maanantai 28. joulukuuta 2020

Jälleen kerran väitän vaikka käsi RAAMATULLA !!!!!! SABOTAGE ON MINUN SÄVELLYKSENI VUODELTA 2004.

 Olen jo vuodesta 2011 saakka miettinyt että joku päivä aloitan julkisen keskustelun siitä kuka laulaja Chisun esittämän kappaleen SABOTAGE on säveltänyt. Olen jo muutaman kerran laittanut seinälleni /blokiini samasta aiheesta ja kertonut että Sabotage on minun säveltämäni kappale jonka sävelsin vuonna 2004 Köyliössä. Työkaverini, herra Valkama Kauhajoelta otti sen ns ylös , koska itse en osannut sitä tehdä. Sanallakaan ei hän ole maininnut että laittoi sävellykseni eteenpäin, niin että Chisu sen sai ja on vuodesta 2011 sitä esittänyt. Jo se todistaa, että Chisu ei ole ns "ominut" omaa sävellystäni missään kirjoituksessaan, koska hän tiettä ettei se ole hänen tuotantoaan.

Olen herra Valkaman tavannut kaksi kertaa 2013 täällä kauhajoella, viimeksi kauhajoen varalaskukentällä laskuvarjotapahtumassa, mutta kun hän minut näki, häippäsi aika vikkelästi autojen väliin ja katosi kuin maan nielemänä.
Näköjään herra tuntee senverran häpeää ettei kehtaa näyttää naamaansa minun edessäni. VALKAMA.......OLE KUN MIES JA ASTU ESIIN JA TUNNUSTA ETTÄ VARASTIT MINUN SÄVELLYKSENI 2004.......
joku päivä saatan soittaa ovikelloasi . Jutellaan ja juaraan munkkikahavit kerman kans.



28/12-2020.
Ekku Mattila
Aikamatkaaja/clairvoyant.
ja näköjään myös säveltäjäkin.

perjantai 25. joulukuuta 2020

Hitsasin tallissa, jossa oli pesuvadissa bensaa ja kipinä sytytti pesuvadin/oikean jalkani palamaan..........auts.....

 Vähän näyttää sillai possun kinkulta , mutta kyseessä on mun oikia kinttuni jonka poltin 5 vuotta sitten aika pahasti. Siitä valui parisen viikkoa visvaa ja vaikka mitä kunnes rouvani pakotti mut plääkäriin. 4 kuukautta kesti ennenkuin jalasta tuli sellaaneen suht/koht raaja , mutta edelleenkään ihon pinta on kosketusarka ja ilimoottaa muutama päivä etukäteen ennen jos ja ilimat vaihtuu. Siinoon mun sääpuntari.

Sitä hoidettiin sellaisilla hopeakangaslaastareilla, jokka piti joka päivä käydä vaihdattamassa Terv/asemalla . Onneksi yhyteiskunta ne kustansi. Muutoon multa olisi menny 3000 Euroa . "Kivemmalle" tuntui se kun hoituri höyläs jalasta raastimella välillä rupista ihoa pois.Aiaiaiaiai ja auts.
¤¤¤.....pirskatti unohrin sanua ettei mun jalakani enää oo ton näkööneen. Kuvassa 2015 soli silloin kauheimmillaan. Nysseon jo meleko tervhen oloonen.




25/12-2020.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Päänsärkyä , kuivaa yskää sekä väsymystä........ettänäin.

 Voihan iso lutuna ja hellanlettasta..!!!!!!

Franskan resssalla on "korona".....??!!..Hän oli viikon hilijaa palatsinsa huaneissa ja ilimootti että kärsi koronasta ja oli sen takia karanteenipiilossa. Meinasin nisun hotaasta väärään kurkkuuni kun tuon teeveestä lujin.
Ressa oli liikaa polttanna sikaareita , ollu liikaa kuivassa huaneilimas ja nukkunu liian vähän. Sen takia oli alakanu köhimään , päätänsä särkemhän sekä haukottelemhan niin maan irusti että.
Mikäli nua Franskan Ressan ilimoottamat vaivat ovat/kuuluvat koronaviirukseen, niin sitä tautia on ihimiskunta sairastellu jo satoja vuasia....heheeh.
Ny mä tairan mennä nauramhan tuanne navethan......täs huushollis kaikki muut viälä koisaa........rouvanikin tuas viäreeses makuukammaris kuarsaa että ikkunaverhat väpättää.



25/12-2020.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

torstai 24. joulukuuta 2020

tiistai 22. joulukuuta 2020

Jossette mua usko , niin lukekaa mitä hengitys/vapaa tarkoittaa ihmisen terveydelle. Maskin käyttäjän keuhkot heikkenevät pikkuhiljaa puhtaan hapen/kierron puuttumisen takia . Kun "aika" on että maskeista voidaan luopua ja riittää pienikin duhakuume/äätshii joka nyt varmasti aikaansaa todella pahat terveysongelmat.

 

Mitäs ny sanotta??
Ihminen joka pitää hengityssuojainta päivät pitkät..mukamuka koronan varjolla ei saa keuhkoihinsa happea soluihinsa. Siis kaasut eivät vaihdu lainkaan, taikka ainkin hyvin huonosti ja voi vain kuvitella mitä vahinkoa tämä hapen estäminen aiheuttaa ajan kanssa keuhkorakkuloihin.
Nakakkaa nopiaa naamaltanne ne 666 naamarit roskiin ja alkakaa jälleen elää kuten ennen.



22/12-2020.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Että tällä tavalla..........annetaan ymmärtää että kyseessä on Korona, vaikka kuvat ovat vuodelta 2014 pahan Ebolaviruksen aikaan Kongossa.

 Kuvat on otettu vuonna 2014 pahan Ebolan aikana ja nyt samoilla kuvilla yritetään aikaansaada lisää c-19-666 hysteriaa.........näin ihmisiä narrataan....






22/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.

maanantai 21. joulukuuta 2020

Toistan............8 vuoden takaa.........eikä mitään ole kuulunut. Tietävät menettävänsä rahansa. Suomi 30000 Euroa ..Usa Miljoona dollaria.

 Juu...olen 8 vuotta odotellut että Usan james Randi/Suomen skepsis ottaisivat haasteeni vastaan mutta ei.


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

50,000 Dollars.!!!!!!

6/5-2012
Ekku  Mattila.
Clairvoyant
Rosicrucian
Catharist

Provide me fifty (50) color photographs of individual airplanes, three photographs of each plane, including five photographs of planes that have crashed. I will show you those five planes. I promise to pay you fifty thousand dollars (50,000 $) if I fail.
The background of each plane from the phase of production onwards must be confirmable.
There has to be an unbiased supervisor for each side of the experiment.
James Randi did not dare to take up the challenge knowing that he would lose his million dollars.
There will be no other costs for you - you are only required to provide me the photographs.

