tiistai 27. tammikuuta 2015

Separaattorista separatisteihin...

27/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


EnnenWanhaan erotettiin maidosta separaattorilla kermaa , sekä voita.
Ruotsiksi Separaattori   tarkoittaa  irrottamista  taikka ottamista.
Kun Ukrainassa jyllää murhaaja separatistit  , niin eikös heitä voi sanoa separaattoreiksi...?
Hehän ottaa sekä irrottaa hengen.
Heh.
Surrur....



27/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


maanantai 26. tammikuuta 2015

Enkeli pelasti Marja-Liisan...

26/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Oli lämmin kesä , noin vuonna  1956 ja olimme ns Autionsaaren kohdalla aikaa viettämässä.
Lapuanjoessa.
Saari oli kodistani  vastavirtaan  suunnilleen  3 kilometrin päässä ja siinä oli hyvä  uimapaikka.
Saaren sekä rannan väliin jäi noin  15 metrinen  uoma ja  jos  oli varuillaan , niin jalat ulettuivat pohjaan melko pitkälläkin.  Saaren toiseen päähän ,alajuoksulle,syntyi  voimakas virta  ,koska  joki siitä kohtaan leveni ja  samalla joki syveni nopeasti.
Minä ongin veneessä ,joka oli ketjuilla kiinnitetty rannassa olevaan paaluun. Kumpikin sisareni , sekä naapurin Riitta olivat uimassa...kunnes...................
Marja-liisa , vanhin meidän pesueesta oli uimassa ja joutunut pulaan. Vesi vei häntä ohitse saaren  eikä hän pystynyt uimaan rantaan turvaan. Muistan miten hän huusi ja me samoin.Ainakin kaksi kertaa  Marja-liisa häipyi veden alle ja  luulimme että hukkuminen on nyt tosiasia.
Yritin avata veneen lukkoa, mutta en onnistunut. Äkkiä näimme miten rannalta hyppäsi joku suoraan veteen , sekä uivan  kohden Marja-liisaa, joka oli jo kadonnut veden alle. Pelastajan onnistui sukeltamalla saada  sisaremme ylös ,sekä uittaa  hänet rantaan. Muistan miten veltto Marja-Liisa oli ,sekä miten hänen suustaan tulvi vettä. Meni aika pitkän aikaa ,ennenkuin  sisaremme tuli ns tolkkuihinsa ja riensimme nopeasti kotiimme.
Nyt tulee kumma juttu....
Vanhempamme yrittivät myöhemmin  tiedustella kuka hengenpelastaja  oli, mutta kukaan ei häntä tuntenut. Keskelän veljekset sanoivat että tyttö oli noin  16-18 vuotias  ja kuulemma Helsingistä...Hän oli tullut auttamaan  heinänteossa   ja oli täysin tuntematon heillekin.
Siis...:
Kuka pelastaja oli?..Enkeli ?
Mistä hän tuli?
Minne hän meni?
Outoa, vai mitä?

26/1.2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kuusivuotias hengenpelastaja....1952...

