keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Muistan miten mä kuolin.....1855.

23/11-2016.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.


Muistan kuin eilisen   päivän kun kuolin.
R.I.P.
Kesken ankaran tykistökeskityksen  sain   Srapnelliammuksen räjähtäessä  sen sirpaleista yhden,  joka  osui vasemmalle puolelle   nivustaipeeseen. Reisivaltimo  katkesi , verenvuoto  valtava ,elonaikaa  vain muutama  minuutti.
Muistan sen kummallisen  pehmeän tunteen.Jouduin  kuten pehmeän pumpulin sisälle , lämpöiseen  olotilaan , sinisen valon  keskelle. Kaikki  äänet katosi .Taistelun melu katosi.. Hävisin johonkin turvallisen tuntuiseen  tilaan, ei pelkoa, ei tuskaa,  ei  hätää. Tunsin  palaavani kotiin.
Kotiin.
Ja samalla näin itseni  jostakin ylempää.  Näin miten nuori poika roikkui  tykinpyörän puolapuussa kiinni , kummallakin kädellä  kiinni pitäen, vartalo kumarassa, pää roikkuen alaspäin. Kohden rintaa....velttona  jo.Viimeiset voimansa ponnistaen.
Sitten  hän lysähti. Vajosi ensin polvilleen vetiseen   savivelliin, siitä pyörähti viistosti  tykinpyörän viereen, jonne melkein upposi.Vain toinen polvi jäi  näkyviin, sekä  koukistunut  käsi.
Ja....
Aukirevähtäneet silmät. Jotka märkä savivelli armeliaasti peitti.
Kuolema tuli. Kerralla.Nuorelle pojalle.Tykinlaatajalle kaukaa Suomen Järvenpäästä. Wärtsilästä  6 kilometriä.
Rikkaasta talosta.
Minä  olin 15 vuotias.
Vuosi oli 1855. Tapaus  Krimin sota.
Osumapaikassa on yhä jälki.Syntymämerkki. Sirpaleen tekemä.
¤¤¤¤¤
Olin noin 5 vuotias kun näin jossakin  kirjassa  kuvan tykistä. Innoissani   aloin kertomaan vanhemmilleni, että olin ollut lataamassa samantapaista tykkiä jossakin kaukaa , savisella pellolla ja miten sain  osuman nivuseeni, josta  pullahti punaista verta .Miten vajosin vetiseen mutavelliin, miten tunsin pyörtymistä , kummaa makua suussani , miten kaikki äänet katosivat. Että olin muualta  kotoisin   ja että kuolin sinne.
¤¤¤¤¤
Pankaas arvaamaan  miten sain tukkapöllöä.Äidiltäni meinaan.....voi poijat miten hän mua retuutti.Iso hiustuppo vain jäi  äitini käteen ja ne oli mun tukastani. Vielä  muutaman kerran erehdyin   samasta asiasta äitilleni kertomaan , kuukauden/parin välein. Sitten  opin. Ja pitämään suuni kiinni.
Tukkapöllö auttoi.

Ekku Mattila.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti