torstai 9. maaliskuuta 2017

Ajan/kuoleman arvoitus.........ajantappoase.

9/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Albert Einstein , joka oli mukana  kehittämässä atomipommia ja keksi suhteellisuusteorian  sekä satoja  muita  oivalluksia  oli  erittäin kiinnostunut  ajan, sekä kuoleman  mysteereistä.
Hän oletti että  täytyy olla olemassa vielä löytymättömiä  atomihiukkasia , salaisia protoneita, haamuneutroneja, elektronien kaksoisveljistä, elektronipilven ja ytimen sisällä olevasta  salaisesta  Z hiukkasista. Eistein  tiesi/oletti , että atomi on 99  %  tyhjää täynnä ja  oletti tyhjyydessä  lymyilevän  kaikkein  pienimmän  "pisteen", joka löydettiin vasta noin   1979. Se on Kvarkki.
¤¤¤
Välillä  puhun minä...
Olen   noin 5  vuotta sitten kirjoittanut blogiini, että  aika ei voi syntyä tyhjästä noin vain, vaan se täytyy  olla ja syntyä koko ajan ja paras  "piilopaikka" ajalle on Kvarkin sisällä. Siellä täytyy  olla edelleenkin Kvarkin  pikkuveljiä/siskoja, niin pieniä ettemme koskaan tule niitä  näkemään, taikka  havaitsemaan. Siellä on pakko olla  ajantekoZkvarkki, käsittämättömän pieni, mutta niin vahva ettei se hajoa edes ydinräjähdyksissäkään ja joka  synnyttää  aikaa jatkuvalla syötöllä, niin pitkään  kun   maailmakaikkeus  on olemassa. Onhan selvää ettei aika ollut valmiina  ajan alussa. Oli ,taikka  syntyi  yksi ainoa Zkvarkki, joka  alkoi tuottaa   "aikakvarkkeja  tyhjään maailmakaikkeuteen ensin pikkuhiljaa  miljooneissa  vuosissa. Sitten kiihtyvällä   valtavalla  vauhdilla   ryöpsäyttäin  aikakvarkkeja  joka paikkaan ja  täyttäessä  avaruuksien tyhjyyden  alkoi  syntyä muitakin  atomiainesosia.  Muodostui  atomi ja sen ansiosta kaikki muu, jonka nyt tunnemme.
¤¤¤¤
Viimeiset  30 vuotta elämästään Eistein  tutki    ajan/kuoleman  salaisuutta. Vuotta ennen kuolemaansa hän sai selville  ajan, sekä kuoleman salaisuuden. Kertoi  ajan/kuoleman  mysteerin olevan  todella yksinkertainen , niin yksinkertainen , että ihmetteli ettei sitä ollut kukaan ennen ratkaissut. "Pitää vain ajatella   kaikkialla olevaa tyhjyyttä , sekä  näkymätöntä  pistettä  atomin   sisällä, Eistein sanoi ja se on siinä". Hän  sanoi että siinä ratkaisussa on niin   hirvittävät  voimat, että  atomipommi on kuin nallipyssy  sen rinnalla ja sen takia en tule sitä koskaan julkituomaan....saattaa olla  myös että  selville saamani ajan/kuoleman  mysteeri  voidaan muuttaa  aseeksi, joka  voisi  tuhota  kaiken ajan  maailmassa....se olisi  universumin ikuinen loppu",, Eistein sanoi..
¤¤¤
"Ajantappoase" on siis joskus  keksitty  ja onneksi  unohdettu.


Ekku Mattila.


Ajantappoase Wanhassa historiassa...Mahabhararan mukaan.