You have been challenged by:
Ekku Mattila
Clairvoyant
Rosicrucian
Catharist


lauantai 5. toukokuuta 2012

50000 Dollaria.

6/5-2012.
Ekku Mattila
selvänäkijä.

Hankkikaa  viidenkymmenen (50) lentokoneen värivalokuvat.
Konetta kohden 3 kuvaa.
Kuvien joukossa on 5 maahan  syöksynyttä lentokonetta.
Näytän teille ne tuhoutuneet lentokoneet.
Lupaan maksaa teille   viisikymmentätuhattatuhatta (50000 dollaria) jos epäonnistun tehtävässäni.
Te  hankitte omalla kustannuksellanne kuvat ja  koetilaisuus järjestetään mieluiten Suomessa.
Jokaisen lentokoneen historia  valmistusvaiheesta eteenpäin pitää olla todistettavissa.
Kokeen valvojat kummallekin osapuolelle.
James Randi ei uskaltanut  ottaa haastettani vastaan  .Tiesi menettävänsä miljoona dollariansa.
Teille ei tule muita kuluja.
Vain kuvien hankkiminen.
Haastoi;

6/5-2012.
Ekku Mattila
selvänäkijä.
Ruusuristi.
Kataari.


sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Tämmöisiä tapauksia näkisin ennakolta. Uskokaa nyt.

 



20/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja/Clairvoyant.

Jehovalaaseet järkyttyivät totaalisesti.....

 20/12.2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.


Sanokaas  ny jo etten mene  lukemaan niitä mun  lenkki/päiväkirjojani  enää joita olen pitänyt  vuodesta  1973  saakka. Noh...kuitenkin silla  salaa   äskön  vähän vilikaasiin  mitä olin kirioottanu Jalasjärven aikoinani  silloin kun asustelin vuakralla  Ahonkylän entisessä  kyläkaupassa. 

ja  tällöistä siellä  seisoo:

Siis  20/12-1985  keskellä päivää  mun   vuokratalon pihaan  kurvasi  auto, josta  astui  nuarehko   pariskunta  ja heillä  kolome  nättiä kersaa. Sanon suaraan etten  ole  koskaan sitä ennen, enkä jäläkeenkään (paitti  tietysti meirän omat muksut  on yhtä  kauniita) päin nähäny niin  koreita  muksuja. Noli jokaaneen  just kun  jostakin  Joulukuvakortista  kuvattuja  todella  enkelimäisiä   lapsosia. Hianot pitkät  valakooset/kiharat  hiukset  jokka  ulottui  niiren olokapäille  saakka.

Ja niinpä me  kättä  vanhempien kanssa  paiskattiin , päivää sanoomma  ja  mä   että  minkälaasta  asiaa  teillä niinkuin  olis????...he  halusivat siaälle ja  niin mä johoratin  heirät  mun asiakashuaneeseeen , istumaan  pyysin ja  sillee....että mitä  ??..Ja niin  pariskunnan  isse  aloitti...." luimma  leherestä ettoot  selvänäkijä/noita ja  että  pystyt  jonkun valokuvasta kattoon  kualooko se  esim  jossakin  lentokoneonnettomuuressa.......ja  me  kyllä oommaa  erimieltä  siitä kyvystä, joka  ei  voi  olla  Jumalasta, sillä  vain  Taivhan herra  päättää  elämästä  ja  kuolemasta.....jos  Jumala  on niin päättäny  että joku kualoo  niin sitä ei  voi/ aikä saakaan kukaan estää....sen pitää antaa  tapahtua.....koska  son Jumalan tahto ja  säännös......jos  tuollaaneen  kyky jollakin on niin se on  saatanasta  löhtöösin ja  sellaaseen  kyvyyn  omistaja  pitää heti mennä  Jumalan huoneeseen  ja pyytää  että  se  kyky lähtis  nopiaa  pois..........Jumala  päättää....Herraa  antaa ja Herra ottaa.......moomma  henkeen  ja vereen  Jehovalaasia  ja  emme  hyväksy  mitään  noitakykyjä.......notta  jätä  heti  tua  noitakonstisi  pois....".

Jaahaas....sanoin......kuvitellaanpa  että  sinä  perheen päänä saat yhtäkkiä  Jumalalta  kyvyn  jonka  avulla  näet  etukäteen jonkun valokuvasta  että  tämä  tulee  kuolemaan  lento-onnettomuudessa...ja  uskovaasena  tiedät  sen  kyvyn olevan  Jumalasta  ......ja  muutaman   viikon kuluttua  vaimosi  sanoo että  hän lähtöö  lentoneella  Tukholmaan  sukulaasiin  viikon päästä......harmi  kun et  pääsekään mukaan....mutta  me  mennään lastemme kanssa.........nyt  tiedät  että kone  putoaa ja  sen mukana  kaikki  kuolevat  vaimosi  sekä lapsenne......mitä  teet??? ..kysyin....??....estätkö  heidän matkan ja  ilmoitat  lentokoneyhtiölle  etteivät  sillä koneella  lennä ??

Uskokaa  millainen ilme  oli  asiakkaillani.  Hei  olivat täysin   tyrmistyneitä. Ensin  alkoi  hysteerisenä itkemään  perheen  äiti  , sitten  isse  ja  lopuksi  heidän muksunsa. Kyyneleet  valuivat  pienten purojen lailla ja kun he lähtivät  sanoivat......."Ekku..sinä olet  enkeli....lahjasi on  Jumalalta ...tottakait  estämme  sen koneen matkan  ja koetamme  kaikin keinoin  ettei se ollenkaan  lentäisi "..


Ekku Mattila.

lauantai 19. joulukuuta 2020

Niinpä. Olisko keltainen rakennus..?

 

Kaikesta huolimatta.
Vaasaan🤔🤔🤔 terveiset.



19/12-2020.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

Vuonna 1998 yksin rakentamani 42 metrinen (baabelin...heh) torni.

 

Paan taas (heh) kuvan tekemästäni tornista. Rakensin sen yksin 6 kuukaudessa ja sen koko korkeus oli lipputangon kanssa noin 42 metriä. Vuosi oli 1998. Ainakin itte oon otettu kun pystyin tuon tekemään. Myös televisio kävi kuvaamassa tornia kun soli valmis ja useita ratiomiehii/naisii huastatteli minnuu. Niinja ylitte kymmenessä aikakaus/ym leheressä oli juttuja. Naapurini, joka on rakennusinsinööri , kun kuuli että meinaan teherä noin korkian tornin ja yksin sanoi ettei se tule koskaan onnistumaan. Saati pystys pysymään.Tekijän täytyy/pitää olla insinööri vähintään ja kokemusta alalta palio.Siinä se kuitenkin tualla pihalla kököttää edelleenkin. Varmasti mailman taphin 😂😂saakka.
Juu.
Illanjatkoa sinne teille jokahittelle.


