sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kreikan muistoja 1984.

6/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vuonna 1984 löysin itseni Kreikasta Thomas hotellista , kahdenviikon lomamatkalta.
Aurinkomatkat sen toteutti.
Ensimmäisen viikon  kämppäkaverini oli tohtorismies  Tampereelta , noin 50 kymppinen ja raitis kuin minäkin. Ei polttanut tupakkia, ei litkinyt viinaa, mutta yhdellä tavalla  oli  vähän omituinen.........
Kun lähdin aamulla rannalle, hän jäi  istumaan tuoliinsa  ja kun illalla  tulin rannalta istui   samassa tuolissa. Noh ajattelin, haluaa  olla omissa oloissaan. Viikko meni ja tohtorismies lähti  Suomeen.
Juu.
Illalla  kun tulin  kämppääni vastassa oli jumalatoon tupakin  savu.  Se oli niin paksua ettei huoneen toista päätä näkynyt.
Ja se viinan haju...!!  Pulloja lattialla, pöydällä, sekä   sikin sokin siellä ja täällä.
Mutta antaakas olla !  Keskellä lattiaa seisoi  parimetrinen mies, sellainen  35 nurkilla, kalju pää ja kännissä kun käki. Hän ojensi  kätensä ja me käteltiin....
"Olemme kämppiksiä  viikon...hän  sanoi....onpa   sulla kuule komea vartalo...näkee  että olet huolehtinut itsestäsi....on sulla komee vartalo"...
Siinä samassa  meni huoneesta käytävälle, alas hotellin  porteerin luokse ja halusin vaihtaa  huonetta.
Pulputinpulputinjuujaajuu...
Siihen tuli Suomalainen nainen, jolle selitin....tilanteen....ja hän sanoi etkö viikkoa kestä.?
Mä sanoin..on kolme syytä vaihtaa huonetta.
1: Hän juo viinaa ja minä en.
2 : Hän polttaa  tupakkaa ja mä en.
3:  Hän on homo ja mä en ole.
Sain heti  toisen huoneen.
Heh.


Ekku Mattila.

Mummu katosi kuin taikaiskusta.

6/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ahaa.....olin...tuota   marjavarkaissa lähellä   Westendiä , merenrantaan  400 metriä , aikoja sitten hylätyn  rauniotalon marjapuutarhassa.  Vuosi jotakin   1977.
Olin juoksulenkilläni sen paikan havainnut. Syksylla huomannut sen  kymmenkunta omenapuuta, sekä  marjapensaat, jotka olivat kahdessa  rivissä, noin  2 metrin päässä toisistaan.
Ja keskellä  päivää marjoja noukkimaan.
Punaisia marjoa ja todella hyvän makuisia.
Nam.
Minulla oli muutama muovipussi, johon marjoja keräsin , kun huomasin sivusilmälläni  liikettä  vieressäni toisen marjapuskan  lähellä. Havaitsin siellä  olevan vanhahko naisen, taikka mummun, noin 70-80  vuotiaan , sinertävässä mekossa, huivi    hiustensa peittona. Hups  tuumasin...perskutarallaa...mummu taitaa omistaa  marjapaikan, eikä oikein  tykkää kun olen hänen puutarhassaan var...eiku  noukkimassa..
Tunnetta lisäsi hänen kasvojensa ilme. Hän oli selvästi  suutuksissaan , loukkaantunut , sellaisen äkäisen oloinen. Olin varma että kohta saan tuta sanansäilää  , haukkumista  olan takaa.
Noh  tuumasin Jospa  tästä vähin äänin   lähären  marjapussineni, käännyin  mummua kohden.................??!!??.
Hän oli hävinnyt kuin maan nielemänä.
Ei missään näkynyt.
Poissa kerralla.
Puuf.
Kiertelin hetken ajan   marjapuskien ympärillä  tuloksetta. Mummua  ei löytynyt.
Kuka  hän oli?
Rauniotilan entinen omistaja?
Mistä hän tuli?
Minne mummu katosi ?


Ekku Mattila.

Kallon palaset pitkin seiniä.

6/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Asuin Espoon Matinkylässä  1974-78. Leenankujalla , kolmas kerros.
Hesaan  12 km.
Syntymäpäivänäni  19/4  puhelimeni soi aamulla   kahdeksan paikkeilla ja luulin siellä  olevan joku tuttuni onnitteluja  toivotellen.
Siskoni soitti. Hän sanoi että Raimo on tappanut itsensä. Hän oli toisen siskoni mies Poriin muuttaneet   muutama vuosi sitten.
Seuraavana aamuna lähdin töihin  Lauttasaareen  pyörälläni. Ennen Länsiväylää   pyörätie tekee sellaisen mutkan ja juuri siinä kohdassa minua vastaan tuli  tavatonta  vauhtia  miespyöräilijä  , naisten pyörällä ajaen , todella hurjaa  vauhtia.  Hän oli isokokoinen , hiukset  sikinsokin  ja kasvoillaan valtava kauhun sekä tuskan ilme. Minä kummastelin että missä nyt mennään.
Väistin häntä  varmuudeksi aika  penkalle, sillä luulin ettei hän hallitse  pyöräilyään, vaan törmäämme yhteen.
!!??!!.
Heti tunnistin hänet.
Tuttu  mies Ilmajoelta.
Raimo nimeltään.
Sisareni mies.....joka  oli eilen kuollut.
Kauhun ilme kasvoillaan.
??!!.
Heti  käännyin taakseni katsomaan. Aikaa meni  muutama sekuntti. Mutta Raimo oli hävinnyt kuin  tuhka tuuleen.Pyörätiellä ei ollut ketään. Tie oli tyhjä.
Katuiko hän itsemurhaansa?
Haulikolla hajoitti  päänsä.
Kallon palaset pitkin makuuhuonetta.
Sotku oli kuulemma aikamoinen.
¤¤


Ekku Mattila.

Pukulenkkeilijän mysteeri.

6/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Minulla on blogikirjoituksia noin  4000   sivua  suunnilleen , 4 vuoden ajalta ja sieltä löytyy   tositarinoita laidasta laitaan. Yli  350000  lukukertaa  100 maasta.
Moni  haluaa että  kirjoitan  esim , jotakin   paranormaalia, jotakin kummitusmaista ja niin teen taas vaikka samasta aiheesta olen jo kirjoittanut muutamaan otteeseen.
Ok.
Siis mennään Espoon Olariin, noin vuoteen 1978 ja lenkkipolulle. Se sijaitsee keskuksesta   1 km päässä ja oli hyvä  juosta. Talvella ei mutta heti kun lumet suli niin oijee. Siihen ajettiin jatkuvasti  kuivia  sahajauhoja joka  teki radan kimmoisaksi ja jaloille  hyväksi.
Olen aina ollut   hyvässä kunnossa , juoksuakin ajatellen ja monesti tykkäsin  haastaa  muut radalla juoksevat.
Kuten sinäkin iltapäivänä  tein. Radalla olin juossut jo  kymmenkunta kierrosta x 1,5 km  ja aikeissa lähteä  kämpälleni  päin. Edessäni , noin   50 metrin  päässä havaitsin  lenkkeilijän  viilettävän ja siis hänestä saan oivan  kilpakaverin. Tarkoitukseni oli  pyyhältää  juoksijan ohitse , katsoa mihinkä kaverin kunto riittää ja sitten pyyhältää hänen  ohitseen.
Juu.
Mutta.....vaika kuinka koetin häntä tavoittaa, niin välimatkamme pysyi koko ajan samana.Jota suuresti ihmettelin. Koska oli  alkukevät, niin   ei ruohojakaan kunnolla vielä ollut, ei puskiakaan, eikä muutenkaan  mitään  näkökenttää peittävää. Puutkaan eivät olleet  suuria   ja niiden väli suunnilleen  10 metrin luokkaa.
Hammasta purren  juoksin. Voi sanoa että  kaikin voimin  yritin , mutta en miestä tavoittanut metriäkään. Kun tuli sellainen  alue jossa näkyväisyys oli  30-40 metriä, niin   hämmästyneenä havaitsin miehella olevan tumma puku  yllään , nappaskengät jalassaan  ja valkoinen paita. Heti ajattelin että tuo taitaa olla joku "Lasse Virenin" kaltainen  entinen huippujuoksija,. joka  huvikseen juoksentelee.
Siispä halusin tunnistaa hänet. Edessämme oli aika jyrkkä nousu jonka  yhteydessä  olin aikaisemminkin viilettänyt  muiden   ohitse ja siihen siis voimani latasin. Mahanalustani jalkoja täynnä   turbovaihteella  kipaisin sen mäen yli.......mutta ??!!
Pukujuoksujaa ei missään näkynyt.
Hän oli hävinnyt kuin maan nielemänä. Puuf. Kuin se kuuluisa kaasu Saharaan.
Pyörin siinä katoamispaikalla  aika pitkään ja etsin mahdollisia  piilopaikkoja  mutta sellaisia  ei ollut.
Pukumies katosi.
Kuka hän oli?
Mistä hän tuli?
Minne hän meni?

Ekku Mattila.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Kummallista , eikö vain?

5/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Syntymäkotini sijaitsee  Alahärmän Knuuttilanraitilla. Noin  km päässä Juhani Palmun   taiteilijakodista. Aivan Palmun  asuntoa vastapäätä   asui koko ikänsä kaksi henkilöä, toinen Palmun naapurissa  ja toinen häntä vastapäätä.  Sanotaan heitä vaikka Taunoksi ja  Toivoksi.
Molemmat kävivät  samaa kansakoulua.
Olivat samalla luokalla.
Maanviljelijöitä  kumpikin.
Armeijassa samassa komppaniassa ja  samassa joukkueessa.
Sotivat   samoissa paikoissa , samoissa taisteluissa,  haavoittuvat  samassa  paikassa.
Olivat yhtäaikaa  Tilkassa , Hesassa  sotasairaalassa.
Saivat  samoihin aikoihin  lapsensakin.
Rakensivat talonsa   samana kesänä.
Sairastuivat  suunnilleen samaan aikaan molemmat.
Kun  1978 Tauno kuoli, sanoi Toivo että kohta häntäkin viedään ja kuoli kahden päivän päästä.
Haudattiin samalla viikolla.
¤¤¤¤¤
Aika jännä juttu ja tosi.

Ekku Mattila.

Ojalan kutomo 1963 ja ilmastointi.

5/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Olin vuonna  1963  17 vuotias ja töissä kolmivuorossa Ojalan Kutomossa Alahärmän kirkolla, ihan ravirataa vastapäätä, lähellä Laakson kauppaa.
Yövuoro meneillään,  loppukesä, taisi olla  Elokuu ja todella lämmin ilma.Minkäänlaisia   ilmanvaihtokoneita ei ollut. jokainen ikkuna levälleen. ovet myös ja siinä oli kaikki. Hikosin kuin  Eskimo  helevetin kiirastulessa. Meinasi  henki loppua  täysin.
Juu.
Huoneessa  oli 3 kutomakonetta, rasseleita, kaikki kävi  ja neljäs  oli rikki. Sitä rikkonaista katsellessani sain ahaaelämyksen. Tuostapa teen hyvän huippuimurin ja siis tuumasta toimeen..............helppo nakki ajattelin.
Juu
Kiinnitin  sähkömoottorin  aksilan päähän neljä paksua   paffinpalaa. Ne teippasin vahvalla mustalla senkaikaisella  jeesusteipillä.Palojen pituus oli  noin 30  senttiä ja leveys  kymmenkunta  senttiä.  Noniin siinäpä sulle Ekku oiva tuuletin Nyt  loppuu hikoileminen.Aaah....hyvä homma.....ja tökkäsin sähkömoottorin vihreän napin ns päälle.
!!!!???!!!.
Voihan perskelees....!!
Yhtäkkiä   oli koko huone ilmassa lenteleviä paffinpaloja  täynnä.Ne sinkoilivat sinne ja tänne.Katosta pitkin seiniä. Sikinsokin.Syntyi tavatoon sekamelska.Sen lisäksi pahvinpalat osuivat käynnissä oleviin kolmeen muuhun kutomakoneeseen ja  rikkoivat niissä olevat  ns niisilangat. Kaikki menivät  epäkuntoon kerralla, sammuivat  heti ja pudottivat valmiin kankaan alas ja  resut kiinnittyivät koneiden  neulojen ympärille.Räts vaan kuului.
 Neuloja oli   800  per kone...keles.
Ja eikun korjaamaan vahinkoa jonka olin aiheuttanut.  Aamulla  tuli Erkki pomo paikalle. Arvakkaapa hänen ilmettään? Lupasin laittaa ne koneet ,kuntoon ja myöskin sen tein.Olin  yhtämittaa töissä 24  tuntia, siis kolme vuoroa , hampaitani purren.
Huh  vieläkin muistan sen katastrofin.
Oli se temppu.


Ekku Mattila.


Hirttosilmukka, talitintti ja elämän risti.

