätäkään kertomistani uskoko, niin soittakaa Tapani Tikkalalle ja varmasti hän juttuni todistaa oikeaksi..
Juu,

Ekku Mattila.

Wiina on Wanhaa aikaa....

9/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Heh....

Teeveessä tutkijat kertoivat, sekä  ovat huomanneet ,että  20 vuoden aikana on erityisesti nuoret vähentäneet alkoholinkäyttöään  tuntuvasti ja nyt se on 50 %.... siis vain puolet nuorista enää juo.
Heh..
Viina on mennyttä kamaa...taikka sen avulla juopuminen.....tutkijoiden mukaan.
Mutta...minä sanon...
Wiina..........
Se kuuluu Wanhaan aikaan......juu.
Nykynuoriso  menee sekaisin joko sienistä....ruohoista....pillereistä....erilaisista huumeista.....ja  läträäminen   viinan kanssa on kaput.
Näin se menee kuulkaa tutkijat.
Juu.


Ekku Mattila.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Oli kova veto......oli todella kova veto..

8/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Suunnilleen 20 vuotta sitten menin  407 pakettimersullani tapaamaan Seinäjoella asuvaa Saarisen   Joukoa.
Oli Lauantai . Kaunis kesäilta. Kello noin 16,00.Muistaakseni.
Olin koko päivän ollut tapettia seiniin  laittamassa sekä maalaillut sitä sekä tätä ja  asusteeni sen  mukaiset sanoisin.Lippalakissanikin ainakin viittä eri väriä.
Jos suoraan sanotaan niin  köyhän että rähjääsen näköinen olin.
Noh kun siinä Jokkerin pihalla turistiin niin siihen hoippui joku mies.....humalassa selvästi. Siniset verkkarit päällään sillai sikinsokin.Vinossa käveli pahasti...
Ja viina haisi että nenääni   otti.
"Jaahas päivää poijat ..hän  sammalsi....mitä miehet....ja me siihen yhtä aikaa Jokkerin kanssa ..etteipä sen kummempaa...
"Kuka sinä oot..hän kysymään ja mä siihen että kukas itte oot ?
"Millä perskeleen romulla sä oikein liikut hän jatkamaan keskustelua....kaikesta näkee että köyhä paska oot...vaatteeskin kuin kerjääjällä...aatanan köyhä...."...
ja sain kaiken tahdonvoimani käyttää etten olisi ukkoa turpaan antanut...oli se todella lähellä.oli............
"Jassoo sanoin....meinaakko että oon köyhä..häh??....lyödäänkös vetoa meinaan...saat tämän mersupakettiautoni jos sulla on massissasi enemmän rahaa kun mun massissani.....mitäs teet ?
Lyödäänkö vetoa..häh ?? sanoin uhmakkaasti ....häh?..ja jatkoin tässä on lompakkoni....siinä olevat rahat saat mersun lisäksi jos sulla on enemmän rahaa massissasi...häh ?...häh ?"
Mitäs teet äijjä?...oot itts köyhä paska..sanoin...resupelle...
Jopa humalainen hiljeni....katseli mua pää  kallellaan....katseli taas....mumaji itsekseen...katseli  pää kallellaan..ja mumaji toistamiseen....otti massinsa  roikkuvasta verkkarinsa taskusta...piti sitä kädessään..mumaji taas...ja lähti päätään pudistellen.....pois Jokkerin pihalta.
Vinossa käveli pahasti...
"Voihan elevetti Ekku !!..Jouko huusi hetken kuluttua....voihan elevetti Ekku....tunsikko tuosta miestä ja mä siihen etten oo koskaan nähnykkään....väliäkös sillä sanoin  ja Jouko  sanomaan...vai ei väliäkö....jumankautta  Ekku....hän on   tässä lähellä olevan romuliikkeen omistaja ja juuri aamulla  tehnyt   80000 markan kaupan Virolaisten kanssa...ne rahat olivat hänellä massissaan.....meidän oli tarkoitus juhlia  hänen onnistunutta kauppaansa.....voi elevetti  Ekku....paljonko sulla oli massissas...?...ja mä siihen että  muutama satanen... Muutama satanen..ja Jouko nauroi vedet silmis........muutama satanen....hah ahahah....haa,,,
¤¤¤
Ennenkuin lähdin Joukon pihalta  sovittiin hänen kanssaan , ettet sanallakaan sano sille ukolle mun muutamasta satasestani vaan kerro että mulla oli toista sataatuhatta mukanani  ja kun  Jouko niin sanoi samana iltana  äijälle  ,niin menihän liikemies kalpeaksi.....Ihmetteli suureen ääneen ,että kyllä ulkonökö/kuori voi todellakin pettää pahasti.
Ja jatkoi että onneksi en mennyt vetoon mukaan..onneksi...
Hehheh..

Ekku Mattila..

Ainiin..jossette tätäkään  tositarinaani usko , niin  käykääpä tarkistamassa sen  todenperä  Saarisen Joukolta.....Seinäjoella asustelee edelleenkin....nyt kuitenkin lähellä Lännen  autokatsastusasemaa.......

4000 markkaa tarjottiin ,enkä polttanut yhtä tupakkia..

8/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Lisää vedonlyöntiä.....

kymmenisen vuotta sitten  istuskelin tupamme portahilla kun siihen kurvaili mustalla mersullaan Rajamäki Pentti.
Oli kaunis kesä ja silleen.
Koska Pentti  veteli posket ammollaan tupakkia keuhkoihinsa niin minä vaihdoin  paikkaa  tuulen yläpuolelle etten savuja naamaani olisi saanut.
"Meinaakko että et tykkää tupakin hajusta kysyi Pentti ja mä siihen että en tykkää. Kerroin myöskin sen että viinan/tupakin  nauttimisen lopetin tykkänään  1969 ja Pentti siihen että vai lopetit..?
"Oooko  kertaakaan  himoinnut tupaakia taikka viinaa sanoi Pentti  ja mä sanoin etten ole.
...."Vaikka jos rahaa saisit niin ekkö sittenkään tupakkia polttaisi jatkoi Pentti ja  sanoin etten polttaisi sittenkään...
"Ahaa..vai niin Pena vastaili..otti taskustaan   tupakkiaskin....sytytti yhden, laittoin sen eteeni portaille  ,otti lomsansa taskuistaan ja sanoi.."
"Tossa on tonni....saat sen jos poltat yhden tupakin ".....ja mä sanoin etten polta...
"Tossa on toinen tonni sanoi Pena...saat sen jos yhden tupakin poltat  ja taas siihen sanoin etten polta.
"Johan on aatana  sanoi Pentti...tossa on kolmas tonni..saat sen jos poltat yhyren tupakin saat kaikki kolme tonnin rahaa jos  poltat..ja siihen sanoin etten polta.
"Nohan on jumanlavita huusi  Pentti....otti  neljännen tonnin rahan massistaan , laittoi sen niiden kolmen tonnin rahan päälle..sanoi ...saat 4000 jos poltat yhden tupakin ja siihen taas lausuin etten polta...En polta...sanoin....en  ja en...usko nyt..
Ja niin Pentti Rajamäki otti rahansa,  nousi   Mersuunsa ja lähti kuin  Annikki Tähti.
Rruuuuum....
¤¤¤¤
Vaimoni..oli sen  episodin aikana vessassa jonka ikkuna oli vähäsen raollaan .Koska me oltiin koko ajan rappusilla , niin hän kuuli joka sanan......heh..heh..
"Mikset aatana sentään polttanut yhtä tupakkia  hän tiedusteli...olsit saanut 4000 markkaa...ja mä siihen että  olen sanani mittainen mies  ja sillä selvä.
En polta.Enkä juo viinaa.

