lauantai 31. elokuuta 2019

Saatavana muuttui väsyneenä saatanaksi...heh.

31/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Vaikka olenkin jo   tämän saman  tosikertomuksen  uusinut  monta kertaa, niin teen sen taas, koska  niin hupaisa  juttu se oli.
Siis:
Minulle soitti  1984  vanhahko nainen, asiakkaana  ja  kyseli  kovasti   erilaisia  asioita  omasta  terveydentilastaan.  Sanoin että   mene  lääkäriin , mutta  nainen intti  koko ajan  ja  kerroin tarvitsevani  hänestä  valokuvan ja  kun sen olen saanut  postissa ,  niin katson sitten.   Minulla oli sen päivän aikana ollut  parisenkymmentä  asiakasta +  puhelinsoitot  päälle  ja olin aikalailla  väsynyt.Kaiken huippuna kello  oli  siinä illalla  23,00  paikkeilla.
Minun piti sanoa..."onko sinusta saatavana valokuvia?"......mutta  väsyneenä  sanoin...."onko  sinusta  saatana  valokuvia?".
"MITÄÄÄH....?????  nainen  huusi kovalla  äänellä....MITÄÄÄÄH???  ja  nakkasi  luurin korvaani että kolahti.
Ei tullut  postissa  ainakaan siltä naiselta  yhtään valokuvaa.
Heh...

Ekku Mattila.

torstai 29. elokuuta 2019

Sain 1984 Aaameeriikaan perinnön.

29/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Luin   päivä/lenkkikirjastani   tänään .......ja  mennään Umeeriikan  asioihin.
Isälläni oli  veli ( Feliks) , joka  muutti   Ameriikkaan  1950  ja hän  oli minun kummisetäni.
Olin silloin  4  vuoden vanaha.
Vuonna  1982  Feeliks  muutti  takaisin Suomeen , kertaakaan käymättä syntymämaassaan  ja  ihmetteli suuresti  miten tiestömme  ovat  hyvässä kunnossa. "Silloin kun  lähdin Aameerikkaan  kaikki tiet olivat  surkeita  sora/saviteitä , mutta nyt  hyvässä  kunnossa ".
Feeliks   kuoli  1984  suunnilleen tähän samaan  syksynaikaan ...valoa  kohti. Noin  kuukauden kuluttua siitä  sain  tietää että  Feeliksen kummilapsena (heillä ei ollut  lapsia)  tulisin  saamaan   noin  650000  vanhaa  mummonmarkkaa.....muttaaaaaah. Alkoi kylillä  tavatoon meteli  tyyliin...." eihän  Ekku  voi kaikkea  saada.....(sanoivat  kylänrouvat) ....on paree jakaa  rahat  sillai  viisaasti....Ekku on  vielä nuari....kyllä se  ehtii  tienata  tarpeeksi....jaataan rahat  fiksusti......jaataan..."
Ja niin siinä  sitte kävikin:
Se  rahamäärä  jaettiin "mukavasti"......fiksusti. Kaikkiaan   11  Alahärmäläästä/naapuria   saivat  kukin noin 58000  vanhaa markkaa, parikolome  lähimpää  sukulaasta , mutta  muut  eivät olleet  kun  tuttuja  vaan....ja  minä sain.....kultakellon  vitjoineen.Arvoltaan  noin  2000  mummonmarkkaa.
Suku on pahin  sanotaan.
Juu.

Ekku Mattila.

maanantai 26. elokuuta 2019

Eturauhasen PSA_-T mittaus. Meille miehille se on tuiki tärkeä.

26/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Kävin  22/8  antamassa ns  verta pakkiin , koska  73  vuotishuolto  oli ajankohtainen.
Erilaisia kokeita  tehtiin  22 kappaletta  , joista tärkein   oli ja on, ainakin meille miehille  ns P-PSA-T. Sillä mitataan  eturauhasen  toiminta  ja  varsinkin  ettei siinä ole kehittymässä  syöpää.
Minulla  oli hankaluuksia juuri  sen rauhasen kanssa  4  vuotta  sitten , koska  lukema oli  9,2.Aloin saada  siihen  Duartea, joka on hormoonilääke  ja se  tasaa  erurauhasen  toiminnan, sekä   estää  sairauden  puhkeamisen.
Tänään  sain  labratulokset  ja  ne  näytti   oikein  hyviltä.  Kaikki  muut  olivat  kunnossa , paitsi  kolestroli  joka  oli  tasan  4.  Eihän se paha ole, mutta  saisi  laskea  alle  2. Muistakaa  herrat miehet että  käytte, ainakin  parin vuoden välein mittauttamassa   PSA  :an.  Juuri eturauhassyöpähän  on oireeton  ja  alkaa  vasta sitten  oireilla  kun on  jo myöhäistä.  Nykylääketiede/lääkkeet/leikkaukset  ovat  niin  hyviä ,että  eturauhassyöpäkin  voidaan hoitaa  ihan hyvin. Pääasia  on  se ennaltavarmistaminen, joka  hoituu  verinäytteen  avulla.
Näillä mennään.


Ekku Mattila.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Viaras saa tulla sisälle , mutta tuu isännän peräs.

25/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Jos olette  pihallanne ja teille saapuu  vieras.
Ainakin  meillä Alahärmäläisillä  on aina ollut tapana , että  isäntä menee  edellä  tuvan portaille/tupahan   ja  vieras  perässä. Naisen ollessa kyseessä  avataan ovi  ja  mennään sitten perässä.....eiks  niin?
Mutta  toisilla  on kumma tyyli, varsinkin  miehillä. Opin tuntemaan erään  Kauhajokisen (sanotaan  häntä vaikka Heikiksi) jolla oli  omituinen  tapa. Kun hän tuli  meille ja olin pihalla  touhuamassa ja kaffille pyysin...niin Heikki  kovaa  kyyttiä  klampsi taloni  portaille ,   tempaisi  ulko-oven auki , siitä sisälle ja isäntä  (mä)  kaukana perässä. Eikös  olekin aikalailla  epäkunnioitteva  tapa ?
Toinen samanlainen  henkilö oli  Kurikasta (vähäsen sillai päivettynyt kyllä)   jolla oli  samanlainen  tyyli. Kurikkalaasen  touhua katselin    vuoden  verran ja yhtenä Lauantaina  kun teki    "sisääntulonsa"  nakkasen  miehen   pihalle. Ei ole   senjälkeen  näkynyt.
Kauhajokinen  Heikki koki saman  kohtalon. Eikä häntäkään ole enää täälläpäin näkynyt.
####
Hmmmmmmmm???...Ennenwanahaan  oli tapa, jos  tuli vieraita, että  talon  väki sanoi...: "tulukaa  peremmälle  ja olokaa    kun kotonanna"....mutta  ei se  tarkoittanut että  esiinnyttiin  kun ellun kanat......toisen kunnioitus  on  hieno  tapa.  Se  puuttuu  aika monelta  täälläkin  päin Kauhajokea..........nuorilta   olevinaan  kovilta  kolleilta.


Ekku Mattila.

Akateeminen vartti, mitä se tarkoittaa ja miksi se on väärin.

25/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Vähän  turajan  yhdestä  hyveestä.


Usein  kuulee puhuttavan ns  akateemisesta    vartista.
Sehän tarkoittaa  että saa mukamas  sovitusta  tapaamisesta  myöhästyä  akateemisen vartin verran, joka on kuulemma  15  minuuttia.
Puppupuhetta  koko  vartti.  Mielestäni on  toisen kunnioitusta jos  saapuu  sovittuun aikaan  sovitulla  kellonajalla.  Somessa   kirjoitetaan/kuullaan  että  esim  jotkut  valtiopäämiehet/julkiset  henkilöt/itsekorostusta  haluavat  myöhästelevät  jatkuvasti.  Putin oli  tunnin  myöhässä  tapaamista  odottavaa  meitin pressaa  ja  isoon ameeriikaan  rumppi  myöhästelee  jopa  2  tuntia.  Historiassa   kuuluu  että  taalinin  poika  antoi odotuttaa  itseään  jopa  12  tuntia.
On kyllä muutaman kerran  tapahtunut  niin ,että  myöhästelevä  henkilö  sai pitää  henkensä , koska  myöhästyi  lentoasemalle  tulemistaan , eikä  kerenny  koneeseen....ja  kone  rysähti alas. Kaikki  otti ja kuali kerralla.
Itse olen aina ollut  ja  edelleenkin  tarkka  sovitusta  tapaamisesta  jonkun kanssa.  Jos sovitaan  että  tulen  kello silloin ja silloin, niin  teen niin.  Oikeastaan  en  ole koskaan  myöhästynyt. Muutaman  kerran en olekaan päässsyt , esim auto on  hajonnut, niin aina  soitan  ja kerron  etten  pääsekään tulemaan. Täsmällisyys on kuninkaitten hyve.
Kymmeniä kertoja  on  käynyt niin ,ettei  henkilö  tulekaan  luokseni vaikka  olimme  sopineet  niin.
Olen odotellut  aikani ja jos  ei  mitään/ketään kuulu, niin  menen  omiin  touhuineni.Sitten on käynytkin niin, että  henkilö  onkin tullut , mutta  parisen  tuntia  myöhässä  ja ihmettelee  missä  olen........Mielestäni  tahallaan  myöhästelevä  ihminen  on  tomppeli .
Siis......: jos ette  pääsekään tulemaan  sovittuun  tapaamiseen ,niin  soittakaa  ainakin  ja  ilmoittakaa  tilanne. Näin tekee  fiksu  lähimmäinen.

Ekku Mattila.

lauantai 24. elokuuta 2019

Prediction........genate/Zenode.

24/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Kellariksi muututte,
Tiberias ja  st Tabga,
kivesi  ei  kestä.

Järistys  tuhoaa,
Maltalla   Vallettanin.

Israelissa   häviää,
siirtokunta  Itamar,
ja  Ramallahissa  kaupunki,
Awartak on nimi.

Majakka   kaatuu,
rannalla Itämeren,
Dornbuschin on  mennyt.


Ekku Mattila.

perjantai 16. elokuuta 2019

Voi kiitoksia paljon...prinne ja viheriät. Kiiiiiiiiitooooos !.

16/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Juhjuhjuhjuh.......

Nyt  loppui  kertaryssäyksellä  köyhiltä , keskituloisilta  sekä  keskituloisilta  eläkkeensaajilta  rahanpuute  ja  kurjuus !!!!!!
Enää ei kannata  suunnitella  pomppaamista  Raippaluodon  sillalta  merhen , makaamista  lähestyvän junan  alla  ,  eikä  pyssyllä posauttamista  nuppiaan  tuusannuuskaksi. Masentuneen  työläiskurijan   synkän  pilven  lävitse  alkaa  kirkas  aaurinkoo   paistaa  kuumottaa . Hallitusherrojen (  remarien)  antama  elämänlahaja  voittaa  jälleen kerran elämän. Voi  kiitoksia  remarit. Voi  kiitoksia. Teitte  meille  torella  suuren  ilonaiheen.  Aaah  tunnemme  jälleen  elämän  eliksiirin  virtaavan  kehomme  sopukoihin. Ilo   ah  ilo  on  tullut  meihin.  Meitä ei ole  unohdettu. Kiitos   ah  kiitos  remarit.
Kiitos...kiitos.

Mitä meille  luvattiin:
¤¤¤¤¤
Pienten  tuloihin  85  Euroa /vuosi.
Keskituloihin       50  Euroa/vuosi.
Keskituloisten eläkkeihin   65  Euroa/vuosi.
¤¤¤¤¤
Tämä  tarkoittaa   noin  5-7  Euroa  lisää  rahaa  kuukaudessa. Nyt on  pakko  jo huomenissa   kiiruhtaa  autoliikkeeseen  ja  innostunut  puna  poskillamme  varata  tuliterä  hyypriitiipirssi jolla  kuljemme  kuoppaisia  asfalttiteitä  sinne  ja  tänne.
Vielä  kerran.....kiitoksia   prinne  ja   viheriät.Miten  hyvä  te  olette.  Kiitoksia  paljon.Kiitos.
Kiitos.