5/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin aamulla puita pienimässä  yhdessä talossa.Heidän talonsa lämpiää  perinteisellä tavalla, halkoja, 3  pystymuuria  ja iso takka .Isäntä on loukannut kätensä eikä  voi  sirkkelöidä ja mä  voin........4 tuntia ja liiterissä on talven puut.
Noin  vuonna 2012 isäntä, sanotaan häntä vaikka Maunoksi, sai päähänsä että jospa ittensä tappaa ja siis tuumasta toimeen. Hyppäsi  pyöränsä päälle , taskuunsa parin metrin narun ja  sotki  asfalttitietä eteenpäin , kunnes kääntyi  oikealle hiekkatielle.
500  metriä   päätieltä. Oli  hyvä paikka kuolonhetkelle.
Aivan tien vieressä  oli sopiva puu, alaoksat parin metrin korkeudella ja Mauno narua oksan päälle heittelemään.
Ilma oli kylmä , syksyn tuntua, luontokin kuolemassa. Missään ei kuulunut linnun laulua, kertoi Mauno minulle  silloin.Mutta.......
Jostakin lennähti  iloinen talitintti. Se alkoi  kiertelemään Maunon pään yläpuolella , melkein  hädissään lauloi ja sitten laskeutui miehen  olkapäälle. Lintu istui ja lauloi, istui ja lauloi ja välillä lenteli maunon  ympärillä. Selvästi hätäisenä. Kuin huolissaan jostakin.Ikäänkuin tiesi mitä on kohta tulossa. Että Mauno on menossa manan laaksoon.
Kuolema oli vaaksan päässä.
Se tepsi. Mauno heräsi ikäänkuin horroksesta. Veti  köyden pään irti  oksalta, irrotti sen ja kiitti talitinttiä. Ja lähti kohti tietä, kohti elämää.Kohti elämää. Päästyään valtatielle Mauno tuli katumapäälle.Hän ajatteli että se talitintti oli vain pelkkää sattumaa , jonkinlainen  sairaan linnun outo käyttäyttyminen. Ettei sillä ollut mitään tarkoitusta.Siis uudelleen vaan  ,ajatteli Mauno.
Jospa nyt onnistuu.
Ajoi valtatien yli 200 metriä ja uutta puuta etsimään.Kuolon puuta, jospa nyt se onnistuu.
Mutta....
Miehen nenään alkoi   tulla  ruusun tuoksua , selvää  ruusun tuoksua, kuin kukkakaupassa ikään. Koko ajan se voimistui.Tuoksu  yltyi niin valtavaksi, että toisen kerran Mauno heräsi. Hän ymmärsi ettei tämä voi olla enää sattumaa , että nyt on menossa joku korkein hetki, ylempänä ihmistä, ymmärryksen tuolla puolen. Että joku haluaa estää tulossa olevan tapahtuman. Estää tahallisen kuoleman . Synkän itsemurhan. Lopullisen teon.Pisteen elämälle.
Niin Mauno  lähti kotiinsa päin.
Kohden uutta elämää.
Elämää kohti.
Ja itki koko matkan.
Ilosta.
Seuraavana  päivänä hän ymmärsi kun katsoi karttaa.Ne  tiet tekivät  selvän ristin. Suoraan, sitten oikealle, takaisin  ja vasemmalle.Sitten kotiin. Mauno  kävi   ristin tiellä.

Ekku Mattila.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Puollustin itseäni ja sain 6 kuukautta linnaa.

4/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tänään on 4/11.
2001 oli kans 4/11 kun illalla  kuuden tienoilla ovikello  soi......ring...ring...ring...ja   kuului   kovaa jyskytystä. Joku hakkasi ulko-ovea  tosissaan. Jyms..yms..jyms..
Ja mä oven aukaisin.
Portailla seisoi siilitukkainen, pituudeltaan noin 180 :nen , 33 vuotias   mies, joka sanoi että tuuppa pihalle Ekku ja mä tein niin.
Kuinkas ollakaan.....jouduin tappeluun....kaveri  huitoi  olan takaa minua kohden ja mä väistelin.
Yritti potkia mua kohden ja mä väistelin......päähäni hän  tähtäsi.....ja mä kumartelin...
Viuuh....viuuh...viuuh..
Samalla  olin ihmeissäni.....ja väistelin...
Viuuh...viuuh..
Viuuh..
"Nyt kuule saat elämäsi selkäsaunan", hän huuteli.....ja mä väistelin....
Viuuuh..viuuh..
Kunnes sain tarpeekseni ja aloin tappelemaan.Minulla on karate/judotausta  vuodesta  1966.Vyönkin olen onnistunut  ansaitsemaan ja se taitaa olla aika  musta. Innostuin niin. että  vastapuoli sai  kunnolla  turpiinsa , kunnolla sai  turpaansa. Oijee. Kun huomasi ettei pärjää  usutti  54 kiloisen rotwailerkoiransa kimppuuni ja mä tapoin sen . Löin lumilapiolla  siltä niskat poikki. Ja sitten uudelleen   siilitukan päälle. Rikoin myös hänen autonsa. Ikkunatkin hakkasin hajalle.  Lommoille  kyljet, vintturaan pyyhkijät. Taisin mennä ns hiukan yli.
Minulla oli siihen aikaan keuhkosyöpä ja elonaikaa luvattiin 3 kuukautta. Siilitukka oli kyliltä koettanut saada lisävoimaa, mutta kukaan ei lähtenyt hänen  avukseen, minua vastaan.
Noh....tuli oikeus.
Mikään ei auttanut. Ei .
Sain 3 kuukautta  linnaa ja kun valitin Vaasan hoviin tuli  3 kuukautta lisää. Kivusta ja särystä  siilitukalle   6000 markkaa. Koirastansa  yritti  50000, mutta ei mennyt läpi. Oli kuulemma  valiorotu. Tonnin maksoin.
Siilitukka on jo R.I.P.
Sai muutama vuosi sitten  sydänkohtauksen ja otti ja kuali. 49  vuotiaana lähti  enkelkuoroon.
Vierikko nimeltään. Rauha muistollesi olkoon nyt ja aina.

Ekku Mattila.

torstai 3. marraskuuta 2016

Räjäytin hullun kissin taivaan tuuliin.

3/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


nyt tunnustan "räjähderikokseni"....hyi..hyi...tuhma Ekku.

Asuin vuonna   1985 Keravalla , yhdessä rivitalossa, 5 huonetta ja keittiö. Kahdessa kerroksessa.
Kurkelanraitti 3.
Kämppääni kuului   suuri  ulkoterassi, jonka kummallakin sivulla oli puiset kaiteet. Mulla oli  komia kissi, kolli, joka  lähti illalla  kissinaisiin ja tuli takaisin aika myöhään, kollien tapaan.
Miiiauuuh.
Tämän   takia en voinut laittaa parvekkeen ovea kokonaan kiinni, vaan  laitoin   sen raolleen hakasella, noin  15  senttiä raolleen.Ja hyvin  toimi.Kissi meni ja tuli hyppööreissuiltaan....kunnes.........
Yks yö heräsin todella jumalattomaan meteliin joka kuului  alakerrasta.Tuntui kun siellä olisi tapellut sata mustalaasta puukoin kirvein  ja  kovaa  kiljumista  kuului .Ääni oli tavatoon..
&%¤!!"#"!!¤%¤#"!!Mouruuuuuu..
Menin  nopiaa alas...ja näin miten parvekkeen  oven raosta  puristi ittsensä  pihalle tavattoman ikokoinen kissa.Se on ruma ja karvaanen.Hyi perskelees.
Hyi.
Soli varmaan tullut mun kissin perästä. asuntooni ja siellä ajoi takaa  sitä.  Tästä  se meteli johtui.
Noh...ajattelin ettei se toistu, mutta..
Muutaman kerran viikossa sama  juttu.Se rumilus työntyi  tupaani, ajoi takaa kissaani, ympäri huonetta, verhoissakin roikkui, kaatoi maljakoita  sikinsokin ja sitten ryntäsi pakoon pihalle.
Muutamana yönä viikossa sitä kyttäsin mutta se varmasti kyttäsi mua ja tiesi sttei silloin voinut tulla kämppääni remuamaan.
Kun en sitä kytännyt ja vaan menin maata, niin !! Meteli alkoi taas yöllä ja todella kova.Melkein sanoisin ettei se kissirumilus ollut tästä maailmasta, vaan pikkupirulaanen. Ketku.
Mutta...
Kun sitä jatkui kuukauden kaksi, niin menin paikalliseen sähköliikkeeseen.Ostin  yhden jutun ja toisenkin ja sitten kotiini.
Oijee.
Ulkoterassini kivijalan viereen laitoin   alumiinisen   levyn, noin  30 x  30 x sentti. Sen alle painokytkimen, sähkönallin, jonka olin työntänyt suunnilleen  20 grammaan tynymiittia.
Tynyn olin......löytäny....juuh.köh.
Kaksnapaasen johdon vedin terassini ovenraosta  olohuoneeseeni, jossa kökötti auton akku ja kumpaakin napaan  kiinnitin  johdot. Alumiinin yläpuolelle laitoin varovasti   makkaranpalasia.............juu.
Oma kissi visusti sisälle siksi  yöksi ja eikun odottamaan.
Noin kello 01.00  lattia tömähti.Ulkoa kuului melko kova jymähdys. Siis katsomaan riennin.
Rumanaama kissi oli kadonnut.Pensaassa, noin 5 metrin päässä roikkui harmahtavanpunertavia karvariekaleita.Myös  maassa näkyi kuin aurinko  olisi noussut...sellaisia punaisia viiruja oli  terassin  lattialla maassa. Niiden suunta oli viuhkamaisesti  viistoon kohti pensasaitaa.
Köh.
Kissiä ei senkoommin enää näkynyt.Taikka kuva kyllä oli olemassa. Kun menin läheiseen ruokakauppaan sen eteisessä ilmoitustaululla oli kuva tekstineen ja se kuului näin:
"Rakas  mörri kissamme on kadonnut.100 markan löytöpalkkio luvataan.Niin hyvät kuin huonotkin uutiset. Soita numeroon...&&&&&&&&.."
En muuten soittanut. E.

Ekku Mattila.

Jk...älkää herran tähden tätä tunnustustani poliiseille kertoko.....ollaan ihan hiliaa.


Paha aivosyöpä vei Marjatan.

3/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Olin 1956 kymmenvuotias.
Naapurissamme asui Tammeslehto  niminen   perhe , kaksi lasta, kissi sekä pieni koira.
Talon isäntä ,Nikolai antoi meille  kersoille 50 pennin kolikon kun toimme hänen pieneen saunaansa puista tippuneita kuivia oksia .Polkupyörän tarakalla oksat vietiin . Oltiin tyytyväisiä, sillä rahalla sai  tikkunekkuja kourallisen ja ne olivat todella maukkaita.Maksoivat pennin kappale.
Korven kaupasta niitä ostettiin.
Kerran ,samana kesänä  Nikolai  kertoi joutuvansa piakkoin Seinäjoelle  leikkaukseen. "Saa nähärä  miten äijjän käy...hän sanoi meille. Tuunko hengissä takaasin "..
Ja parinpäivän päästä Untamon taxi vei miehen Härmän asemalle, josta nousi lättähattuun  ja  sillä sairaalaan.
Otti ja kuali.
Nikolai  meinaan. Umpisuolenleikkaus  epäonnistui pahasti,  joka  siihen aikaan oli tavanomaista ja potilas  kuoli. Mies  ei enää saunaoksia tarvinnut ja me jäätiin ilman  50 pennistä, että tikkunekkuja......
Jalasjärvellä 1985 ,syksyllä,  sain asiakkaakseni  Härmälääsen naisen, jolla oli jo pitkälle kehittynyt  aivosyöpä.Vaasassa  oli käynyt , Tampereella myöskin, eikä lääkärit hänelle enää toivoa antaneet.
"Ekku nainen sanoi...en halua kuolla. Olen eronnut ja minulla on 2 lasta jotka molemmat vielä nuoria...en halua kuolla".
Näin heti hänen tuomistaan valokuvistansa ettei mitään toivoa enää ollut. Peli oli menetetty, mutta en  sitä naiselle kertonut. Koeta vain jaksaa ja taistella sanoin ja nainen lähti allapäin.
Kuukauden kuluttua hän kuoli.
Hän oli Tammeslehdon Marjatta.
Umpisuolileikkaukseen kuolleen Nikolain   tytär.


Ekku Mattila.



Tshernobyl surmasi satojatuhansia Euroopassa.

3/11-2016.

Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Muutimme  hesasta Jalasjärven Ahonkylään  keväällä  1986.Maaliskuussa  muistaakseni.
Oijee.
Kun pääsin maille, niin harjoituslenkillä oli todella hyvä juoksennella.Tein joka päivä noin  20 km juoksulenkkejä, sekä vetoja sen päälle. Siis lähemmäksi 500  km kuukaudessa.
Kuin eilisen päivän muistan miten   25/4  päivä  juoksin  30 km ja sen aikana ihmettelin outoa asiaa.
Taivas oli kumman keltainen,
jännällä tavalla sumumainen,
Pilvet ikäänkuin  liikkuivat   kummasti,
Eikä linnut laulaneet.
Hien mukana   tuli suuhuni  metallimainen maku, hiukkasen  kuin kuumotti kurkussa ja iho oli  kuten liimalla sivelty.
Vain yhtenä päivänä en juossut luonnossa 14 päivä, koska silloin syntyi tyttäremme Tuulevi. Muina kyllä , myös 21 päivä, sekä kuun loppuun saakka. Ruotsista  tuli tieto että venäjällä  oli hajonnut ydinvoimala  ja venäjä ilmoitti 28/4 että  Tshernobylniminen atomivoimala oli räjähtänyt 21/4 taivaan tuuliin.
Vasta  1/5  pidin  lenkkeilystäni  tauon, noin viikon verran ja sitten jatkoin juoksemista.
¤¤¤¤¤
Alavudella minulla oli  siihen aikaan kymmenkunta tuttua, etupäässä  armeijan kapiaisia ,Jalasjärveltä myös sekä asuntoni lähettyviltä  muutama perhe.Alavuden  tutuistani  kuoli  veri/keuhko/kurkkusyöpiin  6.
Jalasjärveltä  11 , naapuristanikin 2 . Vuonna  2001 minulla todettiin paha keuhkosyöpä  ja lääkärit antoivat  elinaikaa noin 3 kuukautta, jos ei tehdä mitään ja jos hoitoon pääsee, niin toivoa ei kuitenkaan   taida olla. Millavaimoni   synnytti  14/4-1986  terveen muksun. Tarkastauksessa  kuitenkin huomattiin että  lapsia olisi ollut kaksi, joista toinen Tuukka , poika  ei kehittynyt ja syntyi kuolleena.Hän oli vain kämmenen kokoinen.
¤¤¤¤¤
Minä paranin Kari Herttuan kehittämällä Havupuu-uutejuomalla.Sairaalahoidosta kieltäydyin.....Siitä aiheesta  on ollut kymmeniä lehtijuttuja, sekä televisiossakin  8 kertaa kerrottu. Väitän ja olen 100% varma, että kaikki ihmisten kuolemat, myös Tuukkapoikamme jääminen keskoseksi, johtui yksinomaan Tshernobyl  voimalan räjähdyksestä. Voidaan vain arvailla  kuinka monta miljoonaa kuolemantapausta  sama atomivoimalatrageria sai aikaan?  Maailmanlaajuisesti.

Ekku Mattila.



Virkavapaalla Camdell firmalla töissä 1968.....ja pläts.

3/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Otin  1968...taikka sain...virkavapaata  eräästä valtion hommasta, vuodeksi tasantarkkaan.
Oijee...
Tarkoitukseni  oli mennä ulkomaille siksi aikaa, ladata ns akkujani  ja katsella vähän mualimaa.............
Mutta harmistukseni   selvisi  että  ulkomaan työ  olisi kestänyt   2vuotta , eikä siihen olisi ollut yhtään  poikkeusta.  Ei ollut....Israel...juu  ja jep.
Noh koska minulla oli vuoden   loma, sellainen "puolipalkallinen"  ja kova hinku  jotakin teherä.....ja mä tein....
Yks aamu luin Hesarista että yksi firma Camdell,   tarjosi kuorma-auton kuljettajaa  noin  vuodeksi, Mikonkadulla  ja sinne heti aamulla  tryykäsin.Toimisto ,lehden mukaan avattiin kello 08,00  ja koska halusin sen työn menin sinne  norkoilemaan  jo kello    viiden paikkailla. Ovet olivat auki  siihen rakennukseen, taikka käytävä sinne, mutta toimisto/konttuuri  oli kiinni.
Juu.
Kuuden  paikkeilla  käytävän ovi aukesi ja sinne käveli   lihavahko  tumma   mies, avasi toimisto/kontturin oven  ja kysyi minulta  mikä mies ja mitä asiaa ??
"Tulin  Hesarin lehtiilimootuksen takia sitä kuarmaautokuskin vuaksi sanoin....mullon ammattirekkakortti ollu  jo vuaresta    tuhatyhyreksansataakuuskymmentäneliä vastasin..joten............ja jatkoin  mullon myäskin armeijjaijalta hyäkkäysvaunukortti, sekä erikooskuliettajalupa  tykkilavetti/kaikkimuu ja meinasin että jos saisin  tyäpaikan ".
"Mitä??....huudahti  tumma mies...mitä ??...mitä sinä puhut ?....mistäpäin olet kotoisin ?"
"Alahärmästähän mä  ..vastasin....pohojanmaalta....syntyperääneen  härmänhäjy....vanhempieni mukaan  vähä sukua isoontalon antille ja ....."
......
Ja  niin me siinä avatun  oven edessä puheltiin ,   mies kutsui sisään  toimistoon, otti laatikostaan paperia sekä kynän sekä sanoi...:
"Nyt  heti kirjoitat joitakin sanoja/lauseita  Härmän murteella...".......ja mä alootin...
Prunni....hinkki...vintti...ränkky....lehemä...nisu...ankkastokki...kruppi...mullon...sullon...meillon..teillon..tulukaa...räveli...hilakku...klasi....emmä...siinon...he...kruuvvi....ylypiä...päässilimä...ranstakka..kettumaakari....kolli....pöliä....mönkiääneen...jalaka....selekä...persposki...ennoo....soot...mihinä...tos on..
pruukata...kurkiaaneen... pylyväs....rustinki....kaharen...pelekään.....ja..ja..ja..ja....
Raapustelin koko sivun pituisen    härmälääsen sanaston  ja kyllä herra pomo oli haltioissaan.
Yhtäkkiä ovi aukesi  ja toimistoon astui nainen,  taisi olla sihteerikkö jolle  herra Camdell sanoi............
"Kuorma-autokuski  on jo  löytynyt....laita  käytävän oveen lappu, johon kirjootat  että  työpaikka  on täytetty...".....ja niin nainen tekikin...
Pomoni kehui minnuu  vuolaasti....."olen  aina halunnut tavata  ja jutella aidon pohojalaasen kanssa...he ovat  rehellistä sekä jämptiä porukkaa....sinä olet  sellainen...saat hyvän työn vuodeksi  ja jos sen jälkeen haluat, niin voit jäädä yhtiöön  pitemmäksikin aikaa......"
Ja me käteltiin ja seuraavana  aamuna olin jo kuorma-auton ratissa, keskellä Hesaa, hain tullista tavaraa  ja ne vein asiakkaille....juu..
Ainiin....
3 kuukauden  päästä  sain apulaiseksi  hontelon kollin , joka oli pomoni sisaren poika, laiska  kun  mato ja ......yksi kaunis päivä  kyllästyin apulaiseeni ja flataasin häntä turpaan.  Noh...lopputili tuli että  kahahti.....vaikka olin härmäläänen.

Ekku Mattila.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Video Tiitisen listasta.



Tiitisenlista


Linkki :Tiitisenlista


2/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.




Älypuhelimeni on alkanut reistailla Eurajoen reissun jälkeen.

2/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Heh.....
Kävin Eurajoella pari viikkoa sitten mm katsomassa Seemiläistä miekkaa.Paikka on Lappi TL lähellä, pienellä kalliolla   ja on museosuojattu    valtion   taholta.
Samalla reissulla ajoimme "vahingossa"  Olkiluodon atomivoimalan alueelle, joka on tietysti täysin  kiellettyä, mutta minkäs vahingolle mahtaa.....(köh)
Juttelimme  11 tuntia  atomialan huippuosaajien kanssa, kävimme 2 kertaa syömässä ja silleen.
Nami...Turkkilaasen tekemää pitsaa..
Jo matkalla Eurajoelle meitä seurasi, välillä edessä ajaen vaaleahko   farmariauto.Ikäänkuin merkkinä meille että teitä kuulkaas kytätään. ....olkaa  ihmisiksi poijaat. Autot vaihtuivat ja ne  ajelivat sinne ja tänne , yksi kermanvärinen  oli se "kunkkupirssi". Se  kyttäsi oikein  tosissaan meidän  menemistä.
Kiikarikin näkyi.
Pysähtyivät nurkan taakse kun kioskilla kävimme ja heti meidän perään että renkaat vinkui.
On mukavaa kun  meistä huolta  pidetään...
Noh....äskeinen oli sellainen aasinsilta  itse asiaan....
Siis....nyssetulee.. Eurajoen ajeluista saakka on älypuhelimeni  käyttäytynyt  kummallisesti. Se katkeilee vähä väliä, meinaan linja, ei puhelin...heh...sammuu kesken kaiken ja näyttöön ilmestyy outoja  sanoja/käskyjä.Kuulemma siinä on kortti  poissa ja yritä uudelleen ja kun sen teen, niin jälleen sammuu. Yön aikana siinä oleva 100 % virta  onkin aamulla  tyhjentynyt  noin 70 %;ntiin...
Heh.
Siis kuuntelu on ollut yön aikana päällä.Olisi hyvä jos  poijat osaisivat myöskin ladata kännykkäni , mutta se ei taida olla vielä mahdollista.
Noh...Maanantaina....ja eilen, ,kun   kävin keskuksesssa, meinaan Kauhajoen, niin  sama kermanvärinen  farmariauto ....??!!..liikkui aika tarkkaan samassa paikassa missä minäkin.Aika hämärät ikkunat  pojilla , ajotyyli sellainen  viuuh...viuuh...nuorten kollien tapaan joiden mielestä heillä on lupa vaikka mihin......??...Bondia matkivat.
Olen aina  pannut mieleeni autojen rekkarit.Samat kirjaimet/numerot kun Eurajoella  parisen viikkoa sitten. Kuulin  luotettavalta taholta että  tuollainen  24/7  kyttääminen maksaa veronmaksajille  2500  Euroa  päivä.....Taidan olla aika tärkeä henkilö ?
Ainiin....poijaat....tulkaa välillä tänne meille kaffille ajelunne lomassa.Saatte kermaa ja pullaakin.Maksuksi  saatan  esittää  vittumaisia  kysymyksiä teille. Noh...nähdään.....taas joku päivä.....
Oijee.

Ekku Mattila.

Outoja sinisiä palloja ja painottomia kiviä hirsiseinästä.

2/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Näin eilen illalla, ennen hämärää, meidän peltojen takana olevassa metsikössä  jännän sinertävän pallon. Kohteeseen on matkaa suunnilleen 500 metriä. Kuusikkoa enimmäkseen.
Näkymä kesti  viitisen minuuttia ja tottakait kamerassani juuri silloin ei ollut filmiä, eikä kännykällä edes kannata yrittää ottaa kuvia.
Keväällä  1991  illalla  kuuden paikkeilla samassa  paikassa  näkyi sininen pallo.Se oli kooltaan noin 30-40 metriä , puoliksi  puiden yläpuolella ja silloin  näkyi  noin 10  minuuttia. Silloin ei ollut  kännykkäkameroita, vaan sellaisia normaalikameroita ja niillä sain hyviä kuvia.Ainakin  parikymmentä kuvaa napsin ja seuraavana päivänä filmin  jätin kehittämöön  tänne Kauhajoelle.
Taisi olla Karin kamera..
Parin viikon päästä kuvat hain, kiitos ja näkemiin. Ne onnistuivat hyvin.Selvästi  näkyi  hohtava sininen pallo jonka  ympärillä hohti  jännä  "sähköinen"  kenttä. Samana vuonna olin tutustunut Johan AF  Granniin, hälle soitin ja kerroin kuvistani.Lähetä kuvat tänne hän sanoi ja niin sitten teinkin jo seuraavana päivänä....
Juu.
Viikon päästä soitin  Grannille, mutta eivät olleet  kuvat hänelle saapuneet.  Eivät  seuraavallakaan viikolla eivät kolmannellakaan.Postiin  kilauttelin, mutta eivät hekään voineet auttaa...sanoivat vaan että aina joskus  niin käy....posti saattaa hukkua  jonnekin.
Pahus.
1993  näimme vaimoni  sisaren miehen kanssa  samanlaisen siniselle hohtavan pallon ,metsän yläpuolella, palatessamme Joensuusta  kuorma-auto-ostomatkaltamme. Se oli saman kokoinen  ja  näky kesti noin  minuutin-kolme.Senverran se "sekoitti" ajosuoritustani että ajoin harhaan  , Mikkeliä kohden, 80 km vaikka meidän olisi pitänyt ajaa Jyväskylän suuntaan.
Hups.
Lisää seuraa.....meinaan kummallisuuksia...
1991 ottamani  kuvat siis katosivat jonnekin ja samalla tavalla  filmikin.Vaikka kuinka sitä etsin niin se oli kadonnut tiesminne.Olisin  mielelläni ottanut  lisäkuvia, mutta kun ei, niin ei.
Ja:
Asiakkaani toi minulle noin 20 vuotta sitten tulitikkulaatikon, jonka sisällä oli  kymmenkunta vaaleata kivenkaltaista ainesta.Ne olivat oudon painottomia, sekä pinnaltaan kuin   hohkaa.Siis kuin tulivuorikamaa."Ne ilmestyivät  taloni hirsiseinästä.(??!!??!!??) asiakkaani sanoi....tullahtivat  viereeni kuin tyhjästä ja   tippuivat  lattialle .....keräsin niitä ja kerroin työpaikkani  terveyslääkärille, joka passitti minut  Seinäjoelle  "hoitoon" muutamaksi viikoksi".
Pyysin että saisin pitää ne ja järjestää  tunnistuksen kivistä ja siihen  asiakas  suostuikin. Seuraavana päivänä laitoin kivet pieneen paffilaatikkoon , Juhan  Af Granin nimi/osoite päälle ja postiin.
Juu.
Ja..taas....viikon/toista  kuluttua soitin Granille, mutta  posti ei ollut pakettia hälle tuonut,,eikä seuraavallakaan viikolla,  eikä kolmannellakaan. Taas  kilautin postin  "hävikkiosastoon"  ja sama tarina...."joskus posti ei löydä  oikeaan  osoitteeseen, vaan häviää matkalla jonnekin"  sanottiin ja siihen oli tyytyminen pirskatti sentään.
Tuollainen "hävikkitarina"  on yleinen maailmalla . Sillon  kun ja jos on kyseessä jonkinlainen    ufojuttu/ei tästä maailmasta, jossa  olisi  käsinkosketeltavaa  todistusaineistoa  saatavilla, niin ne  häviävät matkalla jonnekin  .....tiesminne.
Aika jännä juttu..? Ja tämäkin on tosi.