Ekku Mattila.

Ainiin....köh....jos joku  tänä päivänä...vaikka   "Ronal Grump"  tulisi tänne sekä lupaisi vaikka miljoona rollaria jos polttaisin yhden tupakin...niin ??........köh.....??!!?...
Tuaataa.....??..

Tupakki/viinalakkoni piti...

8/12-2015.
Ekku  Mattila.
Aikamatkaaja.


Vuonna 1972 olin yhdellä työpaikalla, jossa  työskenteli  200  sotaherraa.
Siinä  aamukaffin aikana   tuli puheeksi   sekä viina että tupakki ja minä sanoin että olen ollut raivoraitis vuodesta 1969.
Siis kolmisen vuotta.
"heheh  yksi sanoi....ei olla kovinkaan kova lakko..vai ?   ja minä siihen että kuis niin?
"Tarkoitan sitä , jatkoi yksi herra ,että jos tarpeeksi rahaa sinulle tarjottaisiin , niin varmasti   sortuisit taas..?...................... ja minä siihen että täh?
"En muuten retkahtaisi "...vakuutin  mutta  nauru kaikui  ruokalassa..hehehhehehhehhee  tyyliin.
Jälleen vakuutin että  tupakki/viinalakko varmasti pitää  mutta ei kukaan uskonut..ei  ja ei..
Lähdin siitä omiin touhuihini, mutta kummastelin kolleegoitteni toimintaa..sillä  he pitivät jonkinmoisia  rupatteluhetkiä ja sen aikana vilkuilivat minuun päin sekä nyökyttelivät päitään jännästi....Huomasin myös että yhdellä oli iso hattu kädessään ja se kiersi pöydästä  pöytään..................täh?  tuumailin.
Mitä kummaa kolehtia keräsivät `?
Ja niin tuli  kello 11,00 suunnilleen  ,siis ruoka-aika  ja mentiin murkinalle. Hetken päästä siihen asteli suuri hattu kädessään herra Andesson ja hän minun eteeni  istumaan sekä lausui seuraavasti..........
"Ekku.....me kerättiin tähän   hattuun noin 800 markkaa ja se on sinun jos yhden  haijun vedät  tupakasta ja nappaat korkillisen viinaa "........ja eteeni tuotiin  savuava Malberi ja  viinapullon korkki jossa oli viinaa  juu.
Hehheheh..hihihihi...kuului ympäriltäni...heheh....mutta minäpoika   tönäisin sen korkillisen viinaa siihen pöydälle nurin ,sekä sihautin palavan tupakin sammuksiin  saman tien.
"En muuten riko viina/tupakkilakkoani" sanoin.....ei onnistu......ja arvakkaapa ituttiko  äijiä??? Jo sen takia koska he joutuivat palauttamaan siinä hatussa olevat rahat  ittekullekin  joka  rahnaa antoi.
Heh.
Muuteen......se 800 markkaa oli siihen wanhaan hyvään aikaan suunnilleen  3-4  viikon  palkka.
Oli..oli...

Ekku Mattila.



Anopin varastettu rollaattori ja mä.

8/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Suunnilleen   12 vuotta sitten anopiltani  varastettiin rollaattori.
Kulkupeli oli aina hänen asuntonsa  oven vieressä eikä missään ns kiinni.
Yksi tuttuni sanoi että  aamuyöstä oli joku havainnut  anoppini asunnon  lähellä sinisen pakettiauton jonka kyljessä oli valkoinen raita. Noin 50 senttiä korkea. Meinaa se raita...ei auto.heh..
Juu.
Niinpä lähärin vähän kyselemään  ja  kuinka ollakaan......pakettiauton omistaja taisi löytyä...?
Siispä kirjoitin kirjeen ja sen pudotin pitkäkynnen postilaatikkoon.....slam.
Ainiin ....siinä luki  :
"Palauta anoppini rollaattori samaan paikkaan  ja jos et niin tee , joudut  sitä  piakkoin itse käyttämään".
Ja nimeni laitoin alle....Ekku Mattila.
Seuraavana aamuna sain sanaa ,että  sininen rollaattori kökötti  nykyisen apteekin parkkipaikalla .
Se oli hieno juttu.
Anoppini oli iloinen.


Ekku Mattila.


maanantai 7. joulukuuta 2015

Kuollut kasakka kummitteli...

