Kumpulan hullu vuokranantajanainen.

27/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Asunnonetsintää lisää...

1973...Joulukuuussa...
Menin yhteen asuntovälitystoimistoon ja kysyin että onko vapaita vuokra-asuntoja ja olihan niitä............
Jouduin ensin maksamaan  500  markkaa, että sain  osoitteen ja jos asunto ei miellytäkään, saan sen rahan takaisin. Jos  kämpän  otin, raha jäi välitystoimistoon  .
Näin.
Ja  bussilla  noin 5 km päähän Hesan keskuksesta, Kumpulaan, joka on aika lähellä  Vallilaa.
Vallilaa juu.
Paikalla oli vanhahko vihreä pieni omakotitalo, sellaista ns rintamamiestupatyyliä , pieni puutarha, yksi  vaja ja siinä kaikki.
Ja ovikelloa soitin.Kilikilili,kilii...
Portaille  astui  vanhahko nainen, noin   kuuskymppinen ja kun asiani kuuli,niin sisälle  kutsui.
Heti tuli säännöt:
Ei tupakkaa. ei viinaa, ei kissia. ei  koiria  mukana, eikä vieraita naisia. Muutenkaan ei  ketään saa tulla  vieraille, ei kukaan, eikä ketään. Vuokra on 200  markkaa kuukausi ja maksettava  kuun alusta.Takuuvuokra  200 jää pantiksi ja jos huone on kunnossa pois lähtiessäni, sen 200 saan takaisin....
 Jos ei ole , raha jää vuokranantajalle.
Sänkyni  on tuossa......ja joka viikonloppu mun pitää mennä pois. Siis mun pitää mennä POIS....nainen  vielä painotti  pois sanaa. Pois  viikonlopuksi. Arkisin  saan siellä  asua.
Juu.
Sänkyni oli....keittiössä....juu-uu...keittiössä. Aivan tiskipöydän  vieressä. Sellainen puulaveri, vähän keskitysleirien laverien tapainen. Höyläämättömästä laudasta tehty. Huhhuh.....
Noin  viisi minuuttia  koko katselmus kesti, sanoin näkemiin ja että soittelen sitten myöhemmin.
Enkä muuten soittanut.
Paluumatkalla  menin asunnonvälitystoimistoon . josta sain jättämäni  500 markkaa takaisin. Melkein minua  nauratti. Oli se hullu nainen.Taikka sitten ei ollut..
Hehheh.

Ekku Mattila.

Olin hohtavassa valon tunnelissa.

27/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Jatkoa....

Vuoteessa makasin minä itse.
Muutaman  sekunnin  päästä näin miten jalkopäähäni  avautui   pyöreä   oven tapainen  aukko. Se suureni  hitaasti ja enimmillään  oli noin  kaksi metrinen. Minusta  2-3 metrin päässä.
Aukko  ikäänkuin syntyi  tyhjästä, loistaen aluksi  sinertävää hohdetta, mutta muuttuen  hienon kirkkaan siniseksi.
Sitten se  kirkastui. Loisti  auringon lailla. Samaa kirkkautta ei ole tässä maailmassa.Hohde oli tavaton, säteillen kummaa  hohdetta.Lainkaan  silmiäni ärsyttämästä. Kirkkaus ei ollut tästä maailmasta...
Ja sitten näin avonaisen tunnelin. Se ikäänkuin   kaartui  lievästi, nyt vasemmalta oikealle .
Kutsuvasti se  hohti.Tule tänne  nuoripoika. Tänne, tänne. Tule tänne. Täällä on kotisi. Tule nyt...tule  nyt.
Tule nyt.
Tajusin  liikkuvani hitaasti siihen kirkkaaseen tunneliin. Jalat  edellä, rauhallisesti.Jalat edellä. Olin noin puolet vartalon mitastani tunnelin  sisällä, kun havahduin  Äitini hätäiseen  ääneen..
"Herranen aika....mitä on  tapahtunut...??...mitä on tapahtunut ?".
"Mitä..mitä.."....Äitini mua retuutti hartioistani....mitä nyt?.
Ja heräsin.  Tajusin makaavani   vanhempieni  vuoteella. Oikea ranne verisen flanellipaidan  peittämänä. Veri oli melkein jo kuivunut  paitaan kiinni. Sängyn peittokin oli veressä. Sotku oli aikamoinen. Kuin teurastamolla ikään. Huh.
Sitten kovaa kyyttiä  Voltin kansakoululle. Siellä asusteli Diakonissa , vähän niinkuin sairaanhoitaja ikään...rokotuspiikkejä enimmäkseen  meihin kersoihin tökki. Hänelle oikeaa rannettani näyttämään.......ja jollakin  "karhunlangalla" haavan neuloi. Eikä  yhtään tuntunut. Oli edelleenkin puutunut ranne. Kanfreritippoja (sydänlääkettä)  haavaan tiputteli, valkoinen rätti päälle kietoi  ja taas äiteen polkupyörän tarakalla takaisin kotiini.
Yhä edelleenkin oikeassa ranteessani   on arpi. Puhkesiko valtimo?
Missä olin?
Katonrajassa....killumassa. Matkalla  kuolon laaksoon.? Ilman Äitiäni olisinko  kuollut ?
Siitä elämästä. Kuollut.
Outoa. Vai mitä?