Ekku Mattila.

tiistai 13. elokuuta 2019

Minä ja minun sivupersoonani.

13/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Osaan  ennustaa  sekä  olen aikamatkaaja.
Osaan  kirjoittaa  esim  runoja ja osaan  maalata  tauluja.
Osaan  rakentaa  taloja  ja korjata  niitä.
Osaan  korjata  autoja  , sekä muita  vempeleitä.
Osaan   liikkua ja pidän   liikunnasta.
Osaan   ampua, aika hyvinkin ja  liikkua  maastossa  inkkarin lailla.
Osaan   puollustaa  itseäni , perhettäni  ja  tiedän olevani  ns kova  pala viholliselleni.
Osaan   myöskin olla  hyvä  tarvittaessa.
Osaan  soittaa  erilaisia  soittimia ja  sävellänkin/sanoitan  kohtuullisesti.

¤¤¤¤¤¤

Tiedän  että minussa  on  useita  erilaisia  persoonia  ja  ne  (he)  tulevat  tarvittaessa auttamaan.
Jos  rakennan  taloja, niin  rakennuspersoona  tulee. Runohenkilö ei .  Hän ei osaa kirvesmieshommia.
Jos  haluan , tunnen  soittaa  kitaraa, niin  musiikkipersoona  tulee.
Jos  menen   pitkälle juoksulenkille, niin  urheilupersoona  tulee. Runopersoona  ei halua  juosta.
Jos  olen  karatetunnilla , niin  silloin ei tule  muita persoonia. Niillä  muilla  ei ole  tarvittavaa  taitoa.
Jos korjaan autoa , ei  muita  persoonia näy. Autonkorjaajapersoona  on  ammattimies.
Jos  haluan kirjoittaa  vaikka  Jumalasta , uskonpersoona   on paikalla. Muut  ovat  poissa.
Jos  haluan ja  siltä tuntuu, että on aika  aikamatkustaa, niin  silloin minuun  tulee  profeetta, joka  auttaa.Voin  sanoa  että  aikamatkaajapersoona  on  tuolta  jostakin.Tähtien takaa.
Parhaiten  olen  ammattisotilas,  sissi, tarkka-ampuja , Suomea  puollustamassa.Kunnia  ja  Isäinmaa.

¤¤¤¤¤¤

Ei siis ole  mikään ihme , jos  välillä  olen  muissa maailmoissa. Erilaisten  persoonieni sekasotkussa.
Muuten  pärjään  ihan kohtuullisesti. Alahärmäläiseksi  häjyksi.

Ekku Mattila.

maanantai 12. elokuuta 2019

Lakeuden noita erehtyi (kö?) ilmoja ennustellessani.= pahus...häviän 50 Euroa.

12/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Pirskatti......
Olen aina  tiennyt  etukäteen  säätilat ,  lyönyt  niistä  vetoa  ja aina  olen voittanut muutaman Euron.
....aina.....mutten nyt.
Kerroin   muutamalle  maanviljelijälle  että  tänäkesänä  tulee vettä  niinmaan   perusteellisesti että  ja  että kesä olisi sateinen.  Sanoin että  myös viljat   hukkuvat syksyllä  peltoihin  ja  ns  hellepäiviä  tulee  noin  5-6.
...mutta  mitäs    saamaria ?
Ekakerran  taidan erehtyä  ilmoja  ennustaessani. Syy  "taitaa"  paljon  puhuttu  ilimastonmuutos...vai  mitä?....Itte  ilmojen haltijakin  on   noita  viherpiipertäjiä vai mitä he onkaan kuunnellut  ja  pannut  säätilatkin  sekaasin.  Minähän en  erehdy..en  en ja en.....köh.

Ekku Mattila. 

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Aika ovela temppu rikkaalta mieheltä.

11/8-2019.
Ekku Mattila.
aikamatkaaja.


1962  oli  Ranskassa  raha/postimerkkihuutokauppa, jossa  oli  esillä    arvokkaita rahoja/merkkejä   eri puolilta  maailmaa.......oli myynnissä  esim      10   vanhaa  , ns  sinistä  rouvaa, joita  tiedettiin   painetun vain  10 kappaletta.  Paikalla  oli  rikas  huutaja joka    teki suurimman tarjouksen ja siten sai    ne  harvinaiset postimerkit itselleen.
Kesken  huutokaupan hän  pyysi  saada  suuren  tuhkakupin joka  tuotiin  hänelle  ,  irrotti  9  postimerkkiä  niistä kymmenestä ja  laittoi  yhden  jäljelle  jääneen  visusti    takkinsa  taskuun.
Sitten asetti  9 postimerkkiä  tuhkakuppiin ja  sytytti  ne  palamaan.
"Noniin....nyt  minulla  on  yksi  erittäin harvinainen   postimerkki  itselläni...se on ainut  maailmassa"  hän sanoi  ja  lähti  pois....
Näin nikkeen....


Ekku Mattila.


lauantai 10. elokuuta 2019

Lauri Tähkä/Jarkko /Markku Suo ja Alahärmä /Teuva.

10/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ajelin eilen autolla  Teuvalla    ja kas kummaa....huoltoasemalla  tunnistin  laulaja Lauri Tähkän.
.......ja  tästä  sain  pienen  kirjoituksen aiheen...
Siis:
Lauri  Tähkä on Jarkko  Suo.  Hänen  isänsä on  Markku  Suo  ja me oltiin  samaan aikaan  Voltin Alahärmän  kansakoulussa. On  ns  "vaiettu"  salaisuus, että  Markku  oli tavallaan huutolaislapsi, joka  annettiin  Perkiönmäen Fräntilän   syntymäkodistaan  kasvatettavaksi  Toivo  ja Finni Välitorpan  huostaan  noin  600  meeterin päähän  omasta   syntymäkodistani.
Markkua  kasvatti  Toivo sekä hänen äitinsä  Finni Välitorppa.
Siihen  syyhyn  miksi  Markku  annettiin  pois  omasta  Fräntilän kodistaan , en nyt  tässä  sen enempää   puutu.   Jarkko  on syntynyt  Teuvalla ja  samassa  kunnassa    hänen  Markku  isänsä hoiti  vuosia  Teuvan urheilukenttää/muuta  urheiluun  liittyvää.
Ammattimuusikko/laulaja  Lauri  Tähkä on  ja  50  %  :sesti  siis  Alahärmälääneen. Onnea  edelleen  urallasi.

Ekku  Mattila.

maanantai 5. elokuuta 2019

Sema Israel.......geneda/bethel.

5/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Avasin hohtavan kirjan,
tulevaisuuden kirjan,
selasin sen   sivuja,
ja  minä kuulin,
ja minä näin:


Soran alle  peittyvän,
linnakkeen  Efesossa,
nimeltään Isa  Beyn.

Toistan tään:
Täysosumasta  häviää,
kukonlaulu  Israelin,
sota on  syttynyt.

kuusiviisiseitsemänviisi  ja  E,
patsas on Tirhakassa,
suojassa Aamonin,
mut  auta  ei,
sota  senkin  hävittää.

Maahan  sortuu  moskeija,
Tarsossa  sen koti.

Kivet  sulaa   Samariassa,
taivaalta  tuho saapuu.

Viattomuus  häviää,
alttari  on entinen,
Beetlehemissä  itketään.

Tuli  riehuu,
Rabba  ja Filadelf.

Lentokentäksi tasataan,
Siinailla Dofka,
leiripaikka  kahdeksan.

Kuopaksi  muuttuu,
Araunan tantere,
väkevä muuttuu  heikoksi,
alttaria ei enää näy.

Otsaas  saat osuman,
monumentti  Absalom,
hiukses  sulaa  hetkessä.

Toistan tään:
Vaarassa ovat autuaat,
Sema  Israel.

Maahan  kaatuu,
Pool    Of  Siloam,
ylpeytesi on entinen.

Lasiksi muututte,
Sakkeus  ja Jeriko,
suuret ovat rauniosi,
sota on tullut.

Öljyllä sotketaan,
Marttyyrien metsä,
merkki on toisella.

Kone  iskee  seinämääsi,
Magdala   ja Magdalena,
muistosi  on metsäinen.

Kivesi pian  kadotat,
St  Peter at  Tabgha.

Ekku  Mattila.

lauantai 3. elokuuta 2019

Olis se olis se.....

3/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Näin  tietokoneen edessä   tuumaillessani,  tuli  mieleeni  :
Olisi  kiva omistaa  sellainen   tietokone , joka  antaisi  aina  oikean vastauksen  mihin tahansa kysymykseen, jonka  esittäisi.
Ny  meen maate...ywä  öte.

Ekku Mattila.

Että näinnikkeen.

3/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ajelin eilen  458 km ,  Kokkolassa  kävin,  syntymäpitäjä  Alahärmän kautta  ja  takaisin tänne  Kauhajoelle jossa  nykyisin  asun . Täällä olen asustellut  vuodesta  1990 lähtien  ja ihmetellyt  miten nopiaa aika onkaan mennyt..,..29  vuotta  jo. 6  muksua ("kylillä on 5 lisää") on  tänä aikana  tullut ,  muutama koira  sekä  muutama kissikin.
1966  sotaväen  jälkeen  muutin Hesaan  ja siellä  touhusin  vuoteen   1982 asti. Senjälkeen sinne ja  tänne...tänne  ja  sinnekin , kunnes  1990  Kauhajoelle.Aikamatkaajan/selvänäkijän  työtä  on tullut  tehtyä vuodesta  1973  lähtien    tähän päivään  joka  jatkuu edelleenkin.
Pikkuhiljaa on maailmantilanne , kuten  Suomenkin, mennyt    huonoksi  ja  varsinkin  viimeiset   10  vuotta. Tuntuu  aivan siltä , että  päättäjät/hallitusherrat/viranomaiset/raharikkaat  väenväkisin  haluavat  Suomen  asiat menevät  retuperälle. Suurimpana  syynä on  hallitsematon  haittamaahanmuutto .Jos   tilanne  ei muutu, niin  olemme  todella  , niinkuin tavataan sanoa,  kusessa.Kurkkua  myöden.
Raharikkaista/poliitikoista   on  tullut   ahneita  öykkäreitä  jotka  eivät  tippaakaan  välitä  oman maan  kansalaisista ja  ikäänkuin  vittuillakseen  marssivat kaikenmaailman   kulkueissa . Sodoma  ja  Gomorra  suorastaan odottaa    uutta  toistoaan. Voi melkein  sanoa  että  onneksi. Ihmiskunta  tarvitsee  kovaa  tukkapöllöä. Maailma  ei muuten paremmaksi  muutu.

Ekku Mattila.

perjantai 2. elokuuta 2019

SAME ISRAEL........zedego-ibeda.

2/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Avasin hohtavan kirjan,
tulevaisuuden  kirjan,
selasin sen sivuja,
ja  minä  kuulin,
ja minä näin:


Ohjuksen  hävittävän,
koptilaisen luostarin,
keitaalla  Wadi Natrunin,
sota on  tullut.


Sodan  melskettä,
laakinin kummulla,
alangolla  Juudean.

Portot  tanssivat,
kaupungissa  raunion,
Samuel  ja Mispa,
vieraita  joukkoja  kuudesta maasta.

Kokonaan katoaa,
Sardeenin  rauniot,
hiekaksi muuttuvat.

Apollonioksen joukot,
kuumuudessa palaa,
Jerusalem  ja   Samaria,
historia  huutaa.

Talosi  häviää,
Juuda  ha-Nasi,
Bet  Shearim.

Soraksi muuttuu,
Aabrahamin kaivo,
Beersabeanin  keskellä.


Tuli polttaa,
alttarin,
sukua  Heettiläisille,
vanhasta  ajasta.