7/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Muutimme tänne nykyiseen asuntoomme  1990.
Melkein heti huomasimme että täällä kummittelee . Yläkerran keinutuoli   kiikkui itsekseen, raskaita askeleita kuului selvästi , kitara soi komerossa, vaikkei siellä ollut kitaraa ja kaikkea muuta sillai "mukavaa "..
Kun tuli kevät/talvi niin kuuului kiivaita juoksuaskeleita hangella varsinkin iltayöstä. Ne tulivat suoraan kohti ja menivät tavallaan kuin lävitse. Rahina vain kuului ja karvat nousi pystyyn sanoisin.
Jos menit kävelemään vaikka kello 21,00 illalla  , niin noin 50 metrin päästä tunsit  sinua jonkun seuraavan.....eikä tiellä näkynyt ketään...ja karvat   sojotti  pystyssä kuin siilin piikit.
Mukulat eivät uskaltaneet   mennä hämärässä pihalle.....juoksuaskeleita..juoksuaskeleita....tornin ympärillä kierteli valopalloja.....koira ulisi pelästyneenä kopissaan..
kiva..kiva....
Noh...noin 5 vuotta sitten kyllästyin kummitteluun.
Menin hämärässä pihalle syksyn pimeimpään aikaan, noin kello 24,oo....ja  odottelin....odottelin ja taas odottelin....Istuin puutarhamme vieressä olevassa  puutarhakeinussa ja antakaas olla !!!
Sain seuraa......noin 5 metrin päästä sujahti  ohitseni kumma hahmo , ilman mitään ääntä...ei kahinaa eikä mitään askeleita. Hetken kuluttua se tuli eteeni ja meni ohitseni vasemmalta puolelta..eikä taaskaan mitään ääntä... Hämärä hahmo jäi paikalleen ,tavallaan odottamaan noin 10 metrin päähän minua....
Nousin  keinusta ja menin hahmoa kohden joka väistyi edestäni ja jäi  pajupensaikon keskelle. Minä perässä sisukkaasti. Siinä kohtaa pensaikkoa oli tunne  kuin avatussa jääkaapissa. Kummallisen koleaa sekä  jäätävää.......ja tottakait tiesin missä mennään.
Aloin juttelemaan "sille".....kerroin että sinä olet kuollut , etkä enää kuulu tänne maan päälle. Olkoon nimesi mikä tahansa , niin kuule mitä sanon....Mene matkoihisi....hyväksy  kuolemasi....sinulla on paikka jossakin ja ota se  vastaan...ennenkaikkea hyväksy kuolemasi.....mene pois..mene..mene...
Lausuin  myös herran siunauksen   ja  "hautasin " hänet....maasta sinäolet tullut ja maaksi sinun ptää jälleen tuleman....Herran nimeen .
Kerroin myöskin että  teen hänen muistokseen taulun, jossa  on syntymäaikasi. Kuolinaikasi sekä nimesi.
¤¤¤
Seuraavana päivänä naputtelin kuparitauluun nimen joka tuli mieleeni, syntymäaika joka tuli mieleeni sekä kuolinaika joka tuli mieleeni ja kiinnitin taulun puutarhamme viereen .Lisäsin tauluun  tekstin joka tuli mieleeni ja  siinä se oli.
"Sattumaltako?" luin myöhemmin kirjastosta   lainaamaani kirjaa jossa kerrottiin  1809  sodasta. Kirjassa mainittiin taisteluista jotka käytiin kasakkain sekä  Suomen sotilaitten välillä täällä Kauhajoella ja ne sopivat  hyvin kuparitaulussa  esittämääni aikajaksoon. Kasakat  lähtivät pakoon   jäätyneen joen ylitse ja   moni niistä saatiin kiinni ,sekä tapettiin. Tästä asunnostamme on vain 6 kilometriä siihen taistelupaikkaan ja voidaanko olettaa seuraavaa ?
:Pakoon päässyt kasakka tapettiin  nykyisen puutarhamme paikkeilla...tiheän pajupensaikon keskellä ja hänen  ruumiinsa hajosi siihen  pikkuhiljaa ? Maaksi sinun pitää jälleen tuleman..
Niin......se teksti jonka lisäsin siihen kuparitauluun ja joka tuli vain mieleeni...tarkoittaa  suomennettuna......"Valoa kohti". Tämä asia selvisi myöhemmin . Enää ei hämärä hahmo  juoksentele keväthangella markillamme....hän on saanut rauhan...
Jossette usko kertomustani , niin tulkaa  käymään ja katsotaan yhdessä pystyttämääni kuparitaulua.......Se on yhä siinä.

Ekku Mattila.




Poroja hässimään...!

7/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Voihan #"#"!"#¤#""!!"keles#"#"!iru#"#"!!tana#"#"!!ittu..!!

Ekakertaa jätin katsomasta teeveestä Suomen itsenäisyysjuhlintaa, sillä tärkeästä  tapahtumasta on näköjään tullut vain pelkkä muotipukujen näytös.
Siinä  kommeentattorit pulajaa innoissaan   juhlajoukon asusteista tyyliin....oho..oh...voi...kas..kas...ollalaa...noniin....noin...topi on todella hyvä....toi ei...liikaa punaista..liian vähän sinistä....ohoh mikä kaula-aukko....näittekö ??
Itse tärkeä juhlapäivä on jäänyt aikoja sitten takavasemmalle....
Ei näy veteraaneja enää....missä ovat Lottasvard..??...missä..??
Niiden tilalla  hipsottelee   lanteitaan keikuttelevia   mieshintttejä.......rusoposket meikattuina...ranteensa sillai naismaisesti roikkuen..
Kaiken  huippuna oli  Suomen kunkkuhintti Sillanpää , joka  oli pukeutunut poronnahka-asuun ja tarkoittaen sillä seksuaalista vapautta.....perkele !!
Eikai  kolli  ehdota että nyt kaikki  hässimään poroja ??
Sekö on seksuaalista  vapautta pönttäaivo !
Sodoma /Comora...
Ruskeareijjät.
Voi jumalanlavita !


Ekku Mattila.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Oli orrella paskalla ja jäi henkiin.

6/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Sotajuttuja pukkaa.


Naapurimme   Alahärmässä oli Välitorpan  Toivo.
Hänkin oli ollut sodassa ,sekä saanut myös sirpaleita osakseen. Toivolla oli sellainen tapa ,että joka ikinen Sunnuntai kävi meillä kylässä , poltti Lupi tupakan sekä sen aikana muisteli Isäni kanssa vanhoja sotamuistoja.
Näin kertoili Toivo.
¤¤¤¤¤¤
Joka oli myöskin tarkka-ampuja  hänkin. Ollessaan kyttäämässä etulinjan lähellä hän huomasi liikettä ja katsoessaan kiikarikiväärinsä  tähtäimen kautta huomasi vanjan  olevan  ns orrella paskaa vääntämässä. Orsihan oli sellainen  reidenvahvuinen puu, joka oli kiinnitetty esim jonkun kannon, taikka oksanhaarunan väliin ja  eikun istumaan siihen ja paskaa  pukkaamaan.
Noh.....Toivo oli kuitenkin etten sanoisi humaani ihminen ,eikä millään juliennut ampua orrella  naama punaisena äheltävää vihulaista  , vaan jätti  vanjan henkiin.
"mees kotias"...hän sanoi ja jäi kyttäämään  pahempaa vihulaasta.


Ekku Mattila.

Väinö Isäni sekä 6/12-1943.

6/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Hyvää itsenäisyyspäivää !!

Isäni joka oli sodassa noin  3,8 vuotta kertoi aikoinaan seuraavan tarinan.
Oli  6/12-1943 ja hän oli hiihtopartion  tunnustelijana. Ollessaan pääjoukon edellä suunnilleen 100  metrin päässä  isäni haistoi mahorkan vahvaa hajua ja tiesi että kohta saattaa olla  totiset paikat heille jokaiselle.
Hän pysähtyi...mukamas korjaamaan rikkonaista sukseaan, otti sen jalastaan , sekä sadatteli kuuluvasti. Kun  pääjoukko tapahtuman huomasivat niin tajusivat että jotakin on menneillään ja he pysähtyivät.
Isä  kääntyi takaisin omaa latuaan  ja ollessaan lähellä muita teki hälytyksen. Syntyi kova taistelu jonka tuloksena iivanat tapettiin jokainen ja ilman isän  nenään tullutta mahorkan   hajua ainakin hän olisi  kuollut varmasti.
¤¤¤
Toinen isäni kertoma  sotatilanne:
Hän sekä kaksi muuta kävelivät erästä metsätietä noin 2 km päässä etulinjasta. Isäni oli keskimmäisenä ja  kuuli miten vieressään jokin jysähti. Hänen kaverinsa pää hajosi  vihollisen tarkka-ampujan osumasta ja  hetken kuluttua kävi  myös samoin sotilaalle joka oli isäni toisella puolella.
Salamana   Isäni  heittäytyi maahan ja siihen  kohtaan jossa hän oli hetki sitten  vingahti luoti joka olisi osunut myöskin Isääni. Hän haavoittui muutaman kerran , muunmuassa hiihtämällä latumiinaan ja joutui olemaan sotilassairaalassa  2 kuukautta. Onneksi  lähtiessään hiihtopartioon Isäni vaihtoi  leveämmän , sekä paksumman suksen ja sen takia jalka säästyi. Latumiinahan on tarkoitettu pahasti haavoittamaan ja sentakia  vammautunutta joutuu muut kantamaan ja tämä hidastaa huomattavasti partion toimintakykyä.
Näin sanoen.



