keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Minut kavallettiin Kurdin elämäni aikana 1600 luvulla..ja sain "ripin".

 9/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Tämän tästä,  jo noin  15  vuoden aikana, olen kertonut  edellisestä(sistä)   elämistäni, varsinkin  sellaisista joita    "muistan" parhaiten  ja  yksi  sellainen  on  eloni ja loppuni  1600  luvulla  Kurdina,  ilmeisesti Turkin  alueella. Olin silloin ja  kuuluin  Kurdisseihin (onko  oikea  sana?)   ja  tehtiin  koko ajan kiusaa  Turkin  hallinnolle. Hyökättiin  eri kyliin josta   vohkittiin niin  elintarvikkeita, aseita,  sunmuita, myös  parhaimmat  flikat  tottakait  napattiin  mennessämme ...juu.

Aina  me saatiin  Turkin  armeijjan  kintuillemme , mutta  eihän meitä kiinni saatu,  jo  senaikaisen  ympäristön/vuoriston  takia, joissa  piilopaikkoja  riitti. Lisäksi meitä  rosvoja  oli  monta sataa ja  hyvin  aseistettuja  lisäksi. Toiseksi  minäpoika siihen  aikaan  olin  todellinen  voimapesä ,  pituutta  noin 2, 30  metriä,  painoa  180 kiloa  jossei eneekin  ja  hurjalla luonnolla  varustettu.  Kukaan ei minulle  pärjännyt, ei edes  hevoiset. Joskus  taistelubn  tuoskinnassa  otin  hevosen  takakintuista  kiinni ja  sillä  pyörittelin  vastustajien  joukoissa....muks..muks  ja muks.... Olin  voittamaton  sekä meidän  taisteluryhmämme.

Kunnes::

Turkin  johto  tuumasin että  etsitään  Kurdien  joukoista  kavaltajamies. Sellainen  löydettiinkin jolle  työnnettiin  kultakolikoita  niin  paljon  että   tulostakin tuli........kunnes  yhtenä päivänä luokseni  hiippaili  ,  voisi sanoa  oikea  käteni  taistelujoukoistamme joka  sanoi:

"Ekku"....tiedän  salaisen  piilopaikan  jossa  on  vankkuri  täynnä uudenaikaisia  mustaruutiaseita, niitä on  kymmenittäin, myös  ruutinassakoita  sekä   lyijjykuulia....mennään kahdestaan  sinne ensin  katsomaan ja  sitten  kutsutaan  muutkin..mitä sanot Ekku ".

Niin me  teimme. Aikaisin  aamulla   ratsastimme  kahdestaan kavaltajan  osoittamaan    asepiilopaikakkaan. Näkyviin  tuli     rakennusryhmä,  edessä  tallia, vastaava, sen kummallakin  puolella  samoin ja  keskellä pihaa  oli  peitetty  iso vankkuri  kutsuvasti  odottaen.  Hevoset jätimme  tallin nurkan taakse  ja paikalle  menimme.

Oi miten innossani  olin. "katsohan   xxka....täynnä   aseita..uusia  kaikki....näekkö miten  paljon ruutinassakoitkin....voi  voi....miten  mahtavaa...näekkö  xxka"  ??  ja  taakseni  käännyin  ja ihmettelin  kovasti. ....xxka  oli  kovaa vauhtia  juoksemassa  rakennusryhmän   keskeltä  pois, pakoon ..pakoon..ja samassa  ymmärsin..

Olin joutunut  ansaa. Rakennusryhmän joka  avonaisesta  aukosta, myös niiden katoilta ja sivuilta alkoi  jumalatoon  pyssyn pauke.....pum,,pum....pum..pum....pum....jatkuva  aseiden  jyske...ja minäpoika  otin sekä kuolin.  Ruumiiseeni  jysähteli  kymmeniä  lyijjykuulia. Niitä oli  varmasti  satoja ja tekivät  pahaa jälkeä. Olin kuin pahainen reikäjuusto koko  mies.aiaiaiaiaiai......Rippi  iski.

¤¤¤

Nyt  tulee paras kohta:

Heti kun  vuonna  1991  täällä Kauhajoella  opin tuntemaan ja  tunnen edelleenkin  miehen, niin   "näin"  tämän olevan sen  kavaltajani  Kurdin  aikana.  Tiedän että hänkin sen tietää, mutta  emme ole  asiasta  koskaan  punhuneet. Eiks  olekin  jännää??  vai mitä?

Ekku Mattila.


Siinä se on:

 

Päivää taas:
hyvin usein ihmiset haluaa/pyytää/vaatii, että kirjoitakko taas Ekku siitä korkeasta tornistasi, jonka ihan yksin teit/rakensit 6 kuukaudessa....ja siis teen niin:
¤¤
Korkeus kaikkiaan oli, 18 meeterin lipputangon kanssa 41 metriä, joka jalassa oli 4 kuutiota betonia ja torni painaa 9000 kiloa.
¤¤
Kuudessa kuukaudessa tuon rakensin , ihan yksin ja vuosi oli 1998 kun oli valmiina. Hyvin on siis edelleenkin pystys pysyny.
¤¤
Niin...alunperin siitä piti tulla jonkunlainen tähtitorni ja siinä olikin melko hyvät avaruusvehkeet/sunmuut. Torni oli lisäksi ns avoimena suurelle yleisölle , siellä oli postilaatikko johon sai kirjoittaa viaraskirjaan nimmarinsa ja kaikkiaan niitä oli noin 650 eri ihmistä...
¤¤
Muutama miäs ei uskaltanut kiiparoira koko höskään....en nyt justiinsa "millään" muista enee ketä noli.



9/3-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoiant.

Vaippanaamat vastaan Ukrainan sota.

 9/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤

Päivää:  Jokainen, joka  teeveetä  luuraa, niin  on takuulla  havainnut/huomannut  erään  seikan  juuri nyt  sotaa  käyvässä  Ukrainan  itsenäisessä  maassa....Kirjeenvaihtajat/toimittajat  ovat kuvanneet  niin  Ukrainasta  turvaan  meneviä  siiviilejä, kuin myös  maata  puollustavia sotilaita, eikä  yhdelläkään  ole  naamallaan vaippoja, ei  ainuttakaan. Menneillään   on miljoonakertainen, paljon  tärkeämpi tapahtuma/katastrofi, eikä  siinä  enää  kaivata  huuhaa  löröllää    naamavaippoineen.  

Muttaaaaaa.....täällä  "keisarilla ei ole vaatteita" Suomessamme  90%  jossei eneekin  ihmisistä  pitää yhä  vaippoja  naamoillaan. Koettakaa herran  tähden  havahtua  psykoosiunestanne/hypnoositilastanne ja  heittäkää  kiiruusti  vaippanne  naamaltanne  pois.  Edes  Ukrainan  takia. He sotivat maansa  edestä. Te naamavaippojenne   vuoksi.

Ekku  Mattila.

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Kunhan jotakin jupisen........taas.Köh.

 8/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤

Hyvää  Tiistaipäivää  teille jokaaselle,  missä nyt  ittekukin oottakin, niin Suomessa, kuin myös  kaukana  maailmalla..

