27/3-2017.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Olin 4 vuotias 1950 kun päätin kääppäillä kotini pelloille , keskellä kesää.
Siellä oli ja on tänäkin päivänä vanha lato , sen vieressä iso koivu ja ladon lähellä syvä vesikaivo.......kansi kevyttä lautaa ettei eläimet sinne tipu ja välillä kannen laittaminen unohtuu.........(kaivo peitettiin heti "enkelikokemukseni " jälkeen.)
Kuten silloin kun sinne menin. Kansi oli poissa.
Muistan yhä miten kurkistelin kaivon reunalta alas, miten salaperäiseltä se tuntui .Vedenpinta noin 2 metriä maanpinnalta ja miten aurinko , sekä taivaalla liikkuvat pilvet pinnasta heijasti.
Pilvet pinnalla liikkui...
Kurkistelin ja itsekseni puhelin.Niinhän jokainen muksu on tehnyt , ainakin pienenä ja miksei myöhemminkin. Pakkaan puhella vielä nytkin, itsekseni ja vaimoani sekä lapsiamme naurattaa..........."se kuulostaa vähä kummalliselta....isse...kun itseksesi juttelet.." ...mutta en voi sille mitään. Jos esim rakentelen jotakin , niin koko ajan sanon ääneen mitä metrimitta näyttää, kuinka pitkä on laudan mitta , minkä paksuinen sen pitää olla ja montako niitä pitää sahata.
Samalla testään itseäni....muistanko...vai enkö.
Useasti olen jopa tyytyväinen itseeni , kun kaffilla käynnin jälkeenkin muistan edelleenkin mitkä laudan mitat olivat ja menen niitä sahaamaan. Pidän sitä jonkinlaisena "harmaiden aivosolujen" harjoittamisena , erästä teeveestä tutun salapoliisin sanontaa lainaten.
Ainiin....siitä kaivostahan mun piti kirjoittaa.
Taisin kyllästyä kaivon vedenpintaa kurkkimaan, sillä menin pois sen äärestä ja havaitsin äiteeni juoksevan minua kohti. Hänellä oli silmät kauhusta ympyräisenä , kädet ojossa pelastamaan minut kaivoon putoamasta. Keittiön ikkunasta hän näki miten kurkistelen kaivoon ja oli tulossa estämään sen.
"Näin siellä enkelin , sanoin äiteelleni...sillä oli kihara tukka ....minä juttelin sen kanssa selitin innoissani.....sillä oli kihara tukka...".
Näin oman kuvajaiseni kaivon veden pinnalla. Minulla oli kihara tukka.
Ekku Mattila.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Olin 4 vuotias 1950 kun päätin kääppäillä kotini pelloille , keskellä kesää.
Siellä oli ja on tänäkin päivänä vanha lato , sen vieressä iso koivu ja ladon lähellä syvä vesikaivo.......kansi kevyttä lautaa ettei eläimet sinne tipu ja välillä kannen laittaminen unohtuu.........(kaivo peitettiin heti "enkelikokemukseni " jälkeen.)
Kuten silloin kun sinne menin. Kansi oli poissa.
Muistan yhä miten kurkistelin kaivon reunalta alas, miten salaperäiseltä se tuntui .Vedenpinta noin 2 metriä maanpinnalta ja miten aurinko , sekä taivaalla liikkuvat pilvet pinnasta heijasti.
Pilvet pinnalla liikkui...
Kurkistelin ja itsekseni puhelin.Niinhän jokainen muksu on tehnyt , ainakin pienenä ja miksei myöhemminkin. Pakkaan puhella vielä nytkin, itsekseni ja vaimoani sekä lapsiamme naurattaa..........."se kuulostaa vähä kummalliselta....isse...kun itseksesi juttelet.." ...mutta en voi sille mitään. Jos esim rakentelen jotakin , niin koko ajan sanon ääneen mitä metrimitta näyttää, kuinka pitkä on laudan mitta , minkä paksuinen sen pitää olla ja montako niitä pitää sahata.
Samalla testään itseäni....muistanko...vai enkö.
Useasti olen jopa tyytyväinen itseeni , kun kaffilla käynnin jälkeenkin muistan edelleenkin mitkä laudan mitat olivat ja menen niitä sahaamaan. Pidän sitä jonkinlaisena "harmaiden aivosolujen" harjoittamisena , erästä teeveestä tutun salapoliisin sanontaa lainaten.
Ainiin....siitä kaivostahan mun piti kirjoittaa.
Taisin kyllästyä kaivon vedenpintaa kurkkimaan, sillä menin pois sen äärestä ja havaitsin äiteeni juoksevan minua kohti. Hänellä oli silmät kauhusta ympyräisenä , kädet ojossa pelastamaan minut kaivoon putoamasta. Keittiön ikkunasta hän näki miten kurkistelen kaivoon ja oli tulossa estämään sen.
"Näin siellä enkelin , sanoin äiteelleni...sillä oli kihara tukka ....minä juttelin sen kanssa selitin innoissani.....sillä oli kihara tukka...".
Näin oman kuvajaiseni kaivon veden pinnalla. Minulla oli kihara tukka.
Ekku Mattila.