Arkissa oli liitto,
Kirjat-Jearimissa,
rauniot palaa,
keskellä  metsää.

Tuhansia  ruumiita,
Aabel-Beet-Maakassa,
veri  on kuivunut ,
taivaalla  näkyy sininen  hohde.

Savun taakse peittyy,
Taabori  ei kirkas.

Maahan sortuu,
moskeijja  Tartossa.

Toistan tään:
Absalomin hauta  häpäistään,
laaksossa  Kidronin.

Ekku Mattila.

torstai 1. elokuuta 2019

Jotakakin vähän rutajan.

1/8-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Mahtava  juttu...!!!
Noin  3 kuukautta sitten jätin  yleiration  harha/vääräuutiset  katsomatta  ja  oikein hyvin on mennyt.
Lisäboonuksena  herra takinkääntäjäkunkku  Timppa  jätti  poliitikan  kokonaan ja  katosi  historian  sinisenharmaaseen hämärään. Perässä  seurasi muut  siniset  petturit  ...huraa.  Ikävä ei tuu  teitä. Vieläkun  herra  pakoputkiulukominister  vaihdettais  normaaliin, niin ouijee....
Nyt kun  verenpainettani ei enää nostata  yleiraation  vääräuutiset  , joka kanavilla  päivettyneet  rahanperässä  tänne muuttaneet  "Suomalaiset" , niin  toinen huraa. Keskityn  ulkomaisiin  uutisiin jo senvuoksi  koska  niiden  uutisanti on  todellisempaa , eikä  niissäkään  liiemmälti   Suomalaisia  pompankääntäjiä  näjy.
Vähä liikaa   koheltaa  isoherra  Rumppi. kohta    mies   voittaa  Eikko  Ennamonkin , joka  aikoinaan  retuutettiin  etuskuntatorpasta  pihalle. kyyl  kansa  tiätää kaikui  kiasman    lautaseiniltä  ja  hesalaasia  nauratti niin.
Kolmanneksi  paras on  se, kun  Suaampoo  Erhoakaan  liikaa  havaatte  missään. Hällä oli  kumma  tapa  hymyyllä sillai  ittumaisen/pilkallisesti . Nyt  taitaa  tulla  näidenkin voittaja.  Se  on joku  liikaa aarinkoa  ottanna lusuhusuousumusu, taikka jotakin sinnepäin. Melkein  voisin/uskallan sanua  ääneen    näin kiriootuskonhen  kautta, että  pelle  kaivaa  erta  nenästään....vee unohtui  näköjään.
Jos  ristus  sentään joku  valakonaama menis  samaa  sanomaan , vaikka    Soomaaliaas, niin  RIPPi  tulis  sellaaselle  uskaliokolle/hullulle  ja  muutamas  minuutis.
Nooh....historiassa  ollaan nähty, että  jos  ja kun meitä  Suomalaisia  tarpeeksi  kauaa  härnää/vittuilee/uhkaa/haukkuu, niin  Raatteen  tiä opettaa.
Näin se on kuulkaa.

Ekku Mattila.


torstai 25. heinäkuuta 2019

SEMA ISRAEL......Prediction....alfa ja Omega.

25/7-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Avasin hohtavan kirjan,
tulevaisuuden kirjan,
selasin  sen sivuja ,
ja  minä kuulin,
ja minä näin:


Tuhon tulevan taivaalta,
puutarhassa  Getsemaden,
sadat  ohjuksen osuvat.


Gebadin saastuu,
autiomaassa  Juudaan,
Mikmasta  länteen,
atomi on syllinen.

Portot tanssivat,
kaupungissa Mispan,
Samuel  suree,
vieraita  huutoja.

Joku  saastuttaa,
lammikot  Salomonin,
jäteöljyä  kaadetaan,
mustat  liput  liehuu.

Malja  sulaa,
yksiseitemänkuusiviisi,
sapatti ja viini.

Tuhkaksi palaa,
paikka  Laidsin,
kohdassa  Daaniin.

Kokonaan katoaa,
rauniot  Sardeenin.

Ohjus  sen  hävittää,
Wadi ja  Natrunin,
luostari  Koptilainen.

Kuumuudessa palaa,
joukot  Apollonioksen,
soturit  vanhat,
Jerusalem ja  Samaria.


Ekku Mattila.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

SPREDICTION.....Sema Israel.

20/7-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Avasin hohtaan kirjan,
tulevaisuuden  kirjan,
selasin sen sivuja,
ja  minä  kuulin,
ja  minä  näin:


Soran alle peittyvän,
Beetlehemissä  viattomuus,
alttari  on  tuhoutunut,
sota  on   tullut  Israeliin.

Täysosumasta  häviää,
Kukonlaulu  Israelin.

Toinen  puoli  katoaa,
opistosta  Heprealaisen.

Maahan sortuu moskeija,
Tartossa  sen koti.

Vain muistot  jää,
Amon-Reistä,
ja  sen lehtikulta  häviää.

Toistan tään:
Absalomin  hauta  häväistään,
laaksossa  Kidronin.

Kohdalla  Samarian,
sulanutta  kalliota,
sodan pauhu  kuuluu.

Tuli  riehuu,
Rabbassa,
Filadelfia on kadonnut.

Suuressa vaarassa  ,
ovat autuaat,
portot  tanssii  paikallanne.

Ohjukset  osuu,
vuorelle  Wadin,
Beidan  on  mennyttä.


Ekku Mattila.


torstai 18. heinäkuuta 2019

Taneli tappoi veljensä Sepon. Perinnön takia.

18/7-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Tästä  asiasta olen jo aikaisemmin kirjoittanut, mutta kun kävin tänään "sillä"  paikkakunnalla, niin  uudistan  jutun.
Noin 30  vuotta  sitten asusteli   Xxx sä  kunnassa  eräs  eronnut  noin (sanotaan häntä  vaikka  Sepoksi)  50  mies.  Hänellä oli  veli  ,sanotaan  häntä vaikka  Taneliksi , jolla ei ollut  ihan kaikki mutterit  tallella  yläpäässään. Koska  Tanelilla ei ollut  oikeastaan mitään ns omaisuutta , siis  varaton,   hän  alkoi  tuumaamaan että:
"Koska olen  rikkaan veljeni  ainoa omainen ja  jos  Seppo  vaikka  yhtä/äkkiä  kuolisi, niin  minähän saan  hyvän  perinnön".
Ja  eikun tuumasta  toimeen.......Teki  Taneli....hankki  vanhan  yksipiippuisen  haulikon  ja  Sepon luokse  kylään kaffia  juomaan. Vieraalla oli  kassi jossa  ase oli, ladattuna ja  valmiina  .....
Kesken  kahvinjuonnin  Taneli  noukki aseensa  kassistaan , poisti varmistimen  ja  tähtäsi. PUM..........laukaus  osui Sepon  otsaan  ja  siihen  heti  kuolo  tuli talon isännälle.
####
Seppo retkahti  ruokapöydän  edessä olevalle  tuolille , pää taaksepäin  kallistuneena. Taneli  muina  miehinä    lähti ja sentään muisti ottaa  aseensa mukaan. Oli  Toukokuun  alkupäivä,  kuuma  aurinko  paahtoi  suoraan   keittiön ikkunasta  sisälle. ........talon   asukkaat  alkoivat  valittaa  isännöitsijälle  jostakin  tulevaa  hajua. Kissin  jätöksiksi  he  lemua  luulivat.
¤¤¤¤
Isännöitsijä  avaimillaan  huoneeseen  sisälle  ja jopa  hajun  alkulähde  selvisi. Poliisia  huusivat ja  he  tulivat  pillit  vinkuen. Kukaan  ei ollut kuullut  talosta  tullutta  laukausta. Rakennus  sijaitsi kunnan  uimahallin  vieressä  ja  sen  tienoilla  kylän kollit  mopoillaan  edestaas  kaasuttelivat. Joskus  ei ollut   pakoputkia,  joskus  taas oli. Jos  ääni johtui siitä syystä.
¤¤¤¤
Meni muutama päivä kun poliisiasemalle  kääppäili Taneli. "Minä  Sepon  ammuin...hän  tunnusti....koska  saan  hänen perintönsä ??". ..Muutaman  viikon  päästä  ampuja  oikeuteen  tuomiota saamaan. Oli  lailla  tervettä järkeä.....päättivät  lautamiehet. Hoitoa  Seppo  saamaan.
Sitä  mies  sai  2,7  vuotta. Vähällä pääsi  tappaja. 9   vuottahan  se on  normaali  "taksa"  taposta.........normaali  taksa.

Ekku Mattila.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Luontoäitee on viisas......

16/7-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kaikkihan  muistaa  viimekesän   kovat helteet....tuli  62  ns  hellepäivää , joka tarkoittaa  että  päivälämpötila  ylitti  24  plusastetta......62  kertaa.
Nyt   menossa  oleva   kesä  on pian ohitse  ja taitaapa  hellepäivät  jäädä  alle   viiden. Nyt  pitää  muistaa  että luontohan se   ilmat säätää.  Jos  on ollut  hellettä  paljon ja kuivaa, niin luontoäitee  järjestää seuraavaksi  vettä/märkää  tarpeen mukaan. Jos  tämä  kesä olisi ollut samalainen kun viimekesä, niin  luonto  läkähtyisi  totaalisesti. Sentakia  nyt  on ollut  märkää ja  lisää on tulossa..........odottakaa  kun  viljat alkavat olla  puintikuntoisia  niin  alkaa  vettä  tulla  kuten siitä kuuluisasta    Esterin erseestä.
Märkä  loppukesä  hukuttaa  viljat   peltoihin.


Ekku Mattila.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Huutokauppakeisarin "apupoika" Markku.

15/7-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Markkuuuuuuuuu....!!!!

Kokeilit   muutama päivä sitten  korjata  ns  UFO/ilmankostutinta tökkäämällä  töpselin pistorasiaan  ja kokeilemalla  kädelläsi  vastuslankoja   että lämpiääkö  laite.
Sanoit  "ei ole  kunnossa  tämä  koska  ei  vastus  lämpiä...teenpä  tästä  tunnelmavalaisimen".
¤¤¤¤
Ei Markkukaan  kaikkea  ossaa. Ilmankostutin  alkaa  toimia  kun laittaa  sen  täyteen vettä.
Kun vesi  vähenee tarpeeksi alas , niin laite  lakkaa  toimimasta.....sillä  kostuttimessa  sen sisällä on  kaksi  ns "vesisähkömittaajaa" . Kun veden pinta  ylittää  ne   virta  alkaa  lämmittää  vastusta  ja  kun vesi  vähenee  tarpeeksi, ilmankostutin  sammuu.   Näet  vesi johtaa  sähköä ja kun vettä ei ole   tarpeeksi  uffolaite  toppaa.
Ihan  mukavan  tunnelmalampun  kuitenkin teit.
Sanoo:

Ekku Mattila.

Vähäsen Australian rajoilta.....kautta Ekku Mattilaan.