9/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Olen silloin tällöin lukenut Intian  "Kalevalaa"   Mahabharata   eebosta ja siinä on kuulkaas  todella hieno kirja.
Siinä kerrotut  tapahtumat  kertovat   todella Wanhasta ajasta , jopa ennen  vedenpaisumusta. Kirjassa  vilisee  atomiaseita, lentokoneita,  lentäviä   (ufoja) lautasia , sädeaseita, huippueletroniikkaa, muita  galakseja  sekä verisiä sotia. Kirjassa kerrotaan jopa miten  lentävä lautanen voidaan rakentaa , elohopeatyöntömoottorilla, jolla se pystyy  nousemaan  toisiin  maailmoihin saakka.
Kerrotaan  kokonaisista valtavista  kaupungeista, jotka voidaan   lennättää   vuorten ylitse, linnun lailla....hetkessä , höyhenen lailla.
Ja ne sodat.....
Ne olivat kirjan mukaan verisiä. Sulaneita sotilaita, kiehuvia hevosia, miekat jotka  häviävät  sotilaiden käsistä, savuavia kaupunkeja jotka myrkyttyvät  tuhansiksi vuosiksi. Maiden osista jonne kukaan ei koskaan voi rakentaa  asujasijaa. Taivaalta putoavista tähdistä, auringosta, joka ei  kuukauteen laskeutunut  taivaalta ja  keltaisesta  vedestä joka peitti  korkeatkin  vuoret.
Kirja kertoo  kahdesta  kuninkaasta jotka olivat  tasaväkisiä  voimiltaan. Kummallakin  oli  voittamaton armeijja, satojatuhansia  sotilaita ja taistelut  käytiin korkealla  taivaalla, pilvien päällä, salamoiden  leiskuessa.
Taistelujen  ollessa käynnissä toinen otti käyttöönsä parempia aseita ja myös toinen teki samoin.Koska kumpikaan  ei pystynyt  voittamaan  toista, niin  toinen  kuningas  mietti.
::::
" Nyt on lähellä se hetki, että pian otan käyttööni  hirvittämimmän aseeni , sen joka hävittää ajan. Ase  lopettaa  ajan kaikkialla , myös muilla maailmoissa ja kun niin tapahtuu, koko universum lakkaa olemasta. Avaruus  häviää, tähdet katoavat hetkessä, mitään ei jää jäljelle . Olevaisuutta ei enää ole.Kaikkialla on enää tyhjyyttä. Tyhjää täynnä.
¤¤¤
Jatkuuuu...

Ekku  Mattila.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Aikahypyn periaate.....olkke hyvä...

8/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Layers  of onions....

Kuvitellaan että  jättiläismäisessä  sipulissa  olisi päällekkäisiä  kerroksia  vaikka  miljoona kappaletta ja niiden välimatka  toisistaan  "vain"  300000 valovuotta. Niiden välissä  satoja miljoonia  hiekanjyviä , planeettoja  kymmenine kuineen, odottamassa  niille  pääsemistä.
Koska ja onneksi uteliaisuutemme on rajaton.
Siispä  maapallon  viisaat  insinöörit raketteja väsäämään...kuuhun pitäsi päästä ja niin tehtiinkin. Sitten Marsin  vuoro , pikkuhiljaa ja ehkäpä Venuksellakin  käydään. Ja raketit senkun suurenevat. Niiden kartiohuippu  kohoaa  jo 100  metriin sekä painonsa  miljoonaan kiloon. Meteli sekä  savunmuodostus on jumalatoon ja näillä eväillä päästään vasta  kuuhun.
Vasta kuuhun.
Entäpä se sipulia  kerroksittain ??...Cepa . Täytyy  lopettaa jättirakettien rakentaminen ja  siirtyä  "akuankkkatyyliseen"  aikahyppyyn. Maapallolla  on  kaksi  vyöhykettä  (Van Allen) pohjoisnavalla, sekä  etelänavalla. Niissä kohtaa  maapallon mangneettivyöhykkeet/avaruusaukot ovat huomattavasti heikompia kun muualla. Tämän lisäksi  maapallolta  löytyy  72 kohtaa, joissa  vetovoimakentät  risteytyvät ja niiden kohdalla  "suoraan ylöspääsy"  on helpompaa.
Suunnitellaan siis "aikaportit"  joiden  kautta  pääsemme sekunnissa  toisiin  sipulikerroksiin , ihan eri maailmoihin, sekä palaamaan  myöskin sieltä takaisin maapallolle. Näin  ovat  tehneet  ufot jo  satojen vuosien ajan. Ei ne minnekään avaruuteen katoa. Tottakait lautasillaan  lentelevät  meidän lähiavaruudessa, mutta vain harhautuksen takia. Ufot/humanoidit ilmestyvät  sipulikerroksien  välistä ja palaavat  samaan paikkaan.
Ainiin.....
Aikahyppy  onnistuu rakentamalla   erityistila , jossa sähkö, mangneettikenttä, maan vetovoima , 300000km  sekunnissa pyörivä  lautasrakenne ja nämä yhdessä  aikaansaa   ajan kontrolloimisen.
Vanhalla   nimellä syklotroni.


Ekku  Mattila.

Layers of onions....universumin rakenne...

8/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin aamulla hiihtämässä ja vaikka kuinka koetin  estää ajatuksiani karkailemasta, niin epäonnistuin pahasti....
Siis:
Tämä tuntemamme  maailmankaikkeus sijaitsee  kuten....LAYERS OF ONIONS....päällekkäin ja  ihmiskunta tuntee vain yhden kerroksen siitä.
Me elämme  aivan  sen sipulikerroksen alkupäässä , kuudennella tasolla ja  niitä kerroksia on  miljoonia.
Vaikka kerroksia on  tavattomasti, niin ne kerrokset   syntyvät, olevat, elävät ja kuolevat  kaikki yhtäaikaa, mutta  kerrosten  kehityselämät eivät.  Ne menevät eteenpäin omalla tasollaan ja karmallaan, eikä niitä horjuta  muiden alempitasoisten kerrosten toiminta  aika-avaruudessa.
Maapallon  ihmiskunta  elää yhtäaikaa kehitystään  samassa  sipulikerroksessa  miljoonia vuosia  kehityksestä olevien  muiden  henkielävien kanssa , melkein kuolemattomien , eikä heitä  kiinnosta mitä me täällä maapallolla  touhuamme.
Paitsi vuonna 1945 tapahtuneet  Hiroshiman, sekä Nagasakin kaupunkien tuhoutuminen  ydinräjähteillä.  Tämä herätti  "höyhenmiehet" , avaruusveljemme , toisilta  tasoilta aika/avaruutta.
Tilanne on sama:
Jos ihmiskunta ,sekä  kaikki  muu aika-avaruudessa olevat ,asuisivat yhtäaikaa,  valtavassa  kerrostalossa, jonka  huippu  yltää  13,9  miljardin  valovuoden korkeuteen ja  kuudennessa kerroksessa  rakennusta, jotku asukkaat alkaisivat  räjäytellä valtavia pommejaan. 8  kuukauden kuluttua  maapalloa alettiin  tarkkailemaan ja se  jatkuu edelleenkin  tänä päivänä.
Ufot/humanoidit ovat  pelkästään meidän hyväksi. Meidän ei anneta hajottaa  koko  universumia, vaikka asummekin melkein  katutasolla rakennusta.
Aika  oli hetki sitten tulossa, meni jo ja se on  nyt entinen  ja tämä samalla hetkellä.
Sitten raketteihin:
Kyllä meille naureskellaan "tuolla ylhäällä".

Jatkuuuuuu..

Ekku Mattila.





maanantai 6. maaliskuuta 2017

Sen selekäsaunan aina muistan.

6/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Suksista  puheenollen.


Kun olin noin 10 vuotias, sanoin äiteelle,että haluan  uuret sukset ja äitee sanoi ettet saa.
Edelleen intin  että ne on huanot ne vanhat , mutta äitee siihen että ei oo..ne on hyvät viälä....................kyllä niillä  päriäät.
Ja voi että mua  itutti.
Kului pari/kolme päivää ja mulla sytytti. Lähärin  Kärmesmäelle laskettelemaan ns ketkut  mielessä ja tunnin päästä takaisin kotiini tulin. Hiljaa   hiippailin sukset  kainalossa  talomme  mettänpuoleiseen kohtaan, jossa oli muutama omenapuu ja  kivijalassa  sellaiset kissinluukut. Siis oikein mainio kohta  saattaa  juonitteluni päätökseen.
Työnsin ensin toisen suksen kissinluukkuun noin  puoliväliin , hypin  suksen päällä  kunnes se katkesi ja toiselle sukselle  tein saman manooverin. Rits/rats  kuului
Rits/rats.
Tämän jälkeen  kiersin   talomme etupihalle ,johon katkenneet  sukseni jätin  ja kovaa vauhtia  vanhemmilleni  tapahtunutta  kertomaan...."saatana...sanoin...Kärmesmäellä  katkaisin  kummakkin sukset...ne meni  poikki kummakkin....poikki  meni...meni".
Muistan yhä  miten  silmissäni alkoi pyörimään  kattoa, ikkunaa, muuria  , räsymattoa ja kattolamppua. Seinäkkin  vilaji edestaakaisin.  Tätä  jatkui ainakin  10 sekunttia ja tukkaani koski  niin vietävästi.....ja äiteeni huusi....
"Näin miten hypit niiren suksiesi  päällä....tahallasi  ne  katkaasit...tuaasta saat  ja tuaasta...tuaasta  ja tuaasta....".
Arvakkaapas tekikö kipiää? Tukastani mua retuutti.


Ekku  Mattila.

