sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Rekan pysäyttäjä.

6/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vein eilen  auton laturin eräälle tutulle miehelle Jalasjärveltä.Hän asuu edelleenkin samassa omakotitalossa  vanhan tuulimyllymuseon lähettyvillä.Siinä   keskustelumme lomassa hän sanoi näkevänsä  veljensä  tavantakaa samassa paikassa.Kolmostiellä.Hautasmaan kohdalla.Liftaamassa puku  yllään ja silmissään hätäinen katse.
Muutama muukin on hänet havainnut,eivätkä ole ottaneet liftaajaa kyytiin.
Hän on kuollut.Noin   26  vuotta sitten teki itsemurhan.Odotti rekan lähestyvän Tampereen suunnasta ja astui suoraan auton eteen.
Kuollut odottaa joka kerta melkein samalla kellonlyömällä.Vain keväästä syksyyn  hän on väärässä ajassa.Silloin kuollut elää "vanhaa kellon aikaa" , odottaa rekkaa tunnin myöhässä.Hän  ei tiedosta kellon siirtämistä talvi ,taikka kesäaikaan.
Hän vartoo rekkaansa  kesäisin oman   kellonsa mukaan.
Väärässä ajassa.
Elää viimeiset hetkensä uudelleen ja uudelleen.
Väärässä ajassa.
Hän  on eksynyt harmaaseen aikaan.Silmissään hätäinen katse.
26 vuotta ..... hän.... on halunnut elää.
Vaikka on kuollut.


6/1-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.