15/7-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Olen  vuosia  seurannut  teeveestä  ohjelmaa "Ausralian  rajalta".
Siinä  tulli/ym  virkailijat    tonkivat  koirien/kissojen  kanssa  maahan  tulevien matkatavaroita, kollaavat  ihmisiä  joka paikasta ,koska  pelkäävät  että  matkustajat tuovat  vahingollisia   juttuja  puhtaaseen  Australiaan.
Mutta  heheh:
noin  1750  luvulla  ,  ihan    1910  saakka, eri    maiden  oikeustuvissa  oli käytäntö   joka  antoi mahdollisuuden  rikoksista  tuomittujen   valita........joko  kova  rangaistus, jopa  kuolemantuomioitakin  "vaihtaa"  muuttamalla  Australiaan  loppuiäkseen.  Tottakait  jokainen  täysjärkinen  niin teki  ja  muutti kimsunsa ja kampsunsa  kanssa  Australiaan.   Vähäsen  hymyilyttää  Australian  tarkan  tullin nykytoiminta. Voidaan  melkein  väittää  että  saaren  ovat  asuttaneet  kovan luokan  rikolliset ,  ei mitkään  pikkukonnat.
Ensimmäinen  toimintahan oli ajaa  "akropolinaaseet"   ruohonpurijat  kauaksi  pois  tieltä  kuleksimasta  ja sinnehän ovatkin  jääneet.
Tuataah....hmmm... olin itsekin  muuttamassa  Australiaan  vuonna   1977 ,  Betrhin  kaivokseen  laitosmieheksi, mutta  ns  terve  järkeni  voitti. Viisumapaperista puuttui enää  allekirjoitukseni , että  juu.Jätin  sen  kirjoittamasta. Nyt.....jos....meinaisin  muuttaa  Ausraliaan ja  jollakin  kummalla tavalla    onnistuisin  maan  tullin   eteen......kyllä sitä  aikaisi  erilaiset  hälytyskellot  pirisemään    korvia huumaavasti....heeeheeh.

Ekku Mattila.


maanantai 8. heinäkuuta 2019

3 kertaa...pum..pum..pum...

8/7-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Lueskelin  tänään  lenkki/päiväkirjaani, jota olen pitänyt  vuodesta  1971   sillai  suurinpiirtein  ja  1973  melkein  joka päivä,  tähän päivään saakka  ja  aina  siihen jotakin kirjoittanut.
1971    sain kesäloman  SA:sta  mutta  tapani mukaan  pidin lomaa  vain  viikon verran  ja  sen kolmisen viikkoa  menin ns  pätkätöihin.
Kuten  NOKIA   oy..hyn  Helsingin Salmisaareen ,  Lauttasaaren  sillan  etupäässä,nykyistä Helsingin  oikeustaloa  vastapäätä , entinen Alkon pääkonttori.. Pomona oli  (sanotaan häntä vaikka   Esaksi) hmmm??...aika  virkaintoinen  teknikko ja  hänen mielestään  me  olimme  surkeita alamaisia.Joka  aamu piti  häntä  tervehtiä, melkein  kumartaen , paitsi  minä en  niin tehnyt. Esa   oli  lukenut  Kallion iltalukiossa  itsensä  teknikoksi . Urea  oli  siis noussut  Erkin  piähän  ja pahasti.
Noh....antakaas  olla, yksi  päivä  Esa   sai, taikka hänellä oli jo , kova  migreeni ja  eikun  kesken päivän kotiinsa  lähti. Kello oli  suunnilleen keskellä päivää,  ruokatunnin jälkeen. Juu.
Pam...pam..pam....
Kuulimme  kaffitunnin  jälkeen että Esa oli kuallu. Hän oli mennyt  asuntoonsa, jossa oli   kaksi  huumekollia  varastamassa  Esan aseita  ja kun    tämä  tuli  omaan   kämpäänsä he  ampuivat  häntä......pam..pam..pam.
Ei Esa  heti paikalla  kuallut. Koska  miehellä oli aikalailla  fläskiä päällään,  eivät  kakskakkosen  paukut  hänestä  henkeä   vieneet. Vasta  sairaalassa  tunnin päästä  noutaja  tuli ja  mies kuoli.Sitä ennen  ennätti  kertoa poliiseille  ketkä  syylliset  olivat. Toinen niistä  huumekolleista  oli Esan  sisaren poika. Esalla  oli ollut  vaarallinen tapa  pitää omistamiaan aseita ladattuina  seinällään ja jokaisessa panokset  ns piipuissa.Kuten  siinä  tapporevolverissakin.   Rullassa  6 panosta, joista  kolme  teki Esasta  ruumiin. Siis  " omat  koirat  puri".
¤¤¤
Syylliset  istuivat  kakkunsa , muuttivat  Ruattiin  ja  heistä  toinen  tapettiin  puli/huumesakissa kivellä  päähän  iskettynä. Punkkuputelista  oli riitaa  tullut.

Ekku Mattila.



perjantai 5. heinäkuuta 2019

PREDICTION.....around the world....(Reffelew-fistg-gegaf)

5/7-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Avasin hohtavan kirjan,
tulevaisuuden kirjan,
selasin sen  sivuja,
ja  minä  näin ,
ja minä kuulin:


Miten Muessin  tornit  sortuvat,
Moskeijassa Hatip,
ryske kuuluu kauaksi.

Veden alle  jää,
suvaitsevaisuus, 
ja itsenäisyys,
Kabouterliike Hollannin,
tsunami  on   valtava.

kokonaan sulaa,
Kim ja  11,
Sungin patsas  pronssinen,
sota on  tullut.

Tuhkaksi palaa,
veneet Osiriksen,
Egypti  suree.

Saana  raunioituu,
Jemenissä keskus,
järistys on  8 ja  3.

Pyhä hauta  häpäistään,
laaksossa Kidronin,
Absalom,
voi  Absalom.

Kukko lakkaa  huutamasta,
keskellä Jerusalemia,
räjähdys  sen  tuhoaa.

Savu  nousee,
Geranista,
kun Abimelek  poltetaan.

Säiliöauto  räjähtää,
Moskovan   torilla,
teko on   tahallinen.

Skobusvuori on ylin;
opisto Hebrealainen,
puolet siitä  häviää,
sodan melu kuuluu.

Maa  halkeaa uudelleen,
kaupungissa Bolognan,
Italiassa  järisee,
19  menehtyy.

Malesiassa  itketään,
tuhoutuu Ban   Hood,
kukkulat  halkeaa.

Nasaretin keskellä,
ei Mariaa,
ei ilmestystä,
sota  ne  hävittää.

Tower  räjähtää,
silta  Lontoossa,
lotjassa  on  selitys.

Rinteet  valuu,
Bulgariassa,
Tarnovo on nimi,
Jantrajoki  lähellä.

Sun temppelis  tuhotaan,
Malesia  ja itä,
kaupunki on  Kuching,
sota on  saapunut.

Bandadi on Beirutis,
sulttaani ja turbaani,
jälkeen jää   öljyvana,
tuho on  suuri.

Kun mannerlaatat halkeaa,
Cuacuajoen rannalla,
niin  huuto kuuluu,
Quelimanesta.

Temppeli on vihreä,
maahan saakka se  revitään,
kaunpungissa  Samaranin.

Vesi peittää,
Hiratsukan,
rannalla Sagami-Nadan.

Silta  kaatuu  kyljelleen,
Shimosek  ja  Kitakyy,
ylittää  salmen Kammonin.

Mikä voima  sortaa,
Minareetin,
Bibi  ja Hanum,
huipulla  Samargandin.

Veden alle  jää,
voimala  Dodwaard,
tsumami  on tuhoisa.


Ekku Mattila.











1 Mooseksenkirja 19 luku jakeet 23-30.

5/7-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Sanomalehti Ilkassa on   kolme  eri kertaa ollut  ns  mielipidesivustalla  seuraava  "tekstari"....................
" Juhani Seinäjoelta....Sodomaa  ja  Gomorraa  ei hävitetty  homouden takia, vaan  leivän  yltäkylläisyyden  takia.He  eivät  antaneet  nälkää näkeville  syötävää".

¤¤¤
On  selvää ettei herra  Seinäjoelta  ole  Raamattua  lukenut.Hän  selvästi, joko  tahallaan  antaa  vääriä  todistuksia , taikka  sekoittaa  Ranskan  vallankumouksen (1848).  Ranskan  vallankumoushan  lähti  liikkeelle kun  leivän hintaa  nostettiin  100  %.
Luehan  kipinkapin  1  Mooseksenkirjasta  19  luku   jakeet  23-30.


Ekku Mattila.

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Muistoristi.

29/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja


Sotien jälkeen (1945...) Alahärmän kirkokylän , ns Vaismaan kiven lähellä oli talo jossa asusteli pappisperhe.Heillä oli kaksi poikaa , 5 ja 7 vuotiaat. Keväällä jäiden lähdön aikaan pojat leikkivät rannalle tulvan tuomien jäälauttojen päällä ja luiskahtivat kylmään veteen. Kumpikin hukkui. Toinen, vanhempi poika löytyi Autionsaaren kohdalla olevaan pajupuskan oksaan tarttuneena kaulassaan olevan ristiriipuksen ansiosta. Nuorempaa ei koskaan löydetty. Kuulin vuonna 1974 että 7 vuotiaan ruumis löydettiin kotorannastani 400 metriä Autionsaaren suuntaan ja vuodesta 1974 lähtien olen puuristin uusinut tarvittaessa. Kuvassa oleva muistoristi alkaa olla jo aika hapero ja meinaan sen uusia parin viikon aikana.

Ekku Mattila.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Hetki on lyönyt. On SUURLAKON AIKA.

26/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Tuskinpa koskaan  en ole  kirjoittanut yhtä  tärkeää  tekstiä kun nyt.
Hallitusherrat/viiden kopla/puolueketkut  ovat  ajamassa  Suomea  suureen ahdinkoon.
Raharikkaat  ovat menettäneet  viimeisenkin  järjenhitusen. He eivät  vähääkään  välitä mitä  kansa  ajattelee  heidän  törkeistä  poliittisista  siirroistaan. Äänestäjiä  halveksitaan  todella  rumasti. Mikään ei ole enää  pyhää.  Yläpoliittinen anarkia  on  syntynyt. Tavallinen  kansa on jätetty  heitteille.
On  vain yksi  keino vastustaa  viidettä  koplaa , ainakin yrittää  näyttää  että nyt riittää  ketkut. Nostetaan  nyrkit  esille koska  muu ei enää auta. Aletaan  vastarinta.
Sen nimi on  LAKKO......SUURLAKKO..!!!
Jossakin  täytyy  olla  miehiä/naisia  jotka  pystyvät/osaavat  järjestää   suurmielenosoituksia.
Hetki on  lyönyt.On alettava  töihin Suomen  pelastamiseksi.  Nyt saa  sorto  riittää.


Ekku Mattila.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Juu.

23/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


On  todella hienoa kun  somessa ei enää näjy  tiimooooo  soiniiii...suampooo   terehoo...eikä sinisiiiiihää. Vielä kun    pakoputkipariskunta  häipyisi  historian  rus...(ups) ....eiku  hämärään, niin  kaikki olisi  ok.


Ekku Mattila.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

JUHANNUSTA.

21/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



HYVÄÄ  JUHANNUSTA  TEILLE  KAIKILLE  YMPÄRI MAAILMAN ....... YHDESSÄ JA  ERIKSEEN.


Ekku Mattila.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

"Hyvät jatkot"........sanoi Mikko.....

18/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kävin  parisen  viikkoa sitten hautajaisissa Alahärmän komiassa kivikirkossa  ja  parkkipaikalla  tapasin vanhan  tutun, (sanotaan  häntä vaikka Mikoksi)  vajaan  kilometrin päästä  syntymäkodistani  ja  siinä  heiheit  toivotettiin.Viimeksi  olin  jutellut Mikon  kanssa  vuonna  2000 tasan  ja  sitä ennen  noin  vuonna  1973.  Aika  harvahkoa tahtia  sanoisin.
Noh antakaas olla. Viimelauantaina  kun  olin  taas  Härmässä, niin  tuumasin että nytpä menen tapaamaan Mikkoa  ja  vanhoja asioita  rupattelemaan,  ovikelloa  kilkutin  ja  oven Mikko  avasi.
####
"Terve terve....me  heitettiin....   ja jutuskelu  oli sellaista  lievähkön vaivalloista, etten sanoisi  kiusaantunen oloistakin  ja  ne  sanat  lausuttiin Mikon porstuassa  vallan. Sisälle  ei mua kutsuttu  ei  niin. Huomasin  että  useasti  talon isäntä  eteisen seinällä olevaa kelloa  vilkuili   ja  minä  viksuna  poikana  kysymään ,että  teillä taitaa olla  kiirus jonnekin  ja  juu niin on sanoi Mikko.
"Pitää mennä  Kuartaneelle  syntymäpäiville  että silleen".
Jaahas  sanoin minä jospa  tästä  mäkin  lähären  ja  portaita  alas  kääppäilin  autoani kohden.  Vähää ennen  kun  autooni  astahdin Mikko  lausui  kovalla  äänellä...
"Hyvät jatkot".
###
Ja  sehän tarkoittaa  tietysti, että  älä enää  tuu meille. Hyvät jatkot.
Vai mitä?.