19/12-2020.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

perjantai 18. joulukuuta 2020

Voi iesus etten sano, taikka näin kiroota . "Ei (näköjään) oikeutta saa, jossei (EU):sta itte sitä hanki.

 18/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.


Heheeeeheeeeheeeeh....

Kävin   3  kuukautta sitten  ns  yleisössä  seuraamassa  Seinäjoen  käräjätuvassa  käynyttä  oikeudenkäyntiä  jossa  erään  kiusaajakoulun  pääope  nosti  oikeudenkanteen samassa  koulussa  ollutta  tyttöoppilasta  vastaan.  Kyseisessä koulussa  on tapahtunut  kiusaamista  useamman vuoden aikana  ja  suurimpana  kiusaajana  juuri  koulun  pääope. Sanotaan häntä vaikka  Iskariotiksi.  Hän  otti  jo alusta saakka  kyseisen  oppilaan  tähtäimekseen  ja  omalla käyttöksellään  sai  muut  oppilaat  apurikseen.  

Seinäjoen  käräjätuvassa  ei  kuunneltu  kiusattua oppilasta, vaan  pääkiusaajaa  pääopea. Iskariot , herra  nähköön, kertoi  , että  häntä netin kautta  loukanneen  tytön  vanhemmat, varsinkin  isse  on  erittäin "hyvä  tuttu"  niin   viranomaisten, kuin myös  eri  oikeuslaitosten  kautta. Lisäksi   Iskariot  kertoi miltei  kyynelehtien, että   häntä  netin kautta  pahasti loukanneen  isse sai  20  vuotta sitten  2000  Euron  tuomion koska  oli  kirjeessä  sanotut  häntä homoksi. "En  minä    poikien  suihkussa  ollessaan  heitä  sillä silmällä katsellut, vaan  halusin  vahtia  ettei heitä kukaan  loukkaa itseänsä  liukkaalla  lattialla"......(heheeeeeeh.....köh......sanonpa   minä..)

Noh.  Seinäjoen  käräjätupa  antoi  tuamionsa jossa  kiusattu   tyttöoppilas  tuomittiin  tuntuviin  korvauksiin , kaikkiaan noin  5000  Euroa  ja  Iskariotille  henkisestä  kivusta  sekä  särystä   2500  Euroa maksettavaksi. Niinpä  kiusattu ja  väärän tuomion saanut  teki valituksen Vaasan  Hoviin ,  sai  sinne  ns  valitusluvankin  ja  oikeus  oli  noin   3   viikkoa sitten. Minäpoika  taas  "sattumalta" istuin  ns  yleisön  ominaisuudessa  takapenkillä. Kun  juttu päättyi   tunnin/toista  jälkeen ja  ilmoitti  että  tuamio  tulee  viikon päästä, mutta se  viipyikin  3  viikkoa  ja  muutaman päivän päälle.  Noh....tänään  kiusattu  tyttöoppilas  sai  sähköpostin kautta  päätöksen  Vaasan  hovista.........jossa  luki  että   Raastuvan kautta saatua  tuomiota ei  muuteta mitenkään......(..heeeheeeeheeeehhhhhhhhhhh......joo.)

Seinäjoen  raastuvaoikeuden  istunnon  jälkeen  jäi, kas kas.....Iskariot  nojaamaan  itte  päätuamarin  puhujapöntön eteen  asianajajansa  kanssa ja  sillai jännästi  vilkuilivat......olisko  minun suuntaan.??...........Ihan   "sattumalta"   jäin pihalle norkoilemaan  että koskas  se  Iskariot   astuu  raastuvanoikeuden  ovesta pihalle ja  siihen kului  9  minuuttia. Lyön vaikka mitä vetua ja  koska  olen hyvä aikamatkaaja niin  tiedän(päs)   että  istunnon jälkeen  Iskariot/asianajajansa /piätuamarin  kanssa "juttelivat" kiusatun tyttöoppilaan pahasta issestä.  Tämä   "juttelu"  on näköjään mennyt  jopa  Vaasan Hoviin  saakka  ja  aiheuttanut  sen (taas)   että  kiusattu   tyttöoppilas  sai  todella  väärän  tuamion  Vuasan  Hovista.

Taas  noh:  Onneksi  Suami  kuuluu  ishon Eeuuhun  ja  sen   kuuluisa  iso  RAASTUPA  on  Belekian  rysselissä. Tätä ennen  on  vielä KHO: us  . Tähän firmaan saattaa  olla  todella  vaikea  päästä, taikka saada  ns  valitusluvan, mutta  eihän yrittänyttä   laiteta. Ainakin se on satatuhattamilioonaa  varma  asia  että kiusattu  tyttöoppilas  ja  joka  on  saanut  väärän  tuomion  kahdessa   Somalialaisessa, eiku  Suomalaisessa  oikeis(kröh)istunnossa  tulee  hakemaan  oikeutta  EU  ihmisoikeustuomioistuimesta.........Joten  perästä  kuuluu  kiusaaja  Iskariot.   Kaikkea  hyvää  sinulle kuitenkin, onnea  sekä terveyttä  eritoten.

Ekku attila.

torstai 17. joulukuuta 2020

Surullinen tapaus. Ihminen voi olla täysi peto.

 


17/12-2020.

Ekku  Mattila.

Pohjanmaan liftarisurmat..........sekä Clairvoyant Ekku Mattila.

 17/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja/Clairvoyant.


Juuri  tulee  teeveestä     ohjelma  "pohjanmaan  liftarisurmat".  Siihen aiheeseen  minä  taidan liittyä aika vahvasti, koska   paljastin/kerroin kuka on  syyllinen niihin  tapauksiin.  Asia  meni  näin:

Sen toisen kadonneen  liftarin,sanotaan häntä vaikka  Liisaksi , Äiti  nuorimmaisen tyttärensä  kanssa  tulivat   luokseni asiakkaakseni. Liisa  kertoi  tyttärensä  kadonneen  monta  viikkoa sitten  eikä kukaan  tiedä  hänestä mitään.  Äidillä oli kadonneesta mukana useita valokuvia ja  niitä  aloin  katsomaan................Sanoin  että    kadonnut on kuollut, makaa  vetisessä  haudassa  ja  kerroin  syyllisenkin  . Kuvailin  miehen  niin asustetta, kävelytyyliänsä, puhetapaansa, autolla  jolla  liikkui, missä asuu , ikänsä  sekä  hänen  outoja  tapojaan  varsinkin naisten/sa tiimoilta. Kesken kaiken  Liisa  huudahti..."sehän on Yrjö (nimi  muutettu) ...Yrjöhön se on.....juuri hänet  Ekku  kuvailit.....Yrjö  se on".......

