16/3-2018.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Katselin Wanhaa päivä/lenkkikirjaani Helsingin ajoilta vuonna 1968 ja Wanhat muistot palaavat vauhdilla mieleeni. Olin jo siihen aikaan kirjoitellut runoja ja lähettänyt pariin lehteenkin. mm Nyyrikkiin. Voitin ekapalkinnon ja sain palkkioksi ostokupongin kirjakauppaan josta ostaa pätkäytin hyvän kirjoituskoneen.
Noh...yksi ilta isäni soitti ja kysyi mitäs touhuilet ja sanoin että mm runoja kirjoittelen. Isäni siihen että ethän ole mikään ammattilainen, joten runosi eivät taida olla mistään kotoisin ja siihen vastasin että juuri viikko/pari sitten voitin Nyyrikki-lehden runokilpailunkin..johon isäni taas että sinun kannattaa lopettaa sellainen touhu ja keskittyä työhön. Työstä se palkka tulee, ei mistään akkain runoista...
Sitten isäni sanoi ettäääh...noh..jos kerran kirjoittelet runoja niin paappa muutama värsy esim sodasta ja mä sanoin että joo sopii.....heihei me toivotettiin ja heti paikalla avasin runosuoneni ja alkoi pukata sodasta kertovaa runonlaulantaa..
¤¤¤
Saatte ihan vapaasti lainata esim tätä seuraavaa runoani , mutta mainitkaa että se on Ekku Mattilan kirjoittama.
¤¤¤
Siis:
Sota tulee kauhun lailla,
repien se meitä raapii,
raastaa henget ruumiistamme.
Lomalta kun monttuus palaat,
vaimos kuva tajunnassas,
luoti löytää lävitsesi.
Kirahtaen äänes kaikuu,
kouristaa sut kumaraan,
sammaleessa veripilkku.
Maahan kaadut ähkäisten,
silmäs auki revähtäneet,
etsivänä luodit vinkuu.
kyl on hengen ottajia,
vetäjiä liipaisimen,
pistäjiä kuolonmiekan.
Kuolema on hiljaisuutta,
laaksoissa taas tuuli käy,
missään ei näy Jumalaa.
Ekku Mattila.
JK: Panin runoni postiin isälleni ja soitin muutaman päivän päästä. Äitee vastasi ja sanoi että isäsi on ollut kumman hiljaa kun luki sotarunoni. Taisi Wanhat sotamuistot tulla mieleen?
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Katselin Wanhaa päivä/lenkkikirjaani Helsingin ajoilta vuonna 1968 ja Wanhat muistot palaavat vauhdilla mieleeni. Olin jo siihen aikaan kirjoitellut runoja ja lähettänyt pariin lehteenkin. mm Nyyrikkiin. Voitin ekapalkinnon ja sain palkkioksi ostokupongin kirjakauppaan josta ostaa pätkäytin hyvän kirjoituskoneen.
Noh...yksi ilta isäni soitti ja kysyi mitäs touhuilet ja sanoin että mm runoja kirjoittelen. Isäni siihen että ethän ole mikään ammattilainen, joten runosi eivät taida olla mistään kotoisin ja siihen vastasin että juuri viikko/pari sitten voitin Nyyrikki-lehden runokilpailunkin..johon isäni taas että sinun kannattaa lopettaa sellainen touhu ja keskittyä työhön. Työstä se palkka tulee, ei mistään akkain runoista...
Sitten isäni sanoi ettäääh...noh..jos kerran kirjoittelet runoja niin paappa muutama värsy esim sodasta ja mä sanoin että joo sopii.....heihei me toivotettiin ja heti paikalla avasin runosuoneni ja alkoi pukata sodasta kertovaa runonlaulantaa..
¤¤¤
Saatte ihan vapaasti lainata esim tätä seuraavaa runoani , mutta mainitkaa että se on Ekku Mattilan kirjoittama.
¤¤¤
Siis:
Sota tulee kauhun lailla,
repien se meitä raapii,
raastaa henget ruumiistamme.
Lomalta kun monttuus palaat,
vaimos kuva tajunnassas,
luoti löytää lävitsesi.
Kirahtaen äänes kaikuu,
kouristaa sut kumaraan,
sammaleessa veripilkku.
Maahan kaadut ähkäisten,
silmäs auki revähtäneet,
etsivänä luodit vinkuu.
kyl on hengen ottajia,
vetäjiä liipaisimen,
pistäjiä kuolonmiekan.
Kuolema on hiljaisuutta,
laaksoissa taas tuuli käy,
missään ei näy Jumalaa.
Ekku Mattila.
JK: Panin runoni postiin isälleni ja soitin muutaman päivän päästä. Äitee vastasi ja sanoi että isäsi on ollut kumman hiljaa kun luki sotarunoni. Taisi Wanhat sotamuistot tulla mieleen?