Ekku Mattila.

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Kuule Israel....Sema Israel......(edelmad ganesf)...alfa ja omega.

17/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kuule Israel...

Avasin hohtavan kirjan,
tulevaisuuden kirjan,
selasin sen sivuja,
ja minä kuulin,
ja minä näin:


Öljymäeltä  huuto kuuluu,
vieraita  sanoja,
tuli polttaa puut  ,
ja pensaat,
tuho on tullut.

Jerusalemin tiellä,
on vesilaatta,
korkeutta  ei koskaan mittaa  ,
tuho on tullut.

Mooseksen hauta  häviää,
Nedi    musadin pyhäkössä,
tuho on tullut.

Johannes  häviää,
luostarisi  tuhoutuu,
tuho on tullut.

Veri punaa,
putoukset,
Een  ja Gedin,
tuho on tullut.

Jaakobin  kaivo räjäytetään,
ja Kreikkalainen luostari,
tuho on tullut.

Siellä Jeesus paastosi,
Quarantalin kirkko  häviää,
tuho on tullut.

Ha-arin  vieressä,
on Safedis,
tuhosi  on tulossa.

Kastepaikka  häviää,
Neitsyt  ja Maria,
tuho  on tullut.

Kaksi  tornia kaatuu,
maahan ne sortuu,
Jaffassa  on  tuho tullut.

Laaksossa on  Latrunin,
luostari  sä  Trappisti,
tuhosi  on tulossa.

Taivaaseen nousi Elias,
tuho  ottaa  profeetan,
mäki on entinen.

kaksi neitsyttä,
on kylässä,
Abu ja Gosi,
tuho on tulossa.

Ennen olit  talo kaupungin,
nykyisin  museo,
Tel   Aviv-Jaffa,
tuhosi  on tulossa.

Tuho valtaa Elieserin,
Simeonin  pojan,
sota on saapunut.

Laaksossa  on luostari,
Mar  ja  Saban,
Kidronissa  on sota,
tuho on tullut.

Piilottakaa  nyt  taulut lain,
Josef  ja  Karolle,
tuhosi  on tulossa.

Maan tasalle  sortuu,
kukkulat  Betlehemin,
kedoilla  on  sota  syttynyt,
ja portot tanssii  kedolla.

Ekku Mattila.




torstai 13. kesäkuuta 2019

Mustat pirut valtaavat Euroopan.

13/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kannattaa  katsoa   allaoleva  linkki.
Koko Eurooppa on pian menetetty.

https://vimeo.com/249274840?fbclid=IwAR1OAN7I1O_EXce7BhCF_4hiHvIW9hUpj02jgZkJXEnwQVQx-ingiUglO4I

Ekku Mattila.

Around the world.....selmex/denate......alfa ja omega.

13/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Avasin hohtavan kirjan,
tulevaisuuden kirjan,
selasin sen sivuja,
ja  minä kuulin,
ja minä näin:


Miten veden alle vaipuu,
pato Albastuitdij,
Tanskassa  Hampurin,
tsunami on valtava.

Mannerlaatat  halkeaa,
rannalla Cuacuajoen,
Quelimane  ja  tuho.

Sota  hävittää,
Brazzavilen,
Kongosta  huuto kuuluu.

Tuli  polttaa Geor  ,
ja Towisan,
paikassa  Guyanan.

Jälleen meri  voittaa,
Port  au  ja Prince,
kaupungissa Haitin,
toisen kerran katoaa.

Vihreä temppeli  revitään,
voihuutoja  Samarassa.

Vesi  peittää,
Hiratsukan,
rannalla  Sagami ,
ja  Nada.

Suurmoskeija  katoaa,
kaupungissa Komorin,
Grande  ja Comorella,
tulta  ja  sodan  ääniä.

Maa halkeaa Meksikossa,
railo nielee  talot  sen,
vanha  hauta  löytyy.

Ylin alenee Moskovassa,
nimeltään on Lomonosov,
syyllisenä kaasupalo.

Vesi valtaa voimalan,
Dodwaard  on nimi,
pato  on entinen.

Tendy on pikkusatama,
L-ja Walesia,
tuhon merkit  näkyy.

 Toistan tään:
1922   toistuu,
Ritavuori kakkonen,
"kello"  lyö  6  kertaa,
kadulla  porttikongin.

Maahan  sortuu,
Hosinin temppeli,
Japani ja Kioto,
järistys on valtava.

Vain yksi  torni pystyyn jää,
Jemenissä  Adenin,
moskeijja  on mennyttä.

Tuli polttaa,
Azay-L-Rideanin,
Espanjassa  koti.

Voi Sabbania  pyhää,
sun  ruumiisi  on balsamista,
tuli  on kohtalosi,
ontuva  on syyllinen.

Pyhät lammikot  sotketaan,
Salomonin Altait,
uskonsota syyllinen.

Jerusalemissa on  vesilaatta,
korkeuttaa  mittaa,
tiellä liikkuu  sotilaita,
tuhosi  on tulossa.

Ekku Mattila.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Graalin malja= Jeesuksen (DNA) veren perimä.

10/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Toistan  tämän  kirjoitukseni  vuodelta  2008.


Historian  tutkijat  ovat  kautta  maailman  kertoneet,että Jeesus  oli  naimisissa  ja hänen  vaimonsa oli Maria  Madgaleena.
Myös  sitä että    kun Jeesus  ristiinnaulittiin Maria  oli raskaana  ja  odotti  heidän  ensimmäistä lastaan.
###.......minun kertomani:
Maria Madgaleena  onnistui  pakenemaan   Juutalaisten avustuksella   ensin  Egyptiin , jossa Maria  synnytti pojan.Lapsen ollessa  3  vuotias Maria  pakeni Aleksandian kautta  yli meren Kreikkaan,  sitten Italia, Ranska, Bulgaria, Romania, Tsekkoslovakia, Puola. Eniten "Jeesuslapsia"  syntyi juuri PUOLASSA,ROMANIASSA,TSEKKOSLOVAKIASSA.
Muuttoajanjakso  kesti  kaikkiaan  noin  25  vuotta  ja  sen aikana  "Jeesuslapsia"  syntyi  niin paljon että  Maria Magdaleenan kuollessa  Ranskassa  Jeesuksen perimä (Graalin Malja)  levisi  ajan saatossa  ympäri  Euroopan.
Hitler  oli  pirun  käskyläinen  ja hänen  tärkein tehtävänsä oli SSS/miesten  avulla  tuhota  kaikkialta  Euroopasta "Jeesusperimä".  Tämän takia  natsit  tappoivat  eniten Juutalaisia juuri Tsekkoslovakiassa, Romaniassa  sekä Puolassa. Graalin Malja  tarkoitti Jeesuksen DNA-perimää , (Marian lasta) veripisaraa, josta  syntyi  Jeesus/Juutalaisia  Eurooppaan ja sitäkautta   kaikkialle maailmaan.
Aatu  hävisi  ja  katosi  historian hämärään, mutta  "syntyy" valitettavasti uudelleen  vuonna  2945 -30/5. "ja  ne  1000  vuotta  olivat kuluneet."
Jumala  on.

Ekku Mattila.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Käki kukahteli "R.I.P....it.

9/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Kuukausi sitten  käki  kukkui  kurkku suorana  meidän  puutarhan  puissa , heilutti  kummasti päätään /pyrstöään puolelta  toiselle  ja  oli  jollain tavalla  hätäisen oloinen. Lintu  kukkui jatkuvasti  noin  100 "kukun"  sarjoissa  ja  laskin  noin  äkkiseltään  pitkälti  yli tuhannen  kukkumista.
Kukkumista  kesti   viikon verran ja sitten  lintu  häipyi, eikä ole  enää  näkynyt/kukkunut.
Kirjoitin että  tuollainen  kumma  käytös saattaa tarkoittaa  jonkun  lähisukulaiseni  manan  majoille menemistä  ja se pitikin paikkansa.
Tämän viikon  Perjantaina  olin hautajaisissa.
Se käki tiesi.

Ekku Mattila.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

"Ekku ...tuukko kummksi ?...tuu ny?....tottakai tuun."

8/6-2019.
Ekku Mattila.


Eräälle  tutulle  pariskunnalle  oli  vauva  tulossa  ja  isäntä  minulta kysymään:
"Tuukko  Ekku  kummiksi?.....tuukko kummiksi?...ja mä sanoin että tottakait  tuun...se on kunnia-asia, eikä  kummiudesta  saa  kieltäytyä. Olin todella  otettu/iloinen, että  täälläinen    "vanha/linnakundi//roisto/ryöväri/tappaja/varas" kelpaa  kummiksi.Hieno asia  .Hieno. Kättäkin löimme  isännän ... kanssa  että sormia särki.  Sovittu  juttu siis....tuun.
Monta kuukautta ennen vauvelin syntymää ostin  moottoripyöränkin, jonka  meinasin  antaa  kummilapselleni   lahjaksi........juu.
####
Mutta eilen, herra paratkoon, sain  kuulla, että muksu  on jo kastettu . Minut  oli heivattu ns  pihalle kuin KAPISEN RUPISEN KOIRAN. Muksulle  oli  saatu  "puhdas"  kummisetä , pultuissa ei rapaa, eikä  sotkua ja  nuorempikin vielä. Mietin eilen  illalla....olipa  ruma  temppu...todella  katala  teko....ei mitään kunnioitusta vanhaa  äijää  kohtaan.....tomppelina  minua  näköjään pitävät....mitäs  tuosta  ukosta....vanha paska.
Noh....antakaa mun kestää!!!.....Tunti sitten  otin yhteyttä  somen kautta muksun isselle  ja ihmettelin että mitähäh?....ja hän sanoi...:"Kysyin sua kummiksi, mutta  kieltäydyit....et  tullut  vaikka  pyysin....sä kieltäydyit.....".
####
Kyllä  nykymaailma on sitten  todella paskamainen paikka.Todella  paskamainen paikka.Pikkuhiljaa olen menettämässä  sen  vähäisenkin määrän  uskoa  ihmisiin.Jos  tuo  ei ollut  TAKINKÄÄNTÄMISEN paikka, niin mikäs sitten? Hyi olkoon.

Ekku Mattila.


Ekku on Jumala/eiku piru....Ekku ei auttanut.....Ekku on paska.

8/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


On  tää kumma juttu  poijaat.