Ekku Mattila.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Kaksoisolentoni ja mä itte.

5/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kaksi naista  ilmestyi asiakkaakseni joskus vuonna 1993.
He olivat hyvin kiitollisia saamastaan avusta ,että neuvoista joita annoin heille Ultra-päivillä  muutamaa viikkoa ennenmmin.
Ne pidettiin Kuortaneella.
Kuulemma tiesin todella hyvin heidän entiset elämänsä. Kerroin tarkasti mitä sairauksia heillä oli sekä annoin niiden hoitamiseen   tarvittavat luonnon lääkkeet. Jokainen muukin joita hoidin  Ultra-päivillä  olivat otettuja  ammattikyvystäni hengen tiimoilla.
Vaikka he kertoilivat tarkasti   Ultra-päivien tapahtumista , en kehdannut heille  vastaan väittää.
Jos olisin sanonut etten ole ollut kertaakaan Tapani Kuninkaan  järjestämillä päivillä , eivät  he olisi asia  uskoneet. Sen takia kuuntelin sekä nyökyttelin  tärkeän näköisenä.....tyyliin..ahaa...aijahaa..niin..niin...kas..kas....hyyvää...hieno juttu....niinpä...ja ja
hyvää...
Kiitolliset  asiakkaat lähtivät ja minä heti kalenteriani tutkimaan.
Ensin kysyin vaimoltani että muistatko  missä oli  tuona päivänä ??  ja  hän muisti...Koko päivänhän korjasit sitä vanhaa pas....eiku pakettimersuasi...aamusta saakka iltaan asti....ja kuuleman perusteella oli hankaliakin paikkoja vaimoni veisteli.....sillai  ..meinaan...köh.
Etten vaan olisi vahingossa kilosanojakin  viljelly ??
Juu.
Noh..taas  tulee mieleeni......kuka himskatti esiintyi minuna niillä Ultra-päivillä Kuortaneella??
Täh?   Toisaalta pää-asiahan on se että olin hyvä tietäjä sekä kaikki tykkäsivät persoonastani...kuten tänäkin päivänä....(nyt meinaa naurua tulla ..hehheh)....
Siis....jossakin on samannäköinen mies kun minä.
Haaaah....missäs isäni on aikoinaan liikuskellut....?..Köh...
Juu...

Ekku Mattila.

Jossakin on minun näköiseni mies.

5/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tämä naurattaa mua vieläkin.

Olin juoksemassa kotiin Espoon Matinkylässä kun ohitseni  sotki polkumasiinalla ihka  tuntematoon mies....
"No terve terve..hän huikkasi  ja mä siihen että tervepä terve".
"Missä olet ollut ..hän  kysyi ja mä että kunhan  tässä vähän sillai juoksntelen ".
"MIkset tullut eilen harjoituksiin Olariin? hän kysyi ja mä että häh?"
"Sua oltaisiin tarvittu eilen..sanoi hän ja mä  että tjaa".
¤¤¤
Ja samanlaista rataa meidän keskustelu kävi ja hokasin että hän erehtyy henkilöstä, mutten puhunut siitä mitään...Mies kyseli vaimoni jalasta ja mä sanoin että terves se kinttu nyt on. Sitten kyseli koska haen sen  porakoneen jonka hänelle olin lainannut ja sanoin että ensviikolla haen...
Miten muksus funssa hän kyseli ja että paree se on jo....
Kun käännyin kohti asuntoani hitaasti siinä jokotellen hän kysyi että mihinkä meet ? ja että teen sellaisen ylimääräisen  lämmittelykierroksen ja  että illalla tavataan harjoituksissa..
"Terve  sitten....ja tere tere kuului ".....juu.
¤¤¤¤
Sehän mua naurattaa edelleenkin että kun illalla harjoituksissa tuntematoon vieras kertoi että näki minut ja että lupasin tulla harkkoihin ja että puhelimme  kaikkea perheeseemme liittyvää ja  kun hän sanoi sille joka oli minunnäköiseni ja kun tämä kielsi jyrkästi olleensa silloin missään Matinkylän suunnallakaan..
??!!.
Ettei vaan asiasta syntynyt kiivastakin keskustelua ?....sanoisin ?
Heidän kesken.
Heh.

Ekku Mattila.

Jatkuu samaa rataa.....heetkinen...

Valkoinen pukuni ja sen tummahko vyö.

5/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin  tuossa hetki sitten harjaamassa valkoisesta puvustani ,johon liittyy mustahko vyö, pölyt pois ja  niinhän siinä taas kävi...taikka käy...
MUisteloa pukkaa...
Hesassa   1969  siihen seuraan liityin ja taidanpa olla edelleenkin, meinaan omasta mielestäni ainakin.
Vaikka.......minut potkittiin siitä puljusta pois 1978. Muistaakseni.
Olin hyvä oppilas ja  sillai reipas. Koska omasin siihen aikaan ja vielä yhä tänäkin päivänä todella nopeat refleksit , niin pääsin   ylenemään "värikoodien"  kautta  melkein huipulle saakka. Siihen mustahkoon vyöhön olisi kuulunut "enää"   kuutisen astetta ja sitten meinaan paras.....jee.
Mutta......antaakaas olla.....
Alahärmälääsen luonteeniko takia (??)  jouduin tämän tästä  tilanteisiin joissa oli valittava....joko lähdet karkuun , taikka annat tulla mitä olet oppinut. Sellaisia pyörähdyksiä  oli ja oli  ja oli  ja oli...sekä oli  ja taas oli....ja ennenkuin huomasinkaan jouduin ns leivättömän pöydän ääreen.................sakkoja tuli    ensin kerran .Sitten toisenkin  , kolmannenkin ja  hups...saman vuoden aikana  Marraskuussa  samanlaisen pöydän ääreen jossa ei ollut ruokaa.
Syytteen mukaan pahoinpitelin  3 henkilöä Espoon Olarissa ja sain noin 3000 markan korvausvaateet, sekä kuluja samanverran. Vaikka kuinka koetin kertoa että kaikissa tapauksissa minun päälleni käytiin ensin ja jouduin puollustamaan itseäni , niin kuuroille korville meni puheeni......
Koska......tuomari (rit)   luki papereistani että minulla on mustahko vyö   ja  näinollen tappelutilanteita tulisi välttää kaikin keinoin. Mieluiten  lähtemällä livohkaan.....juu.
Nooh....perskutarallaa....seurani pääpomot saivat asiasta (asioista)  kuulla ja minut kutsuttiin   puhutteluun sekä sen seurauksena kenkää   valkoisen pukuni persuksille.
Töms.
Vaikka puollustin  heikkoja sekä sorrettuja.
Töms vaan tuli.