Aaamulla  varhain  luonani kävi  yksi  vanaha  tuttu, Hesan ajoilta, oli  matkalla  Viroon ja  sen kautta  tiesminne ja voiettä meillä oli sitten  palio   puhuttavaa  tyyliin/aiheisiin:

"Muistan aina  Ekku, Tare  sanoi,  kun tulit  meille  3  viikoksi  töihin ollessani  Helsingin Arabian lampputehtaalla  vuonna  1964,  pomona ja miten  ihmettelin  kun sanoit  ": kun  Nokia  Oyssä alkoi   kesäloma, joka kestää  noin 4  viikkoa, niin sanoit mulle  jotta  pidät  kesälomaa  viikon Nokialla  ja sen  kolme  viikkoa  teet  töitä muualla"....heti  otin, kuten  muistat  sun töihin  ja  tarjosin   sulle  suoraa  pomon virkaa  muttet  suostunut  Ekku...olit silloin ja  näköjään  yhä kova  jätkä"

¤¤¤

Kuten olen  jo monta kertaa (liikaakin)  eikä se johtu mistään hatssaineeeriin/eikä minkään muunkaan  taurin johdosta, uudistanu  kirjoittamiani  blokikirjoituksia, mutta se  johtuu  lukijoitteni-tuttuvieni  pyynnöistä....."laita  Ekku  uudestaan se ja  se  ..blogisi  kirjoitus." Siis:  vaikka missä  työpaikassa olin   ja varsinkin  Hesaan  muuttamiseni jälkeen  1964 ja niitä  työpiakkoja  mulla oli  "aika paljon",  aina kun  kesäloma alkoi,  tein töitä  toisella/ssa   firmoissa.  En ole koskaan, enkä edelleenkään   tykännyt ns  maata  kesälomalla  ja olla  ns  mitään tekekemättä, johtuuko se siitä  levottomasta  luonteestani taikka  muusta syystä, mutta  haluan paahtaa  ja mennä  vauhrilla  ethenpäin.Tätä   se  ADH....teettää ..heheeh.

Juu:

Noh  sitten toiseen aiheeseen joka on seuraava: Olen ollut, tämän  "kööröönään"  punreemian  aikana  kymmenissä ja taas kymmenissä paikoissa, niin eri liikeissä/firmoissa, kuin myös  tutuilla  kylässä, eikä  mulle, eikä perheeseemme ole  iskennä se  kauhia  influenssa.....Kuulemma  Suamalaaseista noin  80  % on saanu sen...hmmmmmmm??...taurinlevittämisgiigin ja ovat  juuri  sen takia  kualleet jopa pois taikka ainakin  makaavat  henkiroreissaan sairaaloiden  petissä,  eikä meille/mulle  oo  mikään  viiruus iskennä. 2 viikkoa sitten  meillä kävi  kaksi  henkilöä Suamen  Turuusta ja  he ilmoittivat päivä sen  vieraalunsa jäläkeen , sairastuneensa  siihen  "influennsaaan, joka  juuri göörööllääksi  sanotaan.  Meillä on yhä  ns  terveyspaperi  puhtaat...jee.....jopa   nuppinikin  on  kunnossa, niinkuin  muistattekin aika tarkkaan  vuosi sitten, 16/3 jolloin  olin/jouduin "haastatteluun" S/joen  Törtsyn  muutaman  plääkärin   toimesta ja  sen  45  minuutin  aikana, jonka se juttelu kesti, sain puhtaat paprut yläpääni  takia...Koko  jupakkahan  sai alkunsa  siitä kun ollessani  syränjohoroissa S/joen  sairaalassa, jonne  mun viätiin  aampuulanssin kyytis,  16/3 ,  päivällä   12,  45  ja  koska  kaikki  näytti ettoon vissiin  pahaskin kunnos ja  jopa  "rippi" uhkaa ja kun mä  menin  sanomaan  ettei soo  niin  väliä  kuulkaa  vaikka  kupsahrankin tässä  ja nyt... ja  lähärenkin   kotio kualemhan.

ja  lähärin  kotia piittaamatta  tohtoreitten   sanomista  ...."ettei niin saa  kuule Ekku  teherä.......ja......koska  en  pelkää kuolemaa"  niin  eikun  uudelleen samana  ilta kello  23,30  takaasin  nyt    "nuppitutkimukseen" ja  siitä  sain  pääni  terveeksi  havaitut  paperit.......juu.

Tjaahaas.....ny  meen  tuonne  meirän tuvan  alakertaan, hörppään  piänen  kupin kaffia, kerman  kans, ei  pullaa, ei  sokuria, eikä  pipareitakaan  ja  tairan  sen jälkeen  ajella  Kurikkaan.....ai minkä takia  joku  nyt kysyy  ja samalla  itte vastaa....meekkö Ekku  Markun  vanhaintavarain halliin, kirioja  ostammaan  ja .......... juu  niin  mä  teen.

Heikää ny......hetkeksi, Illalla  saatan  naputella  lisää, jossei se  jesuksen  puutiiiiniii  oo sitä ennen  Suamhen hyökännä  perskulhen kääppäänä....ja  taikka    ohjuksella  räiskäyttäni  tämänkin  meitin tuvan  tuhannen  xillun  päreiksi.Pitkin/poikin  peltoa.

Ekku Mattila.





maanantai 7. maaliskuuta 2022

kskeitiitjksnsueh9t9osksje7tkksnmjsloeskkso098ejkskllosowelo......sanoi vaippanaama.

 7/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤

Iltapäivää:

Tänään  kävin pikimiten Kauhajoen  seurakuntatalolla, koska  tarvitsen  virkatoristusta, EU-passia/ja henkilökorttia  varten, oven siis  tupaan  avasin ja sisälle menin...ja huomenta  sanoin.

Huoneessa oli  kulmikas pöytä, niinku  suorakulma ja  edessä istui  tummahko  nainen musta vaippa naamallaan minua  kovasti  syyttävästi  tuijottaen. Sanoi jotakin  takana olevalle   toiselle  naisella, jolla myöskin  musta  vaippa  naamallaan joka  minua  lähestyi ja  sanoi  suunnilleen näin:

"titmsutsojtosmksololtrl,tosmsoowensmeksjkjsksjwemeo.."  mutta en selvää  saanut  sen  mustan naamavaipan alta  ja kun    jotakin  ymmärsin/kuulin/ymmärsin se oli " mikäs  on unohtunut?"..ja  fiksuna  miehenä tajusin  hänen  tarkoittavan  puuttuvaa   naamavaippaa  olmalta  naamaltani niin   sanoin:

" ei ole, enkä koskaan  sitä tule  käyttämään vaippaa   naamallani".

niin  se sksotroiotksnsllsoisnmsspepienslpsoemas,mlls kääntyi reippaasti kannoillaan  ja  lähti jonnekin takavasemmalle.  Ja  vihdoinkin sain asiani esitettyä sille  toisella  vaippanaamalle ja  selvisi:

enää  ei  tarvitse mennä  seurakuntavirastoon  virkatoristusta  hakemaan  passia  varten vaan se   toimii  menemällä oman  poliisiaseman  juttusille, mukanaan  kaksi  omasta  pärstästä  otettua  valokuvaa ja sitten aikanaan saa  passin/sun muun...

Että näinikkeen:

Ekku  Mattila.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Näinkö täällä 10 kuukauden ( 2021 )aikana ,Norjan-Ruotsin vuonna 1946 näkemiä aaveraketteja? Onko sota tulossa ? Meinaan maailmansota.?