Tulin tuntemaan  yhden ihmisen (sanotaan häntä vaikka Esaksi)  noin  28 vuotta sitten , ensin asiakkaana  ja sitten pikkuhiljaa  ajan kanssa  ns jokapäiväisenä  tuttuna  täällä Kauhajoella.
Esalla oli  välillä hankalaa  elämänsä kanssa ja  yritin auttaa  häntä parhaani mukaan .Esa  perusti useita  firmoja ns  huonolla  menestyksellä.Parhaimmatkin pysyivät pystyssä  vuoden/pari ja  joka kerta  Esa  tuli asiakkaakseni henkistä  apua saamaan.  Hän  itkussa silmin kiitteli  saamaansa  apua  ja    vaimonsa kanssa  sanoivat   että minä olen taivaasta  saapunut  Jumalan  enkeli joka  oli  tullut maan päälle juuri heidän vuokseen. Voi poijat sitä  kiittelemisen  määrää jonka  heiltä sain.
¤¤¤¤
Näin kului  vuoteen  2016 ,kun  Esa  allapäin luokseni tuli  ja  oli  kovin levottoman  oloinen."Ekku...hän sanoi...olen syyllistynyt  sellaiseen  tekoon, josta saattaa  tulla  vankeutta,  tiedän sen, mutta taivaan Jumala  auttaa  minua  etten linnaan  joudu". Sanoin ettei  nyt  auta itse Jumalakaan, linnaa saat että paukahtaa.Mikään ei auta  sinua  nyt. Esa  sanoi  puhelimessa ampuvansa  itsensä konepistoolilla  ja  tarjouduin ostamaan  aseen  häneltä  pois. "Sitä en myy Esa  sanoi...ammun  konepistoolilla  itseni ".
###
Ja niin  Esalle  tuli kutsu leivättömän pöydän ääreen  jonka  tuloksena  hän sai  linnaa  useamman  vuoden, istui sen (2  vuotta)  ja pääsi  vapaaksi  noin  3-4 kuukautta sitten.....mutta  nyt  on  aivan toinen  ääni Esan kellossa. On  vain minun syyni , kun hän linnaa  sai. Ekku  on piru. ..Ekku  on sitä ja  Ekku on tätä....ilman  Ekkua  en olisi  linnaan joutunut....Ekku paska..Ekku....Ekku.
###
Esa  ei uskalla  syyttää Jumalaansa, vaikkei  miestä auttanutkaan. Ekkua  on helppo  syyttää.Voi yhyren kerran sanon minä.Neuvoni on  tämä: Esan kannattaa  mennä alan asiantuntijoille/psykologi/psykiatri/vastaava.....menee  varmasti vuoden/kaksi  ennenkuin   hän  pääsee linna-ajastaan henkisesti pois ja on mieleltään vapaa mies.

Ekku Mattila.

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Biorytmin mukaan minulle on taas tulossa kaksoiskriittinen 14/6-

7/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Vähän biorytmistä......

Se on jokaisella  ihmisellä, sinulla ja minulla.Biorytmi  alkaa heti ihmisen  syntyessä ja  se on kolmiosainen. Fyysinen  on  23  päivää. Tunneherkkyys  28 päivää  ja Älyllinen jakso  33 päivää.
Kun mikä tahansa  sykli/rytmi  risteää keskiviivan on se päivä  huono.Jos   se  risteysjakso ylittää kaksi  rytmiä  se on  todella  paha  asia.  Kerran  vuodessa  jokaiselle  tulee  tuo  kaksoiskriittisyys, eikä sille voi mitään. Se tulee.
On tehty tutkimuksia  eri onnettomuuksista  ja on huomattu  että  esim autokolareissa  kuolleet  ovat olleet  sillä hetkellä kaksoiskriittisessä  tilanteessa  ja  lentokoneiden  maahansyöksyissä  on ohjaajalla  ollut  kaksoikriittisyys päällä.Onkin  yleistä että  lentokoneiden  ohjaajilla on   ns  turvalliset  työaikataulut ja  se  kaksoiskriittisyyshetki laitetaan vapaavuoroksi. Toisaalta  ei  voida/pystytä (ainakaan vielä)  100 %  osoittaa  biorytmin  hyvät päivät .
####
Itselläni   se  kaksoiskriittisyyspäivä  osuu   joka  vuosi  14/6  ajaksi. Olen pitänyt  ns  lenkkikirjaa  vuodesta  1973  alkaen  ja  vuonna  1987  huomasin  tuon  14/6  ajankohdan  huonouden.  14/6- 1987 minua  ammuttiin  kiväärillä,  jonka patruuna  ei  syttynyt,Jäi  niinsanotusti suutariksi. Tekijä  sai linnaa  taponyrityksestä  3,6   vuotta  . Kun    14/6 -1987 illalla kirjoitin lenkki/päiväkirjaani  sen tapahtuman , niin samalla  aloin selaamaan  taaksepäin mitä oli sattunut   14/6  joka  vuosi  ja  huomasin yhteyden  biorytmiin.
Melkein  jokaisena  14/6  päivänä  oli jotakin  tapahtunut....päälleni  hyökättiin    rautaputken kanssa...pieniä  ojaanajoja....erilaisia  loukkaantumisia....ym..ym. Vuona  1984  ollessani  Kreikassa matkoilla, myöhästyin  uimarannalta  lähteneestä  viimeisestä    bussista ja jouduin  kävelemään  18 km  hotelliini = 4  tuntia  ja  sain  jalkoihini  todella pahat  hiertymät.
Tuon  14/6-  1987  jälkeen olen , ainakin  koettanut,   olla  varovainen   juuri   tuona  kaksoiskriittisenä päivänä.  Vaikka  tämä maailma on aika  paskamainen  paikka, niin  loppuun saakka  mennään. Kohta  tulee  jälleen  tuo  14/6  eteeni. Sinä päivänä  en mene  uimaan, en  pyöräilemään, juoksemaan,enkä tee  mitään ns  vaarallista, vaikka leikkimään  Venäläistä  rulettia.Pankaas  arvaan  miten  siinä pelissä mulle kävisi ?...PUM!.

Ekku Mattila.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

PREDICTION.....around the world.....(Masjid-cena-fatima)

3/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Avasin hohtavan kirjan,
tulevaisuuden kirjan,
selasin sen sivuja,
ja minä näin,
ja minä kuulin:

Elias ja Mooses,
tuhoutuu,
vuorella Taborin,
sota  vie kirkastuksen.

Ceasaroin,
on Udineessa,
muoto vanha,
tuhosi on  tuleva.

Raatihuone on Franfurtissa,
räjähdyksessä  sorrut.

Verta valuu  Jordanissa,
Israel  on hädässä.

Toistan tään:
Turkissa on moskeija,
sininen ja kupolit,
maanjäristys sen  tuhoaa.

Vesi nousee  11 metriä,
kanavassa  Chrisianhavin,
tsunami  tulee  mereltä.

Sota  sortaa Masadan,
talon Herodeksen,
savu  nousee  taivaalle.

Kukkula madaltuu,
kuumaa   tuulta  ristissä,
Golgatassa  tuhkaa  nään,
sota  on syttynyt.

Öljypuristin katoaa,
puistossa  Getsemanen.

Maa järisee lahdessa  Salonikin,
ja  Thessalonik   alenee,
maan tasalle  romahtaa.

Muta  peittää,
simpukat,
Agonlahti  on  hävinnyt.

Bulgariassa  järisee,
rinteillä Jantrajoen,
Tarnovo on  entinen.

Tuho  voittaa,
Ha-Arinin,
Safedis  on  mennyttä.

Meksiko halkeaa,
järistys on valtava,
11   ja  o9.

Savitiilet  sulaa,
laaksossa  Hadramawtin,
keskellä Shibamia,
sota  ja  tuli.


Ekku Mattila.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Eurooppa on kohta ureassa.

2/6-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Natoon kuuluu nykyisin  29 eri maata.
Ns  Varsovan (CCCP) liittomaita kuuluu Natoon  seuraavasti:
Puola,Tsekki,Unkari,Bulgaria,Latvia,Liettua,Romania,Slovakia,Slovenia,Viro,Albania,Kroatia,Montenegro,  ja  tulossa :Pohjois-Magedonia,Georgia, sekä Bosnia-Hentsegovina.
Kaikki  päätökset  tehdään Nato-Venäjä-Peruskirjan mukaisesti ja  siihen kuuluu  lisäksi Nato-Venäjä-Neuvosto.
Nykyinen  Nato  näyttää  olevan  suora jatko  Varsovan  Liitolle  , siis  CCCP.
###
Kaikessa  nykyisessä maailman  sekasotkussa  (maahanmuutto ) on kyse  vain ja  ainoastaan siitä, että  tulevaisuudessa  Natomaat  perustavat   uuden  sosialistisen    Natoneuvostotasavallan. Langat  johtavat  sylttytehtaalle = Venäjä-Nato-Kiina. Salaisissa  uusi-maailmakabineteissa  on  järjestetty ns  "turvapaikkamaahanmuutto". Sen tarkoituksena  on  aiheuttaa  Natomaihin  epäjärjestystä  runsain mitoin, jonka  seurauksena  ns  turvalliset maat  nousevat  vastahankaan. Tapahtuu  väkivaltaisia  konflikteja "alkuperäisväestön" sekä  maahanmuuttajien  välillä. Naisia  raiskataan yhä enemmän, tappeluita, tappoja,taloja  poltetaan ja  entinen   turvallinen maa  on  hätää  kärsimässä. Sitten  tulee takinkääntäjähallitus/poliisivoimat/armeija/Nato   sopivasti  "apuun"  ja  tilanne saadaan  rauhoitettua....
###
Ja, kuinkas ollakaan, nyt  perustetaan   uusi Nato/CCCP- kansakunta, loppuu  riidat ja  epäjärjestykset, rauniot  siivotaan , hallitusherrat  hymyilee, työtä  riittää ja kaikki  on hyvin. Tulevat  "sarialait". ....ja hokkuspokkus...Eurooppa  on  uusi Sosialistinen Neuvostotasavalta. Tämä kaikki tapahtuu  noin  10-20  vuoden sisällä.
Naton  tuleminen  "apuun"  on  Euroopan  tuho.

Ekku Mattila.

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Rauha on maassa , eikä siiipiilään naamaa näjy.

15/5-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Voihan poijaat kun   on kiva olla.
Parisen  viikkoa sitten  jätin  suomen  uutiset kokonaan katsomatta ja  seuraan  vain ulkomaisia  uutisia. Jaa  minkä takia..? Suomen poliittinen  peli  takinkäännöksineen/venkuloisineen/huijauksineen/maanpetoksineen  sai mittani niinsanotusti  kiehumaan  ylitse  ja   laitoin   pelin poikki kokonaan.  Vuosia  tuli teeveestä/lehdistä katsottua  hallitusherrojen/ministerien  ivallisia  naamatauluja . Kaiken  sekoilun   aloitti  Soini  sitten  mukaan  liittyi  Sammot , orvot  sekä  erityisesti  Siippiiilään  katala  naamavärkki.  Kun  Soini lähti , niin luultiin että  Siiippilääh  häipyy, mutta hevoisen kakat!.
Juhaah on niin  pirullinen  ettei millään halua, eikä ymmärrä  että   hänen aikansa poliittisella kartalla on  mennyttä. Herra Jumala  että  me joudumme   näitä  edelleen  näkemään.
Minä  tein  ainoan  tempun joka   auttaa.Ainakin  minua. Ah mikä  rauha  on nyt.
Suosittelen lämpimästi muitakin  tekemään samoin.
Yläfemmat.

Ekku Mattila.

maanantai 13. toukokuuta 2019

Uudet tieliikennekamerat ovat vastoin lakia !!

13/5-2019.
Ekku  Mattila
Aikamatkaaja


Virkavalta  uhkaa  uudistaa  maanteiden valvontakamerat.   Tavallisten  tilalle  tulee  entistä   tarkempia kameroita  ja  niillä  voidaan  ottaa  ajoneuvon nopeus   jopa  150-200  metriä ennen  nopeusrajoitusmerkkiä.Sitä  entistä "vanhaa" mallia  pystyttiin  huijaamaan  niin  että  paahdettiin reilua    ylinopeutta  ja kun autoilija  huomasi  edessään olevan  rajoitusmerkin, niin  eiku   jarruttamaan  noin  50 metriä ennen  ja  sakkoa ei  tullut.
Ei  muuten   onnistu ei !.
Valtiovalta   ahneuksissaan  tekee  selvän  rikoksen  jos  ne uudet  valvonta/nopeuskamerat  tulee  teille. Ei  varmasti  tieliikennelaissa ole kohtaa jossa  annetaan  lupaa  asentaa  kamera  joka 200 metriä  ennen  nopeusrajoitusmerkkiä   räpsäyttää   sakon.  Tilanne  on  täysin järjetön. Eikös  nopeusrajoitusmerkin tarkoitus ole  se, että  autoilija  sen huomatessaan  alentaa  nopeuttaan.?
Merkit  laitetaan  yleensä  taajama-alueille, jossa  pitää  muutenkin  ottaa  huomioon  esim  lapset/kävelijät/pyöräilijät.
Olen saanut    viimeksi  ylinopeussakon    21  vuotta  sitten Laihialla.  Takaan sen,että jos "kärähdän"  uuden  nopeuskameran  takia, niin en maksa  sakkoa, vaan  haastan valtion  oikeuteen rikoksesta "autoilijaa"  kohtaan. Kyseessähän on  ainoa tarkoitus  rahastaa  autoilijoita.Meillä on muutenkin tarpeeksi  erilaisia  maksumääräyksiä joten  eiköhän jo ala  riittämään. Kuinkas  ollakaan...juuri  kuulin  korvaani  Irvinin   ..."haistakaa  paska  koko  valtiovalta"....
Lakituvassa  tavataan  valtiovalta.

