5/12-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Minä kärsin pahoista paniikkihäiriöistä 50 vuotta.
Todella pahoista.
Vaivat alkoivat kun olin noin 10 vuotias ja päättyivät suunnilleen 2005.
Siis 50 vuotta.
50 vuotta.
Pahin aika oli 1960- 1971. 11 pitkää vuotta. 1964 olin ihmeissäni ,että mikä minua vaivaa. En voinut olla missään paikassa jossa oli muita ihmisiä , en vain voinut. Pahin oli esim odotushuone , linja-auto, juna, raitiovaunu, jopa elokuvasali. Elokuviin luikin varjon lailla kun kuva oli alkanut. Linja.-autoon menin aina ihan taakse , junassa en istunut koskaan penkillä. Seisoin vaunujen välissä.
Vaunujen välissä.
Kauppaan menin heti kun se avautui ja äkkiä pois paikalta. Jos jouduin olemaan kassajonossa , häivyin heti paikalta. Tavarat jäivät ostoskärryyn. En voinut olla samassa paikassa muisen ihmisten kanssa.
Se oli mahdoton tilanne. Lääkärin odotushuone oli paha paikka. Kuolemaakin pahempi. Usein juoksin huoneesta pois. Ja ihmiset katsoivat pitkään. Ököaikana armeijassa 1966 oli ruokalassa satoja solttuja . Luulin tulevani hulluksi. Sydän löi tuhattasataa , kurkkuani kuristi , henkeä en meinannut saada lainkaan ja naamani punoitti kirkkaanpunaisena. Hiki norui otsaltani.
Söin tuskin mitään.
Olin yhdellä kurssilla 1968. Ilmainen ruoka , mutta en voinut mennä syömään. Minulla oli mukanani omat eväät...."vatsahaavaa varten" sanoin muille. Ne söin pukuhuoneessa. 9 kuukautta kärsin....voi että kärsin.
Söin tuskin mitään.
Miten usein Hesassa asuessani jouduin kesken bussi/raitsikkamatkan ryntäämään ulos paljon ennen omaa pysäkkiäni. Täysi bussi, täysi ratikka, liikaa ihmisiä. Pois..pois...pois ja äkkiä.
Äkkiä pois.
Ihmettelin mikä helevetti minua vaivaa.?... Kärsin todella. Kärsin. Ja niin alkoi mieleeni tulemaan lähteminen omin avuin tästä maailmasta, pois kärsimästä , pois, pois. Jääköön koko paska. Tännehän jäätte , tänne , mutta minäpoika lähären. Nyt saa riittää. En jaksa enää päivääkään. En yhtä päivää...se on loppu nyt. Minäpoika lähären.
Heikää nyt.
Hei.
Ekku Mattila.
jatkuuuuuu....
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Minä kärsin pahoista paniikkihäiriöistä 50 vuotta.
Todella pahoista.
Vaivat alkoivat kun olin noin 10 vuotias ja päättyivät suunnilleen 2005.
Siis 50 vuotta.
50 vuotta.
Pahin aika oli 1960- 1971. 11 pitkää vuotta. 1964 olin ihmeissäni ,että mikä minua vaivaa. En voinut olla missään paikassa jossa oli muita ihmisiä , en vain voinut. Pahin oli esim odotushuone , linja-auto, juna, raitiovaunu, jopa elokuvasali. Elokuviin luikin varjon lailla kun kuva oli alkanut. Linja.-autoon menin aina ihan taakse , junassa en istunut koskaan penkillä. Seisoin vaunujen välissä.
Vaunujen välissä.
Kauppaan menin heti kun se avautui ja äkkiä pois paikalta. Jos jouduin olemaan kassajonossa , häivyin heti paikalta. Tavarat jäivät ostoskärryyn. En voinut olla samassa paikassa muisen ihmisten kanssa.
Se oli mahdoton tilanne. Lääkärin odotushuone oli paha paikka. Kuolemaakin pahempi. Usein juoksin huoneesta pois. Ja ihmiset katsoivat pitkään. Ököaikana armeijassa 1966 oli ruokalassa satoja solttuja . Luulin tulevani hulluksi. Sydän löi tuhattasataa , kurkkuani kuristi , henkeä en meinannut saada lainkaan ja naamani punoitti kirkkaanpunaisena. Hiki norui otsaltani.
Söin tuskin mitään.
Olin yhdellä kurssilla 1968. Ilmainen ruoka , mutta en voinut mennä syömään. Minulla oli mukanani omat eväät...."vatsahaavaa varten" sanoin muille. Ne söin pukuhuoneessa. 9 kuukautta kärsin....voi että kärsin.
Söin tuskin mitään.
Miten usein Hesassa asuessani jouduin kesken bussi/raitsikkamatkan ryntäämään ulos paljon ennen omaa pysäkkiäni. Täysi bussi, täysi ratikka, liikaa ihmisiä. Pois..pois...pois ja äkkiä.
Äkkiä pois.
Ihmettelin mikä helevetti minua vaivaa.?... Kärsin todella. Kärsin. Ja niin alkoi mieleeni tulemaan lähteminen omin avuin tästä maailmasta, pois kärsimästä , pois, pois. Jääköön koko paska. Tännehän jäätte , tänne , mutta minäpoika lähären. Nyt saa riittää. En jaksa enää päivääkään. En yhtä päivää...se on loppu nyt. Minäpoika lähären.
Heikää nyt.
Hei.
Ekku Mattila.
jatkuuuuuu....