Ekku Mattila.

tiistai 1. marraskuuta 2016

9000 vuotta ennen Nikola Teslaa....värähtelyase.



1/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Sain postilaatikkooni  nimettömältä  lähettäjältä ,1986 noin  40 sivua suuren pyramidin    historiaa ajalta silloin ennen, 9000  vuotta sitten ja papereissa  kerrottiin pyramidin olleen värähtelyase.
Nikola  Teslan  keksinnön  mukaisesti. Tässä  pari sivua kyseisesta kirjeestä.

Ekku Mattila.

Venälääset tuloo.....mottia he rakentaa...

1/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Joopasjoo.....

Olen useamman vuoden varoittanut  venäjän kasvavasta sotilaallisesta uhasta , mutta  minulle on enimmäkseen vain hymähdelty.
Hihihihehehhohi..
Varsinkin  vuodesta 2012 saakka  on blogissani  ollut  tarkkojakin tietoja  mistä  venäjä tulee Suomeen  ja jopa koska  niin tapahtuu.
2012  kirjoitin  Suomen  korkeimmalle  johdolle, niin hallitusrintamaan , Supolle, sekä SA:an ylimmille  , mutta  eipä onnistunut vielä silloin. Muutama   korkea-arvoinen  kapiainen jopa naureskeli  kirjeilleni ...tyyliin....hoitoon koko   äijä.
Pari vuotta  on  mennyt erilailla.   SA  on ottanut  varoitukseni tosissaan.On tehty  "sotasuunnitelmia"  sellaisiin  paikkoihin, jonka  kautta  Suomeen  rynnätään, rakennettu todella hyviä  puollustusjärjestelmiä, sekä siirretty  kalustoa  sinne missä ne  ovat hyödyksi. Koottu  nykyaikaisia  "dumdum"  pulssiaseita vastaanottamaan  laukaustakaan ampumatta.(??)  vihollisten  suunnitelmat, sekä  täyttämään Lappi  tervetulo(?)komiteoilla.
Ivalo on täynnä.
Itäraja  on täynnä.
Rautaa on nyt rajalla tarpeeksi. Miehet levänneitä. Valmiina  puollustussotaan.Voitte  jo   yrittää.
Mutta...
Kansalaiset  ovat  huolta vailla. He elävät  kuten mitään uhkaa ei olisikaan. Heräävät  töihin  kuten ennenkin , töistä kotiin, kuten ennenkin   ja  menevät päivän kerrallaan eteenpäin. Kuten  ennenkin.......ei huolta missään....ei hätää.
Kuunnelkaa ja lukekaa somesta.
Itämerellä on vihollisen sotalaivoja.Ohjuksilla aseistettuina, joiden kantomatka on 500 km.Venäjän jäämeren laivasto on myös valmiina ohjuksilla  aseistettuina , joiden kantomatka 500   km. Itärajalla on  valmiina  94000 venäläistä sotilasta, jalkaväkeä, lentokoneita, ohjuspattereita   320  km matkalla.Niiden kantomatka  310  km. Suomessa  asuu  pysyvästi venäläisiä  "työläisiä"  jotka odottavat  käskyä. Heitä on    65000. Venäläisiä  "turisteja" on  kolmen viikon aikana tullut  ..paikkoja (?) katselemaan   430. Kohta hekin ovat valmiina   desanttitöihinsä, kuten silloin ennen. Tulevat tappajat  tummine pukuineen. Laukussa  maastovaatteet.
Suomi on pahasti motitettu. Tätä ei olisi tapahtunut  jos  varoitukseni  oltaisiin otettu tosissaan. Näin sanoi SA: an  isokenkäinen herra.
Suomi on motitettu.
Raatteen tie taitaa  tulla meille tutuksi. Nyt väärästä näkökulmasta katsottuna.
Suomi taitaa olla kusessa.

Ekku Mattila.


maanantai 31. lokakuuta 2016

Pyhäinjäännös.....Seemiläinen miekka.



Lappi TL.  Seemiläinen  miekka.  Näettekö  numerot  ??  Laskekaa siitä ja saatte tarkan "ajan".
Kiitokset  Arto Laurille  vieraanvaraisuudesta.
Onko Veikkoa näkynyt ?
Ainiin...laitoin  miekan takaisin piiloonsa...

Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Predictions.

31/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Avasin hohtavan  kirjan,
tulevaisuuden kirjan,
luin sen sivuja,
ja minä kuulin
ja minä  näin:



Luuletteko  rauhan saavan,
itsellenne helpotuksen,
eläkkeellä lekotella,
matkoilla maiden ääriin,
tunnustella  huomista luullen,
jatkuvan sen ikuisesti,
mutta   veren solina sen peittää,
katkenneet luut  repeää,
suolistonne halkeavan,
sydämenne tyhjää lyövän,
päänne irtoavan lumelle,
henkenne  pois  lentävän,
loppunne  nään  tulevan.


Suuri  karhu,
takaa metsän,
valkoisen naaman,
vintturan kuin rotan naama,
irvistää  kiihkolla,
suusta vaahto  valahtaa,
silmänsä on sirrillä,
keskellä tuhannen joukon,
määräävän  tehtäviä,
sinne tänne menkää,
kaatakaa kaikki,
repäiskää  hellat irti,
kellahtakaa hirsien päille,
jotka irti  saitte,
palamaan joka  sorkka,
katsomatta,
tarkkaamatta  olentoja,
lapsia ja aikuisia,
ne kaikki  tuhotkaa,
tappakaa,
tappakaa.

Tämä kaikki Maaliskuussa.

Tuhat ja sata,
kuumaa salamaa,
yl rajan   rientää,
sihisten etsii  kohteitaan,
puikkelehtii  yli metsän,
rakennusten välistä,
siltojenkin alta viuhkaa,
minuuteissa on kuolema,
tullut kylään jokaiselle,
joiden nimi  ennalta,
ja 36  suurta nauraa,
hekotellen mölyää,
ja rotannaama on suurin.

Tämä kaikki Maaliskuussa.


Silloin on täysikuu,
sudet ulvoo  kuolemaa,
kiljuvat   tuskan kiihkoa,
pensaat palaa lumen alla,
betoniset  sillat  sulaa,
tornit ne tarkkailevat,
kaatuu,
johdot vetää maahan viivat,
punaista ja valkoista,
ristiin kuin sveitsin lippu,
verta,
verta,
Kukaan ei naura enää,
kuolema on tullut kylään,
ottaa  kuin kypsän viljan,
kerää henget salamana,
imee  sielut  mustaan aukkoon,
kiemurrellen innokkaana,
hurmen  höyry,
sulaa jään ja lumen,
ja ne 36 suurta nauraa,
helkotellen mölyää,
se rotannaama on  suurin.

Tämä kaikki Maaliskuussa.

Nyt uudistakaa aatoksenne,
miettikää hetken verran,
unohtakaa  huomisenne,
unohtakaa  suunnitelmat,
olkaa valmiit,
olkaa valmiit,
koht hetki on edessä,
jo tuolta se kurkkii,
katalana lymyää,
siin joukossa,
0n  36 suurta,
mutta se rotannaama on suurin.


Tämä kaikki Maaliskuussa.


Kyl on hengen ottajia,
vetäjiä liipaisimen,
pistäjiä  kuolon miekan.



Kirjoitti:
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

"kivahko" päivä sanoisin....

31/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Voihan keles!!!


Siivosin päivällä  työpajaani, vanhaa ulkorakennusta ja astuin naulaan.
Ruts vain kuului.
Koska  naula, joka oli   törrötti laudanpalasessa,  upposi kengän kannan vierestä niin se  jämähti kunnolla kiinni ,samalla kantapäähäni,niin minä sitä irtirepäisemään.
Jalkani vieressä oli vanha keltainen ns tiehöylän  isokokoinen polttoainetankki. Sen terävään reunaan  löin oikean polveni.
Astuessani taaksepäin kivusta kiljuen pudotin työpöydällä olevan moottorisahan. Räts. Sen kansisuoja halkesi.
Kiukkuisena  potkaisin vasemmalla jalallani  maassa olevan  peltisen varakanisterin.....suoraan navetan ikkunaan.....kilikali..
¤¤¤¤¤¤¤
Nyt  onnun .
Kantapäässäni on  desinfiointiainetta kaffikupillinen.
Polvessani iso  laastari.
Moottorisaha  rikki.
Ikkuna samoin......joten ensimmäiseksi menen illanmittaan  asentamaan  ehjän klasin.
Oijee.


Ekku Mattila.

Jehovalainen kirosi jumalattomasti 1985.

31/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ajelin aamusella Alavuden Sydänmaalla, on noin 11 km Peräseinäjoelta hiekkaista  tietä, taloon jossa asui ennen Pentti Koivusaari. Kävin kylässä  muuten vaan.
 Pentti on jo jo R.I.P. Menehtyi verisyöpään  1989 muistaakseni.Tcernopilli vei.
TYKS:lassa.
Opin hänet tuntemaan noin vuonna 1985  "heinäpaalien" ansiosta ja josta olen kirjoittanut aikaisemminkin.Nyt uudistan erään jännän tarinan Pentin kertomana ja minun kuulemana.
Siis:
Koivusaari tuli minulle kylään  yhtenä päivänä, 1985,astui tupaan ja huomasi  seinälläni  satoja vanhoja valokuvia sekä kortteja. "Mitäs sä  noita kortteja keräät..?  hän kysyi...eihän niillä oo mitään arvoakaan.."hän jatkoi.
Ja minä selittämään  että jos kortit ovat  vaikka 1850  luvulta  noin 1920  luvulle, niissä on postimerkitkin tallella ja ovat siistejä niin ne ovat satojen markkojen arvoisia.Per kappale. Näytin myöskin kuitin jonka mukaan olin saanut  130  vanhasta kortista  noin 4000 markkaa, jotka olin myynyt Hesassa  yhdelle karäilijälle ja että minulla on samanhintaisia kortteja vielä vaikka kuinka paljon. Yhden hinta oli 8000 markkaa.Je sitä säästin pahan päivän varalle.
8000 markkaa.
Pentti  valahti aivan valkoiseksi naamaltaan  ja alkoi kiroamaan...vaikka oli Jehovalainen...meinaan......kyllä kuulkaa tuli sanoja.....painaviakin.. !¤%¤#"!)&%&%%¤¤#¤#"!#¤#¤#!!!!!....valtoimenaan ja minä ihmettelemään meteliä.
Ja Pentti kertomaan alkoi:
Vuonna 1960  nurkilla Sydänmaalla  kuoli  erakko , entinen merimies.Hän oli asunut ikänsä  pienessä matalassa mökissä, noin 4x4 metrisessä  hirsituvassa. Seilannut meria maailman  ympäri, honolulusta sinne ja tänne....ja välillä majaillut pienessä  mökissään.Kun merimies otti ja kuoli   ilman perillisiä, kunta määräsi  huutokaupan etupäässä  miehen maiden takia,  jotka olivat  mökin ympärillä. Pentti huusi eniten ja sai sen kohteen itselleen.
Pentin mennessä tutkimaan tarkemmin matalaa  tupaa hän huomasi pienten paffilaatikkoiden  täyttävän mökin joka sopen.Niitä oli päällekkäin lattiasta kattoon, kymmenittäin ja niitä hän tutkimaan. Laatikot olivat täynnä  vanhoja postikortteja merkkeineen.Kirjeitä merkkeineen. Erilaisia  mitaleita  sekä kolikoita muista maista. Huh mitä roskaa Pentti  tuumasi ja meni pihalle.Hänellä oli autossaan  pensakanisteri , sekä   taskussaan tulitikkurasia.
Kylillä oltiin  kerrottu , ennen huutokauppaa  että vanha merikarhu oli  kuollut johonkin  trooppiseen tautiin, tiesmihkä joka voisi  yhä tarttua mökin tavaroista. Siis tulta matalan mökin  nurkkaan, pensalla  höystettynä.
Pfuuf....mökki paloi maan tasalle. Seuraavana  päivänä Pentti kaivoi kaivurillaan ison kuopan  raunioiden viereen , sinne  palaneet hirret ja muut  työnteli Nuffin etukauhalla  ja multaa päälle.
Tamps..tams..
Kun kerroin hänelle että  poltit    satojentuhansien arvosta vanhoja  postikortteja  merkkeineen, niin .....¤#""!"%¤#¤#"!"%&&%¤#!!.
Kuului taas.
Vaikka  hän oli Jehovalainen.

