maanantai 4. huhtikuuta 2022

Sabotage on minun sävellykseni vuodelta 2004. Chisu esitti sen omanaan 2011......

 



4/4-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

Minulta "varastettiin" sävellys....

 

Jälleen kerran vakuutan ja vannon, että tuo kipale on minun vuonna 2004 säveltämäni. Sanat eivät ole eikä ns rumpusoolo. Chisu lauloi tuon ekakerran vuonna 2011...joten...?? Monta vuotta sabotagen ns kohdalla, musiikkitalossa ei ollut mitään mainintaa kuka Sabotagen säveltäjä on ja kun minä pöhkö asiasta kirjoitin musiikkiyhtymään, niin viikon päästä siitä tuli Sabotageen säveltäjäksi/sanoittajaksi/sovittajaksi... Chisu.....siis ??


4/4-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoant.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Ihmiset eri maissa alkavat olla pikkuhiljaa huolissaan Nasiiri Ekku Mattilan ennustuksista.

 3/4-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.


¤¤¤¤¤

Noin viikko sitten laitoin (taas)  Loviisan  atomivoimala  3;sesta  varoitustekstin  niin  tähän  blogiini, kuin myös  seinälleni.....Jo  vuonna   1993  sen tein ekakerran  ja  suunnilleen  kerta  vuodessa  olen sen uudistanut. On  mahtava  huomata, kuten eilisen  blogini/seinäni kirjoituksen  jälkeen,  miten se  on levinnyt  ynmpäri maailman , etupäässä  meille ,  "lännen asukkaille". 

Hollannista   oli  850  lukijaa, Suomesta   2011. Ruottista  53, Norjasta  111, kaikkiaan   8 eri maasta  yhteensä   4003.  Erikoista asiassa on  venäjäääääää.....vain  1  lukija..!??. Nähtävästi  on niin,että venäjä, pienellä  veellä, on  laittanut  jonkunlaisen eston  Ekku Mattila , Nasiirin  kirjoitusten esteeksi..?

Puutiiniiiiiiii   pelekää  Nasiiri Mattilan  varoituksia/ennustuksia. Juu.

EkkuMattila.

lauantai 2. huhtikuuta 2022

Kohta se tapahtuu......Olkiluoto 3:nen "hajoaa" ......

 

Sain tunti sitten uusia kuvia Olkiluoto 3 atomivoimalasta ja aiaiaiaiaiaiai.....pahalta näyttää kuulkaas. Se ns "vahinko" tapahtuu joko tämän vuoden Toukokuussa ja mutta viimeistään tämänvuden Lokakuussa.....15 päivä. Siis Lauantain 15, taikka Sunnuntain.
¤¤
Nyt ollaan todella lähellä suuren luokan katastrofia. Ottakaa Nasiirin neuvot vaarin ja varautukaa tulevaan.
👽👽




2/4-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Todella mielenkiintoista luettavaa:

 

Siivoskelin pari tuntia valtavaa paperi/ym kasaa, joita on kertynyt muutama laatikko ,ainakin 35 vuoden aikana ja kaskas....
¤¤
Löysinpäs Ahti.J.Karivieren minulle lähettämät, vuonna 1997, hänen vuosien tutkinnan tulokset Egyptin pyrämidistä. Noita sivuja on noin 50 ja todella mahtavan mielenkiintoista luettavaa.
¤¤
Karivieren mukaan, sekä muutaman muunkin tutkijan, pyrämidi oli valtavan tehokas sähkö-mangeetti-imbullisiivinen puollustusasejärjestelmä, jonka "kantavuus" ulottui avaruuteen saakka ja se oli voittamaton.
¤¤
Kun pyrämiidit löydettiin, sinne murtauduttiin 1812 sieltä oli jo viety pois asejärjestelmän osat/muut laitteet ja Faaraot ottivat pyrämidin omaksi hautapaikakseen.
¤¤
Kuten useat valveutuneet lukijat-lukeneet tajuavat pyrämiidien rakentajat olivat "tuolta jostakin, kaukaa tähtien takaa" ja heidät tunnetaan ufo/humanoidi avaruuskansana.
¤¤
Pyrämidit ovat vähintään 11000 vuoden ikäisiä, kenties paljon enemmänkin.








1/4-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.


torstai 31. maaliskuuta 2022

Olkaa valppaana.

 Näin:

🥺🥺




31/3-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.