Ekku Mattila.

Killuin katonrajassa 1958.

27/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Noin vuonna 1958, olin 12 vuotias ja  sahasin vahingossa oikeaan ranteeseeni. Olin pienimässä  polttopuita ns akkain  tavalla, jossa  iso kaarisaha pannaan maata vasten, terä ylöspäin , halosta  pidetään kummastakin päästä kiinni ja puuta   hinkataan terää vasten..........siis aika hyvä konsti.
Juu.
Mutta.....yksi koivuhalko oli sellainen känkkäränkkä.Oksankohtia  liikaa eikä sentakia  meinannut mennä millään poikki. Kun sitä voimalla painoin sahan terää vasten  terä meni poikki ja iskin oikean ranteeni  retajavaan terän palaan.
Voi että miten säikähdin. Tunsin polttavaninhottavan kivun ja samalla hetkellä  näin miten ranteestani alkoi purkautumaan  tavattomasti punaista verta. Sitä suorastaan  pulppusi .Tipahteli  suurina pisaroina liiterin sahanpurulle .Melkein  loiskeen korvissani kuulin.
Plitsp...plitsp.....plitsp....
Liiterin seinällä naulassa  roikkui  isäni flanellinen aluspaita. Hädissäni  sen kieroin  oikean ranteeni ympärille ja kovaa haipakkaa  tupaa kohden. Kohta  paita oli verestä punainen. Voi voi.
Verestä punainen.
Tuvassa ei ollut ketään, jota ihmettelin kovasti. Menin maata vanhempieni  parisänkyyn ja yhä muistan  kumman maun  suussani.Sellainen  jännän  makea maku. Kuin jotakin metallista.
Maatessani  tunsin miten huone alkoi pyörimään  silmissäni.Kierto oli  oikealta  vasemmalle , hitaasti mutta koko ajan nopeutuen.Olin kuin hyrrän keskellä.
Sitten  silmissäni alkoi  valo katoamaan. Kaikki  muuttui ensin  tummaksi, edellenkin  tummemmaksi ja lopulta  maailma oli pikimusta. Olin sen keskellä.Paikassa  ei mitään.
Ei mitään.
Yhtäkkiä korvissani alkoi  kuulumaan  niinkuin hiljaista sähkömoottorin ääntä. Se  voimistui  portaattomasti , koko ajan  kovemmin, koko ajan kovemmin , mutta se ei koskenut  korviini  ollenkaan. Vähän niinkuin nykyisten palosireenien tapaan...uuuuuUUUUUUuuuuUUUUU...
Äänen ollessa  kaikkien  kovimmalla huomasin olevani katon rajassa, sängyn  yläpuolella , noin 2,5 metrin korkeudessa. Allani näin  vuoteen ja siinä makaavan  nuoren pojan. Ihmettelin  miten kalpea hän oli , aivan vitivalkoinen kasvoiltaan , silmät kiinni , suu hiukan raollaan.
Ja yhtäkkiä  tunnistin hänet.
Siinä makasin  minä itse.
Minä itse.

Jatkuu...

Ekku Mattila.

Pelastusarmeija antoi "yösijan".

27/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Jatkoa......"Äiti...täällä on setä".

