30/4-2023.
EKKU.
Nasiiri.
Meedio.
Clairvoyant.
¤¤¤¤
Hyvää päivää teille. Plarailin, kuinkas muutoon, vanhoja lenkki-päiväkirjojani, joita olen ns pitänyt vuodesta 1973 ja sama tahti jatkuu yhä tänäkin päivänä. Vuonna 1986, 30/4 oli Keskiviikko , kun puhelimeni soi ja siellä oli Nurmolainen M. Aromäki, joka kutsui mut sinne käymään, heti ja niin mä teinkin. Hän kertoi että heidän sukulaistyttö, 19 vuotias oli sairastanut kovaan kuumeen, useana päivänä yli 40 astetta,saanut jonkun aivohäiriön ja maannut sairaalassa ns kasvina, eikä lääkärien mukaan enää mitään toivoa enää ollut.
Ja sinne sairaalaan mentiin. Se oli Kortesjärvellä siihen aikaan. Joku hoitopaikka . Tyttö makasi vuoteellaan yhdessä huoneessa yksin, ikkunaverhot tiukasti kiinni vedettyinä ja päällle sälekaihtimet. Vain yhdessä nurkassa oli pieni valo, pöydällä ja koko huone oli puolihämärä. Ainoa ääni , spuuh...spuuh, kuului potilaan "rautakeuhkosta", happea hänen keuhkoihinsa menevästä koneesta jonka toinen pää meni potilaan kurkkuun , happea antaen. Huone oli kamalan hiljainen. Kuin hauta. Kuin hautakammio.
Hänellä oli silmät tiukasti kiinni. Aloin mittaamaan hänen auransa korkeutta ja se oli hämmästyttävän korkea, noin 30 senttiä. Yleensä pahasti sairaan ollessa ,kyseessä vain muutaman sentin. Annoin parannusta hänen auransa kautta noin 5 minuuttia kunnes.........
Hän avasi silmänsä Ensin toisen ja sitten molemmat. Kysyin: voitko räpyttää silmäluomiasi ja hetken kuluttua hän teki niin. Kysyi ääneen ....yksi räpäytys tarkoittaa kyllä ja kaksi räpäytysä ei...Kysyin...haluatko että tänne huoneeseen joku tuo radion?....hän räpäytti silmäluomiaan yhden kerran....Kysyin oletko varma ?.... ja taas sain vastaukseksi yhden räpäytyksen....toistin uudelleen....haluatko tänne radion josta kuuluu musiikkia ja muuta ääntä?.....vastasi yhdellä räpäytyksellä. Sitten kysyin onko parempi ettei tänne tuoda radiota ?? ja sain kaksi räpäytystä.Voiettä M. Aromäki oli iloinen. Hän itki onnesta. Ennenkun lähdettiin sanoin että haluatko että tulemme taas täällä käymään ja vastaus oli .....yksi räpäytys.Menimme toimistoon jossa oli yksi sairaanhoitaja jolle sanoimme että olisiko mahdollista saada sairaan huoneeseen radion josta kuuluu musiikkia ym ainakin päivisin. Hän heti haki radion , jonka vei sairaan huoneeseen ja jätti sen ns auki.Ja me lähdimme tyytyväisinä.
Jaatkuu:
Tulimme 3 viikon päästä uudelleen sairaan luokse, menimme tuttuun huoneeseen, mutta ....!!?? huone oli puoli pimeä, verhot kiinni ikkunoissa, sälekaihtimet edessä, eikä radiota näkynyt missään. Kummastelimme ja menimme ns johtajan luokse joka sanoi jäätävällä äänellä..." on ihan naurettavaa edes ajatella että tyttö mukamas jotakin ymmärtäisi....hän on loppuikänsä kasvi....ei ikinä siitä toivu...ei hän mitään kuule eikä tajua....mukamas silmiään räpyttää vastaukseksi...naurettavaa.....musiikkia hänelle.....voi herran tähden.....kaikkea sitä kuulee"
Niin menimme pois. Otimme illalla yhteyttä tytön vanhempiin ja he sanoivat. On uskottava lääkäreitä.Lapseltamme on kaikki toivo mennyt. Kaikki.
EKKU.
Vajaan vuoden kuluttua tyttö kuoli. Toivonsa menettäneenä. Kasvina lääkärien mukaan. Olivatko lääkärit väärässä? ..yksi räpäytys.