 6/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri,

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤

Sunnuntai-iltaa  kansalaaseet.

Olen miettinyt ja  se  on aika tavallistakin, mulle,  näitä   täällä meidän taivaalla viimevuoden Huhtikuun ja  tämänvuoden  Tammikuun  välisenä aikana  kuvaamian/näkemiäni, noin  180  sikaarin-torpeedon-pallomaisen  näköisiä  "joitakin"  ja  heti tuli   mieleeni  vuoden 1946  Norjan-Ruotsin taivaalla   näkyviä  samantyyppisä ns  aaveraketteja.  Vaikka    1946  aaveraketit  näkyivät   noin  vajaa vuosi  toisen maailmansodan päättymisen  jälkeen, niin.......??

Nyt  on  käynyt niin, meinaan täällä  meidän  taivaalle, ettei    1, 2 kuukauteen  ole näkynyt sitten yhtään  mitään, vaikka  olen kuinka  koettanut taivastamme kuvata joka  päivä.  Aamulla, päivällä ja sitten  illemmalla. taias on  täysin  hiljaa. Voisko oll nyt  niin, että, kun  ottaa huomioon sen  Piip-puutiiniin  Euroopassa  aloittaman  sodan, joka  saattaa  levitä  kaikkialle  ympäristöön, jokaista  maata  koettaen, että meidän taivaalla  näkyvät  ufot  olivat  tällä kertaa  etuajassa  nyt.  Että  ne  varoittivat  ihmiskuntaa ja että minun työkseni   Nasiirina oli  niistä  ufoista ilmoittaa ja kuvata  niitä. ?

Vai mitä?

Entäs  jo  "meirän"  ufot  lähtivät ns  lipettiin ajoissa, koska   tiesivät/tietävät  että kohta maailmalla  rytisee  niinmaan erkeleesti ettäh..?  Somen mukaanhan  samanlaisia/tyyppisiä  ufoja on  näkynyt  monessa  muussakin maassa  ja niitä on myös  kuvattu, kuten  mitä täällä  "napapiirillä" .  Siis:

Nyt  eikun orotttamaan. Koska  taivas  repiää?

Juu.

Ekku mattila.




perjantai 4. maaliskuuta 2022

Heh ja köh..

 

Iltapäivää:
¤¤
Vuonna 1993 yksi Lapualaaneen tuttuni kauppasi mulle tuota "komiaa" "huvilaa" Kauhajoen Hyypässä hintaan 2500 ja mä sen ostaa pätkäytin,.
Soli vielä 10 vuotta sitten jonkinlaisessa asumiskunnossa, mutta koska on liian lähellä päätietä , niin kaikenmaailman seksuaaliset nuaret parit siellä vissiin vaikka mitä teki. Penkit oli tiesmissä, pöytä kans ja se puusänky, voivoi.....saunankin noli hajottanut aikansa kuluksi.
¤¤
9 vuatta sitten joku oli tipauttanut rikos/hurmos-paikalle hyvän taskukellun, mä sen talteen noukin, laitoin seinälle lapun, että kellon omistaja saa hakia sen mun luata, täältä asunnostani, muttei kukaan/ketään ei oo näkynynnä.
¤¤
Mitähän ne pelekää?
👽👽



4/3-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.


keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Töms..........kääk!!!

 

Mestauskirves.
🤢🤢🥶🥶😳😳



2/3-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.

Kävin tänään Tampereen poliisimuseossa, joka on todella mielenkiintoinen paikka ja otin 45 kuvaa joista kuvassa on yksi sellainen. Mestauskirves 1820 luvulta......kääk. Kirveen lyhyt varsi johtuu siitä kun se oli kuljetettava kuvan matkalaukussa, ettei ihmiset säikähtäisi. Historiikin mukaan kävi joskus niinkin, ettei mestattava kuollutkaan ekaiskusta, vaan piti antaa muutama lisää.....ennenkuin ...töms...kuului.
¤¤
Voisi melkein sanoa ja sen teenkin.....kauhia työkalu.'

tiistai 1. maaliskuuta 2022

Sota-asiaa: Minulla taitaa olla täydet poliisin valtuudet sota-ajan aikana/kestäessä.

 1/3-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤

Ettämitähäh????? "dabuustiinalatoobiiraaraaraasbuutiin"..

Olen vissiin  liiaksi  ollut Ukrainan puolella, ress  puutiiniaa  vastaan, koska  vuorokauden aikana on  8  fb -kaveriani ottanut ja  jättänyt  minut  kokonaan...aiaiaiaiaiaiaiaiaiaaaaiiiiiiiih. Tapahtuma  on aika  harvinainen, meinaan  kun minut on jätetty  Somessa, sillä  viimeinen  oli  viimevuoden  Lokakuussa  ja  taisi  olla  syykin  samantyyppinen  kun  nytkin. Silloin vetäisi  herneen  nenäänsä  2  fb-kaveriani.  Että juu..... Noh, aikansa  kutakin. Elämäähän  tämä kaikki  on. Sattuu ja  tapahtuu.

¤¤¤

Ja nyt mennään  pommisuojiin.  Asuessani  Espoon  Olarissa  1978-1982  sen alueella  oli asukkaita  noin  600  yhteensä, niissä  6  kerrostalossa, jossa  itsekin  asuin, Maapallonkatu  1-6.   Yhtenä  aamuna  sain  lähetystön johon kuului  5  saman  taloyhteisön  henkilöä  , joille   oli  asiaa:  "Ekku.....me olemme  tuumailleet, että ja koska  on tullut  laki, jonka  puitteissa  on  jokaiseen  taloryhmään, jossa  on yli  400  asukasta, niin  sille  alueelle  pitää  järjestää  toimikunta, sotaa/pommisuojaa   varten, joka on Postipankin  kiinteistön alla  ja  tämän   toimikunnan  päälliköksi pitäisi  valita  luottamusta  herättävä/oleva  henkilö , jolla on  armeijja taustaa ja olemme sen takia  tulleet  luoksesi  Ekku  Mattila ja  siis:   suostutko  tulemaan  Olarin alueen  pommisuojan  päälliköksi ?".

Tottakait  suostuin heti  paikalla. Kävimme  Helsingin  Santahaminan  saaren  alla olevassa..hmmmmmm?? kellarissa  kuutena  iltana,  4  tuntia kerrallaan, jonka aikana  meidät  pommisuojien  päälliköt perehdytettiin, pommisuojiin , sodan aikana, tapahtuvaan  toimenkuvaan. Ja:  eräs  tärkein  sääntö oli ja on: 

Jos  pommisuojassa  on koolla  vaikka  300  henkeä/enemmänkin, niin  sen pommisuojan päälliköllä on täydet POLIISIN  VALTUUDET   ja  jos   suojan ulkona  on täysi  taistelu  menossa,. jonka  aikana  on ilmaan  levinnyt  radioagtiivista  säteilyä ja  joku  pommisuojassa  olevista    haluaa  väen väkisin  avata  suojan ovet, päästäkseen  pakokauhussaan , pois   ulos ja jos  mikään muu  ruumillinen voimakeino   ei  pysty  sellaisen  tekoa  estämään, meillä  pommisuojan  päälliköillä on virkaamme  liittyen  lakiin kirjoitetut  valtuudet, ilman  rangaistuksen  uhkaa,  eliminoida  sellainen/set  muiden  henkeä  vaarantavat,  toimenpiteellään, henkilöt vaikka  tappavaa  voimaa, asetta käyttäen."

