perjantai 16. lokakuuta 2020

14/10 2020 käydyn raastuvanoikeuden kertomaa.

 16/10-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.


Terveisiä  Seinäjoen  raastuvanoikeudesta.  Olin siellä ns kantajana   14/10, siis   tämän viikon   Keskiviikkona.   2016   jouduin  pahan kiristyksen uhriksi ..."mopopoikien"  taholta.   He  koettivat että maksaisin  18000  Euroa  mutta    erehtyivät  pahasti. Tilanne  alkoi   2015  jolloin tein  pientä  remonttia  heidän ns "kututaloonsa"  Ylistarossa . Koska  heillä ei ollut  varaa  maksaa  edes  matkakuluja minulle, niin sovittiin että  saan ottaa  vanhasta  talosta   antiikki/ym muuta  ylimääräistä tavaraa. Kävin  talossa    remonttityössä   vuodesta  2015-2016  kevääseen noin   9 kertaa. Viimeisellä  kerralla  sain  vanhan   ruttuisen henkilöauton peräkärryn , mutta  mitä  askaa.  Väittivät  että olen  sen varastanut, samoin kun  ne  muutamat  antiikkiesineet , ilmoittivat  poliisille, minä  oikeuteen  varkaudesta  ja sain  400  Euron  sakon. Ennen  oikeutta  vaativat minulta  6000  Euroa ja  jos  olisin sen maksanu heille, niin  olisivat  vetäneet  haasteensa pois, mutta en  maksanut. Näiden   2015-2016   ajan   kuluessa  olen  heille mukamas  velkaa /korkoja kaikkiaan  48000  Euroa. En  tietystikään  maksanut  puusenttiäkään..

Jaatkuuu....


Pari  vuotta sitten, keväällä  eräs  mopopoijista  teki minusta  rikosilmoituksen   poliiseille  että olisin  pahoinpidellyt   häntä  Nurmolaisen  vuokratalonsa pihamaalla, potkinut  koiraa,  iskenyt  mopokollia  rintaan sekä kiskonut  hänen  morsmaikkuaan  kädestä   seurauksella  että  likka  tunsi  "kipua  sekä tuskaa"......minä   siitä  kuulusteluun  ja  asiasta  muutaman viikon  päästä siitä  tuli  minulle ns  syyttäjättämispäätös  Seinäjoen   syyttäjältä.  "Pahoinpitelyiltana"   puhelimeeni  tulvahti  useita   uhkausviestejä  tyyliin......:"tule  vasikkamarakatti  Seinäjoelle  jonnekin hiekkakuopalle, niin  minä  lopeten  sut  tuskaa   tuntematta.....räjäytän  sut  taivaan tuuliin....raiskaan  akkasi   sekä  hakkaan  muksusi." Tälläisiä   uhkausviestejä tuli  niin paljon ,että asianajajani  neuvosta  tein rikosilmoituksen  niistä ja  se  poiki  14/10   käytyyn  oikeusistuntoon  Seinäjoen  käräjätuvassa. Syyllinen  sai  linnaa  ensin   6  kuukautta, mutta  se  "sumplittiin "   kummasti  niin  ,että  loppuistumiseksi  hänelle tuli ehdottomana  2  kuukautta, sekä  korvaamaan minulle  500  Euroa.

Yhtä  asiaa  ihmettelen:

Asiamiehenä  minulla  oli Vaasalainen  Pekka  Lind.  Kävin hänen luonaan  neuvotteluissa   kaksi  kertaa.  Siitä  esitin  14/10  laskun  .....matkakuluja  294  Euroa , mutta  oikeus  ei  hyväksynyt  sitä. Oikeuden  mukaan minun olisi  pitänyt  ottaa  asianajajakseni  Kauhajokinen  henkilö. Noh  ainakin sain ns  ilmaisen oikeudenkäynnin. Köyhänä  eläkeläispapparaisena  on näköjään  jotakin  hyötyä.  Ainakin tämä on satavarmaa. En tule  koskaan saamaan  mopopoijaalta   sentin senttiäkään.Mutta  ei  haittaa. Oikeus  ainakin  toteutui.


Ekku Mattila.