maanantai 5. huhtikuuta 2021

Olinhan minäkin (melkein) toisessa maailmansodassa mukana.

 5/4-2021.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.

Clairvoant.


"Vanahaaa  aikaaaa  eeentineeeen eiii koooskaaan   enäää palaaa".

Taas  kävin  syntymäkotikunnassani Alahärmäs  keskellä    pitäjätä , Knuuttilanraitilla jossa  mun  "ekatupani "  yhä on ja  jonka  saunan lautehilla    synnyin maailmaan vaan muutaman kuukauden  toisen maailmansodan  päättymisen  jälkeen. Olen  useasti  miettinyt, kun ottaa  huomioon  raskaat  sota-ajat "mua  ennen"  että  olisiko   Ekulle  jäänyt  jotakin  ns   traumaattisia kokemuksia, vaiko ei. Ensinnä  se  aika,  1939-  1945    takuuvarmasti  jätti jokaiseen  vanhempaan  ikäihimiseen    sekä muihinkin   henkisiä  traumoja joiden  "  purkamista"  ei siihen aikaan  osattu  millään  tavalla    auttaa.  Kova  työ oli ainut keino  ja  hyvin monessa  perheessä  myös  kuningas  viina.  Onneksi  minun  lapsuuskodissani ei  viinaa ns  viljelty. ...mutta...Jo  4  vuotiaasta  muistan   miten  isäni joka  Sunnuntai-ilta  lähti   työnsä perään  polkupyörällä, oli sitten talvi taikka  kesä   ja  tuli  kotiin takaisin  keskipäivällä  Lauantaina. Sen aikana  äitee  hoiti ensinnä meirät  kovapääkersat , huushollin  sekä  navetan  monet  askareet. On  siinä ollut  kuulkaas  raskaat ajat, on on  vanhemmilla.  Miten   monena  yönä, myös  talvella heräsin    seinän takana, vanhempieni  huoneesta  hirvittäviin   tuskan ,  vihan sekä pelon  karjumisiin.  Kuulin  miten  talon  ulko-ovi  kovalla  räiskähryksellä  paiskattiin ensin   auki, kiinni  ja miten  joku  juoksi  tuvan portaita alas  pihammaallemme  ja  suoraan  pelloille.  Tavatoon huuto vaan kuului....."ryssät  tuloo.....ne   tulooo  nyt....poijaaaat akkiä  apuun......ryssät tuloo  .......ne hyäkkää  ny..."

Siinä oma  Isäni  purkasi  sodan  aikana saaneita  raumaattisia  henkisiä  kokemuksiaan  , kesken   pahojen uniensa  herättämänä , ryntäämällä  vastahyäkkäykseen   irän  vihulaasta  vastaan,  kirves  kourassaan. Tätä  Isän  "psykoterapiaa"  jatkui  usean  vuoren  ja  sitten  pikkuhiljaa se  ensin  väheni  ja  sitten  loppui    kokonaan. 

Niin.........??...olisiko  minun  henkiseen  lapsuusajan  kehitykseen  jäänyt(kin)  jotakin  "sota-ajan"  traumaattisia  uni-tuska-kuulo-kokemuksia  ja  voivatko ne yhä  vaivata  nykyistä  kohta  75  vuotiasta  mieltäni ??  Juu.  Niinpä. 

Ekku Mattila.