Ekku Mattila.

perjantai 10. toukokuuta 2019

Nahkurinorsilla on pian tunkua.

10/5-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ottakaa vaarin:

Lentokoneitten  jättämiä  ns kemikaalivanoja on  esiintynyt  kaikkialla maailmassa  noin  12  vuoden ajan.  Vanat  eivät ole  tyypillisiä jättövanoja, joita  esiintyy  suunnilleen  10-12 km  korkeudessa, vaan kemikaalivanat  levittäytyy jo muutaman km (5-6)  korkeudessa. Kun kiikarilla  katsoo  vanan  syntymistä  sen  alkulähde  on  lentokoneen  molempien  siipien  kärkien  kohdalla. Normaali  jättövana  ilmaantuu  koneen  moottorien  kohdalta, ei koskaan siipien  päistä.  Tuntuu  siltä ,että  siipien  kärkien kohdalla  olisi  jonkinlainen  säiliö, jonka  kautta  kemikaalivanat  syntyvät.
¤¤¤
Oletteko  huomanneet  että  nykymaailman  tilanne on  pahentunut  noin 12  vuoden aikana ja  se pahenee koko ajan. Rikkaat ovat  tulleet entistä  ahneimmiksi , hallitusministerit/edustajat  tuntuvat  menettäneen  järkensä , tuomioistuimet  antavat  järjettömiä/vääriä     tuomioita , talonpoikaisjärki on kadonnut, valehdellaan,  petetään  suruttomasti . Väärä   tappouskonto valtaa  pikkuhiljaa jokaisen maan , partaiset  pirun  lähettiläät  ovat   tulleet  jäädäkseen. Ikäänkuin millään ei ole  enää mitään väliä. Eletään kun ne  kuuluisat  ellun kanat. Ylimpinä   häärii  ketkut  takinkääntäjät  ihmeellinen  virnistys naamallaan.
Onko sattumaa ,että  tämä maailmanlopun meininki on  jatkunut  noin 12  vuoden ajan? Saman ajan kun taivaalle ilmestyivät  kemikaalivanat. Onko  vanoissa  jotakin uutta hermomyrkkyä, joka ajan kanssa  , pikkuhiljaa ,  salakavalasti ,aiheuttaa  ihmisille  kummallisia  toimintoja? Ikäänkuin  ihmisen  hermosto/ajattelukyky/empaattisuus/järki lakkaa  kunnolla  toimimasta  ja  alamme  käyttäytyä  jonkinlaisen  reesusapinan  tavoin.
Voiko  seuraavissa  kemikaalivanoissa olla  uutta  kehitettyä  hermomyrkkyä ,  sariinia  tehokkaampaa, uutta kloorietyylitiota/vastaavaa, jotka  aiheuttavat  maailmanlaajuisen   pandemian ja joka  tappaa  hitaasti  satoja miljoonia  ihmisiä?  Jolle  ei   OPCW  voi yhtään mitään. Voisiko  olla että  kyseistä  hermomyrkkyä on jo testattu verenvuototauti/ebolan  ohessa .
Ns  "musta hallitus"  eri maissa  ovat  huomanneet, ettei kannata aloittaa  maailmanlaajuista  suursotaa  sen aiheuttaman totaalisen kaupunki/tehtaiden   tuhoutumisen  vuoksi. On paljon "järkevämpää"  hävittää  75-80  %  ihmiskunnasta   tieltä  kuleksimasta. Jäljellejääneet  pakotetaan  tehtaita  pyörittämään.
Ihmiskunta on kohta  kusessa. Nahkurinorsilla  on pian  tungosta.

Ekku Mattila.


keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Hallitusherrat ovat menettäneet järkensä.

8/5-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


¤#"!!!((HG&%&¤#"!!!"¤%&GHHH/%FH/&¤%##!!!!"TTVHUVTR¤#"!!!""##""!!!"""#"!"!!!!!"""#"""""!"!##EE¤¤¤¤erkeles!
Hetken koko  Suomi luuli, minä mukaanluettuna, että  pääsimme Siiipiilään  naamasta, mutta  itä  askaa!
Nyt  se  keukkuloi entistä  ittumaisemman  oloisena  teeveen joka kanavalla. Onko  asia niin askamaisesti , että  me  joudumme näkemään  tuota  pläsiä  4  vuotta  ?...häh?
Voihan  jumanlavita  sentään!.
Onneksi  meillä on valinnanvapaus. Olen   ikäni seurannut tarkasti  uutisia , mutta  nyt  alan tehdä  siihen hommaan  aikamoista  vähennystä.  Jätän  uutiset  niin  vähälle  kun mahdollista suinkin on.On tää Suomen touhu  perseelleen mennyt.   Tuntuu  ikäänkuin  joku taho  ihan piruuttaan  tekee  sellaisia  päätöksiä joiden  ainoa  tarkoitus on  ärsyttää/vittuilla  Suomen  kansalle. Ns  valkokaulusklenkkaajat  eivät  ole enää  terveitä ja  tällä  tarkoitan  eritoten  järjen  ominaisuutta.
Tuntuu  kuin   menossa olisi  jonkinlainen  painajaisuni  eikä siitä  voi herätä.
Voi  valaskalan  ittu.


Ekku Mattila.

maanantai 6. toukokuuta 2019

Polttamassasi tupakissa on seurantalaite...."älylanka".

6/5-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Isoveli  on alkanut  todella valvoa meitii......

Usan  NSA/Israelin Mossad  kehittivät  jo  2001  ns lankasirun , älylaitteen, (josta  tuonnempana) joka  kohteessaan  ollessaan antoi tarkkaa  tietoa  sateliitin kautta  missä  älylanka  liikkui. Vanhanmallinen siru on taas niin  tuikitavallinen, että  kalliimmissa  koneissa/polkupyörissä  ym  se on jo  useamman  vuoden ollut vakuutusyhtiöiden  vaatima  juttu.
Hiukankin paremmissa  työkalulaitteissa  vanha siru on  jo  yleistä   ja  esim  joka kymmenessä  räjähdepötköissä  myös ........PUM.
Viimeikainen uusi  "sirujuttu"  on kyllä  ennätys.
Sen kehitti  NSA   2001 ja  oli  koekäytössä  vuoteen  2016.  Esim  Osama  Bin laden  löydettiin  NSA  kehittämällä  "savukesirulla"  2/5-2011  tunnetuin    seurauksin.  Meri  otti  partaterroristin.
Istukaa  nyt, sillä kohta  tulee  poijat  juttu:
NSA   määräyksestä  jokaiseen  myytyyn    tupakkatuotteiseen  on  asennettu  tehtalla  "lanka"  joka on  huomattavasti pienempi/tehokkaampi  sitä tavanomaista  sirua.Lanka  on niin  pieni ettet  sitä huomaa eikä se haittaa  itse  savuttelua. Tupakoidessa  ei   synny niin kuumaa liekkiä  että    lanka palaisi ja siksi  se jää  tupakantumpin sisälle  lähelle suodatinosaa  antamaan tietoa  viranomaisille.
Lanka antaa  tietoa  jo  lähtiessään  tehtaalta , missä se on valmistettu ,minne  se  myydään ja kuka   askin   ostaa !!!!. Asiasta   täysin  tietämätön asiakas  ostaa  R-kioskilta  Nortiaskin laittaa sen taskuunsa  ja  polttelee  tyhjäksi.  Eihän siinä ole mitään  ihmeellistä.....mutta:
Jos poltat  rikospaikalla  (ja olet  niin  tyhmä)  jätät  maahan  tumpin (josta  saadaan  myös DNA). Poliisit  sen löytää (ja vaikket olekaan  ns  DNA  tietokannassa)  sillä   seuraavana  aamuna  ovikellosi  soi  innokkaasti....poliisista  huomentapäivää... R-kioskin  kamerat  kuvasivat   tupakkiaskin  ostamisesi  sekunnilleen,  kun menet kotiisi   ja...ja...ja.....kääk.
Kännyköitä  on vilanommmmaiset kuunnelleet /seuranneet   kohta  15  vuotta.Tämänhän tietävät  jokainen  immeinen. Autoihin salaa  asennettavat  "piipat" ovat nekin vanhaa kauraa. Tupakkiaskeissa olevat  langat  täysin uutta Orwellia.
Summasummaaruum:  Nyt jos koskaan  olisi  hyvä  aika  lopettaa  tupakinpoltto.....heh.
Vai mitä?

Sannoo:   Ekku Mattila.



sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Jumalanpilkkaajat ovat kohta helisemässä.

5/5-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Ympäri maailmaa  on  erilaiset  Raamatuntutkijat  "kääntäneet"  kirjassa  olevia  tekstejä ja  tulleet  siihen tulokseen, että kohta  rytisee jokapaikassa ja  ryminän aloittaa  Turkki.
Tutkijoiden mukaan  moni maa liittoutuu  Turkin kanssa ja  antaa  ohjusten  sataa  Israelin päälle.
Kuinkahan moni muistaa  ,että varoittelin jo 12  vuotta  sitten  plogissani ja  joka  vuosi  tähän päivään saakka ,että Israelissa  on valtavat   tuhon merkit?Olen  aika tarkkaan  kertonut  mihin  tuho   kohdistuu  ja  kehoittanut  esim  museoissa  olevia  mittaamattoman arvokkaita  pyhäinjäännöksiä  siirrettäväksi  turvaan   sodan   syttyessä.
Olen varoittanut  jo useamman vuoden ,että kun sota syttyy  lähi-idässä, niin  venäjän  suurherra  nappaa  niin Viron, Latvian kuin myös  Liettuankin ja  siinä  ohessa  puolet Suomesta. Venäjä haluaa ottaa  Pohjoissuomen juuri Naton takia, emmekä  mahda sille mitään.
Israel  on  suuressa  vaarassa olemassaolonsa   aikana.Aikoja sitten on kirjoitettu (Raamatussa)  että Israel  tulee  tuhoutumaan  ja siinä ohessa puolet  nykyistä  maailmaa.Ykkös ja kakkossota  olivat  sellaisia  harjoitusjuttuja kun  niitä vertaa  tulossa olevaan kolmanteen  maailmansotaan.  Sanon  että  sen seurauksena   maapallon  asukasluku  vähenee    75  %  . Islamilaisuus  on  pahasta.  Se on pirun   suunnitelma juoda kristittyjen  verta. Mahansa  täyteen.
Vuosi  2020  tulee olemaan  paha  ajankohta ja varsinkin    5 kuukausi  sekä  lokakuu. 30/10-2020 maailma  jytisee. Olemme  todella lähellä  hirvittäviä ajanjaksoja .
Aika on  kohta  alkamassa. Pahuus on  jo nyt päittemme päällä. Se odottaa valppaana.

Ekku Mattila.

Ex/SDP-kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta.

