tiistai 6. huhtikuuta 2021

Oli se tipalla ettei joen paha NÄKKI saanut nuorta uhria 1952.

 6/4-2021.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.

Clairvoant.


Kävin äsken  naapurissa  vähäsen asioilla  ja  edelleenkin koko ajan Wanahaa  aikaa pukkaa , juuri  Alahärmässä koettua, silloin  ennen , aikaa sitten.Toisaalta  vaikka  niistä ajoista, joista  etupäässä kirjoittelen  tässä  blokissani  onkin kulunut  useita  vuosikymmeniä jopa  70  vuotta, niin  tuntuu  sille että  ne olisivat tapahtuneet muuta   viikko sitten, jopa  tänään. Taas eilen kävin  kotirantani  Lapuan joen  rannalla ja juuri  siinä samassa  paikassa  jossa pelastin  veljeni  Paavon hukkumasta  kevätjäihin. Olimme   Huhtikuun loppupuolella laskettemassa  paffinpalasilla    istuen joen  penkalta alas  jäälle , veljeni meni edeltä ja minä  hetken päästä perässä, kun en  enää häntä nähnyt missään. Ikäänkuin  kaukaa maan alta kuulin  kovaa itkua  sekä   parkumista  . Huomasin    rannan  läheltä  kevätsäiden  irrottaneen  jään ikäänkuin raolleen avatun oven tapaan ja  kun kurkkasin sinne  aukkoon  näin veljeni  roikkuvan kätensä varassa  jäälohkareesta. Paavo oli laskenut  suoraan  avonaiseen   jäärailoon. Hänen  jaloissaan  virtasi  aivan sulana  vesi ja oli  enää ajan  kysymys  että  hän  liukuisi  vuolaaseen virtaan ja  hukkuisi.

Kurkotin   niin pitkälle  railoon  kun uletuin  ja sainkin  otteeen  veljeni  hiuksista  sekä  vedin  täysin voimin  hänet   pois. Muistan yhä  miten  Paavo huusi. Se johtui  siitä   "tukkapöllöstä"  jonka  sai kun  kiskoin  hänet  hiuksista   turvaan. Onneksi  oli  varhainen kevät. Siihen aikaan kun talvi  oli ohitse  ja kesä  tuli, niin  jokaisen kollin  tukkka   leikattiin  muutaman millin  pituisiksi. Juuri niin. Täiden takia  ja niitähän oli jokaisen  kersan päässä. Mikäli  veljeni tukka  olisi  ollut  sillä  "täikampauksella"  niin   en olisi  saanut  mistään otetta   hänen pelastamikseen. Minä  tuleva  aikamatkaaja  olin   vajaa  6  ikäinen  ja  Paavo  4  vuotias.

Se  paha  "näkki"  sai vain veljeni  villamyssyn  saaliikseen. Pitäköön hyvänään.

Ekku Mattila.