9/4-2021.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.
Nyt menen vuoteen 1942 , sota-aikaan ja kirjoitan tässä mitä isäni minulle kertoi. Samana syksynä alkoivat kovat taistelut Särkijärvi/Pirunkukkulan alueilla , mutta sitä ennen Suomalaiset sissit/tiedustelu olivat olleet muutamana yönä tiedustelemassa tulevaa mahdollista taistelupaikkaa ja heidän mukanaan myöskin Isäni sekä samasta Alahärmän kylästä ,Kivihuhtaan päin karski mies (sanotaan häntä vaikka Heikiksi ) siviilissä myöskin sivutoimenaan siantappaja/teurastaja. Heikki ei , ainakaan tunnustanut, pelkäävänsä tippaakaan. "Sota on sotaa, hän aina sanoi, tapa , taikka tulet tapetuksi, ei yhtään säälintippaakaan....naps ja son siinä".
Yhtenä samanvuoden hämäränä syksyisenä yönä , Pirunkukkulasta Leseljoen suuntaan tiedustelu/partio haistoi tuulen mukana selvän mahorkan tuoksun ja se oli vihollisen ensimmäinen ja viimeinen virhe. On monesti kerrottu miten monta taistelua voitettiin jo sillä kun vihollinen poltti pahalle haisevaa mahorkkaa paljastaen sillä omat asemansa. Kuten nytkin kävi. Annetun tehtävänsä mukaisesti tiedustelu/ partio eteni hipihiljaa mahorkan hajua kohden ja siellähän savuttaja oli. Vihollinen oli parhaillaan riu-ulla suorittamassa asia ykköstä, suupielessään savuava mahorkka roikkuen. Kukaan tiedustelijoista ei huomannut Heikin toimintaa ja se paljastuikin pian.
Pum ! Heikki ampui armotta riu-ulla olleen , kertalaukauksella. Matkaa 150 metriä. Meille tuli todella kiire, kertoi Isäni....tarkoitus oli pelkästään suorittaa tiedustelua , ei ryhtyä minkäänlaiseen tulitaisteluun.....päästiin sentään takaisin joukkueeseemme vaikka siihen kului aikaa 5 tuntia......onneksi selvisimme ehjinnahoin......mutta Heikki ei....hänet lähetettiin tiesminne kaivamaan hyökkäysesteitä enempiä vahinkoja aiheuttamasta."
Heikki oli siviilissä myös kaivonkaivaja.Annetusta paikasta lapiolla kaivoi 2-3 metrisiäkin prunneja, mutta ei ollut kyllin varovainen. Yleensä muut kaivajat aloittivat työnsä niin ,että ensin tekivät vajaan metrisen kuopan , siihen laskettiin tyhjä kaivonrengas ja sitä mukaa kun työ edistyi laskettiin toinen rengas. Näin toimimalla estettiin kaivon seinämien sortuminen ja .......Yhtenä kesänä 1954 Heikki kaivoi prunnia meidän naapurissamme, noin 300 metrin päässä. Ilman turvaavia kaivonrenkaita. Hänen ollessaan noin 2 ,5 metrin syvyydessä tiellä noin 50 metrin päässä meni tukkirekka joka täristi maata senverran että Heikin ollessa kaivossa, sen seinämät sortuivat. Kaivon yllä oli veivattava vinssi naruineen ja sen päässä isohko peltinen sanko, johon Heikin oli tarkoitus aloittaa hiekan heittäminen ja nostanimen vinssaamalla pois. Vinssin käyttäjä kuuli Heikin huudon, meni paikalle ja koetti nostaa miehen vinssillä ylös. Sen teki tyhjäksi kaivon seinämien uusi sortuminen joka hautasi Heikin kokonaan.
Olin samaan aikaan oppinut kunnolla ajamaan isäni polkupyörällä ja juuri tullut siihen naapuritalon pihamaalle ja huomasin miten jotakin nostettiin hiekan alta esille. Heikki oli ehtinyt siihen hiekkasankoon istualleen , mutta hautautunut kokonaan hiekkaan. Vinssaaja ei pystynyt/jaksanut nostamaan sankoa pois. Muistan edelleenkin, kuin eilisen päivän Heikin levollisen ilmeen. Hän oli kuten nukkuva. Ilman tuskaa . Ilman kauhua.
Sen turmatalon omistajaperhe vannoi etteivät koskaan kaivata pihallensa kaivoa. He vetivät ensin naapurista vesijohdon ja sitten myöhemmin Alahärmän kunta järjesti ns kunnallisen vesijohtoverkoston.
Ekku Mattila.