5/5-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Somessa kerrotaan että SDP   ex-kansanedustaja  Maarit Feldt-Rannalla  on  parantumaton mahasyöpä  ja  hänellä on  enää muutama kuukausi elinaikaa.
Maarit on hyväksynyt  asian ja odottaa  rauhassa  päiviensä päättymistä.
Mielestäni  kannattaa aina  yrittää ja ottaa kaikki  keinot  käyttöön.
¤¤
Itselläni todettiin  paha keuhkosyöpä  2001 ja  annettiin elinaikaa  noin  3 kuukautta. Kieltäydyin sairaalahoidosta    ja  sensijaan  join Kari  Herttuan  kehittämää männyn-havu-uutejuomaa  pullon päivässä (600 milligrammaa) ..aamulla  lasin...päivällä  myös  ja illalla  2 lasillista. Kun 3  viikon päästä suostuin keuhkokuvaukseen  nukutuksessa, niin  todettiin  syövän hävinneen.Vain keuhkoportissani on  enää   "muistona"   9  sentin mittainen  arpi.
¤¤¤
Nyt Maaritin kannattaa  hankkia havu-puutejuomaa, jota saa  joka kaupasta ja maksaa noin 5  Euroa  pullo....sillä  minulla  on  useita  tuttuja joiden  syöpä on kokonaan hävinnyt  uutejuoman ansiosta  ja  parantuneilla  myös.  Uutejuoman  parantava  vaikutus on  tuhansien  tiedossa. Toivottavasti  joillakin  pologini lukijalla on tuttuja  joiden avulla  saadaan  tieto  Maarit Feldt-Rannalle ja  hän  voi aloittaa  uute-juomahoidon.
Aina on  toivoa  kun on elämää.

Ekku Mattila.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Machu Picchun asukkaiden pitkulainen kallon muoto.

4/5-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Seurasin taas  tänään  televiosta ohjelmaa , jossa  kerrottiin Machu Picchusta.
Kyseessä on  ns  vuorilinnoitus/asumispaikka Inkoille , korkealla  Andien    vuoristossa.
Paikkahan löydettiin noin 100  vuotta sitten ja  nykyisin siellä  käy  miljoona  turistia  vuosittain ja joku päivä myös  minä teen niin.
Ns  alan  asiantuntijat/arkeologit  ovat löytäneet paikalta  pääkalloja, joiden  muoto on  litistynyt. He ervelevat  että  kallojen  pitkulainen  muoto saatiin aikaiseksi  kun lasten  pääkalloja  sidottiin  sillä tavalla että  lapsen kasvaessa  kallosta  tuli  pitkulaisen  muotoinen.
"Viisaat "  arkelogit/tutkijat  ovat  tulleeet  sellaiseen johtopäätökseen, että kalloja  suurennettiin  sen takia  että  niin saatiin  henkilöille lisää pituutta. Höh  sanon minä.
Vain:
Perulaiset  olivat tavanneet  ns  "uffomiehiä/naisia"  jo   usean  sadan vuoden aikana, (ennen  Espanjalaisia maahantunkeutujia), pitäneet  heitä jumalinaan ja  matkineet  heidän kallojen  pitkulaista  muotoa.  On  naurettavaa  olettaa  että  kallojen   pitkulaisella  muodolla  saatiin henkiöille  vain  lisää  pituutta. Egyptin  hautakammioissakin    on löydetty  satoja  muumioita joiden pääkallon muoto  on  pitkulainen. Moni  tietää  nykyisin että   pyramidit  rakennettiin  noin 11000  vuotta  sitten ja  tekijöinä  vieras "taivasrotu"  tuolta  jostakin.
Heillä oli  erikoinen kallon muoto.


Ekku  Mattila.


maanantai 29. huhtikuuta 2019

PREDICTION.....around the world...(alfa ja Omega)

29/4-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Avasin hohtavan kirjan ,
tulevaisuuden kirjan,
selasin sen  sivuja,
ja  minä kuulin,
ja minä näin:


Kaatuvan näin,
teeveemaston,
Japanissa,
Tokion  keskellä.

Tulva  tuhoaa,
Moskeijan,
Langkawsaari Malesia.

Järistys  hävittää,
hallinnon Altipplano,
Bolivia La ja Paz.

Tulessa palaa,
Azay-Le-Ridean,
Espanjassa koti.

Sun seinäs  sortuu,
Capo  Distria,
Koper ja italia.

Museo on Rockefeller,
risti ja miehet,
tuli on kohtalosi.

Johannes on Pyhä,
luostarisi  sorretaan,
sodan  äänet kuuluu.

Pyhän Joosefin hauta,
tuhoutuu,
ristin pala jää  ,
puun oksalle.

Bulgariassa  jyrisee,
rinteillä Jantrajoen,
Tarnovo  ruhoutuu.

Toistan tään:
musiikkitalosi  ylitse,
uivat  kalaparvet,
tsunami on valtava,
koko  Tanska  suree.

Sodan  tulta,
johdetaan,
kukkulalla Bet-Seanin,
Israel on  hädässä.

Puolue  ja talo,
on  Togossa,
sodan äänet kuuluu,
hävitys  on   suuri.

Järistys  kaataa,
Veszpreminin,
Unkari  ja  Bakon.

Ekku Mattila.


sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Terveiset pikkukyröölääisille.

28/4-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Että näin:
Olen  ollut  selvänäkijä/aikamatkaaja  noin 55 vuotta ,  virallisesti. Erilaisia  lehtijuttuja minusta  on  127,radio  19  tv  8. Asiakkaita ollut  kymmeniätuhansia , ulkomaita  myöden. Oman  plogini  kautta  olen saanut  lukijoita  120  eri maasta ja lukukertoja  kohta  500000  , neljässä  vuodessa. Ennustuksia/kertomuksia  olen  kirjoittanut   vuoden  2012  jälkeen  6500  sivua.
Tämän  vuoden aikana  ennustuksistani    on tekeillä kirja  T . Reponen  Helsingistä  ja  tarkoituksena  on saada  se  myös  ulkomaiden markkinoille.
¤
Olen  ollut  eri  viranomaisten/poliisin   apuna   vuodesta  1973  saakka  ja  se työ jatkuu  edelleenkin. "Päätyöni" on  kadonneitten  ihmisten  etsintä/löytäminen. Varsinkin  "ravintolakulttuurissa"  (eeergiilääät) huudetaan  että olisin ns  poliisien vasikka , ilmiantaja , rikollisten  kauhu.
Tuodaan  seuraava  asia  jälleen  esille:
¤¤¤
En  piittaa  hitustakaan  jos varastat, myyt  viinaa, huumeita, huijaat  autokaupoissa,  levität perättömiä juoruja,  taikka  asut  vaikka  Virossa, jossa elät  hämärillä kuittikaupoillasi, teet  veropetoksia, huoraat ja kohellat  päissäsi oksennusta   leukasi  alla. Se on  sinun  valitsema  elämäntapasi eikä se minua  kiinnosta hitustakaan. Minulle  olet  pelkkä kateellinen  säälittävä   luuseri. Ihmisraukka.  Pelkkä nolla. 0.
###
Mutta :  Jos  tapat  3  ystävääsi  telttaan, niin paljastan  sinut ja ilmoitan  poliiseille.
Jos poltat  kirkon, paljastan sinut  ja ilmoitan poliiseille.
Jos  ryöstät  vanhuksen, niin paljastan sinut  ja ilmoitan  poliiseille.
Jos  tapat  kaksi  liftaavaa naista , paljastan sinut ja ilmoitan  poliiseille.
Jos  tapat  ystäväsi, varastat hänen  rahansa, pudotat ruumiin  kaivoon, niin paljastan sinut  ja ilmoitan poliiseille.
Jos  raiskaat lapsen, niin paljastan nimesi  ja ilmoitan  sinut poliiseille.
Ole  siis  varuillasi, koska  minä  näen sinut . Elä  ihmisiksi.
¤¤¤¤
Te  levitätte  minusta  vääriä  juoruja, puhutte  puuta  heinää, sillä te  pelkäätte  tietäjää.
Terveisin:

Vanhus.



tiistai 23. huhtikuuta 2019

Nissan Mazima QX on ohjus.

23/4-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Tuttuni kauppasi  mulle autoa, 3 litraasta,  v  kuutosta  ja  suora  kuutonen, automaatti  tottakait  ja   ostin sen heti että  helähti. Nissan  Maxima  Qx.  Soli  kaksi  viikkoa sitten katsastettu kerralla läpi ja  voi että  se on kova peli. 200  hevoosta.  Nollasta sataan    11  sekunttia joka on  jumalatoon  luku kun ottaa huomioon että auto on ns  "tavallinen"  auto.
Parasta siinä  on  jos ja  kun lähtee ohittamaan. Voi  poijaat.  Useasti jokku  köröttelöö  100  alueella  75  nistkat jäykkänä  ja  sellaasen  ohi on  pakko päästä  , kun mahdollisuutta  on.Meinaan  turvallista  tottakait. Olen aina  tykännyt  autoista jolla pääsee ohi  että  suhahtaa.  Muuteen pitää  tottakait  ajella  säännösten mukaan, muuten  perii  sakko  ja kortti  lähtöö jos liikaa  kiirustaa.
¤
Tämä   Mazima  on  ohjus  sen  sanon.Jos  sulla  ja sulla on   samanlainen, niin  tierät  mistä puhun, taikka  kirjootan tässä ja nyt.  Huippunopeus on  siinä  230-240 ja  se on  paljon se.
Mä kokeelin  ....köh...yhdellä  jännällä  suaralla  210  ja  ei  tuntunut  missään. ..ja varaa   kaasussa  vielä oli.Älkää tätä nyt kaikille  sanoko, meinaan  jos  menee  tutkamies/naisten korviin , niin  ne  suuttuu ja  alakaa  mun ajoani  niinku  kytätä.
En nyt  tässä  enee. Meen  kohta maate, taikka sitten  en mee.
Jup.

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Pääsiääneen 19/4 ja mun 29 vuotissynttärini......köh.

19/4-2019.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.



Son nyt  Pääsiäinen, joka  yleensä  keväällä   tulee  eteen.Nyt on siinä  huono juttu, sillä kokkoja ei  saa polttaa  missään nimessä. Niin on  laki ja asetukset   tälläkertaa päättäneet ja julkituoneet.Ensin meinasin, kun kovapää olen ,että jospa sittenkin   tuikkaan meidän ison kokon  palamaan, mutta  senverran  viisas olen kuitenkin etten  niin tee.  Kun palokunta  tulee, niin sakko  saattaa  olla jumalatoon ja  huonommas  tappauksessa  syttyisi  tupa/lato  tuleen.
Noh....odottelen kunhan maahan  nousee  vihreä heinä, eikä  tulipalon vaaraa ole ja sitten  nakkaan  tulitikun  meirän  isoon kokkoon  ja  puuf,
Juu.juu...tottakait  ensin  ilmoitan  palokunnalle  mitä olen tekemässä .
Pikkukollina   1954, kun olin   8 ikääneen , niin me  kersat   pantiin  Pääsiäisenä (Kärmesmäjen  lähellä )  palamaan  rutikuiva  mettänpohja  ja  kylläpä se  losahti  ilmiliekkiin  paikalla.Kun  yritimmä  sitä  sammumaan, se vaan yltyi ja multa paloi melekeen  uudet    housun pultut. Kun saimma  sammutusapua  lähitaloista, niin  se  auttoi  heti, mutta  mun  hiuksiani   ei.Meinaan  kun menin kotiin, niin  äitee  retuutti  mun  tukasta kaksinkäsin  ja  voi jumankautta kun se  teki kipiää.  Melekeen  viäläkin  nipistelöö.
Ny meen  syämhän kakkua koska  niin se menöö. On mun  synttäripäivä (73  v)  jota  en  millään itte  usko.Oon läsähtäny   29  vuotiaan  tasolle, mutta  ei tätä  kaikille kannata  kertoa.
Hei   taas.


Ekku Mattila