Sanoin  Liisalle että  menevät heti paikalla  Ylistaroon  poliisien  puheille  ja kertovat  mitä heille  kerroin.Kovasti  kiitellen  he  lähtivät.  Kului  muutama  kuukausi  kun lehdessä oli  juttu  että  Pohjanmaan  liftarityttöjen kohtalo on  ratkeamassa. Poliisilla  on  vahva  epäilyksenalainen  ...ns  todennäköisin syin  vangittuna  ja  asiasta  on tulossa  oikeudenkäynti  piakkoin.  Kun  se  päättyi, vaikka  Yrjö  koko ajan  kielsi   syyllisyytensä  niin  asiassa  oli niin monta  vahvaa  näyttöä että  hän sai   toisesta  taposta  8,6 vuotta  vankeutta  ja  toisesta  10  vuotta. Murhaaja  vapautui  vuonna  2004.

Syyllinen  oli juuri se "Yrjö". En kuitenkaan liikaa  kunniaa  tapauksen  selvittämisestä  ota, sillä  onhan  selvää että  tutkijoilla/poliiseilla  on , varsinkin  nykyaikana, sekä jo  surmien  aikaan    hyviä/ammattitaitoisia  tutkijoita  ja  he olisivat  ilman  minuakin onnistuneet  tapauksen  selvittämään.Kunnia  myös heille.

Ekku Mattila.

Näinnikkeen.

 

Röh.......iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiigggggggg..😎🤔😎



Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.

17/12-2020.

Oi miksi ei enää mainosteta nöf-nöf-Jouluginkkuja.?? Oi miksi ? Ainiinpä just. Senpä takia.

 17/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja/Clairvoyant.


On tämä  nykyaika  aikalailla  erikoinen . Kuinka moni teistä  on pannut  ns merkille ettei  missään  enää näjy  Joulu/nöf/nöf/kinkku-mainoksia ????. Ja  aika  moni teistä siellä   taitaa  tietää/arvata  missä  syy  oikein on......juuri niin. kaikin tavoin  koetetaan  elää/olla  siihen malliin ettei  vaan "jokku"  ota  ja suutu......Keitähän ne  "jokku" on ????.  Koska  Suomi on  vallattu,kaikin tavoin, niin   enää  ei olla ns  "maan tavalla". Siihen  ei  kuulu/sovi   Joulu/nöf-nöf/kinkkumainokset.  Ny  pitää  popsia  lipeäkalaa Norjan  merien  aalloilta , järsiä  kananreisiä/kalkkunaa, taikka   kuumentaa  köyhiä  ritareita. Ei taira  mennä  pitkäkään  aika  kun  ,   varsinkin  koirat  saavat  täydellisen tappotuomion  ja  lutunat  kissit  saavat  kenties  kehrätä ja elää  vielä  hetken  aikaa. Juu.

"On  Suami  köyhä ja  siksi  jää, varsinkin  jos  muut/aalaiset  meitä määrää".

Ekku Mattila.

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Luoti löysi paikkansa.

 

Osuman saanut taistelija Espanjan sisällisodasta.
R.I.P. tuli.


16/12-2020.
Ekku Mattila
Aikamatkaaja.

Kirjoittamani runo vuodelta 1964. Olkaa hyvä.

 16/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.


Minuun  on  taas otettu yhteyttä  niiden  runojen  vuoksi  joita olen  kirjoitellut  vuodesta  1967, varsinkin,  melkein  tähän päivään saakka. Juuri Helsinkiin muuttaessani   1964 avautui ns  runosuoneni ja se alkoi  kukkia   oikein kunnolla. Uskoisin ja olenkin aika  varma siitä että  juuri Hesaan  muuttoni  Alahärmästä "keskeltä pitäjätä"  aikaansai  minulle  jonkunlaisen  shokkijutskan ja masennuin melkoisesti.  Juuri  siihen aikaan   runoni  olivat  hyvin ramaattisia/alakuloisia/masentuneita  ja  eikös  kaikki  tutkijat ole   sitä mieltä että  runoilija/kirjailija  pitää/täytyy olla  masentunut ,  rutiköyhä ,  nälkäinen  sekä   omasta  mielestään hyljeksitty/haukuttu    tuottaakseen hyvää  tekstiä. Noh oli niin taikka sitten  näin niin jokatapauksessa  kirjoitin  silloin varsinkin  "sotarunoja" joissa   oli  paljon  epätoivoa, masennusta, sekä  kuolemaa.

Oma isäni,  kun kuuli että  kirjoitan  runoja, joiden  tekeminen kuuluu  vain  ja ainoastaan  lusupeffaisille taivaanrannan maalareille   sanoi  minulle ." Nooh....kirjoitappas  jotakin sotaan liittyvää...jos  osaat  ja  laita  sitten postissa  mulle  tulemhan  tänne  Alahärmhän...."...sanoin että kohta  saat  kirieen  ja  niin  tuli  Maanantai ja  menin  töihin  Weiste  Oy:hyn jossa  olin  koneasentajana.  Paikka oli  Pukinmäessä  9 km  Helesinkistä....juu.  Huomasin jo samana  aamuna  että ny  runosuantani  pukkaa niin maan  väkevästi, että  en malttanut  ruakatuntia   eres pitää, vaan  sen aikana  aloin  paffinpalalle  kirjoiottamaan    runoa ja  se  tuli  kun apteekin hyllyltä.  Ja  tälläinen  se  sitten tuli:

Sota   tulee kauhun lailla,

repien se  meitä raapii,

raastaa  henget  ruumistamme.


Yöllä  rientää   tuonen  kauhu,

hikisenä sormes liikkuu,

loppu  katsoo  kuusikosta.


Aavistat  että kaikki loppuu,

sydämessäs  vaistoat,

korppi  huusi  kummasti.



lomalta  kun monttuus palaat,

vaimos kuva  tajunnassa,

luoti löytää  lävitsesi.


Kirahtaen äänes  kaikuu,

tuskasta   kun  parahdat,

sammaleessa veripilkku.


Kyl on hengen  ottajia,

vetäjiä liipaisimen,

pistäjiä   kuolonmiekan.


¤¤¤

Tämän  runoni  lähetin isälleni  Alahärmään ja  noin  viikon  päästä  soitin  kotiini . Äiti  oli  puhelimessa ja  kertoi että  kun  isäs  luki sen  runoni  itki  salaa  puuliiterissä  monta  tuntia. Sanoi  äiteelleni  että jopa  poika  osas   laittaa  muutamalla sanalla  sanoiksi  soran kauhut. On  tuo  aikamoinen poika. Siinoon  olis  kiriaalijan ainheksia  vaikka  kuinka  palio.


Ekku Mattila.







tiistai 15. joulukuuta 2020

Ympäri maailman.

