perjantai 24. syyskuuta 2021

Ufot/humanoirit ovat kadonneet ???...autsista....

 24/9-2021.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.


¤¤¤  että mitä häh??

Kuten olen   aikalailla paasannut niin  blogissani/seinälläni  miten  noin  6 kuukautta   sitten  onnistuin  ottamaan  todella hyvän  ufo kuvan ja sitä samaa  rataa  homma  eteni  .......niin, että  kaikkiaan sain 6 kuukauden   aikana  ufokuvia  noin  100  kpl  ja  kaikki  ovat ns tallessa.  Noin  kolme    viikkoa sitten alkoi tulla  uffoiluun  2-3  päivän  taukoja jolloin   "taivas oli hiljaa",  mitään  ei  näkynyt ei. Samaan aikaan , suunnilleen  alkoi  meirän taivaan yllä  lentelemään  pieniä  lentokoneita, joiden  suunta  oli juuri sinnepäin jossa  niitä ufoja  oli eniten    ja niitä  olin saanut  kuvattua. Kaksi  viikkoa sitten (etsintä) lentokoneet   liikkuivat niin  tiuhaan ettei  uffoja  näkynyt  viikkoon ja   pelkäsin  jos että  ovat kokonaan   kadonneet  ties minne,  taivaan  sineen.

Mutta ny......aiaiaiaiai......9  päivään, vaikka  olen ahkerasti taivasta  kuvannut, ainakin   muutaman sataa kuvaa ottanut  ,  ei  minkäänlaista liikettä  siellä enää näy. Siellä on  hipihiljaasta. Voi voi. Nyt herää kysymys  että  ottivatko   humanterit  ns  nokkaansa  kun /jos  liian  kovaa  "meteliä"  heistä  pidin  somen kanavilla?  Onko niin  että he  halusivat   olla hiljaa/omissa    oloissaan   ja  ties minkä takia. ? 

Toisaalta  :  sorankäyneet miehet/miksei  naisekkin  kertoivat  että aina  ennen  vihulaasen  tulevaa  suurhyökkäistä    vihulaaseet olivat  täysin  hiljaa  ja sitten   taivas  todella  repesi. Onko  nyt niin ja  mikä ettei,  niin että  tulossa  on  todella  ufojen  joukkoinfaasio ja  sitten  on  taivaalla  aikamoinen  vilske/vilinä??? Jospa  hankin  varalle  kypärän,   ja /taikka  luarinkestävän  liivin .On tää jännä homma  ja  mielenkiintoista  nähdä  mitä kohta  tapahtuu, jos  tapahtuu  mitään.

Ekku Mattila.