Ekku Mattila.

Meinasin mennä uimaan....

5/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Tuumasin aamusella että  menen vielä tämänvuoden aikana uimaan Kurikan Pitkämön tekoaltaalle........mutta (onneksi)  vaimoni kävi piilottamassa auton avaimet.....
Hän varmasti huomasi ettei mulla ole  kaikki muumit tallella.
..meinaan......joka  tapauksessa hyvä niin..
Ensinnä se ei ole uimista jos pulahtaa minuutiksi jääkylmään veteen .Toiseksi  sitä  ei voi kutsua avantouinniksi, koska jää puuttuu ja kolmanneksi paree etten hullutellut....
Keväthän on aika piankin. Siinä välissä on yksi Joulu ....juu.
Jep.


Ekku Mattila.


perjantai 4. joulukuuta 2015

Niilo Ylivainio tyrmäsi minut..

4/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Hesassa asuessani  kuulin että saarnaaja Niilo Ylivainio   esiintyy UKK    hallissa ja siispä tuumasin mennä  pyhää miestä  katsomaan.
Niilo oli Helluntalainen ja kotoisin  Alahärmän linnanmäeltä  noin  5 km päästä omasta syntymäkodistani.
Vuosi  oli 1979....muistaakseni...
Taikka  1980......
Jokatapauksessa sinne menin......veljeni Raimo oli tukena ja turvana.....
Tupa oli täynnä , taisi olla 2000 ihmistä...ja   virret raikui , laulut soi ja niin kului 2 tuntia.
Sitten tuli Niilon vuoro.Hän saarnasi Jeesuksesta joka oli puhetta pitämässä jossakin talossa ja tupa oli niin täynnä ettei sisään enää yhtään mahtunut ja sen takia yksi sairas laskettiin  kattoon tehdystä reiästä alas..ja parantui halvauksestaan.
Saarnan lopuksi Niilo kutsui  meitä syntisiä luokseen  hallin eteen ja tottakait   minäkin menin....koska synt....eiku muuten vaan....ja jonoon siis....
Meitä "kaatumatautisia" oli siinä kahdessa rivissä  noin parisataa  ja sen rivin alkupäässä   seisoi Niilo Ylivainio. Koska  uskoin että ns kaatuminen  kuuluu pyhän hengen saamiseen , koska epäilin ettei ainakaan mua kukaan kaada pelkällä sanalla , niin en missään vaiheessa katsonut jonon alkupään suuntaan....en vahingossakaan.
Olin vain sillai mukana ja juttelin Raimo veljeni kanssa, joka seisoskeli siinä meitin vierellä.Hän ei katsonut tarpeelliseksi saada  pyhää henkeä. Oli kait jo valmis...juu.
Noh antakaas olla .
Yhtäkkiä   Niilo  Ylivainio seisoi edessäni sekä  kysyi mitä haluan. Mua tavallaan hiukkasen hävetti jo se koska veljeni naureskeli siinä vieressä naama punaisena ja se että en tuntenut itseäni sillai syntiseksi...ja siis seisoin siinä sillai..sanoisinko muuteen vaan.
"Rauhaa  maailmaa haluan" sanoin  Niilolle ja hän ojensi minua  kolmella sormmellaan, sekä sanoi jotakin....jota en muista tänäkään päivänä.
Tumps.....viuuh.....ja töms.....
Lensin suoraan taaksepäin ainakin metrin/toista , jossei enemmänkin ja tömähdin suoraan  puiselle   puhujakorokkeelle.....en vajonnut millään lailla kuin ne muut jotka valuivat alas saatuaan pyhän hengen ....minä tuiskahdin suoraan perseelleni....että tömähti.
Töms.
Ja voi poijat miten Raimo  veljeni kikatti.....vedet silmistään vaan valui....ja mulla koski takaraivoon....aikalailla sanoisin....Onneksi se koroke oli puuta....jos olisi ollut kovaa betonia..niin...pääni  olisi haliennut...ko?
Siis....?  Huomasiko Niilo etten ollut   ihan tosissani...??  ja sentakia "mäjäytti"  mun perseelleni ?
Vai  antoiko itte taivaan pomo mua selkään ??
Jokatapauksessa  kasteen sain.....taikka pyhän hengen tarkasti  ilmaistuna...vai miten sen kirjoittaa.......
Sanokaas te.

Ekku Mattila.

Kummitus kiskoi peittoani....

4/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Tämänkin  tositarinan olen kirjoittanut ainakin   kaksi kertaa jo, mutta koska se on niin mielenkiintoinen/kummitustarina, niin toistan sen..

On vuosi 1982 , Saarijärvi , kevät ja  olen menossa maate. Kello oli noin 22,00.
Öitä.
Silloinen rouvaska oli mennyt  synnyttämään Jyväskylän sairaalaan  ja  olen kotosalla 3 muksumme kanssa.
Kersat  nukkuu  viereisessä huoneessa ja mä omassa ja eiku valot sammuksiin ja antaapa unen tulla....
Huone on säkkipimeä.....
Muutaman minuutin  kuluttua  tunnen miten päälläni olevaa  peittoa vedetään ylöspäin jalkopäästä ja se rullautuu suoraan mun naamalleni....,.....häh...tuumaan ja sytytän valot....
Kas..kas.....ei mitään kummempaa ja  unen päästä kiinni.....
Mutta.......hetken päästä alkaa jälleen peitto liikkkumaan   jalkopäästä ja taas mun naamalleni ja eiku valot uudelleen päälle......mutta ei  mitään kummempaa taaskaan...
Noh..johan on........kolmannen kerran yritän   unen maille  ja ..juu..juu....niin..iin...
Taas.....??!!
Peitto alkaa  liikkumaan mun naamalleni mutta nytpä olin sillai valppaana  että  kesken peiton "liikkumisen" nappaan valot palamaan...ja  filtin liike tyssää heti.  Hetkein luulin syyllisen olevan pienen kissin, joka nukkuu villasukassa  vuoteeni vierellä olevalla tuolilla, mutta ei ollut kissi syyllinen..
Ei  ollut.
Ei auttanut muu kun mennä kirjahyllyyn, ottaa sieltä isooon  kirjan ja siitä kohtaa  Herra siunaa meitä  rukouksen ja sen jätin auki tyynyni alle.
Peitto pysyi  paikallaan jalkopäässä , eikä liikkunut mihinkään.
Se talo oli kummitustalo ja  muutimme sieltä pois kolmen kuukauden asumisen jälkeen.
Jup.