Juu.


sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Pirtua join ennenWanhaan...huh.

30/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Hups......kävin myöskin tänään Alahärmässä , asioilla , Kortesjärvelläkin myös ja ohitin rautatiealikulkusillan. Vuonna  1961   siltaa ei vielä ollut ja tien reunamalla oli vanhanajan kuppila.....Etlan Baari.Sieltä sai limsaa, tupakkia, kaliaa, makkaraa, sekä mahdollisuus  pelata pajatsoa. Soli 10 pennin peli.
Kilikili.
Olin 15 vanha  ja kesätöissä  Jepualla  minkkitarhassa  juottamassa minkkejä.Siihen aikaan  niitä rokotettiin ja aina pistoksen  välillä  neula piti resinfioida. Se tökättiin sellaiseen sormen  pituiseen ja levyiseen  lasipulloon. joka oli  suljettu.Kannen läpi neula pulloon ja sitten  rokotetta  mitä mahtui, sekä sitten minkin persuuksiin.
Noh.....isot poijaat  kertoi että siinä pullossa oli 96 %  pirtua ja se kuulemma meni päähän että humahti, joten........varas....eiku  napattiin niitä pulloja ainakin parikymmentä...juu.....sitten Lauantaina  Eetlan baariin  notkumaan.
Meitä oli muutama kolli ....Soinin Eero, Kujasen Heino, Kankaan Mauri, Kalliokosken  Urpo ja mä  itte.Raakana niistä  pulloista naamaan ainetta nakkasimme.Huh.  Oli saatan...pahaa  ja jumalattoman karvasta.Ihan suuta poltti.Mahassa  tuntui selvää  tulipaloa....ei hyvä...ja me ähkittiin.
Päähän se pirtu meni . Sen huomasi myöskin Eetla ja meitä tarkemmin  tutkimaan. Hän oli selvästi  ammattinainen, sillä otti ja haistoi niitä pikkupullojamme. Maistoi myöskin ja  kovaa kyytiä raijasi meidät baarin keittiöön.
"Ottakaa nopiaa kermaa"  hän sanoi..."juokaa ainakin lasillinen   jokaikinen"..hän jatkoi....se on pirtua perkeles hän sanoi  ja se polttaa teirän mahat rikki...juokaa kermaa ja nopiaa..."
Ja me  juotiin kermaa.Ihan alaleuasta  sitä tippui  rinnuksille.Melkein  siiiihhh...vaan kuului kun kerma  sammutti vattassamme roihuavan pirtutulen. Kyllä teki  hyvää. Se kerma.
Noh.
Seuraavana aamuna tuli  oksennus, taikka se alkoi jo samana  yönä. Sellaasta vihreää  sotkua.Äitini sen havaatti ja arvakkaapas  mistä tarttui kiinni.? Retuutti  myös ja lujaa. Hiustukkoja  vaan leijaili ilmassa hetken aikaa.
Ehkäpä sentakia lopetin kaikkinaisen  viinan juonnin 1969   ja sen  olen pitänyt.
Mikä on hyvä.

Ekku Mattila.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Perintörahani....miljoona vanhaa markkaa "suli".

29/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin eilen  pikimiten  (hassu sana) Alahärmässä, syntymäkunnassani , laittamassa ns  haudat kuntoon talvea ajatellen.
Laitoin kanervaa myöskin Isäni Feliks  veljen haudalle ja kuinkas ollakaan.....Wanhaa aikaa  tullahti mieleeni....
Feliks  lähti Amerikkaan   1927 ja oli siellä yhtämittaa  vuoteen 1982, jolloin hän muutti Alahärmään syntymäpitäjäänsä. Hän oli leskimies.Lapseton.
Asuin 1982  Alahärmän kirkolla , entisen hyppyrimäen vieressä , kolmikerroksisessa vuokratalossa.
Ja antakaas olla......samana vuonna, huhtikuussa ovikelloni soi. Pling....pling...pling.
Sen avasin ja siellä seisoi  pitkähkö mies.
"Tunnekko..hän kysyi ja sanoi etten tunne"....olen isäsi  veli Feliks ja nyt olisi asiaa Kauhavalle ja kun kuulin että sulla on auto, niin mennäänkö heti ?....hän kysyi.
Matkalla Kauhavalle Feliks kertoi  että siellä on viinakauppa ja en kehtaisi  Alahärmän kauppaan mennä ettei ihmiset alkaisi juoruta......
Noh viinaa hän osti ja sitten takaisin Alahärmään.Feliks  asui ihan asuntoni lähellä, noin 100 metrin päässä rivitalossa vuokralla. Samanlaisen  offensiivin  teimme  joka Lauantai , noin kuukauden aikana ja joka kerta Feliks  antoi pensarahaa 500   markkaa...!!..Kun sanoin että  se on liikaa tuo 500, niin hän tiuskaisi että "kyllä mulla noita on riittämiin....tollarilla saa paljon  viissatasia...joten  otahan vastaan ....pankissakin on lisää..".
Ja otin.
Kunnes  huomasin yks Lauantai että Feliks hyppäsi  taksiin. Kun sama toistui  seuraavanakin viikonloppuna ja taas seuraavana , niin menin miehen asuntoon  kysymään..."Miks en enää kelpaa kuskiksi..??..oi miksi..?...ja vastauksen sain...
"Kuulin kyliltä että kyttäät mun rahojani....Amalia sanoi niin....ja Allikin....myös Laakson Paavo..kyttäät vain mun rahojani.....joten ajelen taksilla ny."
Aha virkkoin....sanoin näkemiin ja lähärin.
No  Feliks  kuali  parin vuoden päästä ja eikun testamenttia  lukemaan. Selvää rahaa oli miehellä pankissa  vajaa milli. 60000  tuhatta sai Amalia...60000 Alli...60000 Laakson Paavo...40000 sai  Mäkelän  äijjä.....Riitta sai 40000...Kassu kans  40000....Feliksin veli...Isäni  sai  40000  ja kultaisen taskukellon.....sekä rahaa tiputeltiin sinne ja tänne, muttei mulle penniäkään.
Vaikka olin Feliksen kummimuksu.
Amaliat ja ne muut  "suolasivat"  perintorahat ennakkoon,ettei minulle olisi mitään tullut. Onnistuivatkin siinä aika hyvin...näin sanoakseni.
Aika velikultia....Väinö Linnan tuntematon romania lainatakseni.

Juu.
Ekku Mattila.


perjantai 28. lokakuuta 2016

Nikola Tesla





            http://www.kuudennenauringonaika.fi/199955745


           28/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.




Kannattaa linkittää  yllä oleva osoite. Tesla oli  nero omalla alallaan = sähkö/magnetismi.
Myös Teslaa käsitteleviä  kirjoja  on saatavana .......Joulu lähestyy....mahtava lahjaidea.



Dh/32-nefts/979-11.

Nikola Tesla.....

28/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.




Tietämättömyys on suurin paha maailmassa.




(Nikola Tesla)




keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Nykyaikainen tuunattu Troijan hevonen.




26/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Naputtelin  nykyaikaisen  tuunatun  Troijan hevosen.
Tykkitornin korkeus 3,6 metriä , alustan leveys  1,6 metriä ja pituus  3 metriä.
Tornin  sisällä on jättihaulikko. Koko pituus  4,5 metriä .Piippu 3 metriä. Haulikon paino 65 kg.
Painoa   tykkitornilla noin   350 kiloa.
Maastoväri (vihreä)  enää. jos ilmat  lämpiää.
Oiva joululahja muksuille ja on ainut maailmassa sanoisin.
Hinta  444  Euroa. Ei M/tiliiin.

Ekku Mattila.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Olkiluodon (CCCP) atomivoimala.

24/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Parisen viikkoa sitten   tuttuni sanoi, että jospa joku päivä ajelemme  Poria kohden. Luvian  ohi , Eurojoelle , josta koukkaisimme   kohden  Olkiluotoa ja eilen niin teimme.
Fruum...fruum..
Matkalla  otimme kyytiin  yhden  insinöörin....sanotaan häntä vaikka  Mauriksi....jup.
Oijee.
Oli muuten  atomivoimalan   lähellä kummallisia  puita. Ensinnä ne  kasvoivat, taikka ikäänkuin taipuivat jonkin näkymättömän voiman vetämänä poispäin atomivoimalasta , sekä   niistä näki etteivät olleet terveitä puita. Katajat  ,esim, jotka  kestävät  vaikka mitä olivat voimalan  lähellä ruskeita ja  jo kuolleita , kuusen oksat  kasvoivat  samalla leveydellä latvaan saakka.  Rekennusten pellikatot  ,atomivoimalan  läheisyydessä, noin 10  km päässä , ruosteisia , kivipinnoissa outoa harmaata jäkälää , sekä puiden latvukset kaartuneet  poispäin  hiukkasmyrkyistä , voimalasta................
Ja itse voimala, taikka sen läheisyys.:::
:
Alue on CCCP:sen  omistama. Siellä asuu satoja  ulkomaalaisia. On ryssiä, Bulkaarialaisia, Puolalaisia, Romanialaisia, ties minkämaalaisia.Sinne johtavan tien vieret on  aidattu verkkoaidalla.Poliisilla  uhataan ja sakoilla jos sinne  uskaltaudut, taikka "eksyt".Atomivoimalan alue on ryssän.Suomen lait eivät siellä pidä.Niillä pyhitään persettä.30  vuoden aikana  on tapahtunut useita outoja katoamisia, kummallisia sairastumisia, joiden  tuloksena on työntekijälle annettu  sen verukkeella lopputili.Myös kuolemantapauksia on sattunut.
Huoneeseen on "sattumalta"  päässyt  vaarallista saastetta  , jonka seurauksena  syöpäsairaus on vienyt  henkilön manan majoille , yksi hukkui  matalaan , pesuammeeseen , vettä vain 25 senttiä.............
Käydessäni eilen siellä  voimalan tiellä vastaan käveli  100 %  Igor , leveine  leukoineen, tuuheat  mustat kulmakarvat , takin huppu päässä ja kädet taskussa. Tiesvaikka taskussa  painoi 7,62X25 Tokaref?
Sitten atomivoimalan   savupiiput?  Häh???...mitä savupiiput  tekevät  atomivoimalassa ??
Eihän niistä tule savua...?...ei tulekaan , vaan "kuona-ainetta", joka  pitäisi  raijata  Ranskaan  tuhottavaksi . ....2 kertaa  vuodessa...kustannukset   140000  euroa per kerta.....1978 asti..
Mutta...........
Sopivan  säätilan aikana  piipuista  tulee näkymätöntä  "kuona- ainetta"......??!!....eikä maksa  euroakaan.
Kyllä  ryssät osaa.Paskat Ranskasta he tuumaavat.
Kuvasimme  atomivoimalaa  noin  tunnin ajan.Heti alussa  alkoi  suussa tuntua jännä  metallin maku. Alumiinin  makuista, taikka jonkun muun metallin ...vaikka tuuli oli meistä poispäin. Ja tuulimylly , joka oli atomivoimalan vieressä,  suhahteli pontevasti . Tämä olisi oikeata  sähköntuottoa.
Juu.
JK.  Kyllä meitä kuvattiin sekä seurattiin....terveisiä  valkoiselle  farmaripirssille.Ettei  vain  ollut  entisen ohranan poikii ?

Ekku Mattila.


perjantai 21. lokakuuta 2016

Vittumainen vyöruusu ja mä.

21/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Huh....

Toista viikkoa sitten alkoi  vasenta puolta  seljästäni todella kovaa kutiamaan , joka kesti iltaan saakka ja sitten yöllä alkoi kova selkäkipu.
Seuraavana päivänä   mahani   tuntui  syttyneen palamaan , selkää särki ja  kutitti niin per.
Juu....seesti.
Kolmantena  päivänä  alkoi  lievä pahoinvointi. Se yltyi iltaa  kohti ja  yöllä  kävelin tyhjä sanko kädessäni oksennuksen  varalta.
Neljäntenä aamuna  selkääni ilmestyi kämmenen kokoinen punoittava pläntti ja voi jumankauta kun sitä kutitti.Raavin  selkääni muurin kylkeen ja voi että teki hyvää.
Rappi  vaan irtoili...
Ja  mahakipu  yltyi  todella kovaksi. Se oli tulessa ja kipuaste  1 -10 asteikolla oli  15 !!
Niinpä lääkäriin kipinkapin.
Teillä on vyöruusu sanoi tohtorisnainen , kirjoitti reseptin, kiitos ja näkemiin.
Näkemiin.
Edelleen kivut ovat  kovat ja kuinkas ollakaan  ne pahenevat juuri öisin. Lääkärin mukaan jos viikon lääkekuuri ei auta, niin sitten uudelleen  tohtorille. Hän sanoi myöskin että ikä  60-70 aiheuttaa sen että vyöruuru puhkeaa. Se   on  vesirokon ,jonka on  saanut lapsena, aiheuttama virustauti, joka pullahtaa myöhemmällä iällä.
Virus  touhuaa  selkäytimessä  ja antaa  kipuaistimuksia  vasemmalle puolelle kehoa.
Olen kärsinyt kovista hammassäryistä  vuosien aikana ,mutta vyöruusukivut voittavat  hammassäryn 100-0 !
Perk!..les.
Jos tulee jälkitauti  ja vanhemmalla  iällä, niin se voi muuttua  krooniseksi.Pahimmassa    tapauksessa  lähtee vasara kädestä.Siis veivi lentää nurkaan ,että kolahtaa.Siis  Ojaselle onnellinen tieto....
Saattaa olla että kohta mä  lähären....autuaammille rakennuspaikoille....jossa ei vyäruusu  vittuile...........taikka sitten en lähäre....
Seuraavat 2 kuukautta sen näyttää.
Oijee.