Kävin myöskin, kun  asuin hetken aikaa  syntymäkunnassani  Alahärmässä  1982-84  kaksi  lisäkurssia  liityen  sodanaikaiseen  pommisuojaan,  lakeineen. Viimeisin  ko  kurssi  oli  1992 , Seinäjoella,  veteraani-jääkäritalolla.  Terveiset   kapteeni  O.  Heiskaselle  Mikkeliin.

Jotenkin  näin:

Ekku Mattila.



maanantai 28. helmikuuta 2022

 kkk

Siinä se on. Näin se tapahtuu....(jos)

 28/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤¤

Moro...
Ettei vaan puutiinii ...
Meinaan..
🤔🤔🤔🤔🤔🤔🤔
¤¤¤
Ettäjuu:
noin 12 vuotta sitten kirjoitin/varoitin ekakerran että jos ja kun joku "taho" meinaa meille Suameen rynnätä, niin , ainakin minä tekisin/määräisin noin kuvassa kertomallani tavalla.
¤¤
Edelleenkin olen sitä mieltä ja siitäkin maininnut useasti, että "eräs" maa, joka sai pahasti selkäänsä eräällä Raatteen tiellä, eivät ole, taikka niiden häviäjien/kuolleiden omaiset, sulata tappiotaan, vaan odottavat oikeata hetkeä........ja ja...
¤¤
Koska olen nasiiri/aikamatkaaja/tietäjä, niin on aika helppo nakki tästäkin asiasta kirjoittaa/varoittaa. Tiedän toki ettei "sepustukseni" muuta tee kun naurattaa ns ammattisotilaiden/upeseeriston/henkilöstöä, jo sen takia, että sanon sotilaiden lukuja mainillalla....niinjaniin monta sataatuhatta, ei ns sotilasanastoilla.
¤¤
Syy: Eihän jokainen Suomalainen/muu ns tavallinen kansalainen tajua/ymmärrä mitä tarkoittaa..divisioona-prikaati-ym, vaan parhaiten tulee ymmärretyksi "sadattuhannet"...eiksjuu?
¤¤
Nyt jäämme odottamaan.......ettäjuu.
ja koska....??




Tuo  Suomen  lapin/alue  on  täysin harhautusta ja  tarkoituksena  saada  Suomen  armeija  sinne    vastaanottamaan  tulevaa  hyökkäystä.
Samoin  on  numero  3, Karjalan  alue/Kannas/ympäristö.
"Raatteen"/kohta  tie  on  pääsuunta  vihollisen   tulevalle  hyökkäykselle, jonka  tarkoituksena  on  katkaista  (kuten  1939) Suomi  kahtia ja  motittaa  koko  Suomi.  Ryssä  toimii  ihan samalla  tavalla  kun 1939, jos  sen  takia, koska  hävisivät   Raatteen alueella, tällä kertaa   "he"  kostavat..."nyt  menemme  läpi"...
¤¤¤¤
Näyttää todella pahalta Suomen asia. Onneksi(ko?)   on Nato. Nyt jos koskaan pitäisi  saada  Suomen armeijalle   tuhansia  olalta ammuttavia   "stinnereitä".Niitä on  liian   vähän. 
Nyt  ainoa  toivo ja koko  Eurooppaa  ajatellen on  että  herra  puutinin  nuppi   selviää  siitä  "aivoverenvuoron"  häiriöstä ja  antaa  Venäjän  armeijalle  perääntymiskäskyn. 

Ekku Mattila.


sunnuntai 27. helmikuuta 2022

PREDICTIONS. Kiova.

 

Todella harmi.
puutiiniin 666 pedot ampuvat tuon patsaan palasiksi .
Myös takana olevilla rakennuksilla on pahat tulen merkit.
Pahaa pelkään että joku päivä.......??
🥺🥺






27/2-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri.
Aikamatkaaja.
Clairvoyant.

Suomi koopee 1964 SA ja Ekku Mattila. "Jos sie vänskä hyveee miästä tarvit , niin täs siul ois sellaanee".

 


27/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.


Kelpaanko ja jos kutsu käy , ilmoittaudun vapaaehtoiseksi taistelijaksi Ukrainaa puolustamaan.

 27/2-2022.

Ekku  Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Voiettä   kuulkaas: 

Niinkun  olen  kymmeniä   kertoja jo  blogissani/somessa maininnut,   että  Nasiirin/uudelleen/ym  syntymisen kautta,  ennenkin  elänyt, satoja , satoja,  vuosia  sitten ja  melkein aina  olen ollut  ns  ammattisotilas. Se  viimeisin  oli  Krimillä   1855 ja  sinne  kuolinkin, tykkiporukkani  viereen, taistelun aikana. Sirpale  avasi  vasemman reiteni  yläosassa  olevan valtimon  ja......tuli R.I.P.

Tämän   takia, kun parhaillaan on menossa  sota Euroopassa , Ukrainan maaperällä, jonka  on aloittanut  nykyajan  666 Venäjän presidentti  , sarvipää, niin  olen tulisilla  hiilillä  ja  miksikö?

Arvakkaapas miten  tunnen  palavaa halua  mennä  mukaan  auttamaan  Ukrainaa, siitä huolimatta  että  syntymätodistuksessani lukee  aika    suuria  numeroita  jo nyt.  Vaikka olen  vasta  , parin kuukauden päästä  76, niin  tiedän  että minusta olisi  kova apu Ukrainalle  jo Suomen SA:ssa ,  2,5  vuoden aikana,   saamani   monien  "kurssieni"  kautta.  Olen aina   tuntenut  jännää   henkistä  sukulaisuussuhdetta varsinkin Ukrainaan-Krimiin- Karpaattiin  ja  aina  halunnut  niihin vielä tässä  elämässä  matkustaa.

Ja:  Koska  kuvassani  ei ole, eikä näy "tuhon merkkejä", niin  se  tarkoittaa  jääväni  henkiin vaikka sinne Ukrainaan  "avuksi" menisin.  Siis:  Täten  ilmoittaudun  vapaaehtoiseksi  taistelijaksi  Ukrainaan, vastaan  Venäjän   666  paholaista.  

Ekku Mattila.

Sunnuntaipäivää:

 27/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Tästä tekstistä pitäisi tehdä huoneentaulu jokaiseen Suomalaiseen kotiin, puolueista riippumatta.




"Minä näen".




Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.



Nyt olisi Nasiiri Ekku Mattilalla töitä. Eurooppa on kohta tulessa.

 27/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Niinkuin kaikki   tietää Ukrainassa  on  täysi sota  ja sen on aiheuttanut/sytyttänyt Venäjän  ressa puutiin,joka mitä ilmeisemmin  on  saanut jonkunlaisen/asteisen  aivoverenvuodon  , kun  näin on tehnyt.........Varmaa on se ettei  mies ole  henkisesti  terve  enää ja onko koskaan ollutkaan. Kaikki hänesta  otetut ja  nähdyt  naamakuvansa  suorastaan  hehkuvat  jonkinasteista  ,  psykopaattiakin  pahempaa, ei ihmismäistä  näkymää.  Kasvonsa ovat  aina olleet  niinkuin  lasia. Täysin  tunteettomat. ...mutta  paitsi  nyt, noin viikon aikana  muuttuneet   täysin  ja totaalisesti.