Noin 3 viikkoa oleilen, etupäässä  öisin, siellä entisen asuntoni kellarivarastossa ja arvakkaapa miltä välillä tuntui....
Sentakia  kävelin Vaasankadulle illalla ...ei..ei sentakia...vaan jospa saisin  jostakin  yösijan...ja onnistuihan se.
Lähellä ns kurvia  oli   Pelastusarmeijan yömaja. Se oli auki ilta kuudelta , aamu kuuteen eikä siellä muuta tarjottu  kuin pelastuksen sanaa. Ei  edes hernesoppaa.
Noh...sinne menin.
Kello oli   ilta kymmenen paikkeilla. Siinä oli yksi iso huone , ainakin   50 petiä ja ne oli sellaisia kitiseviä vanhanajan hetekoita  muistuttavia.  Ilmeisesti  olkipatja , sekin kuhmuralla  jo parhaat päivänsä nähnyt ajat sitten. Yksi peitto. Jotakin vuoden 1940  mallinen.Painoi ainakin  kymmenen kiloa.
"Kämppä" oli ihan täynnä kun tulin sinne ja sentakia sain  sängyn aivan ulko-oven vierestä.  Siispä peitto korviin, vaatteet  päällä ja eikun  nukkumattia odottamaan.
KROOH.....KRooh....kuulin aivan  läheltäni...krooh....ja kun vilkaisin mitäs nyt ,huomasin ison äijän nukkuvan minusta noin  viiden metrin päässä...ja kuorsasi....Krooh...krooh...
Krooh.. Todella tavatonta  kuorsausta. Koko ajan...koko ajan.Siis ei nukkumisesta  tullut yhtään mitään. Kaiken huippuna  siihen huoneeseen  lappasi jatkuvasti   uusia  kodittomia , lämmittelemään ainakin. Koska minun sänkyni oli ihan sen ulko-oven  vieressä.....joka kerta  oven avauduttua  sain kintuilleni  kylmää ulkoilmaa.Sellainen  shuuh....shuuh  vaan kuului.
Pkeles  tuumasin.....
Nousin, otin kenkäni  sänkyn alta ja mä menin.
Pihalle kylmään. Siitä pikkuhiljaa kävelin etukumarassa kädet taskuissani tuttuun paikkaan....Porvoonkatu 5-7 B 63. Kallioon, Brahenpuiston lähelle. Kellariin astelin..juu.
Aiettä  se katiskaverkkovarasto tuntuikin hienolta. Ei haitannut vaikkein saanutkaan  kinttujani suoraan. XXXXxxxxXXXxxx  ja nukahdin.
Muutaman päivän päästä onnistuinkin samaan  vuokra-asunnon Laukkipääntie 3 , Tapanilasta. 11 km päästä Hesasta ja se onkin ihan uusi tarina. Tuvan omisti  Nion pariskunta. Täyshulluja  molemmat.......Isäntä oli Wärtsilän Helsingin telakalla  pomona.
Juu.

Ekku Mattila.

"Äiti...täällä on setä."....

26/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vuonna 1973  mulle tuli avioero ja sen kunniaksi ostin moottoripyörän. 350 kuutioisen Yamahan.
Oijee.
Otin Valtion töistä vuoden virkavapaata, Hain  Suomen leirintäalueiden oppaan ja eikun tienpäälle.
Fruum...fruum...
Tarkoituksenani  oli kesän  jälkeen palata takaisin Helsingin Kalliossa olevalle kämpälleni  Porvoonkatu 5-7 B 63.
Mutta eihän se  niin mennyt.
Sillä...  Raimo veljeni oli  mennyt kihloihin,ja he  tarvitsivat asuntoa ja tottakait....luovutin  omani heille. Olkke hyvä.
Luulin että löydän jostakin  toisen asunnon ennen talven tuloa, mutta eihän se taaskaan niin  mennyt..
Noh antaakaas  olla......
Kesä oli ja meni ja tuli syksy sekä loska. Monessa asunnonvälityspaikassa  kävin, mutta eipä onnistunut. Ei. Ennenkuin  huomasinkaan  leirintä-alueet menivät yksi kerrallaan kiinni ja niin minä olin moottoripyörineni /telttoineni  keskellä Hesaa.
Marraskuussa oli ulkona pakkasta  muutama aste. Kun  muutakaan paikkaa ei ollut, niin  hiippailin vanhaan tuttuun paikkaani , entisen asuntoni kellarivarastoon , numeroon  63 ja sinne lämmittelemään....
Varaston koko oli noin  1,5 metriä x metri.Korkeus  suurinpiirtein  2,5 metriä. Jokapuolella  oli ns katiskaverkkoa, myös ovessa  myös. Siihen  sai myöskin lukon, jos halusi ja usealla sellainen olikin.....
Siis sinne minä  ujuttauduin.Nostelin  seinille  vaatteita sekä paperinpaloja ja varaston  oven peitin sisäpuolelta paffinpalalla. Ei hyvä....ensinnä en saanut jalkojani suoraan ja perseeni alla oli kaikenmaailman  lumppusäkkejä.  Nooh....kesken  oleiluni kuulin miten käytävää pitkin asteli nainen pienen muksunsa kanssa. Ja saateri....naisen varasto oli ihan siinä mun vieressä, oikealla puolella ja sitä hän alkoi tonkimaan. Etsi kaiketi jotakin , tiesmitä.
Uteliaiden kersojen tapaan  naisen muksu  alkoi  suorittaa tutkimusta. Se  availi  muutaman oven  ja lähestyi uhkaavasti   varastoa 63 jossa  itse olin.
Ennenkuin huomasinkaan muksu koetti  avata  varastoni ovea ja minä siitä kaikin voimin kiinni  pitämään. Sisäpuolelta , sormellani vetäen. Sitten  näin  miten pieni sormi siirsi edessäni olevaa paffinpalaa sivummalle ja näin syntyneestä aukosta  huomasi minut.
"Äiti...ipana huudahti....äiti täällä on setä.."
"Ei siellä mitään setää ole...äiti  vastasi..."
"on on...täällä on setä...lapsi  intti....
"Ole nyt hiljaa...äiti sanoi...ei siellä  voi olla mitään setää...usko nyt".
¤¤¤¤
Huh.....huokaisin....onneksi  kersa lähti äitinsä kanssa  ja  pystyin jatkamaan  lämmittelyäni.
Huh.