Ekku Mattila.

torstai 3. joulukuuta 2015

Lyhin "työsopimukseni" 20 minuuttia. !!

3/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ennen armeijjan aikaa tuumasin että jospa  etsin hyvän duunin jossa tienaa paljon ja jossa tarvitaan hyvvee ammattimiestä ja siispä  Hesarilehti käteen.
Oli vuosi 1965.
Siihen  (hywään aikaan) sai aina töitä jos tahtoi ja niinpä huomasin olevani  rakennustyömaalla lähellä Herttoniemen keskustaa.
Isoa  omakotitalorakennusta tehtiin ,   3 miestä ja mä...nuori kolli  ja  jouduin vanhemman ammattimiehen apulaiseksi. Niin hän asian esitti...
"Olet apulainen kuule."
Juu.
Kello  oli tasan   10,00..siis aamulla. Koska minulla on melkein aina ollut pitkät hiukset niin oli silloinkin. Poninhäntämallia ei siihen aikaan tunnettu ja sen kyllä tulin huomaamaan melkein heti.
"Jaa..sanoi mun "pomo"...ettei vaan sun hiuksista tule hankaluuksia ..??..jos ne tarttuu putkiin kiini..jos ne aiheuttaa onnettomuuden...??..jos ne on   tiellä tässä työssä..?? jos..jos..jos..jos...ja jos..jos..kuului ainakin  ..noin 50 minuuttia....jos..jos..jos..jos..jos..jos..jos..jos...
Jos...
Ohoh....sanoin...."pomolleni"....pirskatti kun unohdin  työhaalarini  asunnolleni....voi pahus....taidanpa tästä lähteä heti ne hakemaan...ei  kämppäni ole kaukana....heetki vaan..heetki.....heetki..
Ja lähärin.
Enkä takaisin tullu.
Pitkine hiukseni.
Ja viikon päästä olin Turussa  rekkaa ajamassa....
¤¤¤
"pomoni" taitaa odotella minua yhä tänäkin päivänä....? Sinne jäi mun  punainen Adidas urheilukassini jossa oli  termospullo täynnä kaffia , kymmenkunta makkaraleipää , Ranskanpitko , sekä   palasokeria kourallinen. Niinja maitua pienessä muavipullossa.
¤¤¤¤
Teinkö maailmanennätyksen työpaikan  lyhyydessä ??...20  minuuttia...
Sanokaas te.

Ekku Mattila.


Tein ruman tempun poliiseille...

3/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Köh....

Noin 1994 luokseni tuli tuttuni Isostakyrööstä ja me juteltiin sitä  ja tätä ja puhe meni Ylihärmästä varastettuun , ns sota-aikaiseen Harrikkaan....vuodelta  1943. Ja sivuvaunullinen.
Oli Sunnuntai-ilta kello noin 20,00.
Pyörästä oli toitotettu  poliisiteeveessä ja  ns somessa sekä palkkio sen takaisin omistajalleen saamiseksi oli 5000 markkaa...muistaakseni.
Köh.....Tuata....koska olen   aina ollut sellainen leikkisä ihminen ja  sillai kurillinen , niin  sanoin kaverilleni,että kun menet takaisin kotiisi , niin soittaa pirauta poliiseille ja kerro että se  sivuvaunullinen  varastettu moottoripyörä on minun ladossani ja   niin hän lähti....heh..
Kello oli jotakin  21,00..  kun hän lähti.
Ohoh.....!!...noin  21,30  kurvasi pihaani kolme poliisiautoa ja jokaisesta niistä purkautui virkapukuisia poikii....ja  iltaa mulle sanoivat...
"Mattila Ekku.....yksi sanoi....taisi olla Nyrhinen.....jo eläkkeellä hänkin...meillä on kotietsintälupa kiinteistöösi  koska on aihetta epäillä että hallussasi  on varastettu moottoripyörä joten aloitamme heti etsinnän ".
Ja minä auliina ovia heille avaamaan....joka huoneeseen ulkorakennuksessa,  eikä mitään löytynyt..ei.....ja kun  menimme ladon  lukitun oven eteen..sanoin että mulla ei ole avainta  tuonne ja poliisit sanoivat että he murtaa lukon jos ei ole avainta ja kuinkas ollakaan avaimen taskuistani kaivoin....heh..
Ja oven avasin.
Siellä ladon nurkassa oli pressun alla kohoutuma ja poliisit kysymään mikäs tuolla on mä siihen ettei mikään...Heh,........Nooh.....Lapualainen poliisi Aho..muistaakseni....nostamaan pressun ,taskulampulla  valaisemaan ja huutamaan..."noh niin...löytyihän se pyörä  johon minä että mikä pyörä  ja Aho sanomaan että se varastettu sivuvaunu.....ja hyvä että löytyi...
Ja voi poijjaat  kun poliisit katsoivat mun päälle.....heikompi olis housuihinsa päästänyt....mutta mä en.....ja sanoin kovalla äänellä....."Se pyörä on   Skoda merkkinen " ..ittetehty  ja poliisit kovaan ääneen nauramaan..."eihän Skoda merkistä moottoripyörää oo olemassakaan ja mä siihen että on...
Kunnes Aho taskulampulla sitä pyörää valaisemaan..näki sen moottorin  takapäässä ison Skodan merkin ja sanoi....."Poijat...täällä on skodan käpälä".
Arvakkaapa oliko virkavalta  nolon oloisia ??...ja niin ne hiljalleen liukeni markiltani pois ja kuitenkin ennätin heillä  tokaisemaan...että  katsottekos vielä tuonne asuntoonni,,,jos oonkin  sen prätkän purkanu ja se on siellä osina ...mutta ei ...ne lähtivät kaikki pois....pruum....fruum... eivätkä  tajunneet ,että tein sen jutun ihan piruuttani.........köh.
Heh..
Kai se on jo rikoksena vanhennu...?
Häh?

Ekku Mattila.

JK.. sama  Skoda moottoripyörä on mulla edelleenkin ja jossette usko niin tulkaa  katsomaan.

"Yritin" ampua hävittäjän alas tykilläni..