Nyt  herrasta  hehkuu  tavaton raivo ja  uhka, raivo ja uhka, hyökkäävää  pirua  muistuttaen, kuin tunteetonta  kummallista  pimeän luolan  eläintä  näyttäen, verta  haluten, tuskaa ja  kuolemaa  , kaikille. Myös omalle kansalleenkin. Paholainen  on  tullut  esiin. Ilmestyskirjan  peto. 666.

¤¤¤

Jos ja kun  selvännäkijän kykyni otettaisiin  vakavasti, sen  antamaa  hyötyä  koko  maailmalle ja varsinkin nyt Ukrainalle, niin  ...........ottakaa minuun  yhteys:

Sillä:  Minä  näen valokuvista/rakennuksista/kaikesta/ihmisistä myös , uhkaako  heitä/sitä  tuhon  kohtalo, esim  sodan aikana. Osuuko   siihen ja siihen  rakennukseen  ohjus, tuhoutuuko  laiva,  panssarivaunu/ajoneuvo,  mikä tahansa  kohde, ihmisistä  puhumattakaan. 

Jos: minulle  näytettäisiin  tarkkoja  ilmakuvia, esim  Ukrainan  eri kaupungeista, silloista, lentokentistä,  varsinkin rakennuksista, niin  näkisin  heti onko  niissä   tuhon  merkit ja  onko  ne  määrätty  tuhoutumaan sodan aikana. Ja jos/kun  ne  merkit näkisin, niin  sellaiset  kohteet  jätettäisiin  tyhjiksi, asukkaat/ym  siirrettäisiin  etukäteen muualle,  turvallisempaan  paikkaan, sellaisiin  joissa  "merkkejä" ei olisi.  

Minä  "valitsisin"  sellaiset  panssarit, ajoneuvot, ohjuslavetit/muut, laivat, lentokoneet  ja  hyökkäävät  sotilaat, joissa  ei  tuhon merkkejä olisi ja  sellainen(han)  armeija  olisi  käytännössä  voittamaton. Näin yksinkertaista se on ja olisi. ....

Mutta.....:  ainakaan  vielä, tässä  nykyajassa  ei  kykyäni oteta  vakavasti, sille  hymähdellään,  sille  naureskellaan  ja sitä ivataan. Tiedän kuitenkin Nasiirina, että  jossakin  kaukana  tulevaisuudessa,  silloin  kun  Ekkua  ei enää ole ja kun  on tarkemmin tutkittu "valokuvissa" olevat/näkyvät  tuhon merkit etukäteen, ennen  niiden  tapahduttua, sadat  ja sadat  tiedemiehet  sanovat:

"voi  voi.....olisi  sittenkin  pitänyt ottaa  se  Ekku  Mattila, aikamme  Nasiiri-aikamatkaaja-clairvoyant  tosissaan  ja  tarkemmin  tutkia   Ekun  ihmeellistä  kykyä.  Nyt se  ei ole  enää  mahdollista." 

Että näin:

Ekku Mattila.


perjantai 25. helmikuuta 2022

Heh ......kaikkea sitä.......maailmalla tapahtui.....

 25/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤

Some on  niin täynnä  Ukrainassa  tapahtuvia  ihmisyyden  loukkauksia, että on pieni pakko  koettaa laittaa  blogiini   vähäsen   kevyempää  tarinaa.....joten:

Keväällä, Huhtikuussa  1984  lensin  Aurinkomatkojen   lentokoneen   mukana  Kreikkaan,  Thomashotelliin, sisälle  menin  ja  panin ns  taloksi. Olin  kahden hengen  huoneessa  erään Tamperelaisen  proffan, ainakin niin  hän itseään sanoi, professoriksi, joka,  niinkuin  itsekin, ei polttanut, eikä  juanu  viinaa ja oli, niinkun  minäkin  siisti ja  rauhallinen  mies.

Noh:  Viikko kului kun proffa  lähti  ja  minä aamulla  varhain  taas rannalle ihoani  polttamaan, illalla  tulin kämppääni  simmareissa  ja  ohoh!!..Ensinnä  se huone oli  valtavan  tupakin/sikaarin  savun  peittämä,  viina  suorastaan  haisi ja keskellä  huonetta  seisoi  kännissä  kun se kuuluisa  apina, isokokoinen kaliupää, noin  30 ikääneen  mies....uusi kämppikseni viikoksi....

Ja: keskustelu alkakoon:

Ukko.  terve terevesgf....mitä  poika.....oletpa  tosi  ruskea ja  sutjakka....on  sulla  hyvännäköinen  vartalo...voi  herranen aika......mahtava  perse......oijooooooh....kylläpäs ny.....oijoiiiiii.....jeee

Minä:

terve terve.....jaa...jaa.....ahaa..jaaa......ahaha......juu...niih....juu....joo......

käännyin  kantapäilläni  ympäri, menin ulos  huoneestani  hotellin  alakertaan, etsin meidän matkaoppaan jolle  rupesin  sanomaan..:

E; tuataa....haluan  vaihtaa  huonetta  viikoksi....meinaan....uusi  kämppis  poltaa  kun korseeni.....enkä itse  .....

Opas:  yhtään  ylimääristä huonetta  ei ole...jos  yhden viikon  kestät  ?

E; se jua  viinaa  kun  kameeli vettä.....ja........on...

O: jos  nyt  yhden viikon  sitä  kestät..

E; se on homo...

O:  ahaa.....tehdään nyt niin, että saat mun  asuntoni  viikoksi, menen  yhden  naistuttuni  kämppään, sopiiko....?

E:  Aikun  kiva.....kiitoksia  paljon. kiitooksia  paljon.

¤¤¤¤

Ekku Mattila.

On ne tuamaalit sitten halapamaisia kaikki tyynni.

 25/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

JEEEEPUUULIIIIS...!!!!!

Voitin  hetki sitten  100  Euroa  oujeeeh. Somessa  tuli  uutinen, että se  "joku" , joka  oli ollut  pidätettynä  pian vuoden, jostakin  naisjuttuasioista, jossa  hän olis  "mukamas"  syyllistynyt  vaikka  millaiseen  seksualaiseen liittyvään rikokseen(siin) ja  syyttäjä  oli vaatinut  miehelle  10  vuatta  plinnaa  , että  voi  poijaaat. Löin sen 100  veron   , ettei  se  retku saa mitään  rangaistusta , 2 päivää  sitten, kun se  puutiniin  ressa  oli hyäkänny sinne  UUkrainaan  ja  on  vähällä  aiheuttaa/nostattaa  kolomannen  mualimansoran...