Kannattaa tarkkailla tuulen tulosuuntaa Ruotsista päin.Kun se on oikea........??!!...

 31/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Iltapäivää kansalaiset: Niinkun  lupailinkin katselevani  Suomen  karttaa, ns "sillä silmällä", joka tarkoittaa jos ja kun Olkiluodon  atomivoimala  kolmosessa  tapahtuisi  "vahinko"   ja mihin  suuntaan  saasteet  leviäsi. Mikäli     joku  (??)  juuri niin, haluaisi  mahdollisimman  suurta  vahinkoa  etupäässä  ns  elävälle kohteelle,  ainut  ja oikea  hetki olisi  tuulen suunnan  huomioon  ottaminen.  Kun  Ruotsin  päin   alkaa  kova, muutamia päiviä kestävä   tuulenpuhuri ja  jos  se  "vahingossa"  osuu  juuri  Suomen  karttaan  piirtämieni punaisten   viivojen  alueelle, niin  voi  voi. 

Silloin  on  99  % mahdollisuus.......että  Loviisan atomivoimalassa  tapahtuu se "vahinko" jonka  vaikutuspiiriin  joutuu  noin  2,5  miljoonaa  Suomalaista.  Tämä  "vahinko" on  valtavan  paljon  suurempi  26/4.1986  Zernobyllissä  tapahtunutta, koska  Olkiluodossa  on  etupäässä  melkein  sen  toiminnan ajan   tuotettu  vain ohjuksiin tarvittavaa  fissio-neutrooni-Dimetyylielohopeaa, jota  jälkimmäistä  tarvitaan   todella  pieniä  määriä  tappamaan  hitaasti  satojatuhansia  ihmisiä. Ilmeistä  on että  eräs  herra ja  sen  "kaverit"  venäjällä,  saattavat  testata  juuri  Dimetyylielohopeaa  , lisättynä  "tavalliseen" atomivoimaloiden  purkaushiukkaspäästöihin, Suomi  on  uuden  "äänettömän"  atomiaseen  ekakoekenttä. 

Kun  Loviisan Olkiluodossa     "sihahtaa"  , niin  kukaan  ei    pysty  todistamaan  tapahtunutta  tahalliseksi teoksi  ja kun  niin  käy  "eräät"  tulevat saamaan  valtavan suuren  vahingonkorvauksen, suurimman  tähän mennessä. Miljardiluokkaa.  Mitään emme  enää   voi, emmekä mahda. Tuleva  katastrofi  on  ennalta  määrätty.  Siihen  on vain  tyytyminen.

Ekku Mattila.

Jodi:

 

Menkää jo.......ja ostakaa.
👽👽
Maksaa noin 10 Euroa purkki.



31/3-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.

Hankkikaa Jodi tabletteja. Vastaisen varalle.

 31/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤

Kuten  kuvasta  näkee kävin  tunti  sitten  Kauhajoen nuottiapteekissa ostoksilla. Vielä  jodia kuulemma  riittää    ja jos  haluaa  enemmän niin  apteekki  kyllä   tilaa  asiakkaan  nimellä. Tälläinen  on  nyt  tämänpäivän  maailman /Suomenkin   tilanne, joten  kannattaa  varautua.  Meinaan   tänään ja ihan  piakkoinkin  katsella  Suomemme  kartasta, mihin  se Loviisan  Olkiluodon  atomivoimalan  "vahingossa"  purkautuneet  saasteen  leviää. Olkaa siis  "kanavalla". 

Ekku Mattila.

Uudistan blogini .....vuodelta 2016.

 

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Olkiluodon atomivoimalan tyhjä parakkikylä.....PUM.

13/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ensin ns aasinsilta...


1    Beetasoihtu rakennus.
2    3 keltaista taloa.
3    5  keltaista  rakennusta.
4     4 Rakennusta  betonimyllyn vieressä.
5    Parakkikylä.  Jokainen rakennus.
11   Siniset  sähkökaapit.
12   Terravattitien ympäristö.
13    Toimintakeskus.
14   Roskasäiliöt  T/keskuksen  lähellä.
15   Sininen lintu.Siinä oleva logo ja taulu.
16   Metallifirma, rakennustalo ja matkahuolto.
17  Postilaatikot.
18   Vihreäkattoinen talo +  ympäristö.
19   Savusauna +  3  puurakennusta  sen lähellä.
20  Rauno Mokkatalo= Raunola.
21   Ramirent varasto
22   TUTKAPYYHKÄISYMASTO +  SÄHKÖKAAPIT.
23   KR 53  mittauskoppi.
24  LASERMITTAUSJÄRJESTELMÄ +  YMPÄRISTÖ.