26/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Hiihtelin aamusella  ns Harjankylän sillat , jossa joenjäätä oli suunnilleen  5 kilometriä ja kuinkas ollakaan...taas muistin Wanhan ajan  tapahtuman.
Olin siihen aikaan noin 6 vuotias ja veljeni Paavo 4. Koska oli kevät huhtikuun nurkilla ja koska asuimme lapuanjoen rannan  lähettyvillä , niin   olimme laskettelemassa joenpenkkaa alas. Rinne oli melko jyrkkä , noin  viitisen metriä korkea ja siitä sai hyvän vauhdin. Istuimme paksun paffinpalan päällä, kumpikin omalla ja eikun alas vaan ja vauhdilla......viuuuh...
Ja hauskaa oli.
Paavo meni edellä ja minä perässä.....ja kun pääsin joen jäälle , niin veljeni oli hävinnyt. Huutelin häntä hetken aikaa ja  sain vastauksena hätäisen huudon...aivankuin jään alta.....ja niinpä asia olikin.
Talven aikana oli  joen vesi sillai vähentynyt ja sen tuloksen jääkansi  oli laskeutunut noin puolimetriä alemmaksi...ainakin joen kummallakin   rannalla.Kun pakkaset alkoivat taas , niin joki teki uuden jäänpinnan ja lumi siihen päälle. Rannalla jäi tavallaan ammottava puolimetrinen aukko , jossa vesi virtasi.Vuolaana.
Paavo siihen laski suoraan ,että humahti.
Muistan miten hätäisenä riensin huudon suuntaan ja  näin veljeni olevan kahden jään välissä,  hitaasti liukuen alaspäin , kohden virtaavaa vettä. Matkaa hänen oli noin 2 metriä.
Yritin  saada otetta Paavosta ,mutta en ulettunut ja sen takia kurouttauduin häntä kohden, vasemmalla kädellä jäänreunasta kiinnipitäen.Aivan viimetipassa sainkin hänen tukastaan otteen ja  onnistuinkin vetämään veljeni  rannalle. Pipo  jäi railoon.
Pakkasta oli  senverran ,että veljeni läpimärät vaatteet jäätyivät pökkelöiksi ja minä juosta kipitin kotiini sekä kovaa huudin..."Paavo putosi jokeen"....Noh...Äitini siitä melkein pyörtyi , siskoni samoin ja kovaa haipakkaa   jokea kohden.Pellolla noin 50 metrin päässä seisoi vaatteistaan jäätynyt veljeni ja hänet siskommme kantoivat tupaan sulamaan.
Se oli todella tipalla.....
Oli.

26/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tana....!!...

25/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Äsken muistin  hetken maanpuollustus korkeakoulun juhlasta.......
Noin 2 viikkoa sitten se oli.
Ja siellä oli puhujana rasvahiuksinen pienehkö mies.......joka on ...sivari.......
Ei siinä ole mitään pahaa , vaikkei olekaan itse armeijjaa käynyt.....mutta...että niinkin korkeassa asemassa Suomen puollustusvoimia...on sivari.....ja melkein ruattalaanen..
Jo sukunimeltäänkin..
Ja tätä kuunteli naamat peruslukemilla Suomalaiset Kenraalit........
Voihan saata........na...
Tana.


25/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Karvia ja Kai Salomaa............

