13/2-2022.
Ekku Mattila.
Nasiiri,
Aikamatkaaja,
Clairvoyant.
¤¤¤¤
Olen useampana päivänä, niinkuin tänäänkin, lukenut sotakirjoja ja kuinkas ollakaan. Heti tuli muistoihini ja sitäkautta tähän blogiini (taas) ylöslaitettavaksi vanha "sotamuisto/tapahtuma", Oulun Hiukkavaarasta, ököajoiltani 1964 ja helmikuun loppu.
Olin päivää ennen joutunut ns sanaharkkaan erään alikessun kanssa, joka moitti ja haukkui mun liian pitkiä pulisonkejani, enkä hänen sanoistaan yhtään tykännä. Sanoin ..haista kuules paska, johon hän....illalla kuullaan ja niin siinä sitten kävikin. Minut kutsuttiin toimistoon, jossa oli isoja sotaherroja ja jossa se alikessu oli jo mun sanojani ilmituonut, ja Vääpeli sanoi :että huomenna alokas Mattila menee heti aamulla kello 05,00 hevostalleille, jossa luot paskat lavuaareista pois ja sitten otat kärryn , Aro hevosen, lastaat siihen kärryyn ammuslaatikoita ja ne viet Valkeisjärven ampumaradalle......onko selvä alokas Mattila..?? ja mä siihen että kyllä on herra Vääpeli.
Ja noin kello 11,00 kun tein työtä käskettyä. Enhän minä sitä tiennyt että juuri se Aro hevonen oli täysi sekopää. Hakattu pilalle ja minä kärryille muutaman kymmenen ammuslaatikkoja nostelin ja meinasin jo lähteä , kun yks Ylikersantti Virtanen, joka oli täys aska ja jonka tulimme kyllä tuntemaan ajan kanssa, sanoi tulevansa mukaan kyytiin ja mä sanoin että tottakait herra Ylikersantti.
Päästiin ensin aika mukavasti matkaan ja oltiin noin 2 km ennen päämäärää, kun meirät ohitti kovaa kyyttiä joku jeeppi. Se hurahti ohitte nostamalla jumalattoman pöly/lumipilven ja ja ja...eihän se Aro hevonen siitä tykännyt yhtään.Heti kirmaasi täyteen juaksuun niinmaan erkeeleesti että tottajumalauta. Minulla oli kuulkaas täysi työ pitää suittista kiinni. Mutta hevonen oli jostakin oppinut: painoi äkkiä päänsä alas, suittineen kaikkineen ja kun niin kävi ei sitä kopuukkaa voinut millään enää ns ohjata/määräillä ja kohta sen vauhti oli täyttä neliä...siis joka kinttu yhtäaikaa ilimassa ja välillä maassa ja kun se tapahtuu, meno on torella hirviää.
Mutta aiaiaiaiaiiii.....sen kärry eres oli, kuten aina tapana, sellaaneen paska/ruikku/kusi estelevy, noin meeterin korkia ja kun se hevoonen juaksi/nelisti niin tavatoonta vauhtia että sen takakintut alakoi ottaa osumaa siihen paskalevyyn , siitä palasia irrottaen ja hetihän mä arvasin tiesin....jos sen takakintut tarttuu kiinni siihen puulevyyn, niin meille tuloo noutaja, mulle ja sille ittumaiselle Ylikessu Virtaselle...niinja Aro hepalle noutaja kans. Kintut poikki ja...PUM...
Nooh...onneksi siihen aikaan, niinkun jokaaneen mun ikääneen (75) tietää, oli sellaaneen villinlännen sariakuvalehti, joku pekospilli/vastaava, taikka teksvilleri ja niissä mentiin kovaa haipakkaa juuri hevoosteen kans. Muistin että yhyres kohtaa kun sariakuvan sankari oli joutunut samaan tilanteeseen kun mäkin, niin hän kiiparoitti kärryn aisaa pitkin laukkaavan hevoosen selkään, otti ja kurkotti suittet kouraansa ja sillä tavalla onnistui huriustuneen kopukkansa rauhoottumaan.
Ja oioi kun moon viäläkin rehevää ja ylypiää. Saman offenssiivin tein, menin kärryn aisaa pitkin, täyttä laukkaa juaksevan hevoosen turvan/pään lähelle ja siappasin suittet kätheni, sitten takaasin kärryyn jossa kovalla otteella, naama irvistäen onnistuinkin sen pöljän Aro hevoosen ensin tasaantumaan, ns juaksuun ja sitten jopa pysäyttämäänkin sen . Hevooneen oli yltäpäältä jumalattoman vaahron peitossa ja sen silimät ison teelautaaseen kokooset.
Se yhä tärisi , se polle ja vähä mäkin ja se Ylikessu , kun muutaman sadan meeterin päästä oltiin siellä ampumaradalla, jonne patruunalaatikot vein/purkasin. Ylikersantti Virtanen oli aivan naamaltaan kalapia ja välillä punaaneen ja sanoi mulle....alokas Mattila....minä takaisin komppaniaan menenkin tästä peeuun jeepillä.....jatkakaa....
Eikä eres kiittänyt kun pelastin sen hengen. Niinja sen hullun Aro hesoosen kans.
Ekku Mattila.
