sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Ihmiskunta saattaa olla aikamoisen tukkapöllön kourissa juuri nyt. Edessä on kovat ajat.

 21/11-2021.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.


¤¤¤

Olen aikalailla  hämmentynyt. Kuten olen monta kertaa  sanonut/kirjoittanut , että olen lukenut  Raamattua  jo  14   vuotiaasta  lähtien,  tähän päivään saakka  ja se  lukeminen  jatkuu  yhä. Varsinkin  Johanneksen  ilmestyskirja  ja sen salaisuudet  ovat  kiinnostaneet  minua, kuten  varmasti  miljoonia ja miljoonia  muitakin ihmisiä. Olen jo  pitkään  miettinyt   tätä  nykymaailman  flunssa-muka- k-pandemiaa, jonka  aikana  on  näköjään  kohta  85  %  koko  maailman ihmisistä  saatu  sekaisin. Kuten  moni valveutunut  tietää  menossa  on  valtava  hysteerinen  salainen  bio-ro-tus  ohjelma, jonka  lopputuloksena aikaan saadaan  hirvittävä  , totaalinen  vähennys  maapallon  asukasmäärässä. Muutamassa   kymmenessä  vuodessa, kenties  nopeammin, 80  %  ihmisistä  "lähtee  pois" ja heistä suurimmalla  osalla   kasvoillaan eriväriset, enimmäkseen  mustat  vaipat. Mutta   tästähän  on  Raamattu  jo varoittanut  jo yli  2000  vuotta sitten.Pedon  merkki  luku  666.

Se, "olen  aikalailla  hämmentynyt"  alkulauseeni  liittyy  seuraavaan  toteamukseeni.  Sen painona/todisteena  lainaan   lauseita  Johanneksen  ilmestyskirjasta/Apokalyptisestä  kirjasta, seuraavasti:

¤¤¤

Johannes: " tuon kristallimeren  rannalla seisoivat pedosta  voiton saaneet ne, jotka eivät olleet kumartaneet sen kuvaa, eivätkä ottaneet merkkiä,  ( minun  mielestäni   merkki =-vaippa  naamalla,   ja  x:tus.)  jossa on sen nimen luku.."  

¤¤¤

Apokalypti :   "Jumala  kumoasi  menneillään  olevan   ihmiskunnan historian  pahan maailmanajan   ja loisi  siten uuden  täydellisen aikakauden  josta paha  olisi  karkotettu   pois"

¤¤¤

Onko  nyt niin  että  menossa  oleva  X:otushysteria/kampanja  olisi juuri  tätä:  ETTÄ  SAATAISIIN  MAAILMAAN  UUSI  TÄYDELLINEN  AIKAKAUSI ?  ja  että  tämä kaikki  onkin   JUMALAN SUUNNITELMAA..? 

Ekku Mattila.