25/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ajelin eilen iltasella Karvialla , samassa pitäjässä ,jossa Kai Salomaa katosi noin 11 vuotta sitten.
Tunnen  paikkakunnalta useita tuttuja ja puolituttujakin , mutta juuri Salomaan  tapauksesta  ei kukaan oikeastaan halua jutella.
Melkein jokaista  Karvialaista  miespuolista henkilöä on asian tiimoilta kuulusteltu , muutaman kototalon ympäristöstä on tehty ruumiskoiran avulla etsintöjä , mutta asia ei selviä.Ei.
 Sitä olen aikalailla ihmetellyt.
Vaasan KRP.....onkin kovan paikan edessä. Jos ns  vihjeitä ei   ole tullut, eikä niitä saada mistään , se tarkoittaa vain kahta  asiaa.
Että  surmaaja on  tehnyt tekonsa yksin , eikä siitä  kukaan muu tiedä.
Taikka  hänellä on niin kova rikollistausta ja vaikka useat saattavatkin  olla  murhaajasta  tietoisia , mutta eivät uskalla siitä kenellekään hiiskua sanaakaan.
Kirjoitin Kai Salomaan katoamisesta noin vuosi sitten blogissani. Kerroin silloin että saatan tietää hänen   viimeiset hetkensä ,  sekä sen ,että mihin Kai on haudattu. Kirjoitukseni poiki noin 2400  lukukertaa yhden päivän aikana  ja se on aika paljon.
On.
Sanoin silloin että kun lumet sulaa ja jos siihen mennessä Salomaata ei ole löydetty, niin menen itse  jäänteet esille tuomaan. Samassa yhteydessä , taikka sitä ennen kävin laittamassa  kyseiselle metsätielle 2 riistakameraa .Toisen näkyviin ,  mutta toinen piiloon. Meni pari päivää kun se esillä oleva oli kadonnut.....
Hävisi.
Harmittava takaisku tuli kuitenkin sen piilossa olevan kohtaloksi, sillä  sen  kiinnitys petti  ja kamera ei kuvannut enää mitään....ilmeisesti tuulenpuuska irrotti sen ja  viimeinen  kuva tuli vain sammaleesta..
JOs se olisi  toiminut , niin siihen olisi taltioitunut kuka sen näkyvillä olevan kameran irrotti ja otti mukaansa.
Ehkäpä  ......Kai Salomaan tappaja.....taikka sitten joku muu.
Ehkäpä , taikka sitten ei.
Otin yhteyttä myöskin niin viranomaisiin   ja  asianajajiin asian tiimoilta. Selville tuli......:::Jos minä itse löydän Salomaan jäänteet ja tuon ne poliiseille, voin saada syytteen. Sillä...."kukaan muu, kun syyllinen ei voi tietää missä Salomaan ruumis sijaitsee"..minulle sanottiin....
Kuulemma selvänäkijöitä ei ole olemassakaan.Ei ainakaan niin hyvää joka löytäisi kadonneen (neet) ruumiin.
Asiaa ei kuulemma auta , vaikka  vihjeitteni ansiosta on löytynyt lukemattomia kadonneita henkilöitä. Yksi sellainen oli se Järvenpään tapaus .Silloin 1984  kerroin missä kadonnut on.Että hänet on murhattu ja hän makaa jossakin putkessa. Mainitsin  vielä että syyllinen on Nalle niminen henkilö ja kun ruumis löytyi ,  niin syylliseksi paljastui Karhu niminen mies jonka kutsumanimi oli......nalle. Ruumis oli betonisessa kaivossa.Siis putkessa.
Minulla on koossa noin  4500 sivua , niin  aikamatkaajan ammatistani (selvänäkijän) , kuin siihen liittyvistä ennustuksista. Tarkoituksena on niistä koota kirja ,sekä  myöskin jonkinlainen omaelämäkirjakin. Kaksi kirjaa minulla on jo valmiina, jotka odottavat enää kustantajaa. Aloitin lenkki/päiväkirjan pitämisen noin vuonna 1973  keväällä  ja valmista  tekstiä on tullut  9 paksua vihkoa. Joka päivä muutaman sanan ja siitähän sitä kertyy.
Itse ennustuksia on jo  tullut melkein 6500..runokertaa..enimmäkseen...pitkälle tulevaisuuteen...Enää en niitä laita suoraan  blogiini, sillä niitä  "lainattu"  alan piireissä....juu.
Ainiin.....kun lumet sulaa.....niin taidanpa mennä maastoon lenkkeilemään...Karvian suuntaan...tykkään suunnistaa kartan mukaan....ja kukapas sitä tietää mitä tulee vastaan.....vaikka karhu...ehkä susi...kettukin...
jäniksiä.....taikka...????......
Juu.

25/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Toistan : "kukaan ei ole profeetta omalla maallaan"
 Ei kukaan.






lauantai 24. tammikuuta 2015

Möttösen susista....Isoonkyrööön..