3/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Noin 20 vuotta sitten  ovikelloani kilisteltiin , sekä koputeltiin silla tavalla ,että  menin  heti  oven avaamaan....
"Päivää...sanoi  portailla seisova poliisi.....ja heitä oli kolme...me tehdään niinkuin kiinniotto, koska on aihetta epäillä   että olen syyllistynyt  törkeään vahingonteon yritykseen "..
¤¤¤ Ja eikun poliisiasemalle maijan kyytissä , huoneeseen , jossa  pöydän takana oli jo valmiina Osmon Perkkiö,,,,,juu.
"Sullahan on tykki ??...kysyi  Osmo ja mä vastasin että on.
"Meidän saamiemme tietojen mukaan olet tykilläsi yrittänyt ampua Kauhavan lentokentälle juuri laskeutunutta  hävittäjää tarkoituksella osua siihen  niin että se olisi  pudonnut maahan "...saneli Perkkiön Osmo..
"Häh?? sanoin minä ja  melkein naurun päästin...häh??....kuka helevetti sellaista  valetta on suustaan päästänyt ??....kysyin......ja siihen Osmo lateli uudelleen sen ensimmäisen toteamuksensa....ja minä taas uudistin oman häh??tykseni....ja niin  meillä aika kului aika  nopeasti...tyyliin..häh ? mitä ? häh ?.häh..??
Osmolla oli jopa valokuvia tykistäni...siis siitä vesi/vety tykistäni josta olen monta kertaa jo kirjoitellut.....ja yhä mua nauratti niin..
"Koska olet  välkky Ekku Mattila  sanoi Osmo.....ja tunnet ase-asiat/tykit juurta jaksain , niin olit jo valmiiksi mennyt sellaiselle paikalle Kauhavan lentokenttää ajatellen , että vähällä vaivalla onnistuisit saada osuman laskeutumaan koneeseen.....ja si"...
"Heeetkineneen......huudahdin.....ja sain Osmon huomion itseeni...heetkinen  vaan....ja sitten kerroin tarkemmin tykkini toiminnan/ampumatapahtuman, sekä kaikki muu siihen liittyvän ja jopa Osmoakin alkoi sillai naurattamaan. Kerroin myös , että  vesitykkini laukaushetki tulee vasta noin 3-5 sekunnin viiiveenä,"ammuksen" = puupalikan lähtemiseksi  piipusta ja minulla  olisi pitänyt olla sekunttikello sekä tarkat tiedot laskeutuvan koneen nopeudesta, että olisin edes  teoriittisesti osunut siihen...ja ja ja ja......
"Heheh  alkoi Osmoakin naurattamaan ja suoraan kysymykseeni  kuka/ketkä olivat ne henkilöt jotka tälläisen väärän huhun päälleni laittoivat..niin Osmo  ei vastausta antanut...Ei.
Nooh....tiesinhän jo itsekin.....Päntäneen suunnasta/Heikkilänkylä se juoru lähti....
Juu.

Ekku Mattila.




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

"Tein pankkiryöstön ".....juu.

2/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Joskus vuonna 1988  puhelimeni   aamusella pirisi  ja siihen  vastaamaan...
"Haloota.....Ekku täällä vastasin "..
"Mitä ihmettä sä olet oikein   mennyt tekemään.."?  kuului luurista ja tunnistin  itkevän äänen..joka oli systerini Tampereelta.....
"Mitä jumalan tähären oot tehnyt"?...ääni jatkoi ja olin aivan ulalla..
"Siis mitä häh?...vastasin...miten niin olen mennyt tekemään?"....ja systeri  itki vuolaasti ja  sammutti linjan.....
Ja minä uudelleen että häh?
Noin minuutin päästä puhelin taas pirisi ja taas minä siihen vastaamaan..."Ekku täällä haloota hoo"...
"Missä olet?..kuului luurista...missä olet ??...ja mä siihen että kotona Jalasjärvellä....kuis niin kysyin?....kuis nii  ?
"Sun kuvasi on lehdessä...toinen systerini   kiljui...kuvasi on Alibilehdessä...etusivulla...mitä olet tehnyt ??
Ja minä taas siihen.....
"Miten niin tehnyt..?...häh...?   ja systeri vastaamaan...olet ryöstänyt pankin ja  sun kuvasi   on lehden etusivulla..."......ja niin   me siinä väiteltiin ja senverran suutahdin että nakkasin luurin systerini ns korvaan....juu.
Klonks. Piiiippiiippiip..
Nooh.....ei mennyt kuin muutama minuutti lisää kun puhelin taas pirsisi..piri..piri.piri...ja vastaamaan jälleen....ja ...veljeni Raimo Helsingin Malmiltahan.......ja taas kuulin samat lorut...."mitä sä olet tehnyt??...olet ryöstänyt pankin.....mene heti ostamaan Alibilehti sanoi Rami  ja siitä paikasta ajoin tuhatta ja sataa Jalasjärven R-kioskille, sieltä  ostin  kyseisen lehden......ja Häh???
Mitä ittua....??
Mun näköinen mies siellä konttasi jonkun pankin tiskin ylitte,,..pistooli kädessään ja täytyy myöntää että ainakin sivukuvassa näytti aivan minulta..
Ja minulla  alkoi päästä surraamaan ja eikun kotia....ja noin 10 minuutin päästä puhelin taas piraji....piri..piri..piri...ja  sieltä kuului..
"Onko siellä Ekku ?...täällä Harri Keisala Jalasjärven  poliisiasemalta....kerkiäkkö tulla tänne ..mulla olisi hiukan asiaa....?"
"Ja mä siihen vastaamaan..."tottakait tuun...menee noin 15  minuuttia...."....ja hyppäsin autooni...mutta sitä ennen työnsin sen Alibilehden nahkatakkini sivutaskuun ja silleen...
Rfruum...rfuum..
Asemalla  oli vastassa Harri Keisala...nyt jo ollut eläkkeellä muutaman vuoden...,,ja huoneeseen...jonka yhdellä seinällä oli isohko peili..Hmmm...ja mut sen eteen ohjattiin istumaan.........hehheh..(selvästi se peili oli ns tunnistuspeili..hehheh)
Siinä me Harrin kanssa juteltiin kaikkea maan ja taivhan väliltä ja tämän tästä harri vilkuili  kelloaan...ja selvästi kuului oven takaa käytävältä jalkojen kopinaa....sekä kevyt napautus meitin oveen...
Heh...
"Muistakko Ekku missä olit silloin ja silloin kello se ja se ja mä vastasin etten muista. "Olisi tärkeätä saada tietää missä olit silloin ja silloin..koska...ja koska Harri sitä samaa koko ajan hoki, niin minä kaivoin sen Alibilehden takkini sivutaskusta ,sekä näytin sitä Harrille....
"Eiks olekin samaa näköä lausuin?......ja Harri meni melkein punaiseksi naamaltaan..."Minulle on koko aamun soiteltu sanoin ja luultu että olen tuo henkilö tuossa  turvakameran kuvassa ...,,sanoin myös että noi tunnistajat tuolta peilin takaa voisivat jo mennä matkoihinsa. sillä  täällä on täysin väärä mies.....ja Harria kuulkaas nauratti.
Hän meni käytävälle sekä jotakin sinne huikkasi ja  heh....meitä kumpaakin nauratti taas.
Heheheh...
Nooh onneksi se pankkiryöstäjä tuli ahneeksi ja eikös sellaisilla  ole ns paskainen loppu...sillä hän taisi ryöstää  3-4 muutakin pankkia ja jäi kiinni.Oli Englannista saakka , mutta palio rumempi mua...sillä sen naamankuva tuli  niinkuin kuvatuksi jokaisessa lehdessä....meinaan.
Molin nätimpi.
Ainiin.....jossette  tätä (kään)  blogiani usko, niin menää kysymään Harri Keisalalta.....hännon senverran huumorintajuinen/rehti mies, että toristaa tämän.