Yhteensä noin  80  rakennusta.... VENTTILINTIE...Parakkikylä.

Sitten syy ja  seuraus:

Räjähde , paine, sekä lämpö.  Tulosuunta  Savusauna/ Rauno Mokkala=  Raunolan kohdalta, tuhosuihkuna , laajuudeltaan   noin  1,5 km. Termobaarinen räjähdys  etenee  4 km  sekunnisssa, aikaansaa  kalliolle   2  metrisen  kuopan ja  kaataa  kaataa puita  vielä  3 km  päässä. Lasermittausjärjestelmä  , joka on metallinen  , sulaa   800  asteen  lämpötilassa, alla oleva kallio heikkenee  niin , että maan alta  purkautuu  metaanikaasua  , joka lisäksi aikaansaa  sysäysräjähdyksia 20 minuutin ajan.
Ihmisuhreja  3.

Lähtöasetelma:

1800  kilon TNT  räjähdevoima  ,  300 metriä Raunolan  talosta, Olkiluodon atomivoimalan ,  etelän suunnasta , pohjoista kohti.


31/3-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant..

Olkaa valmiina Suomalaiset. Nasiiri varoittaa.

 

"uuutiinii" iskee Suomen energiakohteeseen.
🥺🥺



Suojakupu ei kestä.
kyseessä on tahallinen "vahinko".
😡😡



31/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.



Pian Olkiluoto 3:sessa tapahtuu "vahinko".

 31/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤

Uutisten mukaan   pian Olkiluoto  3 :sen   tehoa  nostetaan   yli  30%  tiin.Tämä  taas ei ole  lainkaan hyvä  meitä Suomalaisia  ajatellen. Kuka  teistä muistaa, taikka on lukenut  ennustuksestani  noin  5-  6  vuoden  takaa ja jota  olen  toistanut  vuosittain  varoituksena, että  jossakin  vaiheessa  juuri Olkiluoto  kolmosessa  tapahtuu  "vahinko" . Atomivoimalahan on  99  %  venäläisten  hallinnassa/omistuksessa  ja  ei tarvitse olla  kovinkaan  nälli, niin ymmärtää  missä mennään.  Eräs  "mulhaaja"  joka  parhaillaankin  touhuaa  melkein  meidän naapurimaassamme, ja kun   huomaa  että on häviämässä  , tekee   vielä  viimeiseksi  kostotyökseen Suomalaisille, varsinkin  kun  olemme  menossa  Natoon,  suuren pamauksen......PUUUUUUUUUUUUUUUMMMSSSHHHHHH....

Pian on  aika jolloin  Loviisan  Olkiluodossa  tapahtuu  "vahinko".  Olkaa  siis  valppaana te jotka  asutte  sillä alueella ja  hankkikaa, jos  vielä saa  jodi pillereitä  varalle. Seuratkaa  myös  teeveen  sääennustuksia, sillä .....kun  tuulen suunta  alkaa  kääntymään  Ruotsista  meille Suomeen  päin, niin.....Puuuuuuuuuuuuuuuuuuussssshhhhh....sillä  kaikki  "pöly"  leviää     , sopivasti.....

Ekku Mattila.

tiistai 29. maaliskuuta 2022

Viiruuksesta ,Kaislamerhen ja sen kautta Miisukissimme jätöksiin.

 29/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoant.

¤¤¤¤

On  aikalailla  jännä asia: Ensimmäisen kerran  ihmiskunnan  historiassa, tarkoitan virus-muuta- vakavaa  tautia, on  erikoinen  tilanne.  Tämä   nykyinen "keisarilla  ei  ole  vaatteita"  virus,  iskee  ainoastaan  aikuisväestöön, ei  lapsiin  , noin alle  4  vuotiaisiin. He eivät tarvitse  vaippoja  naamalleen, vaan  heidän   vanhempansa ja muut  ympärillä    elävät  kyllä. On erikoinen   viruus. Sillä on  joku "mittari"  jonka  puitteissa    se  tarttuu  määrätyn  ikäisiin, eikä  ollenkaan  muihin. Eikö  jo  tämän    "epäkohdan"  huomioiminen  avaa  aikuisten  silmät  ja he   nakkaavat  naamoiltaan  vaippansa  roskiin.

Toisaalta..hei......:  Raamatussahan oli   samantyyppinen  "viruus" joka  iski  Epyyktiläästen , määrätyn ikäisiin lapsiin, mutta ei aikuisiin ihimisiin  ja siitäkös  Faaraot  säikähtivät  ja   päästivät Iisraelilaaseet   tallustamaan  luvattuun maahansa. Mitä ny  siihen aikaa  kului  40  vuatta , eikä heitin kenkänsäkään  yhtään kuluneet   sen marssin aikana  ja  jossakin  välissä  Mooses  pomo  halakaasi  kaislameren  kahtia, jotta  pääsivät  karkureittensa  kans  pakoon, mutta  Faaraaoitten  koko  armeija otti ja hukkui  kun meri  sulkeutuikin  tuosta noin vaan. 

Emmäny  just muuta. Meen putsaamaan  autotalli-köökin lattian. Meirän  Miisukissi   on sinne  pukannut  muutaman  paskapläjän...huh....Ei mirri  osaa yhtään  hyvä  tapoja.  On se niin  pöljä.

Ekku Mattila.


maanantai 28. maaliskuuta 2022

Kuvassa on ihmiskunnan tettelevaisuus-alistetun-örjatyövoiman koko kuva.

 

Ihmiskunnan tulevaisuus ?
On jo tapahtumassa.
🥺🥺




28/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.



Menneillään on jatkumo kollegtiivisestä ihmiskunnan tottelevaisuuskokeesta/ohjelmasta.

 28/3-2022.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.

Nasiiri.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Iltaa:

Kirjoitanpa  hiukan  kollegtiivisestä  "tottelevuuskokeesta(eista) .  

Maailmanlaajuinen  kieltolaki  1931.

Sitten    ns  kellojen siirtely  1981.   

 Suomen  E U -jäsenyys   1995.

Mukamuka-pandemia -  rokotukset-vaipat  naamoille 2020.

Tuo  viimeisin  on tehokkain   ja  näkyvin  osoitus  maailmanlaajuisesta  "tehkää  nyt mitä me  käskemme"   orja-tottelevaisuus-alamaisuus- nöyryys- kuolemanpelko- hysteria- kampanjasta, joka  parhaillaan  jyllää  koko  maapallolla, todella tehokkaasti, pirullisella    tavalla.  99%  ihmiskunnasta on  pian  aivopestyjä. Heistä on tehty  omaa  mieltä  vailla  olevia  tollorobotteja, silmät pelosta  suunniltaan  olevia  ihmispoloisia. Nykyajan  zompeja. Aivosokeita alistettuja  työläisalamaisia. Täysin vailla  minkäänlaista ihmisarvoa.  Homosapies on muuttunut  Hahasabienseksi.

Ekku  Mattila.



sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Kuvassa tapahtuu Temppelihymnin naahootuus.

 

Nony:
Tänään oli se hetki, jolloin lauloin 6000 vuotta vanhan Mesopotamialaisen ns temppelihymnin.Ammattilaulaja/sanoittaja Mervi sen nauhoitti ja, kuten kuvastakin näkee, meillä oli välillä hauskaakin.
Kun se tehdään ns CD:lle, sen pituus on rajattu korkeintaan 3 minuuttiin ja sen pituisia teimme noin 6-7 kappaletta ja niistä saadaan sitten rakennettua lopullinen temppelihymni.
Näjettekö?? mun pitkistä hiuksistani roikkuu joku punaaneen huivi....se kuuluu tärkeänä asiana temppelihymniin. Onneksi muistin irrottaa sen . Olis muutoon mennny lopullisesti Nasiiri/tietäjän maines...😊😊.
Nyt orotamma syrän pamppaillen ett millaaneen siitä "joijusta" on syntynyt ja jos se onnistuu oikein hyvin, niin niitä voisi vaikka alakaa mainostamhan, vaikka juutuupissa, ihan myyntiin saakka.
Jee.



27/3-2022.

Ekku Mattila.

nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.



sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Se on taas alkanut: "Kemikaalivanat" taivaalla .

 

Jaahas:
Noin 2 viikkoa sitten aloitettiin näköjään taas kemikaliomyrkkyvanojen uudelleen levittäminen ihmisten niskaan.On hienosti laskettu että kun puutiniin piru tappaa puolta Ukraanialaisten kansaa ja muu maailma ei huomaa mitään taivaalla tapahtuvaa.
¤¤ Muutenkin, muistatteko miten varoitin jo 3 vuotta sitten, kun silloin alkoi taivaalla näkymään myrkkyvanoja, että se oli vain selainen koe-erä ja kun tilastot (Ripit) on laskettu, niin sitten lisätään voimakkaampaa "vanaa".
¤¤
Nyt alkaa sitten tapahtua. Ei hyvä.
¤¤¤¤
Kävin "unessa" matkoilla tuolla Suomemme Oulun nurkilla, lentokentällä, etupäässä ja huomasin jännän asian:
Utsjoella on nähty huomaamattoman näköisiä (Nato) rekkoja-Inariin-Kemiin-lentokoneilla Kokkolaan-Pori-josta laivoilla Tallinna-sitten maayhteys Riikaan-Puolaan ja kohdepaikka- Lviv.. Juuri tämän takia on Lviv ollut ryssien maalina .
¤¤¤
Ettei vaan olekin "tavaraa" , etupäässä "olkaohjuksia" tuhatmäärin menossa Ukrainaan avuksi.? Tämä on todella hyvä asia.
¤¤ ennyt muuta.




20/3-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.

Son Sunnuntai juuri nyt.Viikko sitten oli kans. Ja sama viikonkin päästä. On se niin jännä asia ettääh.

 20/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Päivää:  

Kävin   tänään  aamulla  noin 09,00  Kaahaajojen keskuksessa  ostamasssa   ruusuja  rouvalleni, sillä tänään   hänellä  on synttärit......"25"  vee. Takaisin tullessa ja samasta  asiasta  juteltiin  kukkakaupan omistaja, Ojalan kanssa, oli  kylänraitti  todella hiljainen. Ikäänkuin  kaikki  olisi  menneet  jonnekin  muualle  asumaan , siis  omaan  yksinäiseen  itseensä. Syykin löytyy  ja s e on:

Influenssa("panremia") ,   hirvittävät  polttoaineiden  hinnat, sekä  ryssän murhatouhut  Ukrainassa. kaikki  pelkää   nykyisin,  kaikki.  Tuntuu  ikäänkuin koko  ihmiskunta  vetää  syvään henkeään, pidättelee  sen  ulospurkautumista ja sitten,  kun on pakko  hengittää taas uutta  puhdasta  ilmaa. Mitä  nyt  voivat  naamoillaan olevien  vaippojensa  takia.

Polttoaineiden  hinnasta:  Olkoon mitä on. Niin  kauan kun  sitä voi ostaa  rahalla, niin  olkoon ja maksakoon mitä maksaa. Vasta  sitten  lopetan autolla  ajelun jos ja kun  pitää  liittyä, bensaa  saadakseen,  kommunistiseen  puolueeseen.  Sitten  kävelen, ajelen  pyörällä ja  talvella  hiihtelen suksilla.   Auton  panen  pellolle  pääsiäisvalakiaan.  

Emmänyt  tämän  kummempaa .  Illalla  voin  taas kirjoittaa  jotakin, taikka sitten en. Tiäsvaikka  se tappaja  puutiinii  ampua  präiskäyttää  meirän niskaan  aaatoomiiipommin.  Sitten en  enää  kirioota  koskaan  mitään.  Ettekään tekään luje  mun  blogiani.

Ekku Mattila.

perjantai 18. maaliskuuta 2022

PUM !!!!!!!!!!.

 

Nonyh:
Noin vuonna 1996-7 luonani kävi Tampereelta toimittaja Jukka Terästö ja teki videopätkän keksimästäni vety/vesi tykistäni, ammuin sillä ja kuvat kertovat mitä tapahtui.
¤¤
Yritin jopa saada tykkiini maailmanlaajuisen patentinkin, muttei onnistunut. On kuulemma liikaa ns "tavallisen mustaruutitykin" näköinen. Vaikka koetin selittää että se ei toimi ruudilla, vaan ainoastaan vettä sekä karpiittiä hyväksikäyttäen.
¤¤
Terveisii Tamporeelle.😊😊
👽👽





Ei kovin hyviä kuvia, koska otin ns stillkuvia siitä videosta, jonka Jukka Terästö teki. En onnistunut koko videota jakamaan tänne.
¤¤¤
18/3-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.


RÄTS.....!!!!!!!........kilikali....