24/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kokkolasta takaisin  tullessani koukkasin Oksakoskella , joka on lähellä Perhoa ja tämä taas aika lähellä Möttöstä....meinaan Perhon lähellä....juu.
Yksi vuosi..en nyt millään muista (heh )....erään talon pihapiirin lähettyvillä liikuskeli susipari.....ja ensin katosi kissit, sitten koirat ja silleen. Vaikka talon isäntä valitti muutaman kerran  kuntaan ,että pitäisi saada suden kaatolupa ....ei se mitään auttanut.
Kouluauto tuli talon tien päähän , noin  500 metrin päähän ja siitä 2  koululasta otettiin kyytiin......kunnes......
.......yhtenä aamuna lapsia seurasi tien reunalla, metsässä  susi ja selvästi sillä oli aikomuksena saada hyvä aamupala lapsista...taikka ainakin toisesta heistä.
Kun isäntä siitä kuuli.....mettä raikui...#"!!"#¤"!!¤#"!"!"!??#"&%%%¤¤¤#"!"!...k-sanoista...keles vielä kaupan päälle....
Ja.....lähti mettälle..niinku...sillai....tietyssä mielessä...haki tutusta sikalasta possuvainaan ja se mettän reunaan..sillai.haisemaan....Sen ajan kouluauto haki lapset suoraan pihapiiristä..varmuuden vuoksi...Juu.
Kuulemma kolmantena  yönä joku saattoi kuulla alueelta kovan  308: sin paukahduksen....ja toisenkin...
Pumm..pum...
Eikä enää susparia ennee näkynynnä....kuuleman mukaan.
Siis  mitä opimme tästä..niinku??  Ainakin sen, että jokaikinen  perheen pää olisi tehnyt samalla tavalla....suojellut lapsiaan  ...takuulla.
Ahaa....Jalasjärvellä..asuessamme....1986 meitin  karhukoira alkoi pitämään jumalatonta haukku/kiljuntaa ja melkein osoitteli tassullaan jokirantaa kohden.....kun hain kiikarin...niin siellähän susi mennä jolkotteli juonen näköisenä....ja soitin tutulle mettämiehelle, joka asui suden menosuuntaan nähden noin kilometrin päässä.
Noin  viiden minuutin päästä sieltä suunnasta kuului.......Pum!...
Vuonna 1864 melkein samalta alueelta susi nappasi 4 vuotiaan lapsen . Äiti oli laittamassa savusaunaa lämpiämään  ja lapsi piti palavaa pärettä kädessään  , kun kuului rapinaa sekä humahdus. Äitin rientäessä pihalle hän näki miten palava päre erkani hyppelehtien metsänreunaa kohden. Lapsi piti  edelleenkin valontuojasta kiinni.......ja etsijät löysivät  lapsen puoleksi syödyn ruumiin  kilometrin päästä talosta.
Tiedä vaikka se.....Jalasjärven susi olisi ollut kaukaasta sukua...sille lapsen tappaneelle surelle...? köh..
Juu.
Nyt menen Isokyröölääseen kauppaan...taikka  en mene....kuka tietää..
Jup.

24/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



perjantai 23. tammikuuta 2015

Kasitie..ennen Kokkolaa...ja vuoden poliisi.

23/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Muutama päivä sitten  suunnittelin ,että jospa  22/1 ajelen illalla Kokkolaa kohden , niin ,että ensin pysähdyn Pietarsaaressa,  Pännäisen aseman paikkeilla ja sitten  Holmannissa, joka on lähellä Kruunupyyta ja sitten huristelen  edelleen kasitietä eteenpäin....ja muistelen yhtä onnettomuuspaikkaa  noin 43 kilometriä ennen Kokkolaa..
Ja niinhän sitten teinkin.....tielle vaan.....
Jossa tapahtui noin  18 vuotta sitten ..keskellä päivää  seuraavaa:
Tummahkojen kuljettama henkilöauto suistui liiallisen ajonopeuden vuoksi kasitien vasemmalle puolen ,seurauksella, että   auto lensi noin 15 metriä , osui isohkoon kiveen , sekä  syttyen tuleen. Autossa oli 4 matkustajaa joista 3  loukkantuivat pahasti , mutta  yksi heistä  kuoli palavaan autoon.
Minä olin silloin menossa Kokkolaan , kun jouduin  poliisien asettamaan tiesulkuun  palavan auton vuoksi. Näin omin silmin ilmiliekeissä roihuavan ajoneuvon ,sekä useiden palomiesten yrittävävän sammuttaa onnettomuusautoa.
Hetken kuluttua huomasin erään tutun....entisen poliisin... sammuttajien joukossa. Tämä  riensi omasta autostaan hakemaan  vaahtosammuttajaa ja sillä suihkuttamalla  koetti  pelastaa  onnettomuusautossa olevaa uhria.
Uhri oli jäänyt keskivartalostaan jumiin , eikä päässyt irti.
Vielä noin 9 vuotta sitten onnettomuuspaikalla oli kynttilöitä, mutta senjälkeen ei enää.
Tälläistä....
Ja terveisiä Isoonkyröön....vuoden 1971  poliisille....

23/1-2015.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.