22/9-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Kävin eilen syntymäpitäjässäni Alahärmässä , kävelin kotirantaan ja kuinkas ollakaan....Wanhoja aikoja alkoi pukata:
Alahärmän kodistani on joen rantaan noin 160 metriä. Pellot olivat oikein hyviä perunan viljelyyn...Nikua enimmäkseen, sekä vaalenpunaista muikulaa ja jossen ihan väärin muista, niin se oli Rosamundaa.
Voi että siitä sai todella hyvää perunamuusia ja kun lautaselle lisäsi pari suikaletta sianihrasiivua, sipulia ja ruisleippää voin kanssa , niin avot.
Meillä oli kerralla noin 4 hehtaaria perunaa viljelyksessä. Kun syksyn sato oli otettu talteen traktorilla vedettävällä heittokoneella, niin jäljelle jäi ojanpyöntäneet. Niiksi sanottiin ojien reunaan jääneitä peltosuikaleita, joihin kyntöaura ei yltänyt ja siksi oli otettava kuokka kauniiseen käteen.
Kuokka....uuh.
160 metriä kertaa 160 metriä ja vielä toiset 160 metriä kertaa 160 metriä. Huuh...Maan ollessa jo melkein kuurassa aamuvarhaisella, niin minäpoika tuvan vanhimpana "kollimiähenä" tuumaan tartuin. Kinthat käthen ja menoksi....tumps....tumps...tumps...tumps...tumps...siitä se alkoi pikkuhiljaa pientareet kääntymään ja muutaman tunnin päästä olin joen rannalla jo. Jälkeenpäin tuli siitä työstä mieleeni "alussa oli suo kuokka ja Jussi"....
Suunnilleen viikon verran sitä työtä tein ja niin tuli homma hoidettua. Urakka oli valmis. Aloitin heti alkuviikosta ,maanantaina, kun isäni lähti polkupyörällä toihin Vöyrille ja lopetin Lauantai-illalla, kun isä tuli töistä pois. Siihen Wanhaan aikaan työpaikalla oltiin koko viikko ja sitä sanottiin viikkotyöksi.
Kun isäni näki pyöntäreet kuokituiksi hän ihmetteli suureen ääneen.."no jopa jopa...oliko Ikolan Pekka ne kuokkimassa ?......Molin siihen aikaan ( 1958 )noin 12 vuatta vanaha. Pekka oli jo melekeen aikuuneen....17 ikääneen.
Juu.
Ekku Mattila.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Kävin eilen syntymäpitäjässäni Alahärmässä , kävelin kotirantaan ja kuinkas ollakaan....Wanhoja aikoja alkoi pukata:
Alahärmän kodistani on joen rantaan noin 160 metriä. Pellot olivat oikein hyviä perunan viljelyyn...Nikua enimmäkseen, sekä vaalenpunaista muikulaa ja jossen ihan väärin muista, niin se oli Rosamundaa.
Voi että siitä sai todella hyvää perunamuusia ja kun lautaselle lisäsi pari suikaletta sianihrasiivua, sipulia ja ruisleippää voin kanssa , niin avot.
Meillä oli kerralla noin 4 hehtaaria perunaa viljelyksessä. Kun syksyn sato oli otettu talteen traktorilla vedettävällä heittokoneella, niin jäljelle jäi ojanpyöntäneet. Niiksi sanottiin ojien reunaan jääneitä peltosuikaleita, joihin kyntöaura ei yltänyt ja siksi oli otettava kuokka kauniiseen käteen.
Kuokka....uuh.
160 metriä kertaa 160 metriä ja vielä toiset 160 metriä kertaa 160 metriä. Huuh...Maan ollessa jo melkein kuurassa aamuvarhaisella, niin minäpoika tuvan vanhimpana "kollimiähenä" tuumaan tartuin. Kinthat käthen ja menoksi....tumps....tumps...tumps...tumps...tumps...siitä se alkoi pikkuhiljaa pientareet kääntymään ja muutaman tunnin päästä olin joen rannalla jo. Jälkeenpäin tuli siitä työstä mieleeni "alussa oli suo kuokka ja Jussi"....
Suunnilleen viikon verran sitä työtä tein ja niin tuli homma hoidettua. Urakka oli valmis. Aloitin heti alkuviikosta ,maanantaina, kun isäni lähti polkupyörällä toihin Vöyrille ja lopetin Lauantai-illalla, kun isä tuli töistä pois. Siihen Wanhaan aikaan työpaikalla oltiin koko viikko ja sitä sanottiin viikkotyöksi.
Kun isäni näki pyöntäreet kuokituiksi hän ihmetteli suureen ääneen.."no jopa jopa...oliko Ikolan Pekka ne kuokkimassa ?......Molin siihen aikaan ( 1958 )noin 12 vuatta vanaha. Pekka oli jo melekeen aikuuneen....17 ikääneen.
Juu.
Ekku Mattila.