Ekku Mattila.

Ihmiskehon sähkökorjausimbulssi.

25/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kun ihminen vanhenee , niin Osmoottinen paine  verisuonissa heikkenee.
Vooohhssh...
Kun niin käy jossakin  polttomoottorissa ,joka vanhenee ja kuluu,  se viedään  huoltoon , vaihdetaan tarvittavat osat ja taas moottori pelaa uuden lailla.
Näin tekemällä moottori on periaatteessa ikuinen , kiitos oikeat varaosat.
Onko  Osmoottisen paineen heikkenemisen korjaamiseen  varaosia?
Löytyykö  oikeat  huoltotoimet?
Kehomme  määräaikaishuolto?
"Formulaöljynvaihto?"
¤¤¤¤
Ihminenhän on sähkömangneettinen olento.SID pitää meistä huolen , toistaiseksi , mutta  tulevaisuudessa me menemme rikki, koneen lailla ja se on sitten siinä.SID:din   tilalle me saamme R.I.P. Aamen.
Onko mahdollista  määrä-ajoin ladata  ihmiskeho jollakin vielä  nyt tuntemattomalla  sähkökentällä/latauksella?  Jollakin paremmalla  tasavirralla . Sähkötaajuusimbulsilla, joka on vielä keksimättä. Sellainen joka elvyyttää veressämme olevat  miljardit molekyylit, uudistaa  punasolut, antaa voimaa valkosoluille ja  SID tulee uudeksi taas. Alkaa alusta 120 päivän kesto luuytimemme sisällä  ja veriplasmamme  saa  elvyttävän Albumiinin.
Kun tämä tapahtuu  Aabraham saa  kilpailijan.
Nooa  jää toiseksi.
1000  vuotta  on leikkiä vaan.
Kun leikkiä vaan.

Ekku Mattila.

Osmoottinen paine/veri on ihmisen laturi.

25/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ihminen on siis kuten pientaajuuslähetin.
Niinkuin sähkökala/sähköankeriaat.
Meissä on tasavirtaa  elimistössämme/"putkeissamme".  Me olemme sähkömangneettinen  olento.
Sydämemme ja aivomme toimivat  pientaajuuslähettimen tavalla. Ilman  sähkövirtaa , jatkuvaa latausta me kuolemme.
Siis jossakin meissä on laturi.
Missä se luuraa?
Missä?
Voiko se  syntyä  veren  liikkuessa?
Bikargonaattien ja vetyatomien liikkuessa = SID. Joka  tuottaa vahvan ionieron ja samalla  synnyttää sähkökemiallisen vaikutuksen veren  dissosiatioon .Osmoottisella paineella , jonka  alkuvoimana  on sydän. Osmoottinen paine. Sen  tuottaman  sähkövirran avulla sydän  toimii. Ja kun sydän pumppaa se synnyttää sähkövirtaa.
Pump....pump...pump...
Osmoottinen paine.
Ja veressä  olevat  erilaiset molekyylit , jotka  yhdessä  synnyttävät  sähkövirran. Veri on  ratkaisu. Veri on  ihmisen laturi.
"Älkää verta syökö, jossa  ihmisen sielu on".....minä sanoisin että sähkövirta.
Sähkövirta.



Ekku Mattila.