 

Noniih.
Ympäri maailman näköjään seurataan/luetaan mun plogiani.
Tänäänkin oli 17 eri maata, Ruatti mukaanluettuna ja tottakait Suamikin. Immeiset varmasti nauraa hykertelöö kun seuraavat mun koheltelua tuan romu Hyslerin kimpus. Ei vaiskaan. Suurin syy taitaa olla mun ennustuskirjoitukseni. Se aihe on levinnyt pian koko maapallon joka kolkaan.
Muhun otti yhteyttä Floridassa asuva Suomalainen pariskunta koska yrityksistä huolimatta eivät ole päässeet lukemaa mun plogiani. Se estetään "maailmanpoliisin" ansiosta. Osa kirjoituksistani eivät kuulemma täytä niitä normeja jotka nettimaailmaan kuuluvat. Hienoa on se ettei kukaan voi/pysty sammuttamaan mun omaa henkilökohtaista plogiani, ainakaan vielä. Olen vissiin ottanut liian innokkaasti kantaa maailmalla oleviin asioihin/satuihin joihin huuhaakoronahuuhaailmastohömppä kuuluu. "Keisarilla eioo vaatteita (koronahömppä) son alasti."



 15/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Syytinkifaari muisteloo......"ja tapahtui sinä 14/12-1988 aikana"......eeettttääääää...

 14/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.


Kolusin  taas  vanahoja  papereitani/päivä/lenkkikirjojani ja   tänään  14/12-1988  tapahtui seuraavaa.

Olin tutustunut  Peräseinäjoella asuvaan  vanhaanpoikaan  traktorikauppojen  yhteydessä joka  asui  keskustasta  noin  9 km  päässä rautatien  lähellä.  Sanotaan häntä vaikka Olliksi. Soiteltiin  silloin tällöin ja kun kuulin että hänellä olisi  vanha  iso armeijjan  teltta   myytävänä niin  yksi päivä, siis  14/12  lähärinkin Ollin  luokse  kauppoja  tekemään. Siihen Wanahaan hyvään aikaan oli  vielä  talvi sellainen kun pitkin .  Lunta  maassa  puoli meeteriä  ja pakkasta  15  astetta.  

Olli asui ja  asuu yhä  puutalossaan ja  sen pihaan minä kurvasin. Kello  oli  noin  16,00 . Kummastelin Ollin pihalla  olevaa harmaata  savua  ja  luulin että  hän polttaa   roskia   hellassaan .Savua oli  aikalailla paljon.Melkein  henkeen otti .Koputin  ovelle  ja astuin sisään  taloon. Jo  eteinen oli savua  täynnä, taikka ainakin   katon  rajassa  eniten, samoin keittiössä  kun sen  oven avasin.  Eniten  juuri    katonrajassa. Luulin  että  Olli  oli liian  aikaisin laittanut savupiipun pellit  kiinni, mutta ei.

Olli  oli  kumartunut  keittiönsä ruokapäydän  eteen. Yläkroppa  makasi  pöytää  vasten  ja  ensin   säikähdin että onko noutaja  napannut Ollin , mutta ei. Jumalatoon kuorsaus vain kuului. Keittiön pöydällä oli  muutama  kaljaputeli,  tyhjiä  näköjään sekä  pari  viinapulloa. Toinen  pullo oli  tyhjä ja  toinen  puolitäysi. Olli  oli sammunut  kertakaikkiaan.   Krooooooooooh..... Äkkiä  huomasin  mistä se  savu  tulee. Mies  oli laittanut  jalkojensa  eteen päydän  alle   sähkölämmittimen joka  puhaltaa samalla kuumaa ilmaa. . Jossakin  vaiheessa  Olli oli  siirrellyt  jalkojaan  niin että pöydän  alla oleva  matto  oli  liikkunut  suoraan  sähkölämmittimen  päälle ,  sen  toiseen reuraan  ja  alkanut  siinä  hitaasti  kytemään. Nopiaa  nyppäsin   kytevän maton  lämmittimen päältä pois  ja  retuutin  sen pihalle. Oli  kenties  kyse  enää muutamasta minuutista  ja  matto olisi  syttynyt  tuleen ja  Olli palanut  kuoliaaksi. Avasin myöskin   huoneen  ovet   tuuletuksen   takia  ja  siinä vaiheessa  Ollikin  jo heräsi ,  tunnisti minut  ja  kovasti  haukkumaan  tyyliin...... "mitä ittua  sä  oikein  touhuat...ovetkin oot jättänyt  seliälleen...paa  ovet kiinni...öööööö......lämpö karkaa...öööööö....  aatana"....

Kesti hetken ennenkuin mies  tajusi  millaisessa  vaarassa  oli ollut ja kuinka  lähellä   noutaja oli   käynyt.Kiitti kovasti ja siinä me hetken "juteltiin". Viina  oli  kuitenkin  noussut  Ollin  päähän eikä hänen sanoistaan  oikein tolkkua saanut. Varoittelin  häntä ettei enää laita  sitä  sähkölämmitintä sellaisen paikkaan  että sen päälle  saattaa  joku  vaate  joutua. Tälläisen  tositarinan  pukkasin Maanantain kunniaksi.  Taisin  tulla  sattumalta  oikeaan paikkaan .  Oikealla  hetkellä.  Vai mitä?


Ekku Mattila.


sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Tein itsestäni SYYTINKILÄÄSEEN. 12/12-2020 sen hetki tuli. Oli jo korkea aika.Rouvaani hymyylyttää.

 13/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.


No ny  se on tapahtunut. !!!!!

Olen  jo muutaman  vuoden  tuumannut että  joku päivä  jätän  kaikki   työkaluni/autonosani/ym/muut  "romut" joita olen kerännyt  innolla  noin  30  vuotta   .  Eilen siitä asiasta  tuli ns  virallinen sillä  kirjootin  oikein  paperille   sopimusluontaisen  "testamenttini"  jolla  luovutin   yllä mainitut  tavarat  kahden vanhimman poikamme  haltuun/omistukseen. Poijat saavat tehdä nyt  niille  mitä  haluavat. Joko  pitävät  ne taikka   nakkaavat  romukuormaan.  Suurin  homma  poijille  tulee siitä kun  ryhtyvät  siivoamaan   tuota  entistä navettaa, johon tein  korjauspajan  20  vuotta  sitten. Hallissa  on  joka  seinällä  hyllyjä ja niillä   lojuu/makaa  kaikkea  sellaista  tavaraa  jotka luulin  joku päivä  tarvitsevani.........................Kuten  olette  varmasti  jo nähneet  FB/seinälläni sen tavaramäärän  tuolla  hallissa/pitkin latoja  muutenkin. Niistä tulee  varmasti useita    siirtolavaromukuormia  täyteen. Nyt  meinaan olla  seuraavat  25,5   vuotta  sillee  syytinkivaari   ja kun   täytän täydet   100  niin tuumaan sitten  tarkemmin  mitä    isona  rupeen  tekemään. Onneksi  minulla  on  noin  550  kirjaa,  neljässä  kirjahyllyssä  ja  muissakin paikoissa  ja  meinaan  niitä  hankkia  lisää. Nyt  en  raijaa  enää   turhaa tavaraa kirppareilta vaan keskityn  kirjajuttuihin. Olen  aika kova  paaparaaneen lukemaan , aina ollut ja aina  niin tulee  tapahtumaan. Tälläistä siis  tänään.


