3/11- 2020.
Ekku Mattila.
Aikamatkaaja.
Nyt tulee aika jännä tapaus..........Oli vuosi 1974 Maaliskuu ja paikka Helsingin lähellä oleva Suutarila. Olin kokenut avioeron 1973 keväällä ja koko sen kesän aikana ajelin moottoripyörällä ympäri Suomen noin 29000 km.Kymmenissä leirintäalueiden telttapaikoissa oleilin. Kun leirintäalueet menivät kiinni minun oli pakko vuokrata asunto talven ajaksi ja sitten keväällä taas jatkaa moottoripyöräilyä. Onnistuin vuokraamaan todella pienen asunnon , Suutarilasta , huoneen jonka koko oli 2x3 metriä. Siis 6 neliötä. ! Huoneessa oli vain pieni puinen pöytä, pieni puinen laverisänky , pieni puinen jakkara, eikä muuta. Yksi ikkuna . Vuokra 400 markkaa kuukausi !!.
Ja niin tuli vuoden 1974 kevät.Sunnuntai. Olin ollut todella masentunut viikon/pari ja istuskelin "huoneeni" sängyn päällä. Ajattelin mielessäni että voihan aska. Tätäkö se elämäni nyt on.Tälläisessä pienessä komerossa asun ja elän.Viikot käyn Hesassa töissä ja viikonloput istuskelen tässä kopissa. Tässäkö se nyt kaikki on. Ei teeveetä eikä radiota. Elän kuin jollakin autiolla yksinäisellä saarella. Kaukana muusta maailmasta. Hylätty ja unohdettu. Voi voi.
Siinä vastapäistä aurinkoista seinää katsellessani näin miten siihen kohtaan alkoi muodostumaan selvä varjo. Se oli kooltaan noin toista metriä ja koko ajan alkoi näkymään yhä selvemmin. Selvästi ihmisen jonkunlainen muotokuva. Varjo. Muutamassa sekunnissa kuvasta alkoi muodostumaan ihan selvä ihmishahmo, värit sekä kaikki , ja siitä syntyi naisen kuva. Hänellä oli punertavat pitkät hiukset, olkapäille saakka , hienosti levällään. Kuin leijonan harja. Nainen oli nuori ja kaunis. Hän hymyili sydämellisesti. Hänestä ihan tulvi lempeys sekä rakkaus. Lempeys sekä rakkaus.
Sitten kuva katosi. Ensin hiljaa kuin hiipimällä ja sitten hävisi kokonaan. Hän oli poissa. Mutta minä todella innostuin.Tiesin että kuvan nainen olisi joskus minun. Tiesin että jossakin vaiheessa hän tulee elämääni. Olin aivan varma siitä. Voi että innostuin. Melkein hypin riemusta. Masennus oli kerralla poispyyhkäisty. Minä elin jälleen. Minä hengitin. Olin olemassa taas. Siinä samassa kirjoitin paperille: " Oletko sinä se punatukkainen tyttöni, jonka hiusten lävitse näin auringon paistavan. Sinä hymyilit minulle ja minä tiesin sinun minulle kuuluvan".
Ja siinä paikassa kävelin 2 km päässä olevalle R-kioskille. Sieltä ostin 30 markkaa maksavan marenkitäytekakun , sen kannoin "asuntooni" ja sen söin illan aikana. Minä olin ja minä elin.Minä odotin.
Jaatkuu.....
Ja niin kului muutama vuosi. Tuli 1985.Tutustuin Kauhajokiseen nuoreen naiseen , 18 vuotta täyttäneen. Tuli vaihe että ajoin häntä Kauhajoelle tapaamaan, keskukseen ja sieltä Asuulin leirintäalueelle makkaraa paistamaan. Oli kaunis kevät ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Leirintöalueen vieressä oli pienehkö joki, noin 15 -20 metriä leveä. Sen ylitse johti kapea silta, vain jalankulkijoille tarkoitettu. Olimme juuri menossa sillan ylitse, kun sanoin......."odota siinä...menen ensin ja jos siltä kestää, niin tuu sitten sinä" . Niin kävelin sillan ylitse ja jäin odottamaan naista. Yhtäkkiä melkein huusin..."pysähdy heti...älä liiku....otan sinusta kuvan"..ja äkkiä otin valokuvan............Siinä kuvassa, joka on tässä plogissani mukana. Näkyy nuori kaunis punatukkainen nainen. Hänen hiustensa lävitse paistoi kirkas aurinko. Hän hymyilee ja minä tiesin hänen minulle kuuluvan".
Hän on nykyinen Milla vaimoni. 35 vuotta naimisissa olemme olleeet. 6 lasta kasvattaneet. Minun punatukkainen naiseni. Hän joka minulle silloin ilmestyi. Hienona näkynä . Auringon säteillä.....auringon.
Ekku Mattila.