Ekku Mattila.




Muslimien raiskaukset....prosentteina...heh.

2/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Somessa   kuultiin tänään (tottakait tv ykkösessä)  että  melkein  jokaisessa raiskaustapauksessa on syyllinen  uhrin joku  lähiomainen. Siis valkonaama.
??
Siinä toimittaja paapatti naama täristen "oikeaa tietoa"  ja  kertoi ettei kannata maahanmuuttajia syyttä syyttää......hihihihihihihihi..
Heh heh heh.
Kas..kas...toimittajanainen otti tahallaan esille raiskaustiedot ajalta ennen mamujen/maahanmuuttajien Suomeen tulemista.
On tosiasia että noin  3 kuukauden aikana on  raiskauksia  tehty  suunnilleen 100 !!!!...??? ja niistä jokainen muslimien tekosia.  Voidaan vain arvailla kuinka paljon on sellaisia raiskauksia/yrityksiä joiden uhrit ovat  tykkänään hiljaa.......häpeästä enimmäkseen.?
Lyönpä vanhat villasukkani vetoa ,että tulevan vuoden aikana tulee raiskauksia ilmi satamäärin............niin--iin.
Kuulemma mamut/muslimit luulevat että jos vastaantuleva nainen katsoo häntä silmiin se on  suostumus seksuaaliseen toimintaan.......siis arvon naiset.....hankkikaa tummat aurinkoklasit naamallenne .......taikka......??!!??!
Noniin.....
Käyn kaupassa.......lirissä  tottakait...


Ekku Mattila.

Ekku Mattila/ Pro FFFFinalandia mitali..

2/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Olin Marraskuun  puolivälissä aika toiveikas.....
Kuun loppupuolella melkein tärisin   odotuksesta...
Tänään  toivoni on melkein kokonaan  mennyt.....
Sillä...
Luulin saavani valtiovallalta  suurmestari/ritarikunnan kunniamerkin   vihreillä  lehvillä..
Tai ainakin  aikamatkaaja/tunnustuksen  männyn neulasilla varustettuna...
Viimeisin  kunniamerkkitoiveeni oli.......vähintäänkin.....Pro FFFFinlandia merkki samettisella rasialla....mutta kun ei..
Häh??
Suamen Valtiovalta  on minut kokonaan hyliännyt....taikka postissa on pahasti sähelletty....
Jos mitalini ovat vielä matkalla ??
Kääk...

Ekku Mattila.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Osake tuli ja meni...kymmenessä minuutissa...puuf.

1/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.





Pullahti  hetki sitten mieleeni Jalasjärvi  ,vuosi 1989 , sekä entinen Osuuskaupan talo, Ahonkylässä jossa asuimme vuokralla .Talon omisti Risto Anttila , jo edesmennyt.  Syöpään kuoli.....
"Csernopilli"  hänet   tappoi......
Noh.
Talo laitettiin ns myyntiin suurimmalla  tarjouksella ja minä   tarjosin ... 110000 markkaa sillä  uskoin että sillä summalla se meille tulee...
Niin kului kuukausi ja toinenkin.
Kyliltä kuulin että talo olisi myyty muttta kukaan ei osannut sanoa kenelle se meni.
Sitten......asia selvisi.....rikkain   talollinen  Luopajärveltä  talon osti..hintaan 60000 markkaa ...siis melkein puolet vähemmän maksoi kun me.....ja syykin löytyi..
"Ei tänne kylälle kyllä noitia kaivata" kylillä puhuttiin.....on paree  kun noita häipyy...."..
Ja niin meille annettiin ns häätö.
Pois..pois....
Noh yritimme  tukkaputkella löytää asuntoa , mutta huonolla tuloksella....(ei tänne noitaa kaivata..)juu....eikä millään onnistunut...ei.
Kunnes yks aamu puhelin soi ja  entinen Alahärmän kirkkoherra  Lauri Lehtola kutsui minut  Seinäjoelle käymään...hänellä olisi asiaa ja minä  menin.
"Kuulin että teille on annettu häätö....lauri sanoi ja minä siihen että joo....Tunnin hyvin Martta äiteesi sekä Väinön ja jo sen takia  lahjoitan tämän  osakkeeni   sinulle sekä perheellesi joten älä pulise yhtään vastaan "  jatkoi Lauri....pitäähän teillä asunto olla...eikä maksa mitään..
Ilmaiseksi saatte.
Ja minä  siitä uutisesta olin silmät ympyräisenä. Hänen osakkeessaan  oli 4 huonetta +  keittiö.....ihan lähellä  Seinäjoen keskustaa....noin  2 km siihen matkaa. Oma autotalli sekä  pieni  terassi....
"Minä höpsö...sanoi Lauri....annoin tämän ennakkoperinnöksi  sisareni poijalle , jo 5 vuotta sitten , mutta  hän alkoi minua pois tästä ajamaan. Huusi että talo on nyt minun ja mene matkoihisi siitä...........
"Asiassa on paha mutta...sanoin....jos antaa ennakkoperinnöksi jollekin jotakin ja siitä on lakiinviedyt  allekirjoitetut asiakirjat todistajineen , niin sitä ei voi enää purkaa ".
"Ei elevetti.....huusi entinen pappi...ei voi olla totta ja hän siinä samassa jollekin soittamaan ja noin 10 minuutin kuluttua tuli  eteeni .......
"Kyllä olin tyhymä....hän sanoi.....olet Ekku oikeassa....osake on  sen ketkun....voi harminpaikka.."
¤¤¤¤
Ja niin siinä kaffit juotiin , maailman menosta juteltiin ja pois lähdin.
Sinne meni osakkeeni......kymmenessä  minuutissa.
Puuf.

Ekku Mattila.



Hölkääjäpoliisit ja mä...heh.

1/12-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Olin aamusella Härmässä ja vanhasta tottumuksesta tuumasin juoksevani Hanhimäen lenkin.
Matkassa noin 11 km.
Suunnilleen puolivälissä vastaani tuli kaksi hölkääjää ja moikkasivat minua sillai reippaasti ,että käännyin sekä menin  heidän luokseen.
"Kas Ekkuhan se siinä  pitempi   virkkoi.....taidat olla kovassa kunnossa toinen lisäsi..? ja mä siihen että olen aina tykännyt liikunnasta juu....pidän siitä ,että jaksan juosta  pitempiäkin matkoja ....entäs teillä meinaan ?
" Meidän on tavallaan pakko olla kunnossa toinen vastasi...kun on kova kunto, niin saamme parhaiten  rikollisia kiinni......minkäs takia sinä Ekku  pidät kovaa kuntoa..."?..toinen kysyi..
"Tuotaa......sanoin.....tavallaan vastasit itse omaan kysymykseesi.....heh heh..".
¤¤¤
Ja niin me erkanimme sekä lähdimme  omiin polkuihimme....
Jee.



Ekku Mattila.


Köh.