Ekku Mattila.

torstai 10. joulukuuta 2020

Onko Olkiluodon ydinvoimalssa tapahtunut tänään jonkinlainen säteilyvuoto ???

 10/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.


Seurasin tänään  olasella  somessa  tulevaa  Arto Laurin  omaa  teeveohjelmaa ja jonka  yhteydessä  tuli ilmoitus e ttä Olkiluododda olisi tapahtunut joitakin ongelmia.  Muutama    ns lukija/katsoja    kertoi ettei  voimalassa oleviin useisiin  työntekijöihin   ole saatu mitään yhteyttä kello 13.00  jälkeen. Arton mukaan  tälläinen  tapahtuma  todistaa  että  voimalassa  on sattunut  joku vakavampi  ongelma  ja  silloin  kaikki  voimalan ovet  pannaan  kiinni eikä  silloin kukaan  pääse  enää ulos eikä sisälle. Arton  mukaan   on  kuulemama  useita  henkilöitä  ollut  kateissa (  5  päivää jo)  Olkiluodon   voimalassa  ja  omaiset  ovat  huolissaan. Arto  sanoi että  voimala on juuri nyt ns  kylmäsuljettu  joka  tarkoittaa  että  laitos  toimii  vain  jäähdytysperiaatteella  enää. Ns  sähköinen   toiminta on  täysin pysäytettynä.  Arto Lauri vaikutti ohjelmassaan olevan aikalailla  huolissaan ja  sanoi että   muutaman tunnin päästä  saadaan tarkempia  tietoja....mutta  ne eivät ole  varmastikaan  rehellisiä.   Ohjelman  aikana  hän myös  mittautti  säteilyn tason  ja  se näytti  yhdessä kohtaa   13,00  ja  10 minuutin päästä  enää   0,3.  Arton mukaan se  tarkoittaa  sitä että  voimalasta  purkautuva  säteily liikkuu  senhetkisen  tuulen  mukaan  ja  on menossa  merelle  päin. Jotakin on nyt  "tekeillä"  Olkiluodon ydinvoimalassa  Arto  sanoi.


Ekku Mattila.

tiistai 8. joulukuuta 2020

Olin mukana sikaa tappamassa 1954. Oli se veristä touhua kuulkaas.

 8/12-2020.

Ekku  Mattila.

Aikamatkaaja.

"sika".........Näin Joulun  läheisyys  panee  Wanahoja  muistoja  (taas)  mieleeni.  Oli  Alahärmän  kunta  ja    vuosi   1954. Olin  siihen aikaan  Voltin kansalaiskoulussa  ja  noin viikko  ennen   Joulun  aattoa.Vanhempani olivat, kuten aina  ennen  Joulua  kasvattaneet  sian  joulupöytää  "notkuttamaan" ja  kuinkas ollakaan  sian aika  tuli. Kello  oli  siinä 06,00  paikkeilla  ja    odotimme  teurastajaa , joka oli  naapurin  Amalia "siantappaja nainen". No siinähän hän tuli  polokupyärällä  jonka  jopparilla oli  rottinkinen  koppa  ja  siellä kirves, puukko  että muita  tarvittavia  työkaluja........

ja niin  me  navettaan mentiin. Äitee ensin, Iskä , Amalia ja mä  viimeisenä. Äitee laittoi  sian  turvan alle lattialle  ison  emalisen  pesuvarin jossa  leippäressua  ja muuta  hyvää  jota  possu ei  voi     vastustaa. Sitten  Amalia  astui hilijaa  porsaan eteen , nosti  kirveen  hamarapualen  ylös  ja  iski  elukkaa  voimalla päähän......töms......mutta  antakaas olla. Kirves  osui  navetan matalaan   kattoon, siitä  luiskahti  sillai  sivulle että  isku osuikin  sikaa  toisen  korvan paikkeille. Kaikeksi  pahaksi onneksi, mutta hetkellisesti sialle  hyvä  tsäkä , navetan ovi oli jääny  vähän raolleen  ja  siitä  kapeasta  raosta  elukka   ryntäsi  pakoon  pihalle.......iiiiiiiiiiiiiiiikkkkkkkkkkkkk..vaan kuului ..........iiiiiiiiiiiiiiiikkkkkkkk.....Sika   juoksi  jumalatoonta  haipakkaa  ns  toiskanmaäelle, jossa  oli   naapurin vanha  markki  ja  me  sen peräs. Meinaa  viäläkin  mua  naurattaa  kun näjin sen tapahtumaketjun  kun elokuvissa ikään. Sika  juoksi  sillai  vintturassa  asennossa, sillä ilmeisesti  kirves oli vioittanu  sen  nuppi/aivorakennetta ,  saparo  moness  solmus  ja  me  sen peräs. Ainakin  50 meeteriä, jossei eneekin se  juaksi  ja   sitten  se  saatiin  kiinni. Isse  veti elukaa   hännästä /takakintuistaaan  kiskoen , sikaa  joka  yhä kirkui  ja kovaa.....iiiiiiiiiiiiiikkkkkkkk.......takaasin  talomme pihalle,  jossa  oli  jo  valamiina  ns  kalttauspöytä. Se  viäres  Amalia  katkaisi  sian  kurkun. Minä  nuarimpana  talon poikana  pirin sätkivää possua  takajaloista  ylhäällä  että veri  valuisi  paremmin  siihen  pesuvathin. Voi  poijaat kun se  sian kuuma  veri  höyrysi. Niinja  haisi  verelle. 

Lopuksi  täytyy   tunnustaa että  kyllä se kinkku oli sitten hyvää.Niinja  se  klasukeitto...ja  verimakkarat  sekä alatoopi. Kenties  tämän  muiston(ko?)   takia  lopetin  sian/lihan/  kinkun  syämisen  vuanna  1969.  Ja  se  lakko  on pitänynnä.Ja  pitää.

Ekku Mattila.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Wanahoja muistoja taas pukkaa. Oulun Hiukkavaaralta SA: 1964.

 6/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.


Ei  tänään 6/12  mikään  Suomen itsenäisyyspäivä ole. Suomen liittyessä  EU:hun  1/1-1995  maamme menetti  samalla  itsenäisyytensä .  Tätä ennen  maamme oli   itsenäinen. Tätä  "juhlapäivää"  6/12   voidaan  ainostaan  muistella  surunauhat/lippusaloissa/käsivarsissa  sekä  valtioneuvoston/eduskunnan jokaisessa ikkunassa. Tänään siis  muistellaan  menetettyä itsenäisyyttämme. SURUN  päivä  on nyt.