Oli niin  varma että  voitan sen veron, koska:

Se   seksuaaliimiäs on niin isooille  kengille  ollunna  tuttu, naisiillekin myäs     ja hyväkin sellaaneen ja  kun niin  on, ei missään ole  sellaasta  tuamioistuinta  joka  hälle  syyllisen  tuamion pätkäyttää.  On  jokku hyväkkäät niin  ittumaisia/ovelia/häpeemättömiä/törkeitä, että  Ukrainassa  olevaa  suurtä hätää  hyväksikäyttäen  ja savuverhon suajassa, antoivat  tuon  vapauttavan tuomion sille  seksuaaliruikkunaamalle.  Nyt  ne  askiaiset  uomarit   toivovat ja  ovat täysin oikeassa, ettei ns  tavallinen  tyhymä naama vaipalla liikkuva  työläisorjakansa huomaa  mitään.  Voi   eiesuksen kevät teitä  suulia  helloja/naisia sillä  alueella. Ettekö edes häpee  yhtään ?  Ette, koska  ette  osaa.

Ekku Mattila.

torstai 24. helmikuuta 2022

Tervehdys:

 24/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤

Iltaa:

Tuli  äsken mieleeni  jännä  sanonta, jonka  just kekkasin ja joka  sopii, ainakin mun mielestäni  tähän nykyiseen  hulluun  maailmaan ja  se koskee  Venäjän  ressa  Putinia.  Se  kuuluu:

Menikö  liian  pitkälle  lyhyt mies?


Ekku Mattila.


Jee.....mitä tuumaatte Nasiirin ennustuskyvyistä..??

 

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Varokaa.......pian Euroopassa rytisee.

25/12-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Kysymys....??

Kuinka moni teistä on katsellut  ns vakoilusateliittien  lähettämiä  kuvia , esim  huoneessa , jonka seiniä peittää nykyhetkestä  kertovat  datakuvat ?
Monitoreja  voi  olla vaikka  10 x 500  ja jokaisella kymmenellä on oma valvoja. Kymmentä enempää  ei ihmisisilmä/reagointi  ehdi  tajuta , sillä  lähetykset  saapuvat  jatkuvasti, koko ajan, yötä  päivää, kuukaudesta , vuodesta toiseen. Kuten  sähköinen  ikiliikkuja.
Väkisin siinä valppaus herpaantuu....10 on sopiva määrä.
On.
Moniko teistä tietää, että  satelliitti  kertoo välittömästi ,jos jossakin talossa/kasarmissa  sytytetään huoneeseen valo, taikka se sammutetaan toisesta huoneesta. Päivällä taikka sitten yöllä.
Sähkö sekä mangnetismi.
Tiedättekö , että  ohjusten ns "herätevirta"  on koko ajan päällä , joka päivä, kuukaudesta/vuodesta toiseen ja jos virta lisääntyy, niin satelliitti  sen heti huomaa. Kun niin käy on kyseessä joko harjoitus, taikka sitten käsky  ampua  ohjukset  ennalta määrättyihin  maaleihin.
Vakoilusateliitit ovat niin tarkkoja  , ettei  kukaan maa  voi  huomaamatta  aloittaa  hyökkäysvalmisteluja , jo  logistiikan takia  ja sähköisten laitteiden  virran lisääntyminen yhtäkkiä varoittaa  toisia maita reaaliajassa.
Mutta.....
Jos valmistelut on tehty  hitaasti  pikkuhiljaa , salaa vähän niinkuin varpaillaan , joukot sinne, joukot  tänne, jopa  harhautusmielessä  liikkumalla , niin  tällä  toiminnalla  voidaan sateeliittien  lähettämät datakuvat harhauttaa. On   järjestetty  erilaisia sotaharjoituksia , joukkojen  siirtoja sikinsokin  ja niiden päättyessä  jätetty  hyökkäysjoukot valmiiksi sitä tulevaa  käskyä varten.
Kasarmeilla  on  "siivouspataljoonia".  "Huoltojoukkoja. "Remonttimiehiä". "Teiden  kunnostajia"......."Tarkkailijoita".
Ja kaikki odottavat. H-hetkeä.  Joka tulee.
Emmekä mitään voi. Ohjusten lentomatka, ensimmäinen isku (11500 kappaletta)   suomeen kestää noin 23 minuuttia. Koko   itärajan pituudelta . Keskelle Suomea. Toiseen iskuun osallistuu  4600  ohjusta  länsirannikkoa  tuhoten. Kolmanteen  6500 ohjusta ja se on sitten siinä.
23 minuuttia ja kaput.
Puutttu enää  sytytin. Se on keskellä Eurooppaa juuri nyt. Jättimäinen miina johon kohta osuu (onko jo osunut..Tupolev ) = (Mainila)  ensimmäinen  tähdätty isku . Seuraavaa  , rauhan Joulua ei enää ole. Eurooppa  on pian sodassa.


Ekku Mattila.

Näettekö ??.....16/4-2014 jo varoitin ekakerran Eurooppaa uhkaavasta "putiinivaarasta".

 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

G20-kokous...herra Putler...joutui nolatuksi......köh.

16/11-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Maailmalla pidettiin G20-kokous ,jossa oli mukana  20 maan piämiehet/miksei naisetkin.
Erään maan isopomo  herra Putler oli myöskin joukossa mukana...ja  voiettä häntä nolattiin ja sitten kunnolla sitten...........oijee..
Jokainen näki Putlerin naaman ilmeen , kun joutui seistä jököttämään   ryhmäkuvaa varten sillai..hiljalleen niinku vasemmalla, joka on oikein ,sillä siihen poliittiseen katsantokantaanhan hänen maansa kuuluukin.
Vasemmistoon.
Juu.
Putler siitä veti kokonaisen omenan nenäänsä. koska lähti lentokoneen raput paukkuen etuajassa..päivää  ennen..sekä tärkeätä ns kokouksen loppulausuntoa. Ilmeisesti herra luuli että saa lisää nolaustilanteita itselleen ja onkin parasta  lähteä....
Noh...nyt tullaan vakavaan asiaan.
Kuka luulee ettei herra isoputler kosta saamaansa kohtelua ??..Häh??... Vielä hankalammaksi tekee putlerin antama ns. lausunto, jossa hän kiittää C20-kokouksessa tulleita asioita  "rakentaviksi" ..??!!...rakentaviksi...heheh....
Selvästi putleria harmittaa todella paljon "kiusatuksi" joutuminen ....ja nyt hän on kuulkaapas vaarallisimmillaan..uskokaa nyt. Muistakaa että Putler tekee kaikki ns väärinpäin..= " ei venäjä hyökkää minnekään...ei Krimillä  ole venäläisiä sotilaita....emme ampuneet Malesialaista konetta alas...tahdomme vain rauhaa ..."..ja kun herra putler sanoo..." kiitti vaan...C20-kokoukselaiset..se tarkoittaa todellisuudessa..............ODOTTAKAAPA PELLET...VIELÄ MINÄ  TEILLE NÄYTÄN..VITTUILITTE MINULLE...ODOTTAKAAPA KETALEET..."
Siis...muka kiitos....herra Putlerilta...nyt...(ainakin)... koko Eurooppa on kuulkaas vaarasssa.!
Uskokaa ny.

16/11-2014.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

YYA-sopimus/ym asijaa......

 24/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤

Jaahas: YYA-sopimus 6/4-1948.....

=  Ystävyys,

Yhteistoiminta,

keskinäinen  avunanto.