Ekku Mattila.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Werneri Wiillos ja hänen musta voimansa.

15/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Kävin viikko sitten  Hesassa  sekä Espoon Matinkylässä.
Juu.
Viimeksimainitussa asustelin noin  1978-1982 ja siis muisteloita pukkaa.
1978  oli  lehdissä muutama juttu  allekirjoittaneesta ja asiakkaita kävi , että oven saranat  vonkui.
Myös puhelin kilaji jatkuvasti
Yksi aamu puhelin soi ja  siellä oli Werneri  Wiillos , jonkinlainen  fakiiri/poppamies  joka antoi esimerkiksi itsensä haudata  viikoksi  maan alle puulaatikossa.Ja jäi henkiin. Noh hän sanoi olevansa Hesan rautatieasemalla ja  kovasti haluaisi tavata minut, joten tuuppa hakemaan  hänet ja minä lähdin tehtävää noudattamaan.
Lähtiessä kysyin että mistä tunnen hänet ja hän sanoi että varmasti tunnistat. Asemalla oli paljon ihmisiä  ja heti tunnistin Wernerin. Hän seisoskeli  nukkavierussa  puvussaan, vähän  puliukon tyylisenä suuren ristin  edessä joka oli väärinpäin lattialla.Hän nojasi siihen .Risti oli noin metrin/toista korkea ja siihen oli kierretty muovintapaista  foliota , joka oli resuisena irronnut jo ristin ympäriltä.
Päivää  sanoin   ja kättä ojensin ....mutta voihan  hyvä tavaton...!!!
Wernerin käsi oli jääkylmä. Niinkuin   pakastimesta juuri otettu. Huh..huh  ajattelin, mutta autoon asteltiin perakanaa. Werneri ristineen  perässä koko ajan jotakin koko ajan höpöttäen. Hän puhui kuulemma kielillä. Niin väitti.
Matkalla   Olariin  äijjä sanoi...
"Ekku ...olemme lukeneet  sinusta paljon...sinulla on valtava voimakenttä...ja lataus...sinulla  olisi kyky tehdä  mitä vaan henkisellä saralla....me olemme huomanneet että jos vaan haluat Ekku ..niin voisit nostattaa kuolleita manan takaa  ja saada heiltä vastauksia salaisiin  asioihin....Ekku....mitä tuumaat...tuletko meidän joukkoon...?..olisit korvaamatoon meille...koko Euroopassa  ei ole kaltaistasi voimatietäjää.....tuletko....?"
Ja niin mentiin  Olariin , asuntooni jossa Werneri koko ajan hoki samaa kun autossa  tullessamme.
"Liity meihin Ekku..liity meihin.."
Mutta en tietystikään  liittynyt. En luvannut  ...en..en ja en...,ja jopa Wertneri  kyllästyi.....Noin  tunnin kuluttua hän sanoi että vietko hänet samaan paikkaan....rautatieasemalla ja sanoin että vien.
Siinä  lähtiessään hän sanoi että voiko käydä vessassa ja sanoin että tottakai.Viipyi siellä noin  minuuutin verran ja sitten menin minä  tukkaani kampaamaan. Peilipöydällä oli saippua.Sen keskelle oli Werneri pukannut  noin 3 senttisen klemmarin jonka oli väännellyt outoon muotoon. Heti  valkoinen henkioppaani varoitti siihen koskemasta, enkä koskenut. En koskenut.
Matkalla asemalle Werneri ei sanaakaan pukahtanut.  Oli täysin  hiljaa.
Täysin hiljaa.
Ja sinne  hänet jätin. Risti vain keikahteli kun äijjä  riensi  puolijuoksua  sisälle. Näkemiin  toivotin mutta vastausta en saanut.
Vajaan tunnin ,kuluttua olin takaisin Olarissa ja juoksujalkaa riensin vessaani. Työkalulaatikosta otin pihdit.  Varovasti niillä  nostin saippuan klemmarineen  , vein  hökötyksen parvekkeelle ja suoraan alas nakkasin. Maahan osuessaan kuului kova PUM. Jonkinlainen  räjähdys. Ikäänkuin  pirun musta voima olisi  pamahtaen purkautunut.
PUM.
Werneri oli kova äijjä. Palvoi vain väärää  henkeä.Mustaa pirua.Valkoinen voima voittaa aina mustan pahan. Tämä Ojasellekin  tiedoksi.

Ekku Mattila.


torstai 13. lokakuuta 2016

Vitsi...vitsi...

13/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tuloo vitsi...

Perheen 10 vuotias poika keksi jännän  aineen ja jos sitä heitti vaikka kärmeen päälle se jäykistyi heti kivikovaksi.
Pojan isä sen  huomasi ja sanoi että jos annat tuota ainetta mulle, niin ostan sulle uuden polkupyörän...ja poika antoi .
Seuraavana  päivänä  uusi polkupyörä oli ilmestynyt  talon nurkalle ja  uusi  mobedi.Poika kysyi että  kenes tuo mobedi on johon  isä vastasi että   äitis osti sen mulle.
Hehehehehhhee..


Ekku Mattila.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Mihin polkupyörän ohjaustanko iskeytyi....??!!

9/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Olin syntymäkotipitäjä Alahärmässä eilen, kävin  myöskin tottakait Voltissa ja kuinkas ollakaan.......muistoja pukkaa.
Siis.
Noin 15 vuotiaana ,1961 . meillä kylän kolleilla  oli tapana viettää aikaa  Voltin  aseman lähellä olevassa baarissa  jota Eetlan paariksi sanottiin.Juatiin limukkaa ja pelattiin pajatsoa. Omistaja oli  Eetla niminen  isoo ja riski nainen.
Sillä oli käsivarrekkin paksut kuin  koivuhalot ja karvaiset  kaiken lisäksi.
Nooh....me pelattiin sellaasta klipperikonetta ,  ensin raha ja sitten vetäistiin sellaasesta nupista ja pallo alkoi vieriä  alaspäin ja samalla osuivat sellaasiin tolppiin ja  koneen yläosassa olevaan tauluun  ilmestyi pisteitä .
Määrätyn pistemäärän jos sai , palkinnoksi tuli  suklaata  ja  paras palkinto  oli kaffipaketti.
Juu.
Eetla ne palkinnot toi.
Noh....yks meirän kolleista  sai idean.....Koska klipperikone ei ollu lattiassa kiinni lainkaan  ja sitä toista päätä nosti muutaman sentin, niin kone alkoi nakuttamaan  pisteitä, jos pallo jäi  sopivaan kohtaan......kili..kili..kili...,,ja  suklaata alkoi tulla...Mutta....Eetla vilpin  huomasi ja meidät niskasta pihalle nakkasi. Baarin kaksoisovet hetken klapaji kun  meitä vietiin.
Ja meitä harmitti.
Minäpoika keksin sopivan koston. Eetlalla oli polkupyörä talon vieressa .Siinä lähellä oli  vahvaa pyykkinarua ,sekä seinässä  rautainen rengas , johon kiinnitettiin hevonen,   mikäli joku sillä paikalle kärryineen tuli.  Yksi pimeä  ilta tuumasta toimeen.Pyykkinarun  toinen pää Eetlan polkupyörän  persukseen kiinni ja toinen pää seinässä olevaan renkaaseen ja eikun odottamaan. Siinä vieressä oli tiheä  pensasaita je me sinne  kyykistelemään.
Räts ja jums....vaan kuului....koska..
Eetla tuli baaristaan.Kipusi pyöränsä päälle ja polkaisi itsensä vauhtiin. Pyykkinaru oli noin 5-6  metrinen ja antoi sopivan  vauhdin ennenkuin kiristyi ja naisen maahan nakkasi.
Räts kuului Eetlan hameesta, joka  repesi. Jums kun hän maahan iskeytyi.
Myöhemmin kuultiin että naisimmeinen oli joutunut käymään lääkäri Niirasella, kirkolla, koska oli yhden aran paikan loukannu......!!??!! Oliko ohjaustanko iskeytynyt...??..meinaan juu.?
Heh.

Ekku Mattila.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Atomivoimalahuijjaus.......kantsii lukea...

4/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kuulin "kyliltä" ja saman  olen tiennyt itsekin jo  21 vuotta ,että  Olkiluodon atomivoimala kehrää vain Venäjän  takia.
Suomen jokaisessa  ydinvoimalassa  syntyy "sivutuotteena"  raaka-ainetta atomipommeihin/ohjuksiin ja  Itänaapurimme  tavaran ostaa. Tästä asiasta tehtiin  1974  sopimus Helsingissä  Noin 13 kuukauden aikana ,voimalaa kohden "sivutuotetta"   valmistuu noin 85  sokeripalan verran  a/465 grammaa per tehdas, mutta  määrästä  voidaan rakentaa  esim atomiohjuksia  122 kappaletta.
Olkiluodon voimala  ei  päästä maamme sähkönjakeluvaltaverkkoon  kun  11 %   ja syynä on tämä........
Voimaloiden  käyttökapasiteetista  89 %  kuluu  "sivutuotteen"  valmistukseen.Voimalat  ovat siis silmänlumetta ja Suomi tulisi hyvin toimeen  ilman atomivoimaloita. Mutta kun.....Venäjä  määrää.
Walhruus/herra Putler omistavat Suomen  85%  .....joten......kun aamulla riennätte   kukin omiin  työpaikkoihinne ja niska limassa palkkanne ansaitette, niin....¤#""!"%¤#"#¤¤#"!!
Keles..
Työniloa....heh.


Ekku Mattila.

Mikrosiru niin meissä kuten kulutustavaroissa......että häh?

4/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Eilen   kerrottiin Mot ohjelmassa  "lamppuhuijauksesta".  Asiaan liittyy  tehtaita joiden  tutkijat ovat huonontaneet  tuotteitensa  laatua niin ,että niiden  käyttöikä  kestää juuri sillai sopivasti. Esim  tulostimissa   sekä kodinkoneissa  on sisäänrakennetut  mikrosirut  joiden    ansiosta  määräajan kuluessa  tuote menee "rikki"  ja asiakas joutuu ostamaan uuden tilalle.
Ketkut...
Tutustuin  itsekin   samaan asiaan kun nuorena kollina   olin Hesassa Airamlampputehtaalla  töissä. Pomo kertoi että jos  hehkulampun sisällä oleva folframilanka  tehdään  kaksi kertaa paksummaksi, niin  lamppu kestää   parikymmentä vuotta normaalikäytössä. Sehän ei tehtaalle kannata  ja   niinpä  lanka tehtiin niin ohueksi että  se kestää  muutaman kuukauden/vuoden verran.
Tämä  oli aasinsilta.
Josta päästään asiaan......siis:
Onko meissä ihmisparoissa  samanlainen  "mikrosiru"  aivoissamme ,että  elämme muutaman vuosikymmenen ja jos sellaista ei olisi  eläisimme  ikuisesti...?...Entäpä  jos se Eevan Aatamille antama  ns omena  olikin  heihin asennettu   mikrosiru...?...ja aikojen saatossa  siitä on syntynyt kollegtiivinen  omenaharha..
Jaa.....kuka/ketkä sen sirun  laittoivat?
Uffolaaset...?
Toisaalta   paree niin....Tätä nykymaailmaa  ei  kukaan  täysjärkinen kestäisi katsella  ikuisesti.
Vai mitä...?


Ekku Mattila.

Suomessako ei ole ryssäpelkoa ??

4/10-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Eikö Suomessa mukamas ryssänpelkoa???
Selvä todiste siitä on ns ohjuskokeet , jotka suoritettiin  Hollannin  tutkijoiden  pyynnöstä jo senkin takia koska meillä on varastossa vanhoja  ja samanlaisia  ohjuksia, jolla  Ukrainassa  ammuttiin alas matkustajakone.
Ohjuskokeista  koetettiin vaieta  totaalisesti......hehheh..
Ryssäpelko  on edelleen todella kova, taikka oikeammin  Putinin pelko. Herralla ei ole kaikki kotona.Käskee pommittaa Syyriassa  sairaaloita, sekä muita siviilikohteita.
Selvästi  äijä on sekopää.
Samaa sarjaa hitlerin , Stalinin , sekä muiden massamurhaajien kanssa.
1999  .....astui valtaan  herra  putin ja hänen komennossaan pitäisi  syntyä kolmas maailmansota, jonka sytyttimen järjestää  Pohjoiskorean  jimsamjumjamjam. Seuraavan 10 vuoden aikana  se tapahtuu, joten koettakaa olla valveilla, että varuillanne.
Tetram,
csensega,
commedox,
elladuma.