¤¤

Ylläoleva oli ns  aasinsilta. Plarailin vanhoja  lenkki/päiväkirjojani  kymmenien  vuosien takaa  ja  kuinkas  ollakaan......löysin  omalta  inttiajoiltani  muistiinpanojani.  Tein niitä  aina  kun ehdin  ja  kamerallani myöskin  näppäilin kuvia  vaikka se oli  jyrkästi  kielletty. Toisaalta  olin silloin  ryhmänjohtajana  monessa  tilanteessa  ja  kyllä (eikös?)  meirän  ollu  lupa  kuvata..?   vei  ei. Noh  yhden kerran  ököaikana  sain peeuulta  käskyn  mennä  päävartioon  (Oulun  Hiukkavaara  1964)vuorokaudeksi  vahtimaan  ettei  kuka  tahansa lampsi kasarmille  noin vaan. Samalla    sain  määräyksiä/ohjeita että jokaiselta  portin taakse  tulleelta piti kysyä paperit/lupa  tulla  kasarmialueelle. Muistan aina  kun  yöllä  2-3  paikkeilla  porttia  lähestyi  selvästi humalainen   siviilimieshenkilö  joka   ei  tippaakaan  välittänyt  huudoistani...seis..seis......seis.....pysähdy.....seis....seis  seis.......vaan  koetti  kiertää  portin  edessä olevan  puisen  tangon. Se oli maalattu     kelta/punaisella  värillä  ja  sen  keskellä  roikkui  pellinen  plakaatti  jossa  luki tienpuolelle  isoilla  kirjaimilla  STOP. Kun  henkilö  edelleenkin  koetti  kiertää    esteen, niin tein mitä oli  käsketty/opetettu  tekemään.....ammuin  konepistoolilla  ilmaan  sarjan (kovat piipussa)  sekä huusin  seis.! Pankaas  arvaamaan  että  miehelle  tuli kiirus. Kovaa kyyttiä  puikki  takaisin   siihen  suuntaan mistä oli  tullutkin  ja  tilanne  raukesi. Kului   parikymmentä   sekuntti lisää  kun paikalle  kurvasi  polkupyörällään  Peeuu  kirkas  pläkikkä  kaulastaan   roikkuen  sekä    autolla  2  sotilaspoliisia. Selitin  heille  tilanteen   ja  yö  oli  taas  hiljainen. 

Aamulla kello 06,00   tuli  vartionvaihto  ja  minä  kasarmille   tutumaan. En ehtinyt kunnolla  saada  unesta kiinni kun  kasarmin  koavaäänsestä  kuului  ...: " alokas   Mattila  heti  toimistoon"  ja mä tein  niin.  Verikauhan oikeaa  puolta   kunniaa  kädelläni  tein  ja  eikun sisälle. Sain   2  vuorokauden kuntoisuusoman  hyvästä  toiminnasta päävartiossa ollessani. Kiitin ja  olin juuri lähdössä  lomalittera  käressä pois, kun  toimistossa  oleva  peeuu  kysyi : " Alokas  Mattila.....mitä olisit tehnyt jos  luvaton kasarmille   tunkeutuja  ei olisikaan  uskonut  varoituslaukauksiani  vaan olisi  edelleen   tullut  kohti"?........."minä  olisin  ampunut  ensin maahan  hänen  lähelleen  ja sitten kohti."..sanoin ......."oikein  sanoi  peeuu.....oikein.......voitte  poistua ".

Ekku Mattila.

lauantai 5. joulukuuta 2020

Sain pläsiini jokkun allergiinisen reaktioniiiiiiin.Sanokaas te ny siällä mistä sen sain naamhani ?.

 5/12-2020.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.


Jep. Noin   3  viikkoa sitten  huomasin/tunsin että  oikeaa  silmääni alkoi  kutittamaan  ja  pikkuhiljaa  sitten kirvelemään. Kului  pari päivää kun vasen silmäni alkoi oireilla samalla tavalla  ja  lisäksi  silmän  alapuolet   alkoi muuttumaan  punaiseksi.    Ikäänkuin olisin saanut  "punaiset"-mustat"  silmät. Jopa  yöni alkoi   tuntumaan  sellaiselle  ei  hyvälle  nukkumiselle  naamani  kutituksen/kuumotuksen/kirvelyn/turvotuksen  vuoksi. Kun  tilanne  senkun  paheni  ei  muuta kun plääkäriin ja sen tein   eilen illalla  kuuden  paikkeilla. "oho"   hän  sanoi.....mikäs  kasvojasi  vaivaa"....ja mä siihen  että senpa  takia olenkin nyt  täällä......sano   sinä....

Ja niin  tohtor  tutki...tutki ja  taas  tutki...naamaani....luurasi  välillä   koneensa  sivuja  ja  taas  tutki ja uudelleen tutki....muutaman kerran  kävi vääntelemässä mun naamaani/silmiäni  vintturaan ja  taas  katseli  konettaan   ja ilmeisesti   saikin sielä  oiken  riaknoosin. "noniin.....hän sanoi....kasvoillasi on allerginen  reaktio  ja  määrään sen hoitoon   silmävoide =   Oftan  dexa  1 mg/g  jota  laitat   vähän  2-3  kertaa  vuorokaudessa silmiesi  ympärille , sekä   veden  kanssa  nieltäväksi Nocedan  5  mg  tapletin  kerran   vuorokaudessa.....jos  tilanne ei muutu  8  päivän  jälkeen niin   ota yhteyttä  uudelleen lääkäriin ja  arvioidaan   hoitotoimet  uusiksi.........näkemiin    vaan......näillä edetään"...

Kiitos  sanoin ja  lähärin apteekin kautta kothini. No ny  on  jo   naamani  palion paree .  Ei enää kutita/syytä/ei kirvele  eikä  muutenkaan  tunnu kun jonkun  toisen  pläsiksi.  On  tuo  allerginen reaktio  melkoisen  asgamaaneen  juttu. Vähä  samaa  jos ja kun saa  kärmhenpiston/ampiaaseen  kesällä. Joillekin  allergisuus  saattaa   viärä koko  henken, kuulemma, esim  pähkinäjuttu. Jos on allerginen  pähkinöölle  ja  sellaista  vahingossa  syä niin  voi tulla  se  rippi  ja aika  nopiaakin.Niin moon kuullu  kylillä  puhuttavan.....Nyt  meen  rasvaamaan  pläsiäni sillä  Oftanalla. Terve  taas.


Ekku Mattila.

perjantai 4. joulukuuta 2020

Että näinnikkeen......