¤¤¤

Siis: tästähän on  väitelty  koko ajan  että mitä se  YYA-sopimus  oikein meinaa  ja  pitää sisällään?Jos  tarkkaan  lukee  sopimuskirjaa niin  siinä lukee  selvästi, että  jos: Jommankumman   sopimuskirjan allekirjoittaneen  maahan  hyökkää jokin  ulkopuoleinen, ns kolmas  vihamielinen   maa, niin  sopimuksen allekirjoittaneiden  on  heti ja  pitimiten  alettava  puollustamaan    toistensa/auttaamaan   suvereettimaata,  täydellä   sotilaallisella   voimalla. 

Mutta:  Ainakin  Koiviissto  joka oli  meillä ressana  1991  sanoi  että tuo  6/4-1948  YYA- sopimuskirja  enää  ole  voimassa, kun  Neuvostoliittoa  otti ja hajosi. Siis:  ei hätiä mitiä, vaii ?...toisaalta   ja onhan se jo nähty kautta  historian, että sopimukset  ovat tehty  vain rikottaviksi ja  heti tulee  mieleen se  Saksan viiksivallu  joka  allekirjoitti  ensin  rauhanlappusen  Eeeeglaanniin   kanssa ja  sitten  suuren Neuvostoliiton  ja  kumpaakin maahan  viiksivallu hyäkkäs niin  maan  rajusti ettäh.Ny  ei auta kun  orottaa  ja seurata  mitä se  puutiinii  oikein meinaa/tahtoo. 

Ekku Mattila.

Sota on (taas) syttynyt Euroopassa.

 24/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Päivää  kansalaaseet. Kuten jokainen  jo  tietää että  herra  Puutiini  on hyäkänny Ukrainaan ja  aikoo  vallata  se maan  kokonaan  , väellä  sekä sotilasvoimalla. Näin äkkinäiselle se  tuntuukin aikalailla  helpolta  Venäläisille, koska  ja vaikka  Ukrainassa  on  sentään noin 40 miljoonaa  kansalaasta , niin   siitäkin huolimatta  Ukraina  on  häviöön jo  tuomittu. Jos  vertaa  vuoden   1939  tapahtumia, Mainilan  laakaauksia, jokka , kuten  kaikki  sen tietää, olivat  Neuvostoliiton  itsensä  järjestämät  roovookaatioot, että saivat syyn hyökätä tänne  meille Suomeen ja vaikka silloin

  meillä oli  4 miljoonaa  ihmistä  ja  vaikka  pieni mutta sisukas  Suomi  pärjäsi  aika  hyvin, niin sitä samaa  ei voida  sanoa  Ukrainasta. Luulen ja uskon  ettei Ukrainalla  ole samaa  sisua  kun meillä  1939 oli ja sen todistaa  jo  se Raatteen tie, jossa  tapettiin non 8000   Neuvostoliittolaista(Ukranilaisia)  sotilaita,  tuosta  noin vaan. Uskonkin  että nyt olisi  kaikkein  parasta  että:

Ukraina  jättää heti ns leikin kesken, laskee  pyssynsä  ja muut  sotavehkeet ja  sitten  alistuu  , vaikkakin  hammastaan purren  suuren Venäjän  hallintaan. Näin tekemällä   säästettäisiin  suunnilleen 500000   ihmishenkeä sekä  tavaton määrä  inhimmillistä  hätää/kurjuuta. 

Mutta:  Koska  se  tihrusilmimän  hallitsema  uuaameeriikkaa  ei   anna  herra  puutiiniin  hääriä  Euroopaan   tunkiolla  suurena kukkona, vaan  he ovat pakoitettuja  paiskaamaan  Ukrainan  rajalle/maan sisälle  rautaa/pommeja muutoon kaikki  huomaa  ettei  uueessaa  olekaan  mikään  suuri valta. Siis:

Taas nähdää se  kumma  ja  ittumainen  historiallinen  tosiasia.....noin  100   vuoden välein  historia  pakkaa   toistaan itseään....Eittämättä   tulee  mieleen:  Saksan    1939 aatun uhomainen ja  hyökkäys ensin  Puolaan  sitten Sudeettimaahan,  ym  lähymrästöihin ja  kaskas....ei mennyt pitkään  kun  koko  maailma oli  sodassa  keskenään. Tästähän minäpoika, koska olen  nasiiri/tietäjä  varoitin/ilmoitin  julkisesti someessa/netissä  jo noin  2012, sekä  useamman kerran senkin jälkeen. Odottakaa  niin kaivan ne  julkaisuni  blogistani  ja  pukkaan  nähtäväksi.

Ekku Mattila.

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Vyöruusu. aiaiaiaiaiaiaiaiaiaiaiaiaiii..

 23/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤¤

Arvakkaapa  mitä? Kun eilen, kuten olen jo kertonutkin, juoksin  raskailla  nahkasaappaillani noin  3 km ja sitten  kävellä  laahustelin  toiset   3 km  kotiini ja  taisin väsyä  vähän.  Nimittäin:  menin eilen  illalla  maata kello  22,00  ja  ja ja......heräsin  kello  05,00...??!  Siis  nukuin, jollaista ei ole tapahtunut  vuosikausiin, yhtämittaa  7  tuntia... Etten vaan ole  tullu..hmmmmmmmm???  iäkkääksi....sillä  noin  2 kuukauden päästä  täytän  76  vuatta.Mutta  olkoon. Mukana mennään samassa  veneessä ja  kovalla  tohinalla. On  tää maailma, vaikka  nykyinen alkaa  vaikuttaa  aikalailla raskaalta, kaiken maailman  puutiiniin ja sen  uaameeriikaan  tirrisilmiän  , takia  , kuitenkin  niin  miälenkiintoinen  paikka, että jos  huamenna  joku keksisi  piitkäänijän pilleeriin, jonka  nautittuaan tulisi  lisää ikä-ikää   500  vuatta, niin nopiaa  hotkaasisin sellaasen.

¤¤¤

Jaaha. ny menen  vyöruusuun, taikka sen  sairastumisjuttuihin.   Itse  sairastin sen  saatanallisen  viiruuksen noin 6  vuotta  sitten, kuten olen  jo sata kertaa   sanonukkin ja  sen  antamat  kivut olivat todella  saatanallisia  niin että  voivoi.  Vyäruusun  vanha nimi  onkin helvetillinen tuli  ja   sen takaan ja  alleviivaan paksulla  mustalla  tussilla. Syy oli  vain mun, koska  menin, toootaakaaiiit lääkäriin  vasta  8 päivän  päästä  sairastumisisestani, vaikka  sinne  pitääs  mennä  heti  kun se vaiva isköö. Hammaskipu on kuin höyhenellä poskea  sivelisi, sen  vyöruusun  kipuu verraten.

Jaahaaas taas. Ny  tuloo se  itte asia, josta  meinasin kirioottaa  ja siis  vyöruusu: Somessa  on  melkein joka  päivä kirjootuksia  miten  , varsinkin  ylitte   50 vuotiailla  on  ilmennyt  hyvin paljon  vyöruusun  puhkeamisia. Se on kuulemma  kummallista  sanovat  asiantuntijakkin .  Tutkijat  (haahahahahahahahaaaaaaaa)  sanovat  vyöruusun iskevän  juuri  sen  ikäisiin.....heheeeh....mutta  eivät kerro itse   totuutta/syytä   joka on:

giigitys  on syynä. Juuri  giigitys  avaa  ihmisissä  vyöruusun  esilletulemisen. Juuri se. On todella  surullista miten  suuri osa  giigityksen saaneista, tulee  jossakin  vaiheessa  sairastamaan sen  helvetin tulen.  Todella surullista.  Ja  pirua   naurattaa.