PS Timo Soini tappoi SMP/PS poliittisen elämän.

6/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Noniin...ny tuloo politiikkaaa..

PS  Timo Soini ilmoitti  eilen eroavansa puheenjohtajan paikalta. Kuulemma alkaa tehdä "jotakin muuta".
Soini  on viisas mies/poliitikko.
Vielä pari /kolme vuotta sitten PS :silla oli  tutkimusten mukaan noin 18 % kannatus, sitten  15...13...12..9..8  ja nyt taitaa olla jo  enää  vähän yli 7 prossaa.
Syy?
Kun menivät hallitusvastuuseen ja sen  ohessa käänsivät (Timo Soini ) takkinsa että  saumat ratisi. Mihin jäi Soinin..."piikkiiiiih  kiinniiih.....huudahdukset.....mihin    rajat kiinniiih   elintasopakolaisilta....reikka ulos eeuustaa......eeeuustaaah iirtiiii....kyylläääh köyhäät tietäääh.....Suomeaa kusetetaan....piiikkiiih kiinniiih......mihin  Soinin  nerokkaat lausahdukset.....käsijaaruuaaah.....metsään ollaaan menossa  Suomineitoneeen.....piikkkiiiih kiinniiiih..".
Soini on viisas  poliitikko.
Hän tietää, että tulevissa kunnallisvaaleissa  PS :set kokevat  todellisen  JYTKYTAPPION.  Hän tietää että eromalla jo nyt tarpeeksi ajoissa  jotakin voidaan kenties pelastaa. Se ei vaan enää auta herra  Soini.  Poliittinen pelinne on kohta pelattu.
Jos....:
Perussuomalaiset  eivät olisi menneet mukaan  "hallitusveljien" sanelupoliitikkaan , jääneet  oppositioon  suosiolla ja jatkaneet  "piikkiiiih  kiinniih."  agitaattoritori toimintaansa, niin heillä olisi tällähetkellä  25-28 % kannatus  puoluekentällä. Kenties  enemmänkin.
Timo Soini  tappoi SMP/PS  poliittisen  elämän.
Veikko Vennamoa  ei hymyilytä pilvien päällä.

Ekku Mattila.


Jarista tuli poliisi vaikka kuseskeli karvalankamatolle pienenä.

6/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin eilen mm Ylihärmässä, menin keskustan ohitse , näin  erään kadun, sekä siellä olevan talon  ja antakaas olla....muistoja pukkasi..
Vuosi oli  Joulukuu  1970.
Olin rakennustyömaalla  talossa, sanotaan sitä vaikka  "Hahon"  tuvaksi ja siinä asuvalla  pariskunnalla  oli  kaksi mukulaa.
Molemmat pilalle lellittyjä , kauhukakaroita, melkein ns päässilimiä.  Ei mitään kuria.
Kuria vailla molemmat.
Nuorempi oli noin  4 vuotias ja sanotaan  kersaa  vaikka  Jariksi. Ruokapäydässä  nakkeli  ruokaa pitkin  lattiaa, maidonkin kippasi karvalankamatolle , sinapilla sotki keittiön ikkunaverhot  sekä  kaikkea  älytöntä.  Joka kerta  kun olimme syömässä, niin Jari kusi lattialle , lirinä  vain kuului ja senjälkeen hyppi  kusensa päällä.
Plits..plits..plits...
Television joka oli  pienen korokkeen  päällä  Jari peitti  punaisella  ketsupilla  ja saman tempun teki joka ikinen kerta....useita kertoja päivässä.
Ja talon isäntä/emäntä sanoivat suunnilleen  näin...  "Jaaariih....hyi sua...ei noinsaa teherä..Jariiih"..
Jariiiiiih,,,".
Mutta Jarin niin vaan teki. Kuukauden verran siinä talossa remonttia tein ja  joka   päivä sama juttu.......kuritoon kersa mellasti miten itseään huvitti.
Nooh...pitäkääs musta kiinni.....!!...Vuonna   1998  sain yllätyksekseni  tietää Jarin ammatin. Hän toimi silloin Seinäjella "isoossa" talossa , mikä hyvin sopii, koska  kouluaikoinaan hän oli paha  koulukiusaaja  ja sellaiset valitsevat  itselleen sopivan ammatin. Juuri niin......
Karvalankamatolle kuseskelevasta kurittomasta  kersasta tuli  poliisi....yhä virassaan ja jos lukee tämän blogini. niin terveisiä  hänelle.
Heh.

Ekku Mattila.