 

Iltaa kansalaaseet missä ny kukin oottakin.
Jos koronahuuhaaviiruus oliskin totta ja vaarallinen "pandemia" , niin ainoastaan kuvassa oleva kaasunaamari sen leviämisen estäisi.
Nykyisin ihmisten naamoilla oleva peron merkki 666 naamari on täyttä huijausta ja todella naurettavan näköinen.




4/12-2020.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Tulevaisuuden näkymä...??.......voi voi.

 Vaikuttaa siltä että pian ihmiset alkavat näyttää samalta kun keskiajan ruttoepidemian aikana. Rutto oli hirvittävä sairaus/pandemia. Tämä nykyinen ns koronaduhakröhätauti ei ole. Kävin tänään kolmessa eri liikkeessä ja melkein tunnen myötähäpeää niitä kohtaan jotka 666-pedon merkkiä kasvoillaan pitävät. Ihmisiä viedään kun pässiä narussa. Uskokaa ny: "Heii......keisarilla ei ole vaatteita....son alasti".

¤¤¤
Kannattaa myöskin ajatella vähän . On toi korona erikoinen tauti/viiruus kun se iskee vain vanahoihin etupäässä ,ei alle 15-16 ikäisiin. Täntyyppinen "ikää valikoiva" tauti on sula mahdottomuus. Voi hyvää päivää.







2/12-2020.
Ekku  Mattila.
Aikamatkaaja.

Vähän (taas) pulajan tornini juurelta.

 2/12-2020.

Ekku  Mattila.

Aikamatkaaja.


Hupsista............Kuten  huomasitte kirjoitin eilen (taas)  aiheesta   universumin pimeä  aine ja  kirjoituksessani (taas)  esitin/väitin  tietäväni mitä se  pimeä aine oikein on. Noh  antaakaas  olla (taas)  aamulla  kun koneeni avasin niin huomasin  että  3  pitempiaikaista  fb kaveriani  oli  vetäissyt  herneen nenäänsä  ja  häipynyt   Ekun   sometuttavapiiristäni. Poks. Luulenpa  ja  olen aikamoisen varmakin  että  syy  heidän    temppuunsa  oli  kirjoitukseni  universumin  pimeästä aineesta. Tuollainen  pooks/häviäminen  on  aika  tuttua  minulle.  Noin  6-7  vuotta sitten olin  Isooskyröös  yhden  pitempiaikaisen  (40  vuotta)  tuttavuuteni luona kaffilla. Mukanani oli paksu salkku jossa  oli  noin 120  lehtiartikkelia/lehteä   minusta/selvänäköisyydestäni/sekä  taidostani  nähdä  valokuvista  erilaisia  tapahtumia  etukäteen ja miten ne ovat  myöskin toteutuneet. Yritin  innoissani selittää entiselle X/virkamiehelle  että minusta olisi  mahtava  apu  esim  Suomen   SA:lle.....ja  ja  ja......

Justniih. Hän  hän  otti ja  häipyi kesken kaiken   morsiamensa kanssa  kuulemma  yhteen   "synttärijuhulaan"  jonka muisti  ihan äsken.  Sanoi  ....."jua  vaan kaffi kaikes  rauhas ja  kun lähäret niin  pukkaa uluko-ovi kiinni".....ja niin  tein....Klonks. Siihen  "hyvään aikaan"   minulla  oli  juuri Isooskyröös  noin  45-50  fb  kaveria  ja hyviäkin. Kului noin  2-3  päivää niin  ne melkein  kaikki  katosi  kaveripiiristäni ja jäljelle  jäi  tasan  kaks.....Tämä  entinen X-virkamies  oli sanonut kylillä  ja  sanoo yhä, että  Ekku on  täyshullu ja   miten  hän pelkää  koko  miästä.

Olen  pitemmän ajan  huomannut  sekä kuullut  kyliltä että  on useita  fb kavereitani  jotka  ovat laittaneet  ns eston  omaan seinäänsä  ettei  minun  juttujani/plokiani  heillä näjy. Tämän ns  huomaamiseni olen tajunnut siitä kun  heistä ei ole kuulunut  ns mitään. Vuoteen-kahteen eivät ole  tykänneet,  eivätkä  kommentoineet  millään tavalla  seinääni/plogiani. Minusta  tuollainen  käytös on  akkamaisen raukkamaista. Olkaa  niin  rohkeita  poikii   että  poistakaa  Ekku  fb kavereistanne.  Jos  siltä  tuntuu.Minä kyllä kestän sen  tragerian. Olen jo  Isoooooo poika  jo.

Sitten mennäänpäs etehenpäin. Ihan tahallani  vedän ns  somejulkisuuteen  oman  sukuni/ent/läheiset/lähipiirini asiat. Meiltä on  näköjään menneet  pahasti   sukset   ristiin. Tämä  kolina  alkoi  vuonna  2000  Juhannusaattona , yhden Hesalaisen  pariskunnan (teerveisii  Ramille)  taholta ja  tapahtuma  on näköjään poikinut  lisää   suksien kolinaa. 2002   eräs nainen (terkkuja  Sintulle)  Hyllykalliolta  ilmoitti  ns "kauttarantain" minulle  ettei  Ekulla ole mitään   asiaa  hänen  taloonsa. Koska   olen Alahärmälääneen niin  "en  tuki jossei  tykätä"  enkä   ole  Sintun  tuvan  ovee  avanna..........mutta  mielestäni  ent/todella  läheiset ovat  ne pahimmat.   Poriin en    saa  tulla (ter-Lissulle) Tampereen  Kanggasalaan  samoin (terveiset  Rallulle) ja  oman DNA-ni  tuotos (kans  Tampereella) on hurjana  minulle yhä.  Hän  kiljuu  ettoon  sekopäinen psykopaatti, samoin  rouvani myös  ja  että  meidät pitäisi edistää/karkoittaa  autiolle  saarelle  yleisen  turvallisuuden  nimissä. En ole ihan varma  että mistä  kummasta  syystä hän niin  kiljuu.Toisaalta  saatan  tietääkin sen. Kun  näin ekakerran hänen  miehensä , juttelin  hänen kanssaan  tunnin/toista  niin tulin  huomaamaan  yhden  asian ja se  kuuluu  näin. Sanoin  DNA:ni  tuotolle: " voi herranen  aika  miten tyhymä  sun  miehes on....sen   ÄO/määrä   on  sama  kun hänen  kengännumeronsa.".   

Noniin. Mutta  muistakaa  te  minnuu  vihaavat/haukkujat/mollaajat/ylenkatsojat. Myös teitä muistan joka ikinen  ilta   rukouksessani. Olkaa  vastaanottavaiset. Kaikkea  hyvää. Onnea  sekä terveyttä.Ympäröiköön teitä  rakkauteni   sininen hehku. Kiitos kun olette olemassa.

Ekku Mattila.