Ekku Mattila.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

007 asiaa.......vakoiluohjelmasta Jammeriin...

25/9-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Pieni vihje.....

Jos epäilette  että älypuhelintanne  kuunnellaan/seurataan, niin  käärikää se nelinkertaisesti paistinfolioon....
Se on hopeanväristä  kiiltävää paperia ja kaikkihan sen tietää.
Jos  luulette että sinua ei kukaan kuuntele vaikka puhelimesi on pöydällä, niin paha virhe....
Puhelimeesi voidaan asentaa  tietämättäsi  noinvain ns vakoiluohjelma, jonka ansiosta  huoneessasi kaikki keskustelu  menee nauhalle...vaikka kännykkäsi on mukamas kiinni.
Keskustelu  kuullaaan jopa  30 metrin päästä...joten   jos haluat olla rauhassa, niin eikun foliota puhelimesi  ympärille.
Toinen vihje,,,,
Kun laitat virran puhelimeesi  päälle, niin se pitäisi olla valmiina jo muutamassa sekunnissa.
Korkeintaan  5-10   sekunttia siihen saisi mennä aikaa. Jos  aikaa kuluu minuutin verran, niin vakoiluohjelman   käskystä  kännykkäsi avaaminen kiertää  ensin herrojen XXX kautta ja vasta sitten se tulee omaan  kännykkääsi.
Tarkista  illalla  kun sammutat puhelimesi että siinä on  akussa virtaa vaikka  100 %. Kun aamulla avaat sen ja virtaa on enää jäljellä vaikka  70 % , niin se on ollut koko yön päällä...herrojen XXX  ansiosta...
Oma älypuhelimeni on ollut herrojen XXXXX käskystä vakoiluohjelman alaisena   noin 1,5 kuukautta ja   eilen se purettiin.Nähtävästi sen takia kun  tiedän pelin hengen....juu.
Kuulin "kyliltä" syynä olleen paljastamani Tiitisen lista.....ja perässäni ovat olleet niin Supo,   SA :aan vastavakoilu/kuin Mikkelin miähetkin. Terveisiä siis Marttuselle , Callelle, Olaville ja muillekin .......hehheh..
Ainiin Vaasaan menen Keskiviikkona....sitten Kokkolaan ja  niinpoispäin..
Sain muuten ihan uuden vempaimen autooni....sata kertaa paree kun sen edeltäjä  Mini Jammer....tällä sammuu vahingossa  jopa liikennevalotkin...
Oijee....

Ekku Mattila.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Korvattomien kissien kosto...

19/9-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Kävin toissapäivänä  asioilla Ähtärin suunnalla ja siellä kuulin aikalailla "jännän" tarinan.
16 vuotta sitten sielläpäin  asusteli  mies, sellainenen  pöhkön aloinen, sillä hänellä oli tapana  silpoa kissoja. Jos tapasi   kulkukissoja niin aluksi niitä ruokki ja  kun mirrit tulivat  luottavaisiksi...niin............??!!
Nappasi kissit  kainaloonsa.
puukolla nirhasi  heiltä korvat irti ja heitti  kiljuvat kissit puiden oksille.
Ei siis tappanut, mutta  kidutti.
Koko kylä tiesi siitä, mutta  pahantekijä oli tappelijan maineessa , kova juomaan ja siinä olotilassa  kaikki häntä pelkäsi.
Noh.....paikkakunnalle  muutti kaempaa mies , joka   asettui  taloksi , aikalailla  lähelle  kissinsilpojaa. Yksi iltapäivä  rähinoitsijä  rymysi  uuden  naapurin  markille , repi tämän postilaatikon irti sekä  ovea kolkuttamaan kova metelin saattamana.
Noin   2 minuutin kuluttua  rähinöitsijä oli kuollut.
Nirri pois.
18 puukonhaavaa kehossaan.
molemmat  korvansa irtipoikki.
Jotka uusi naapuri oli  sattumalta  puukollaan poikki   leikannut.
Tapahtui tavallaan   tavallaan kissien kosto.Ihan sattumalta---ko?. Voi  olla taikka sitten ei.
Sanoisin että oikeus tapahtui.
Kerrankin.


Ekku Mattila.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Polttoainejakelupisteen omistaja Aaro Häkäri Kauhajoelta.

14/9-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Tänään, aamulla , noin kello 10,00  päätin mennä tankkaamaan  yksityiseltä   ns kylmäasemalta , jonka  omistaa...
Häkäri  Aaro Kauhajoelta.
Koska minulla  oli laina-auto  oman autoni  huoltotöiden ajaksi, en huomannut pysäköidä  sitä oikeaan kohtaan    automaattiiin nähden.  Auto oli  metrin/toista  lyhyempi.
Noh.....laitoin setelin automaattiin  ja otin tankkausletkun , mutta se ei  ulottunutkaan  vara-auton tankin kohdalle.....ja nopeasti työnsin  sitä eteenpäin. Mutta sussiunatkoon.....!
Niinkuin yleensä  jos ei määrätyssä ajassa ennätä aloittaa tankaamistaan , laite  estää   polttoaineen  syötön ja siis   menee kiinni.
Stop.
Ja eikun soittamaan Häkäri Aarolle, joka asuu noin 300 metrin päässä omistamastaan  kylmäasemasta ja niin hän  riensi paikalle.....rfuum....
"Mikäs nyt on vikana?  hän virkkoi....
En ennättänyt aloittaa polttoaineen  syöttämistä määrätyssä ajassa ja  kone  sammui  ..sanoin...se ei anna  pensaa.."
"Noh kylläpäs olet aikamoisen nolo äijjä Aaro virkkoi....luulis tuon ikäisen jo osaavan tankata..."
Minäpoika vitsinä  lausumaan ..."Jos sitä pitäisi potkaista,, että se  alkaa  toimimaan".....ja antaakaas olla !!!!!!
Siitäpäs  Aaro  suuttui....ja haukkumaan..."et takuulla mene kallista automaattia potkimaan...oot aika ukko......yritäpäs......perskelees....potkimaan et konetta ala "...
Yritin selittää   että  sehän oli vitsi vain ja esim sotaväessä  jos hyökkäysvaunu ei käynnistynyt sanottiin , että potkaiskaa  sitä kylkeen, niin se alkaa pelata.....mutta Aaro  edelleen vaahtosi....."kallista konetta et mene potkimaan...ja minun pitäisi tarkistaa että todella laitoit   setelin...ties vaikka  yrität  huijata..........".. peres...tana...¤#¤#¤!!??&%!!??
Niin me siinä "neuvoteltiin"  minuutin pari...(heh)  ja  menin autooni sanoen  Aarolle..
"Ei minua  yksi  20 haittaa....pidä se käppänä....tästälähtien menen muualle tankkaamaan....20 vuotta olen  asemallasi käynyt, mutta on aika vaihtaa paikkaa "..
Ja lähdin.
Juu.

Ekku Mattila.


maanantai 12. syyskuuta 2016

Ryöstömurha ei ole tappo....

12/9-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Otamäellä (Kajaani)  kaksi  elintasoturvapaikkahakijaa tappoivat paikallisen  asukkaan.
Samat  veijarit  syyllistyivät edellispäivänä  ryöstöön varastamalla kännykän ,sekä muuta  omaisuutta paikalliselta ihmiseltä. Somessa on annettu ymmärtää että tappamaltaan henkilöltä he varastivat myöskin tavaraa.
Tänään teevee toitottaa heidän syyllistyneen tappoon.
????
Mutta eihän  se ole mahdollista. Jos tappaa jonkun ja varastaa uhrilta omaisuutta teko on aina ryöstömurha......ei tappo. Nähtävästi  viranomaiset haluavat  syyttää murhaajia vaan taposta...ettei vaan    Irakilaismurhaajat  suutu.
Uskokaa että nyt tapahtunut on alku , ei loppu. Niitä tulee tapahtumaan varmasti lisää, se on varma asia.
Jos sama olisi  sattunut Irakissa ja syylliset  ulkomaalaisia , niin  heidät oltaisiin heti tapettu. Väenjoukko olisi  repinyt heidät palasiksi  hetkessä.



Ekku Mattila.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kissimme kuulee ajatukset.......juu.

11/9-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Meille tuli kissi noin  6 vuotta sitten, naapurista  muutti ja asettui taloksi.Se on Manx rotua...................Eklannista....juup.
Sillä ei ole ns häntää vaan sellainen  10 senttinen  tynkä.
Noh..antakaa olla......
Huomasin noin vuosi sitten ,että  kun kissi kävelee esim  pihamme poikki ja kun sanon sitä  nimeltä...."mitäs    töbis niin se nostaa heti   häntätynkänsä  ylös, ikäänkuin moikkaa  minua.
Mutta........kolme päivää sitten ajattelin pelkästään  mielessäni että mitä töbis kun kissi käveli pihalla ja  sussiunakkoon...!!....kissi nosti häntänsä  ylös tervehdykseksi.
Eilen tein useita kokeita "äänettömällä"  kissitervehdyksellä ja sain samanlaisia tuloksia.....
Kissi  nosti heti häntänsä tervehdykseksi...!
Tänään taas............kissi siis kuulee mun ajatukset......juu.
Älkää tätä kuitenkaan jokaiselle kertoko.....pitäävät hulluna......
Meinaan minua.
"Mitä töbis".
Hehhehhehe...


Ekku Mattila.

lauantai 27. elokuuta 2016

Vasta ja myötätuuli...

27/8-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tuumasin aamusella , ett' jospa pyöräilen  Teuvalle ja takaisin ja eikun tuumasta toimeen.
Mennessä oli todella kova vastatuuli. Yleensä teen juuri niin...menen ensin vastatuuleen ja sitten on kiva  ajella takaisin  kovan myötätuulen  siivittämänä. Ja sitä kyllä riitti....meinaan vastatuulta.
.....35 km otti aikaa 2.5  tuntia ja  olipa  kintut melkein hapoilla...sanoisin.
Mutta kun käännyin takaisin Kauhajoelle  myötätuuleen, niin  45 minuutissa olin kotona. Mittari näytti  polkumasiinassa  välillä  viittäkymppiä ja takaan  että silmissä vesi tirisi...niin kovaa oli  vauhti.
Hetkeen aikaan en pyöräile noin kovaan vastatuuleen..
taikka kuka sen tietää että vaikka jo huomenna...?
Juu.


Ekku Mattila.

tiistai 23. elokuuta 2016

Islamin vääjäämätöön nousu.

23/8-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Mietitäänpä.......??


Kun  "turvapaikanhakijat"  perheineen  täyttävät  pikkuhiljaa  Suomen ,  niin alkaa  seuraava tapahtumasarja....
Heidän tultuaan  Suomessa  äänestysikäisiksi/maan kansalaisiksi  , he alkavat äänestää  omiaan.
Ensin  paikallis/kuntavaaleissa . Valtaavat  pikkuhiljaa kunnanvaltuustot , tärkeät  johtotehtävät .
Sitten  on vuorossa  eduskuntavaalit , erilaiset neuvostot/päätäntäelimet/johtoportaat. Sopuleiden lailla he   vyöryvät vääjäämättä  eteenpäin , eikä heitä pysäytä enää mikään.
Pian koko Eurooppa  on  vallattu. Koraani  ohittaa Raamatun  ja jokainen joka ei ole muslimi  syrjäytetään . "Jos he eivät käänny Islamiin , katkaiskaa heiltä kaula"....sanoo  yksi suura  Koraanissa......
Me tämänhetkiset  länsimaalaiset  ihmiset  todistamme    maailmanhistorian   suurinta uskonsotaa , islamin  nousua , Muhammedin aloittamaa .
Noin  20-30 vuoden päästä  Eurooppa  on vallattu  Islamin nimeen.
Profeettaa hymyilyttää.

"La illaha illa Allah".


Ekku Mattila.

maanantai 22. elokuuta 2016

Varkhat saivat porttikiellon Isältäni 1956.