Ekku mattila.


tiistai 22. helmikuuta 2022

Vähän pulajan poliitiikkaa välillä...

 23/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Huomenet: Tänään aamulla  varhain, 06,10  lähdin  tapani mukaan ja koska  aina keväällä, varsinkin  aikalailla  piristyn   talven  masennuksesta, lenkille  ja tottakait  kuviakin  nappailin, taivaasta  tietty.............Onnistuin  ottamaan  kaksi  hieno kuvaa, toinen ns    valomakkarasta/ties mistä ja  toinen "lentävästä"  punaisesta  matosta.  Yhteisestä  molemmille  oli  se että ne  katosivat kun  kuppa  Helsingin Töölöstä  sotien  jälkeen, tuosta noin vaan.  Tämä, siis  noi  kuvaamani  "jokku", ei se  Töölän kuppa, on jo minulle  tullut  todella   tutuiksi, noin  viimevuoden  2021 keväästä saakka  ja  näköjään   sama  homma, josta olen oikein tyytyvääneen, jatkuu   ja  jaaatkuuuuu.

Siinä  juostessani  kirpakassa  aamupakkasessa  mietin, ketäs  muuta  kun  Puutiinii  ja  herran  edesottamuksia/tekoja/toimintoja.....Kaikki  kiljuu  kurkut  suarana että  kattokaaaaas  ny.....nysse  perskelees  valtaa  pian   koko  Uurrainaan ....sehän on  ihan  hulluu koko  pieni (165)  miäs.....kauhiaaaaaaaaaaaaa......

mutta....kaikki, taikka  ainakin  suurin  osa  unohtaa  toisen  suuren maan, sen uaameeriikaan...ja  niiren pomot....Ihan  väkisin  juuri  USA  haluaa  ja se  on  pitkälläkin  jo, tulla  Naton  suajassa  juuri Ukrainaan,  perustaa sinne  omia  tukikohtiansa/ties  mitä, mutta  juuri  sotakalustoaan  vallan ja  eihän siitä  isoo, taikka  pienehkö  Putiinii  yhtään tykkää. Hän tekee  juuri kuten pitääkin:

Estää  valtaamalla ensin  palan Ukrainasta ja sitten  lopukkin  maasta , koka  Ukrainan ja  tällä tavalla  tekee  Naton  suunnitelmat  mahdottomiksi. Melkein tekisi  mieleni  sanoa ja sen teenkin ,että  tuo  uueessaaa  on, taikka   niitten  sotapiälliköt  pahempia  , kun  mitä herrä  puutiinii  on. Pankaas arvaan ittekukin  mitä  puutiinii  miettiiiiii.....teen vaikka mitä ettei  USA  pääse  meirän/mun  maan lähelle  sotakalujaan  raijaamaan.....da.

Siis:

Jos  joku on tähän nykyiseen maailman tilanteeseen  syyllinen, niin se  on USA/Nato .  Ei  Neuvostoliitto.  Olen puhunut.

Ekku Mattila.


maanantai 21. helmikuuta 2022

"Ossi" ampui kaksi kertaa...PUM..PUM.........ja yhdelle tuli R.I.P.

 21/2-2022.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Nytpä  taidan  kertoa  näkemästäni   unesta,  taikka  jos se oli sittenkin  tapahtunutta  totta  ja  se sattui,  vuonna  1970 noin  suunilleen,paikassa  P/Seinäjoki, taikkka   ainakin hyvin  lähellä  sitä  paikkaa....siis........:

Olin  lähtenyt  Helsingistä  ajamaan   kohti  yhtä tuttua  perhettä , jonka  isännän  olin kuullut  myyvän  vanhaa  höyryllä käyvää (1860)  katepillaria ja kun sen  hintakin    tuntui  olevan todella  halpa, niin eikun sinne  kauppaa  tekemään. Tuumasin  että jos  kauppa  tulee, niin  järjestän pillarin  syntymäpitäjäni Alahärmän  kotomarkille ja niinpoispäin  ja  eikun  talon pihalle  kurvasin, sen  pysäytin  , oven avasin ja  sisälle  menin  ovesta joka oli  auki.  Oli   Toukokuun  loppupuoli, kello  noin  05,00.

Uni siis  jatkuu:

Eteisen   kautta  tupaan  sisälle. Oikealla  puolella  oli   laverin tapainen jossa  kuorsasi  talon  isäntä.(kutsutaan häntä vaikka  Ossiksi)Keskellä  huonetta  ns pirttipöytä, kaksinen  penkkineen,  seinällä  naksutti   iso  ns  kuningasbekkeri, lattiasta  kattoon  ulettuen .Saksalainen  hieno  kello, heilurinsa hitaasti  heilahdellen, kun  mennyttä  aikaa  laskien ...???......tig--tag--tig--tag...hienolla  matalalla  äänellä.Tig, tag  ,tig, tag..

Havaitsin  pirttipöydän alla  kaksi hahmoa,  kummallakin  harmahtavat  kokohaalarit  yllään , kengät jaloissa, makasivat sikinsokin,  toistensa  päällä vinottain maaten, kuin  ristimmerkit  ikään.Ja nyt  heräsi  talon isäntä, jonka  tunsin kahdelta  edelliseltä  vierailukerraltani , haukotteli  ja  venytteli, hitaasti  nousi  laverilta ja minut  havaitsi, mörinää  päästi, kas  kukas  se  siinä.....Ekku.....Ekkuhan se siinä..

Yhtäkkiä,  aivan  varoittamatta  Ossi karjaisi   ja kirosi  kovalla  äänellä, riensi  pirttipöytää  kohden, kumartui  alas  ja  veti  toisen haalaripukuisen  esille  keskemmälle  lattiaa, tämä oli  pienikokoinen  mies ja  sen  päätä  alkoi  ravistamaan.....mitä ittua  sä  oot mun  akalle  teheny...ookko pannu sitä ...saatanan  keteles.... saatana.....voi  saatanan  saatana.....orotappas.....Ja Ossi  nousi ,  ryntäsi  nurkkakaappia  kohden, sen oven avasi  ja  sieltä  jotakin  kouraansa  otti........ja  osoitti  lattialla  makaavaa  naapuriansa kohden  ja.......kuului  kova  PUM , ensin  kerran ja sitten  toisenkin...PUM...........

Ensimmäinen laukaus osui  naapuria  kylkeen ja  toinen  suoraan  ohimosta  läpi. Ja niin  sattumalta   pihalla  kävellyt   kunnan  kaupanvahvistaja   kuuli  laukaukset, poliisit  soitti, ne  tuli, myös  ambulanssi ja  ruumisauto,  joka  vei  kuolleen   mennessään.  Ossi  oli  mustasukkainen, aina ollut  ja  käsitti  väärin  pirttipöydän alla  makailevat  hahmot ja  tappoi  toisen.

¤¤

Eikös ollukkin  hirveä painajaisuni .....tai  mikä lie, taikka  kenties  hetki  eletystä  elämästäni  jossa  olin(ko?)  sattumalta mukana,  silminnäkijänä , silloin noin  52  vuotta sitten.  Aikamatkaaja  on jälleen  puhunut.....

Ekku Mattila.