maanantai 8. marraskuuta 2021

Nasiirin 3 sääntöä.

 8/11-2021.

Ekku Mattila.

Nasiiri.

Aikamatkaaja.

Clairvoyant.

¤¤¤¤¤

Olen  saanut  aika paljon  postia/kyselyjä  aiheesta  Nasiiri , mikä se on  ja mitä  Nasiiri tekee. Iso kirja, Raamattu,  VT   ja UT ,sekä monet muut  vanhat  kirjat  kertovat   että  Nasiiriksi  joko  valitaan  Jumalan  "valtakirjalla" taikka  itse  omakohtaisesti    Nasiiriksi  haluamalla/tulemalla. Nasiiri  on siis  lähettiläs/näkijä/ennustaja/varoittaja/ohjaaja/opettaja.  Nasiirilla  on kolme  sääntöä:

1: Kieltäydyttävä   kaikesta  juovuttavasta  aineesta , jopa  viinirypäleistä, ennenkaikkea  oltava  absolutisti.

2:  Ei saa  koskea  kuolleisiin.

3: hiuksiaan  ei saa  leikata.

¤¤¤¤

Minä, joka olen Nasiiri, lopetin  täysin  alkoholin  käytön  vuonna  1969.

Olen  kaksi kertaa koskenut  kuolleeseen. Kun Äitini  kuoli  1995  ja Isäni  1998. Silitin hellästi  molempien  hiuksia  ennen  arkun  kannen  sulkemista/hautaamista.

Mutta  hiusteni  olen antanut  kasvaa. Ne ovat nyt  noin  70 senttiä pitkät ja kasvavat yhä.

¤¤¤¤

Olen siis  aika  hyvin  Nasiirin säännöt  pitänyt.


Ekku Mattila.