22/8-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin syntymäkotipitäjä Alahärmässä , vanhoja tanhuja tiiraillen ja mieleeni muistui Wanha tapahtuma noin vuodelta 1956.
Olin silloin  10 vuotias ja muistan miten meillä äitini aina antoi tuntemattomillekin  ruokaa jos he taloomme tulivat.Enimmäkseen  kävi tuttuja , koska sukumme oli laaja , mutta useasti   mustalaisiakin kävi. He saivat   ruokaa , sekä kaffia ja jos niiden kersoilla oli  huonoja vaatteita yllään, niin ehjiä heille äitini antoi. Siihen aikaan he liikkuivat myöskin hevosrattailla ja pollelle isäni haki heiniä  syötäväkseen.
Kerran keskellä kevättä  mustalaisia taas taloomme tuli. Syötyään  he pois lähtivät , kiittivät ja näkemiin.  Noin puolen tunnin  kuluttua  heidän  lähdöstään isäni lähti  puita liiteristä sisälle kantamaan , koukkasi eteisen hyllyltä melkein uuden ns nikita  mallisen mustan karvalakin, mutta lakin kohta oli tyhjä.
Lakki oli kadonnut.
Samoin eteisen lattialla ollut  nahkainen saapaspari  sekä    isän lämpimät  kintaat.
"Ja   jumalauta...isäni   huusi....perkeleen varkhat  hän manasi.....nytpä teitte  kyllä viimeisen tempun....."  Hän lähti  varkaiden perään, mutta ei niitä enää tavoittanut. Onneksi ,sillä   polkupyörän tarakalla oli kirves........valmiina..
Kirkolla asusteli  siihen aikaan yksi mustalaisperhe , vanha pari , ei muksuja  ja  elannokseen  myivät viinaa. Kaikkihan sen tiesi. Seuraavana päivänä isä heille  kylään meni....ja sanoi.
"Levittäkää sanaa.....yksikään mustalaispaska ei meirän tuphan enää tuu...varkaita  olivat...jos  tulevat niin kirvhellä tinttaan....".
¤¤¤¤
Eikä heitä senkoommin  näkyny....Mattilan   talossa....Knuuttilan raitilla.
Olivat senverran  viisahia.


Ekku Mattila.

perjantai 19. elokuuta 2016

Auttaako Jumala Usain Boltia ??

19/8-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Ristinmerkeistä hiukan....


Para.-aikaa  on menossa olyyympialaaset.
Aika moni  urheilija tekee ennen suoritustaan ristimerkin.Usain Bolt  on  heistä suurieleisin. Hän  viittaa etusormellaan suoraan ylös taivaalle ja ilmeisesti haluaa herättää eleellään  Jumalan auttamaan  juoksusuoritustaan....voittoon saakka. Jumala siis seuraa olympialaisia...
!!!??..Ei muuten seuraa.
¤¤¤???.
Ei Jumala voi olla  tarkkailemassa hänen mukamas suosikkiurheilijoitaan!!
Jumala  ei ole sillatavalla puolueellinen , että  on joidenkin puolella, toisia vastaan.!!!
Ikäänkuin ns tavallinen ihminen....!!
Jumala  ei auta  ketään voittamaan  urheilukentällä !!
Niin pikkumainen Jumala ei voi olla!!..Ei voi olla.
¤¤¤¤¤
Kun seuraa  nykymaailmaa ja erityisesti  pahan aikaansaannoksia ei maissa , niin Jumala on  häviöllä. Mielestäni. Jumala on jäänyt pahasti tappiolle  pirua  vastaan taistelussa...sanoisin   666-0.
666-0.
Kuitenkin antaa Boltin ja hänenlaisensa urheilijat  viittoilla  pilviin apua saadakseen. Jos se auttaa  heitä parempiin suorituksiin  pääsemiseksi , niin hyvä niin. He ovat niitä alkukantaisia  luonnonlapsia  ja ei siinä mitään. Mutta.....jos Usain Bolt  on vaikka hukkumassa myrskyävällä merellä  ja  viittaaa etusormellaan  pilviin pelastuakseen , niin pahaa pelkään  että  hän hukkuu.
Hukkuu...
Juu.

Ekku Mattila.



maanantai 15. elokuuta 2016

Tupakka tappaa....

15/8-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tupakasta.....

Teeveessä sanottiin että tupakkiaskeihin tulee  uusia varoitusjuttuja.
Nyt niihin on laitettu syöpää sairastavien  kuvia, sekä erilaisia  varoitustekstejä....tyyliin....
"Tupakka tappaa....tupakka on vaarallista....voi aiheuttaa keuhkosyöpää.....varo..varo".
¤¤¤¤¤

Jos jossakin avaruuden  kaukaisuudessa  joku humanoidirotu lukee/seuraa maapallon  touhuja ja tarkoitan tällä juuri tupakkajuttua , niin he varmasti hekottavat  sydämensä pohjasta..
Luulisin heidän jo aikoja sitten  kieltäneen tupakan  valmistuksen , maahantuonnin, myymisen sekä kaikenlaisen sauhuttelun....?
Varmaahan on että tupakka tappaa. Ennemmin  taikka sitten myöhemmin. Tottakait on  joitakin  ihmisiä joille kovakaan sauhuttelu ei tee mitään  terveydellistä haittaa , sillä he saattavat elää vaikka   100  vuotiaiksi. Kuitenkin heitä  on aika harvassa.
Suomessa on  kymmeniä tuhansia tupakka/syöpäsairaita.
He täyttävät niin terveyskeskukset kuin myös sairaalapetit.
Suurin syyllinen tilanteeseen on Suomen valtio...koska....:
Eivät ole....vielä....tehneet:
Kieltäkää  savukkeiden maahantuonti.
Kieltäkää niiden myynti.
Kieltäkää   tupakointi kokonaan.
¤¤¤¤¤
Varmasti tulee aika jolloin tämä tapahtuu. Ja noin  20 vuoden sisällä jo.
Olen varma siitä.


Ekku Mattila.

Kristiina Mäkelä sekä Michelle Carter...

15/8-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kolmiloikkaaja  Kristiina Mäkelä...sekä  naisten kuulan voittaja  Michelle  Carter.



Mäkelä  hyppäisi paljon pidemmälle, jos  osaisi kurkottaa maahantulossaan. Hän töksähtää alastulopaikalle jalat  pahassa koukussa ja jos saisi  jalkansa eteen, niin    metrin verran tulisi lisää  mittaa hypylle.
Toiseksi  Mäkelä  on auttamatta liian hidas  vauhtijuoksussaan.
Kolmanneksi hänellä on liikaa painoa hyppääjäksi.
Jos nämä puutteeet  valmentaja  pystyisi Mäkelässä  korjaamaan, niin saisimme  Kristiinassa  maailmanhuipun pitkäksi aikaa kolmiloikassa.
¤¤¤¤¤
Entäs Amerikkalainen  kiekonheittäjä Michelle Carter....??
Näen hänessä  selvät merkit  kärähtämisestä.Plikka pukkaa kuulaa pitkälle  napsimalla  kiellettyjä aineita.
Siis kohta kuullaan.....??!!

Ekku Mattila.

Maailmanennätysten loppuminen tietää huonoa ihmiskunnalle....!!??

15/8-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vähän urheilusta.......


Menneillään on Olympialaaset...juu.
Uusia maailmanennätyksiä  tulee aina välillä, hitaasti mutta  varmasti. Silloin tällöin  lukee somessa että se ja se ennätys kyllä kestää pitkän ajan ja niinhän juuri onkin.Tavallaan  urheilukansa  tottuu siihen että vanha ennätys kaatuu ja uusi syntyy.
Mutta.....
!!!
Olen   pitkään   miettinyt  seuraavaa sekä  kummaa ajatusmallia...
: Tulee väistämättä eteen aika ,ettei urheilussa enää ennätyksiä rikota. Jo tehty  ennätys jää maailmankirjoihin , sillai viimeiseksi  ja tulokset alkavat väistämättä  huonontua. Raja  tulee vastaan ....esim näin.
Kukaan ei juokse sataa metriä  koskaan alle  8 sekunnin....
Hyppää korkeutta  3 metriä....
seivästä   8 ...heitä keihästä  130  metriä....10 kilometriä juokse 24   minuuttiin..400  metriä  vaikka  2  minuuttiin....maratonia  alle tunnin.....ym..ym...ym...
Jo tehdyt ennätykset  jäävät sekä pysyvät ja ennätyskäyrä alkaa menemään alaspäin.
!!!...Mistä se tulee johtumaan? Tuleeko ihmiskunnalle jonkinlainen  totaalinen taantuma? Syntyykö tulevaisuudessa rappioihmisrotu , jonka  puitteissa kaikki romahtaa  totaalisesti? Syntyykö  sotia...maantieteellisiä mullistuksia...hirvittäviä  katastrofeja  joiden seurauksena  entinen ns uljaampi aika  tuhoutuu  ja  mikään ei ole niinkuin ennen?
Ihmiskuntaa odottaa  huonot ajat. Se näkyy , ei   välttämättä  huonoissa urheilutuloksissa , vaan  seuraamalla  nykyista  maailmanmenoa.
Sanoo..

Ekku Mattila.




torstai 11. elokuuta 2016

Napu...napu.....

11/8-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Aikani "kuluksi"  naputtelin kuvan rakennuksen. 6 metriä x 3....  19,80  neliötä...(koska alle 20 neliöiset eivät tarvitse rakennuslupia)....noin 3,500 kiloisen...toisessa päässä  apukeittiö... koko tupa jalaksilla....voi viedä vaikka Kemijärvelle ..Väyryselle....
Tuvan osti  Tinax oy....
Rakennuksen oven yläpuolella oma  "taiteilijakuvioni".
Et tälleen.



Ekku Mattila.

Putler ja Mainilan nykylaukaukset....

11/8-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Historia  nähtävästi  meinaa toistaa taas itseään.
Wanhanajan CCCP  järjesti Mainilan laukaukset joiden tekosyynä  itänaapurimme   sai syyn hyökätä Suomeen.
Nyt herra Putler  väittää Ukrainan  suunnittelevan  venäjää vastaan  hyökkäystä  ja eilen kuulemma yksi venäläinen  henkilö sai surmansa  Ukrainan  aloittamassa  selkkauksessa.

¤¤¤¤¤

Tällä mennään tänä päivänä.....2016.


Ekku Mattila.

maanantai 8. elokuuta 2016

Kultaraha........

8/8-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



On kuulkaa ollu niin kiirusta etten ole kerennyt  blogiani päivittämään.
Eilen matkalla kuulin hyvän  kertomuksen ja se kuuluu näin:

Yhdessä talossa oli sellainen, taikka ainakin moni luuli, yksinkertainen poika , jolle ihmiset  tekivät erilaisia temppuja.
Esim:
 Pöydälle  laitettiin kultaraha , sekä viereen sitä paljon suurempi  hopearaha.
"ota kumman haluat, pojalle  sanottiin ja poika valitsi sen suuren hopearahan. Joka  kerta  poika valitsi hopearahan, eikä kultarahan  päälle edes vilkaissut....
Näin kului  useampi  vuosi ja taloon   sattui tulemaan  asiansa  osaava psykologi.
"Miksi  et ota kultarahaa mies kysäisi pojalta"? ...kultaraha on paljon arvokkaampi kuin hopearaha hän jatkoi...Siihen poika  vastasi.
"Ajattelehan nyt.....jos olisin  valinnut kultarahan, niin homma olisi päättynyt heti  siihen...koetahan arvata  kuinka  paljon minulla  on  hopearahoja....??"





Ekku Mattila.

heh.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

1956...salama..lehemä ja mä...

31/7-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tänään, ainakin täällä meillä jyrisi ja salamoi aika lailla...
ja se pukkasi mieleeni Wanhan tapahtuman noin vuodelta  1956.
Olin silloin 10  vuotias , oli kesä ja tuomassa pelloiltamme lehemää kotiini päin.
Navettaan oli matkaa suunnilleen km ja siksi liikuin polkupyörällä. Lehemällä kaulassa kettinki ja sen toisen pään kiinnitin muutaman kerran polkupyöräni  vasempaan ohjaustankoon.
Ns kärmesmäen  kohdalla  tullahti kova ukkospilvi suoraan päälleni ja  siitä paukahti todella jumalatoon salama , sekä  heti perään tavatoon jyrähdys.
Räääätsssh...
Minä säikähdin ja lehmä tietysti. Se  syöksähti  äkkiä eteenpäin, kohden navettaa/pelastusta  tietysti ja  alkoi juosta ravia, sanoisin  ja niin sanonkin. Äkkitempaisu lehmältä kaatoi minut nurinniskoin hiekkatielle  , mutta pyörä pysyi kiinni kettingissä. Suu , silmät rapaa  täynnä  näin miten kanttura viiletti kauhiaa haipakkaa kohden navettaansa ja  pyörä  retaji  edestakaisin sen perässä.
Ja minäpoika koetin  pysyä perässä, mutten siinä onnistunut.
Äitini oli pihamaalla kun näki  nelistävän ja lähestyvän  Ulla-lehmän. Se  tömähti vauhdilla avonaisesta  ovesta  navettaan , kettinki  perässä  kalistellen, mutta pyöräni ei.
Se oli jäänyt matkalle josta sen talteen otin. Sen  oikea poljin, joka maata  oli koko ajan viistänyt oli kulunut kuin tahkon kiveen hinkaten.
Sitten se puu.
Johon salama oli näköjään iskenyt, siinä   minun ja lehmän lähellä. Puu oli tuhannen..(sanonko?) illun päreinä.......Auttoiko   se  kun olin  pyörällä matkaten? Meinaan  ettei salama kohden iskenyt?
Kumiset renkaat?
Juu.

Ekku Mattila.