 

Taas Wanahaa aigaa pukkaa:
Nimittäin: Olin STV-vartijana Helsingissä 1966-69 ja firman ns "pääkallopaikka" oli Hakaniemen ympyrätalon lisäksi kuvassa oleva Palace hoteli.
Hotellin alakerrassa meille annettiin kahden viikon välein , suoraan käteen, rapiseva tilipussi...jee.
¤¤
Noh....itse tarinaan: Ollessani yövuorossa syksyllä, tarkistamassa kahden yläkerran toimistotiloja kuulin juoksuaskeleita yläkerroksesta ja kovan räiskäyksen sekä askeleiden töminää.......mennessäni paikalle siellä oli jo hotellin vahtimestari, että maassa makaava verinen henkilö.
¤¤
Mitä ilmeisemmin kysessä oli varas joka kuullessaan jonkun lähestyvän (vahtimestarin) oli kovaa vauhta rynnännyt käytävän toiseen päähän pakoon , eikä havainnut käytävän keskellä olevaa lasiovi/seinää ja juoksi siitä läpi.
¤¤
Räts.
Hengissä hän selvisi mutta kuulemma niitä lasinpalasten aiheuttamia haavoja piti paikkailla ihan tosissaan sairaalassa..........
👽👽


18/3-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.

Mihin on kadoneeet vanhat ontujat?

 18/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤

Terveisiä  Cittarin  parkkipaikalta. Niinkuin olen monesti jo  sanonut, aina kun rouvani käy kaupoissa, kuten   Cittarissa, olen itse  autossani  parkkipaikalla  ja  kuinkas muuten, seuraan ihmisiä  sekä niiden touhuja. Ennenkaikkea  heidän kävelyään:

Noin  2  viikkoa sitten havannoin  seuraavan  asian: Ontuvia ei enää  näy  hetikään niin  paljon, kun  viimeisen  2 kuukauden aikana. Tämän  2  viikon  kuluessa on  ontuvat, ainakin  pahasti  konkkaavat   täysin kadonneet ja niiden  sijalla  on nyt  nuorempia kauppaan menijöitä, noin  20-30 ikäisiä. Nämäkään eivät  paljon  onnu. 

Siis:  Kysymys ?  luuraa  ne  vanhat  ontujat? Vastaus: He ovat joko  sairaaloiden  vuodeosastoilla  makaamassa , jossa  odottavat  "rippiään", joka  johtuu  siitä ja yksinnomaan "giisistään", taikka  ovat jo  menneeet  manan majoille. Niinkun  valveutuneet /lukijat  ihmiset   ovat  huomanneet:  lehdet, taikka niissä olevat  kuolinilmoitukset  ovat  täynnä, noin  80 % vanhoja  ihmisiä,  etupäässää  #gögöönään" mennehtyneitä.  Olen  koko ikäni seurannut lehtien  kuolinilmoituksia , enkä koskaan  tätä  ennen, noin    1-2  vuotta, aikana  yhtä paljon  kuolleita/ilmoituksia   näkynyt. 

On  hirvittävää edes  kuvitella, taikka  yrittää edes laskea  suurinpiirtein,  niiden (turhaan)  menehtyneiden  määrää,  koko  maapalloa ajatellen  ja 80 %   menehtyneet  yksinomaan  "giigitykseen/görönaan". Yhteissumma  taitaa olla  jo noin  1  miljardi. jossei eneekin.  ...mutta   toinen  miljardi  on tulossa, para-aikaa,  vääjäämättä.  Kun ja jos   tähän samaan  pirulliseen  ,  sota ilman  ammuksia,  tulee  puutiiniin aloittama  ja  aikaansaama  , pian  koko Eurooppaa  käsittävä  kolmas  maailmansota, niin  voihan poijaat  että  sarvipää iloitsee  aikaansaannostaan. 

Olen, koska  "ammattini" on  nasiiri/tietäjä, jo  pian  14  vuotta  varoittanut, melkein  kuukausittain, ettei   tämän nykymaailman meno  enää voi  pitkään  jatkua. Niin pahasti  vikatielle on ihmiskunta  mennyt  viimeisen  70 vuotta, sodoman/Comoran  poluille, että ainut  lääke  siitä eroon  pääsemiseksi on  suuren Luojan antama  todellinen  tukkapöllö.  Nyt   maailma  on jo   tukkapöllön kohteena ja jos  se ei  auta on edessä  totaalinen  tuho ja loppu.  Das  Ende.

