tiistai 20. huhtikuuta 2021

"Ossin" Nokian osakesalkku vaihtaa kohta "omistajia".

 20/4-2021.

Ekku Mattila.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.


Olen tuntenut   kuvissa  olevan  ,  "vähän"  sotkuisen  näköisen  markin omistajan  noin   19  vuotta. Sanotaan häntä vaikka  Ossiksi,  sellainen  hiljainen, pienehkö , Suomalainen , keski-ikäinen mies,ujohko, erakko, vähäpuheinen mutta  järki  kuitenkin yhä (on toiminut )    ja pelaa. Ossi  oli  nuoruudessaan  Ruotsissa  töissä, monessa  paikassa, jo sen maan  parempien  palkkojen takia. Tienasi,  tienasi  ja  taas tienasi. Ossilla  leikkasi   bisnespuoli. Kun  Suomen  Nokia  aloitti    toimintansa, niin  Ossi  , omien  sanojensa mukaan   kaiken  ylimääräisen  rahan   sijoitti  Nokiaan, koska  sillä  oli  tulevaisuus  maailman suurilla  bisnesmarkkinoilla.  Eikä kulunut  kun muutaman  vuoden, niin  Ossilla alkoi  menemään  ns hyvin.  Nokian  osakkeiden hinta  nousi   ylös ja sitten  suoraan pilviin. Hänen  osakesalkustaan  alkoi melkein  niitit    irtoamaan    ja hyvin meni. "Voi  ihme ja kumma"  sanoi Ossi , mutta samalla  säästi kaikessa, niin ruuassa kun myös  vaatteissaankin. Muuttaessaan  takaisin  Suomeen  1982,  entiseen  kotitaloonsa  koko  Kauhajoen  pikkukyläläiset    vähän nenäänsä  nyrpistelivät. Ossi  oli  päällisinpuolin resupekka/kerjäläisen näköinen.  Ajeli  autollaan, vanhalla  Opelilla, jonka  takaikkuna  oli paffilla  peitetty ja  sen maali/ruoste  melkein   tielle  tipahteli. 

Kun  Ossi  kuuli  noin  19  vuotta sitten, että olin  ollut Nokian Helsingin  tehtaalla (1967-1977) töissä  9  vuotta hän kiinnostuneena  uteli  Nokian  osakkeitteni määrää. Kerroin  etten  höppänä   siihen aikaan  yhtään  osaketta     hankkinut  "salkuuni", niin  Ossi  ylpeänä ilmoitti,  vähän "sivuilleen  vilkuillen"  hänellä  olevan niin  ja  niin  paljon  Nokian  osakkeita. Ensin en  hänen  sanojaan uskonut, mutta lopuksi ,  vuosien varrella  se  selvisi  että  tottahan Ossi  puheli.  Kaksi   vuotta sitten hän sanoi ettei  omista kännykkää, koska   ne ovat niin kalliita ja  niinpä  vein Ossille 6  käytettyä  vanhaa  "simpukkakännykkää", ja opetin miten niitä käytetään  sekä  ostin  muutamaan  R/kioskilta  latauskortitkin  valmiiksi.

Ossi  on   leski  sekä  hänen toinen  lapsensa  oli  kuollut   noin  1,4  vuotta  sitten. Yksi   tytär  on  elossa. Vuosi sitten  Ossi  sanoi aikalailla  huolissaankin että "saas  nähdä....koskas  "ne"  alkaa  minun  Nokian  osakesalkkuani   itselleen  himoitsemaan  ja hän tarkoitti "valtiovaltaa". Nämä  rojut  ja  ruosteiset  tavarat jotka  taloni ympärillä  retajaa, niitä ei kukaan  halua...sen salkkuni  ne  vievät"..............

Kolme  päivää sitten  kuulin  "kyliltä"    että   Ossi  on todella  huonossa  kunnossa, ollut  jo  Tammikuusta  saakka  ja on enää ajan kysymys  koska  hän  pääsee  "pilvien päälle". Ja nyt....ja   on aina  niin ollut  koukkusormiset  ahnaat "valtiovallan" edustajaherrat  ovat  kiireesti  hankkimassa  Ossille=Nokian  osakesalkulle  paremmat  omistajat. Hänelle  hankitaan  "lakien ja asetusten"  avulla  holhooja/edustaja.   Ossin  ainoa  perijä,  tytär , ollaan  hiljaa  sivuuttamassa, eikä  Ossille  "tarvita  kuulemma  minkäänlaista PROSESSIEDUNVALVOJAA...!!..joka  tarkoittaa  lakimiestä/asianajajaa. !!!??

Siis   tänään  20/4-2021, on  viimeinen päivä jona voisi    aikaansaada  muutoksenhaku  Ossin  Nokian Osakesalkun  hänen   yhä  hallittavakseen ja  se taitaa  olla  liian  myöhäistä.  Jälleen kerran "suuri valtiovalta"   suurinen  nahkasaappaineen  ja pukuineen kravatit  kaulassaan  tallaavat  pienen  hiljaisen ihmisen  littanaksi. "Hyvä"  XXXXXoki.Hävetkää  edes.

Ekku Mattila.