Paganiinin vuorella ,
sota tulee,
raastaa henget ruumiistanne.
Kas kultaista temppeliä, auringossa loistavaa,
tummuu rinteet, sammuu elo
Anandan temppelistä,
veri huutaa raunioista.
Näen Bolognan kaupungin, Italiassako lienee,
kolinaa ja tummaa tuulta,
kolme suurinta tornia kaadetaan,
tilalle hyvää vettä.
Luuleeko rikkaat, ahnemakkarat,
pakoon pahaa pääsevänsä.
Rahat häipyy, kullat kellareissa,
tilalle saapuu taivas.
Takinin temppelissä,
sortuu budda, kaatuu verhot,
väärät jumalat huomataan,
meri tulvii pulppuamalla,
nyt ei riitä korkeinkaan vuori,
40 on sen korkeus.
Yöllä rientää tuonen kauhu,
hikisenä sormet liikkuu,
loppu katsoo pensaikosta.
Suuri laiva vasemmalla, 1776 paikkehilla,
Titanicin kohtaloita
syntyy toistakymmentä,
voi sitä määrää huutojen.
Loppu saapuu ammuksena,
jysähtääpi viereen sun,
silmät auki revähtäneet.
Eteenpäin noin vuotta kaksi,
kerrottuna kymmenellä,
ja maailma on savunnut.
Pimeältä näyttää taivas,
synkältä sen iltarusko,
etsivänä luoti vinkuu.
Armas Suomi, porttikongi,
sama nimi kuin kellolla,
Ritavuori on sen nimi.
kyl on hengen ottajia,
vetäjiä liipaisimen,
pistäjiä kuolonmiekan,
sama oli vuosi 21.
Tulee nälkää, tuskaa, huutaa taivas,
ei ruokaa, juomaa, vesi kirkuu,
sä minne meetkin, tajuat
on kohta kuolo nälän,
miksi oot rypenyt ahneudessa,
nyt se kostaa, raapii ihon,
siihen menee vuotta viisi.
Iran, kas typeryyttä,
tahallaan sen laukaisee, punainen on väri nuolen,
kiretää maahan vahingossa,
mut kohta turbaanit sinkoilee, jumalan on voitto tää,
heil väärät huudot palmun alta,
kolme vuotta ja tää on totta.
Aika ryömii kankeasti, tiimalasis vahvaa soraa,
aavistat sen tapahtuvan.
Iso maa pirstoutuu, kuin säleet lentää,
nostaa päänsä vahva kansa, alistatte ette enää,
kuin Martin,
laulut kaikuu, nyt ei parveke ammu.
Pitkä naama vuorten takaa, rotalta hän näyttää,
etsii maita mantereita,
kohta kaatuu korkoihinsa, jossa lisää kymmenen,
sukeltaa, mut ei enää nouse,
suuri kivi kaulan päälle.
Mikä nimi Iivenko?
Pilven takaa, maailmasta, joka vieras, tuntematon,
tulee henki, se valkoinen,
muuttaa uudet uskonnot totuudeksi vallan.
Tää pelloilla on sokerin,
kun Castro kaatuu ja kuopataan,
näät tapahtumat josta kerroin.
Taas pitkä laiva, sen kannella on koneita,
ei kaada myrsky vaan osuma.
Ja hävinneitä on tuhansia.
Paljon huutoja vedestä.
Päivä laskee punaisena,
vuorten taakse painuu,
jossain tykit jyrähtelee.
Voi maata Hollannin,
nousee vesi, laskee maa,
keinuu vesi, avaruus.
Aamulla se tuho tulee,
nyt ei penkereistä apua.
Sama aika, toises maas,
laineet kuin serkut, vuorelasta.
Ei sillat kestä, sulkuportit,
ne nousee ja mukaan lähtee.
Kaks atomiakin sammutetaan.
On saari tyynes vedes,
korkeutta pari metriä,
se lähtee salaa, ujeltamatta.
Kuolleita satoja.
Sen lippu ei enää koskaan nouse.
Ruotsin maas, kas kuningas se sairastuu,
ei veri liiku, se takkuilee,
mut nainen saako vallan.
Ei onnistu ja monta kuukautta nyt tapellaan.
Väärän väriset on saappaat sen..
Otsallansa outo kääre.
Joku tähtää, viha suuri,
häl kummallinen kyttyrä,
kolme maata kiertänyt, ei kotoo,
ei sormista tunne,
koukistaa nyt osaa.
Maaliin menee hosumatta.
Sekunnissa pelkos loppuu,
kirahtaen äänes kaikuu,
sammaleessa veripilkku.
Kaikki huutaa suureen ääneen,
Jumalakin itkee,
väärin teit, sä syntymätön,
näkönsä kuin Dianan.
Voi pahaa maailmaa.
Wilsoniksi kutsutaan.