Ekku Mattila.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Tapio Äyräväinen. Mene valoa kohti. Siellä on taivas.

 16/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Tänään aamulla  sain todella  surullisia  uutisia, koskien  PS;sten   Salon kansanedustaja  Tapio  Äyräväistä. Hän  oli  ollut  koko ajan myöskin toimittaja/lehtimies, kymmeniä vuosia  ja  siinä ominaisuudessa  opinkin   Tapion  tuntemaan, vuonna 1982. Kerroin   hänelle puhelimessa ,  1982,  missä  hänen kadonnut  isänsä  on, "purossa, kuolleena, niin että  vain saappaat  näkyy rannalla ja lähellä  asuntoaan" ja  niinhän se oli.

Tapasin Tapion   viimevuoden  loppukesällä Isojoen markkinoilla ja  samalla kertaa  kävimme (taas)  Kyllikki Saaren  suohaudalla. Sovimme  myöskin  että  teemme  Kyllikki Saaresta, taikka hänen  viimeistä  päivästä  elokuvan, niin  että   kerron  Nasiirin/tietäjän  ominaisuudessa  miten  kaikki  kävi.....  hänen   viimeisistä  hetkistään maan  päällä  12  tunnin aikana,  17/5-1953  saakka.

Tapio  sanoi  aloittavansa  keräämään  rahoitusta  elokuvaan. 

¤¤

Viimeisessä tapaamisessamme   Tapio oli  todella  sairaan  oloinen/näköinen/voimaton. Hän sanoi ettei  voi  hyvin  ja  "saa nähdä  onko  hänellä  lopun  ajat  edessä"...kertoi   ottaneensa  myös  sen  "eka-giigityksen"  ja  varoitin  uusia   ottamasta.  Nyt  näyttääkin  vahvasti sille, että  Tapio  otti kaksi  muutakin  ja.........!!??

Olit  minulle  tosi ystävä  Tapio. Tunsin  sinut  41  vuotta. Mutta   elämä  pakkaa olemaan  tälläistä.Parhaat  menevät ensin.  Toivon sinulle  hyvää  ja levollista  taivasmatkaa. Mene  Tapio  Äyräväinen valoa  kohti.Siellä on  taivas.

Ekku Mattila.



tiistai 15. maaliskuuta 2022

Näin kirjoitin kohta 4 vuotta sitten......kyllä Nasiiri tietää.


 


perjantai 30. marraskuuta 2018

Sota tulee kauhun lailla,repien se meitä raapii, riistää hengen ruumistamme.

1/12-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Maailma on kohta   ns lirissa ja pahasti.
¤¤
Herrat  fuskaa  hymysuin, kieroilevat  häpeemättömästi, naureskelevat  tavalliselle  kansalle  ja   tekevät kaikkensa  että maa  menee  sekaisin. Lakeja  he  eivät enää kunnioita, rohmuavat  satojatuhansia  itselleen , lihovat sekä  laiskistuvat. Virkamiehet  tuntuvat olevan samassa  juonessa, armeija, että poliisit, päättäjät  sekä eduskunnat. Eri maiden  ylimmät  herrat ja  rouvat  kuninkaista,pressoihin ovat muuttuneet  aivan  erilaisiksi  ihmisiksi. Näyttää   siltä  kuin jonkinlainen  hulluus/paranoidi/täydellinen sekopäisyys  ovat  heidät  vallannut. Järki on heistä kadonnut, kummallinen näkymätön  pöhköysvaiva on  saanut   yliotteen , näkymätön  piru  ottanut  omansa.
Vallalla  on menossa  uusi henkinen sota/vallankumous. Maapallon  ihmismielten   sisäinen  valtaus.Väärä  pahuus/uskonto on  sotajalalla  juuri nyt.
Tämä kaikki  on  sotaharjoitusta  tuleviin  sotiin ja melskeisiin. Kolmas  maailmansota on jo alkanut.Koko Eurooppa  vallataan, pikkuhiljaa ja  tarkoituksena  on  tuhota  Kristillinen  usko sekä elämänkatsomus  vääjäämättä  sekä  täydellisesti. Pian  voidaan irtileikatuista    ihmispäistä kasata  valtavia lihavuoria.  Pyramiidien tapaan.
"Pian  on hengen ottajia,
vetäjiä liipaisimen,
viiltäjiä   kuolonmiekan".

Ekku Mattila.